Riikka Manner

Suomen nuorin meppi on Keskustan salainen ase.

Tuote-Esittelyssä Keskustan uusin keksintö, Riikka-robotti.
Tuote-Esittelyssä Keskustan uusin keksintö, Riikka-robotti.

Kurkistelen vaivihkaa Riikka Mannerin niskaa. Sieltä ei sojota yhtään piuhaa, ukkonen ei näytä aiheuttavan Manneriin oikosulkua ja hänen ihonsa tuntuu kätellessä aivan aidolta. Keskusta on onnistunut rakentamaan hyvin edistyneen kyborgin.

Teoria

Keskustassa ollaan huolissaan vähenevästä ja ikääntyvästä kannattajajoukosta. Puoluetoimiston alle Apollonkadulle louhitaan salainen laboratorio, jossa kehitetään täydellinen Uuden Keskustan Ihminen. Eurovaalien alla valmistuu ensimmäinen kokeilukappale, Riikka Manner.

“Olen prototyyppi, versio 1.0. Kehitettävää on vielä paljon”, sanoo Manner.

Perustelut

Riikka Manner ilmestyi tyhjästä (vai olitko sinä kuullut Mannerista ennen tätä?) ja pääsi Suomen nuorimpana edustajana Europarlamenttiin. Robotin taustatarina paljastaa, että kyseessä on pakko olla yli-ihminen: kahdet maisterinpaperit 26-vuotiaana (vaikka työskenteli opintojen ohessa), puhuu kuutta kieltä, juoksi esteitä SM-tasolla. Kiersi vaalitilaisuuksia 6,5 tilaisuuden päivävauhdilla, parhaimmillaan kymmenen päivässä. Konehan ei väsy.

“Kieltämättä kiersin kovaa tahtia. Oli paljon tuhannen ihmisen kuntia, joissa kukaan muu ei käynyt ja joihin minä menin kahdesti.”

Aivan aitoa taustatarinaa ei puoluetoimistossa onnistuttu kehittämään. Ensinnäkin on erittäin epäuskottavaa, että kukaan alle kolmikymppinen kaupunkilaisnainen lukisi kaikkien puolueiden ohjelmat ja valitsisi sitten Keskustan. Keskustalaisuus tunnetusti siirtyy verenperintönä.

Toisekseen Mannerin työhistoria on epäilyttävä. Opiskeluajalle on keksitty uskottavia hanttihommia kuten siivoaminen ja hampparinmyynti Hesellä, mutta että joku etenee Heseltä suoraan eduskunta-avustajaksi ja ulkomaankauppa- ja kehitysministerin lehdistöavustajaksi?

Joo joo Robo-Riikka, tosi uskottavaa!

“Olin jättänyt hakemuksen avustajan paikasta ja eräänä päivänä Eduskunnasta soitettiin.”

Niin varmaan! Seuraavaksi se varmaan kertoo, että sillä on perhe ja ystäviä.

“Vaikka Helsingissä ehkä siltä vaikuttaa, en ponnistanut tyhjästä. Olen istunut kaksi kautta Varkauden kaupunginvaltuustossa ja viime eduskuntavaaleissa sain Itä-Suomesta yli 3000 ääntä.”

No, täytyyhän prototyyppiä testata.

Kolmanneksi: miten muka on mahdollista, että Itä-Suomen viljelijäjössikät äänestäisivät parlamenttiin nuoren naisen, olipa tämä kyborgi tai ei? Vastaus eivät ole aivoaaltoja manipuloivat säteet (ne ovat vasta kehitteillä Apollonkadulla). Robo-Manner on nimittäin ohjelmoitu puhumaan epäilijät puolelleen!

“Kohtasin jonkin verran ennakkoasenteita ja epäluottamusta. Aina on tyyppejä, jotka tulevat sanomaan, että kuule tyttö, mitenkäs tuollainen rimppakinttu EU:ssa pärjää. Siihen totean, että ei se koko ratkaise vaan laatu.”

Uuden Keskustan Ihmisen ominaisuuksiin kuuluvat myös vittuilutaito ja verbaalinen itsepuolustus.

“Monet kuvittelevat, että poliitikolle voi sanoa mitä vaan, että poliitikon työ on mielistellä äänestäjää. Minä sanon samalla mitalla takaisin. Kaikkein kriittisimmät vakuuttuivat pätevyydestäni vasta sitten, kun olin ensin pannut heille jauhot suuhun ja sitten kertonut, mitä EU:ssa tehdään.”

Kyborgillakin on tunteet, ettäs tiedätte.

Vaan kuka pitelee kyborgi-Manneria ohjaavaa kaukosäädintä? Julkisuudessa on spekuloitu sen olevan Mannerin pomo Paavo Väyrynen. (Sillä eihän kukaan nuori nainen voi menestyä, jollei takana ole setää tuuppaamassa, eikö niin?)

