Ravintolapäivä valloittaa maailmaa

Helmikuun alun Ravintolapäivässä on mukana kotikutoisia kuppiloita useista maista.

Petra Jyrkäs Pasilan veturitallien sissiviljelmillä toisena Ravintolapäivänä 21.8.2011 sijainneen Ravintola Kääntöpöydän baarissa.
Petra Jyrkäs Pasilan veturitallien sissiviljelmillä toisena Ravintolapäivänä 21.8.2011 sijainneen Ravintola Kääntöpöydän baarissa.

Suomessa alkunsa saanut Ravintolapäivä kansainvälistyy. Neljäs helmikuuta järjestettävässä ruokajuhlassa on mukana jo useita ravintoloita ympäri maailman. Pop up -ravintoloita herää päiväksi eloon ainakin Ruotsissa, Thaimaassa, Japanissa, Sveitsissä, Islannissa, Brasiliassa ja Itävallassa.

Itävallan Graziin ja Islannin Reykjavikiin on suunnitteilla kokonainen ravintolapäivä Facebook-sivuineen ja useampine ravintoloineen.

"Kansainvälistymistä ollaan lähdetty tietoisesti rakentamaan, mutta kyse ei ole siitä, että meidän taustajoukot lähtisivät valloittamaan maailmaa. Haluamme pikemmin jakaa samaa fiilistä, mikä Suomessa on ollut ja kannustaa ihmisiä lähtemään mukaan", Ravintolapäivän kansainvälisistä yhteyksistä vastaava Simo Vassinen kertoo.

"Olemme olleet yhteydessä samanhenkisiin ihmisiin, kuten pyöräilijä- ja elokuvaporukoihin sekä muihin aktiivisiin kaupunkilaisiin. Moni on myös ottanut yhteyttä meihin. Kaikki ovat olleet innoissan, koska tällaista ei ole tullut vielä heille vastaan", Vassinen jatkaa.

Sana Ravintolapäivästä on kiirinyt maailmalle puskaradion, blogien ja ulkomaisen median kautta. Esimerkiksi kansainvälinen uutistoimisto AFP vieraili marraskuussa kuvaamassa suomalaista ilmiötä. Ulkomaista mediaa on tulossa myös lauantain Ravintolapäivään.

Ulkomaisten osanottajien kanssa on sovittu, että päivät ovat samat joka puolella maailmaa.

"Ihmiset voivat tietysti tehdä mitä tahansa missä tahansa. Vielä ei ole tullut vastaan sitä, että joku ottaisi konseptin omiin nimiinsä.", Vassinen kertoo.

Ravintolapäivä kehittyy myös muilta osin. Yksi merkittävistä askelista oli tammikuussa pidetty mobiilileiritys, jonka tarkoituksena oli kehittää Ravintolapäivän tarkoituksiin sopivia mobiilisovelluksia

Paikalle kerääntyi iso joukko it-osaajia, jotka kehittivät 50-tunnin sessioissa eri käyttöjärjestelmille sopivat sovellukset, joiden avulla ravintoloita pääsee selaamaan kartalla ja filtteröimään sopivat paikat listaksi. Sovelluksen avulla on helppo suunnitella oma Ravintolapäivän kattaus etukäteen.

Ravintoloita nousee lähinnä länsimaihin. Etelä-Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassa on muutenkin vahva katuruokakulttuuri.
Ravintoloita nousee lähinnä länsimaihin. Etelä-Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassa on muutenkin vahva katuruokakulttuuri.


Baarifestivaalit 2012 @ Helsinki & Turku

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Heinäkuun festariopas 2012
Love Music Festival ja Summer Sound Festival luottavat konesaundiin.
Kahvinpaahdantaa Mansessa
Kahvila Valo tuo kofeinisteille ilouutisen: Valo alkaa paahtaa omaa...
Katarinan uusi alku Turussa
Ravintolalaiva Katarina avasi kesäkautensa hienoilla uudistuksilla
Räppäävä Rauhatäti
Sodankylän räp-tuontitoivo Rauhatäti ei pelkää keskiluokkaistumista.
Arto Tuunela
Pariisin Kevään nokkamiehestä kasvoi popin ylijumala.
VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.
Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
Festareiden ABC
Cityn vinkit festarineitsyeille.
Lisää pyöräteitä Manseen!
Onko Tampere Suomen paras asuinpaikka myös nuorille? Me kysyimme, te...
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom. 1

Lue lisää: Ilmiöt

H.O.T. koti ja ruoka
11
Go-go-opas
100 tapahtumaa kesäkuusta elokuuhun.
Listat
Lahna ja täytetyt eläimet.
Vapun suunnistusopas
Älä hortoile turhaan. City... 3
Kansikuvamalli 2006
Erään kansikuvamallin anatomia 11
Listat
Raskaustesti jänispiiskalla 3
Listat
Catering-mokat, pakko-oireet ja erikoiset keksinnöt
Unelmasukupolvi
Kun rivitalo, farkkuvolvo ja... 1
Parempia kansalaisia
Sikiöseulontojen nurjempi puoli 13
Viulistin eväät
Viulisti Pekka Kuusiston... 1