Ruotsissa housekin myy paremmin

Länsinaapuri osaa viedä musiikkia maailmalle. House-musiikki ei ole poikkeus.

Eric Prydz vieraili [reiv:]-klubilla viimeksi vuonna 2006.
Eric Prydz vieraili [reiv:]-klubilla viimeksi vuonna 2006.

Swedish house, ruotsalainen house-soundi, on noussut parissa vuodessa maailmanlaajuiseksi ilmiöksi. Ilmiön suurin nimi Swedish House Mafia myi jättimäisen New Yorkin Madison Square Gardenin yhdeksässä minuutissa loppuun pelkän Facebook-lipunmyynnin kautta.

Ruotsalaisten ylivertaista menestystä suhteessa suomalaisiin tekijöihin on vaikea selittää tyhjentävästi. Ainakin Ruotsissa osataan yhteistyön jalo taito: kun yksi tekijä menestyy, hän jeesaa muita aloittelevia artisteja.

Ensi lauantaina Helsingin Circuksen [reiv:]-klubille saapuu Eric Prydz, yksi swedish house -soundin pioneereista. Muun muassa mainitun Swedish House Mafian kanssa läheistä yhteistyötä tehnyt Prydz on levymyynnillä mitattuna yksi menestyneimpiä elektronisen musiikin artisteja maailmalla. Hänen ura on ollut tasaista nousua vuonna 2004 julkaistusta Call On Me -sinkusta lähtien ja kuuntelijat ovat tottuneet siihen, että Prydzin julkaisut nousevat ilmestymispäivänään latauslistojen kärkeen. Viime vuonna Prydz julkaisi Mirage EP:n.

Prydz on tunnettu myös remikseistään, joita hän on tehnyt artisteille Swedish House Mafiasta Michael Jacksoniin ja Duran Duranista Depeche Modeen. Hän on ainoa artisti maailmassa, joka on saanut miksattavakseen alkuperäisen Pink Floyd -kappaleen. Another Brick In the Wallista työstetty Proper Education oli yksi vuoden 2006 myydyimmistä julkaisuista maailmalla.

Prydz saapuu toistamiseen [reiv:]-klubin vieraaksi. Edellisellä kerralla vuonna 2006 Virgin Oilissa ja keikka myytiin ennakkoon loppuun. Tänä vuonna paikkana on reilusti suurempi Circus, jossa supportteina kuullaan kahdella lavalla Mr. A, Eliot Ness, Something Good ja Muffler.


Kommentit (1)

  • 15.2.2012 17:49
    Näettekö nämä kyyneleet jotka virtaavat poskillani.

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan... 1
Lisää pyöräteitä Manseen!
Onko Tampere Suomen paras asuinpaikka myös nuorille? Me kysyimme, te...
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.
VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.
Arto Tuunela
Pariisin Kevään nokkamiehestä kasvoi popin ylijumala.
Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...
Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom. 1
Räppäävä Rauhatäti
Sodankylän räp-tuontitoivo Rauhatäti ei pelkää keskiluokkaistumista.
Heinäkuun festariopas 2012
Love Music Festival ja Summer Sound Festival luottavat konesaundiin.

Lue lisää: Pop

Alexandra Alexis
10 x breikkaa NY:ssa. 22
Paradise Oskar
Kansan edustaja kertoo, mikä... 1
Redrama
Kauniaisten kapinallinen 38
French Films pois pohjolasta
French Filmsin keikkabussissa ei katsota taide-elokuvia.
Ewert & The Two Dragons ja Pariisin Kevät ilmaiskeikalla
Cityn Baarifestareiden avajaiskonsertti Espan lavalla toimii...
Helsinki saa oman hiphop-festarinsa
Suvilahden BoomBox-tapahtumaan... 3
Sana ja Maki rakensivat taideteoksen
Kurre lauloi nauhalle Kuuden vuoden... 39
Kirottu kopiosuojaus!
Kopiosuojatut cd-levyt... 36
Tour de viulu
Kun Elina Vähälä soittaa... 4
Red Snapper tuo ainutlaatuisen kattauksensa Virgin Oiliin
Jazz-soittimet taipuvat elektronisen musiikin äänimaisemiin yhtyeen...