“Onhan se vähän ärsyttävää, että hoetaan kuinka ’se Väyrysen suojatti pääsi läpi’. Höpöhöpö. Kaukosäädin on aina ollut minulla ja minulla se pysyy.”

Kappas, itseohjautuva robotti.


Katso artikkeliin liittyvä video


Kommentit (8)

  • 1.
    jugular
    9.7.2009 12:45
    Melkoisen asiaton juttu, vaikka soisinkin kepuleiden kutistuvan eduskunnan pikkupuolueeksi persujen rinnalle.
  • 2.
    ...
    10.7.2009 22:50
    Todella surkea ja heikkotasoinen juttu. Toimittaja varmaan kuvitteli olevansa hauska tai jotain, mutta ei onnitustunut kuin häpäisemään itsensä (piti ihan nimi tarkistaa, kas kun ei Jaana Rinne).

    Noloa, hyvin noloa. Vieläkö lehden laskusuhdanne jatkuu pitkään?
  • 13.7.2009 17:06
    jep, yritystä oli mutta ei tää kyllä ollut hauska juttu vaan väkisin väännetty ja vaivaannuttava...
  • 18.7.2009 19:41
    Todella surkea...
  • 28.7.2009 18:34
    Njoo.. turhaa äimistelyä.
    Jostain tuli mieleeni Urpiainen; ja hänen tiiminsä vahva alamäki.

    Manner tosin on varmasti osaava riviparlamentaarikko, mitä sitten lastenhoidolta ehtii.
  • 6.
    Oikealoppusijoitus
    30.3.2010 23:59
    Tämän jutun luettuani olen aivan varma, että Maria Pettersson oli oikea valita Helsingin ylioppilaslehden päätoimittajaksi. Juuri tätä tekopirteää "citypunavihreyttä" ja happamuutta vihervasemmiston johtama ylioppilaskunta kaipaakin - eikä linja edes muutu miksikään. Sama kaiku on askelten.
  • 7.
    Seli-1
    25.10.2010 16:30
    Mainio tarina itäsuomalaisesta nuoresta naisesta. Hänellä on alun alkaen ollut tavoite, johon pyrkiä ja on saavuttanut tavoitteestaan tärkeän osan, matkallaan yhä vaativimpiin tehtäviin. Riikka Mannerin kaltaisia jalat maassa olevia "tehopakkauksia" saisi tulla esiin enemmän, varsinkin täältä Susirajalta. Toivon, ettei hän muuta pois etelän sotkusuomeen,ison rahan toivossa.
  • 9.7.2011 11:50
    Erinomainen juttu, erityisesti ko. media ja sen lukijat huomioon ottaen. Pipoa löysemmälle, ellei tämä avaudu.

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Badass Marika Peura
Katutanssija Marika Peura löytää... 1
Naisen tutkajärjestelmä
Sisäpiiri. Kysy juhlimisesta, ravintoloista tai julkkiksista, Walter...
Pasi Pirttiaho
Tuotantojen tukena.
Kinon tuplaperjantait Porissa
Suomen suosituimpia yhtyeitä Poriin kohta kymmenen vuoden ajan tuonut...
Siideriprinsessa Jenni Silvennoinen
Siideritehtailija Jenni Silvennoinen ehdottaa siiderille uutta...
Suuri Ravintolaäänestys 2012 (Oulu)
Me kysyimme. Te äänestitte... 2
FINRG 10 vuotta
Lahden ja Suomen reippaamman mutta rankemman reunan konemusaylpeys...
Minibaarin paluu juurille Mansessa
Minibaarissa ovat puhaltaneet uudet tuulet henkilöstön täysvaihdoksen...
Suuri Ravintolaäänestys 2012 (Tre)
Me kysyimme. Te äänestitte... 10
Lauri Tilkanen - syntisen kaunis mies
Näyttelijä Lauri Tilkanen on... 1

Lue lisää: Politiikka

Halonen, Halonen, Halonen
Onko presidentti valtamedian... 17
Mihin verovarasi käytetään?
Uusi verkkopalvelu avaa ihmisille... 1
Vaalikoneen keskiverto
550 alle 36-vuotiasta... 1
Haavistot valtasivat Steissin
Flash Mob -tempaus sai ihmiset... 2
Yhden asian puolesta
Eduskuntavaalien 2011... 6
Kenen joukoissa seisot?
1
Pekka Haavisto vs. Sauli Niinistö
Taistelu kiihtyy Mäntyniemen... 25
Rakastatko Tiuraa, Jyrki Katainen?
Vaalipommi osa 7. Ari Peltonen kohtaa Kokoomuksen puheenjohtajan...
Vitutuksen superlatiivi
Osku Pajamäki: näin minä ja me... 2
Mitä sikarikkaalle, Paavo Arhinmäki?
Vaalipommi osa 5. Ari Peltonen... 8