Ravintolauutiset: Helsinki

MAria Lund esiintyi myös euroviisuissa.
MAria Lund esiintyi myös euroviisuissa.

Maria Lund Kanassa

Teatteriravintola Kahdessa kanassa musisoivat keväällä Maria Lund, Lenni-Kalle Taipale ja Sami Pitkämö. Esityksen nimi on SemiJukebox ja ideana se, että yleisö saa toivoa laulua, artistia, tyylilajia tai kaikkia edellämainittuja. Luvassa on kaikkea hevistä klassiseen. Kaksi kanaa on teatteriravintola, jossa ei ole ruokailupakkoa. SemiJUKEBOX Kahdessa kanassa 17.3. kello 20, 9.4. kello 21 ja 19.5. kello 20. 20 euroa.
Kaksi kanaa, Kanavakatu 3

Kahden lautasen malli

Storyvillessä (kello 19–20), Copacabanassa (kello 16–17) ja Rymy-Eetussa (kello 15­–17) juhlitaan Happy houria. Tuolloin ravintoloista saa kaksi pääruokaa yhden hinnalla, edullisempi veloituksetta. Kokeile esimerkiksi Storyn legendaariset Lamb chopsit, 27 euroa.
Storyville, Museokatu 8

Kappeli säilyy

Helsingin kaupungin kanssa Kappelista 15-vuotisen vuokrasopimuksen tehnyt HOK-Elanto aikoo jatkaa ravintolan toimintaa entisellään. Myös Kappelin kellari jatkaa tilausravintolana.
Kappeli, Eteläesplanadi 1

Helmiviinit

Lipitykseen ja Aasian mauille istuu helmikuun valkoinen viiniuutuus, mausteinen itävaltalainen Steininger Riesling (10,24 e). Punkuissa kannattaa valkoiselle lihalle bongata hedelmäinen eteläranskalainen Marrenon Merlot (8,24 e).

Tumma Urkki

Maa on valkoinen, mutta tuopin sisällys tumma. Näin ainakin St. Urho’s Pubin portteri- ja stout-päivillä. Brittiläisten real alejen rinnalla on tarjolla pohjoismaisia erikoisuuksia.
St. Urho’s Pub, Museokatu 10

Luomusiiderit

Westons Premium Organic -siiderit eli luomuomenoista ja -päärynöistä perinteisin menetelmin valmistetut siiderit ovat saapuneet Suomeen. Siiderit ovat saaneet myös luomukinkereissä palkintoja. Alkoholia siiderit sisältävät noin kuusi prosenttia. Isossa-Britanniassa Westonsin luomusiidereiden myynti lisääntyi viime vuonna 11 prosenttia. Westons on perheyhtiö Ison-Britannian Herefordshiressä. Suomessa yhtiö myy muun muassa Stowford Press -siideriä.

Juttu goes made

Graniittilinassa herkutellaan made- ja hummerimenulla maaliskuun puoliväliin. Kolmessa-seitsemässä ruokalajissa (39–59 e) pääsee maistamaan mm. kainuulaista madekeittoa sekä hapankorpun kera paistettua madetta.
Graniittilinna, Säästöpankinranta 6

Lätkäbreku Academyssa

Kaivokadun Sports Academy kattaa olympia-aamiaisen leijonien aamupelien aikaan. Buffet-aamiainen (15 e) on tarjolla aamuseiskasta lauantaina 20.2. Saksaa ja maanantaina 22.2. Ruotsia vastaan.
Sports Academy, Kaivokatu 8

Helsinki Beer Festival

Järjestyksessään kolmastoista Helsinki Beer Festival järjestetään Kaapelitehtaalla 9. ja 10. huhtikuuta. Ohjelmistoa ei ole vielä julkistettu, mutta paketti on samansuuntainen kuin aiemminkin: olutta, siideriä, viskiä ja musiikkia. Tapahtuma korkataan jälleen ns. ammattilaistunneilla perjantai-iltapäivänä.
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 C

Caruselista yhden yön kerho

Karuselli isännöi ensimmäistä kertaa täydenkuun juhlia. Kuun ihailuun terassilla lämmitetty teltta. Kinkereiden tahtipuikoissa dj:t Lasse Carlsson ja Karolus Viitala. Pukukoodina smart casual.
Cafe Carusel 27.2. 10 e.

Suomi Goan paluu

Edellinen Suomi-soundin Goa nähtiin lokakuussa 2007. Tänä vuonna paluu tapahtuu laajennetulla esiintyjäkaartilla, seitsemän nimen listalla Astroschnautzer, Huopatossu Mononen ja Aavepyörä.
Playground 5.3. 8 e.

Pacifique 2010 on Luau

Yli 30 artistia Anton Soninista Orkideaan ja Indigoon. Päätähtenä Britannian Mr. Ibiza, Danny Rampling. Päälavan lisäksi alueella Bora Bora Beach Bar ja Lagoon Spa.
Vesipuisto Serena 6.3. 42 e.



Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Tuomas Enbuske
Twitter-juontaja.
Kuuma lista 3/12
Mistä kaupunki puhuu?
Monta toria Siljan buffetissa
Tallink Silja uudistaa buffet-ruokailuaan helmikuun alkupuolella.
Turha pelätä atomia
Kolumni. Nyt kun Fukushimasta on... 4
Siideriprinsessa Jenni Silvennoinen
Siideritehtailija Jenni Silvennoinen ehdottaa siiderille uutta...
Pasi Pirttiaho
Tuotantojen tukena.
Huippuravintolat Linnanmäelle
Jos kaikki menee putkeen, Lintsillä voi ensi kesänä herkutella...
Minibaarin paluu juurille Mansessa
Minibaarissa ovat puhaltaneet uudet tuulet henkilöstön täysvaihdoksen...
Heidi Helkiö-Mäkelä
Urheilumuistoja.
Sako Salovaara
Peleillä bisnestä.

Lue lisää: Ravintolat

Luomon lumoissa
Jouni Toivanen ja Mika Mattila... 1
Suuri ravintolaäänestys `08 - Helsinki
Helsingin parhaat ravintolat 6
Kuultua
Helsingin ravintola- ja klubiuutiset
Spy Hard
Kun muut bailaavat, me vakoilemme
Tampereen Gloria uudistuu
Gloria on uudistanut konseptinsa kokonaan.
Koneisto!
2000-luvun hippikarnevaali
Kuultua: klubit
Helsingin klubiuutiset 4
Ravintolauutiset: Tampere
Kuultua
Helsingin ravintolauutiset
Ravintolauutiset: Helsinki
2