Ravintolauutiset: Tampere

Maistaisiko maahista vai vähemmistövaltuutettua?
Maistaisiko maahista vai vähemmistövaltuutettua?

Muutakin kuin tropicanaa

Denniksessä on meneillään perinteiset Pizzaviikot 12.11. asti. Viikkojen kunniaksi on jälleen saatavilla listan verran erikoispizzoja normaalivalikoiman lisäksi. ”On hienoa, että tänä vuonna erikoisuuksissa on menty askel eteenpäin. Pizzoissa on esimerkiksi pähkinää, porkkanaa ja Sisilian kuumin villitys: ranskanperunoita ja majoneesia”, kertoo ravintolapäällikkö Sanna Torniainen. Myös mausteissa on uskaltauduttu kokeilemaan. Alghero-pizzan etanat on maustettu sambucalla ja Pizza Corleonen syöjää hellitään konjakki-tabascokastikkeen aromeilla. Ensimmäistä kertaa tilattavana on myös asiakkaiden kehittelemiä pizzoja, kun Dennis otti järjestämänsä pizzakisan kaksi parasta pizzaa erikoislistalleen. Suositumpi saa vakiopaikan ravintolan valikoimassa.
Ristorante Pizzeria Dennis, Aleksanterinkatu 22, Puutarhakatu 21

Sahasta Sisilia, simsalabim!

Sahan lounasbuffetissa matkataan maailman ympäri kahdeksassa viikossa. Amerikasta suunnataan Välimerelle. Lounaaseen sisältyy kolme päivittäin vaihtuvaa lämminruokavaihtoehtoa, keitto, salaattipöytä sekä jälkiruoat ja kahvi. Arkisin kello 11–15.
Soittoruokala Saha, Koskikeskus

Tentin läpipääsyn kunniaksi

Henriks osallistuu opintojen alkamisesta koituvan stressin vähentämiseen antamalla tiistaisin ja keskiviikkoisin opiskelijakortilla 25 prosenttia alennusta ruokalistan antimista.
Henriks, Satamakatu 7

Rehevät reidet, kiitos!

Gastropub Tuulensuun listalle ovat pomppineet vakioannokseksi teemalistoilla käväisseet paistetut sammakonreidet. Ranskalaiseen koipiannokseen kuuluu salaatti ja vuohenjuustokermaperunat.
Gastropub Tuulensuu, Hämeenpuisto 23



Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.
Katarinan uusi alku Turussa
Ravintolalaiva Katarina avasi kesäkautensa hienoilla uudistuksilla
Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan... 1
Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...
Miehen työ
Kolumni. Nyt voimme tarkastella Sauli Niinistön saavutuksia.
Lisää pyöräteitä Manseen!
Onko Tampere Suomen paras asuinpaikka myös nuorille? Me kysyimme, te...
Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
Festareiden ABC
Cityn vinkit festarineitsyeille.
Heinäkuun festariopas 2012
Love Music Festival ja Summer Sound Festival luottavat konesaundiin.
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom. 1

Lue lisää: Ravintolat

Inside-opas ravintolakeittiöön
Spuulata? Esko? Kate? Kalla? Juna... 4
Ravintolaäänestys
Voittajat! Häviäjät! Yllättäjät... 5
Ravintolauutiset: Helsinki
Kuultua
Helsingin ravintolauutiset 2
Spy Hard
Kun muut bailaavat, me vakoilemme.
Kuultua
Helsingin ravintola- ja... 14
Rapu rallaa Turussa
TOK-ravintolat tuovat ravustuskauden alettua saksiniekka-menunsa...
Naiset pelaavat biljardia Turussa
Biljardiravintola Galaxie Center on huomannut, että Turussa naisten...
Tampere sai Puuman
Keskustorin viereen avattiin maaliskuussa ravintola Puuma.
Grilliruokaa jenkkityyliin Mansessa
Tampereen ravintolakenttä saa huhtikuun puolivälissä jälleen yhden...