Särösellistit

Apocalyptican Eicca Toppinen jättää hiustuppoja viritystappeihin

Kaikki alkoi siitä, kun parikymppiset pitkätukat aiheuttivat hämmennystä soittamalla selloilla Metallicaa ravintola Teatron Heavy Metal Clubilla. 11 vuotta myöhemmin samainen yhtye, Apocalyptica, on myynyt 2,5 miljoonaa levyä ja soittanut niin Siperiassa kuin Beirutissakin.

Bändi on saanut valmiiksi kuudennen levynsä Worlds Collide, jolla vierailevat muun muassa Slipknotin Corey Taylor ja Rammsteinin Till Lindemann.

"Yritimme myös Tori Amosia ja Björkiä, mutta he kieltäytyivät. Yhteistyö Pinkin kanssa taas kariutui aikatauluongelmiin", kertoo Eicca Toppinen ja maistaa olutta maanantai-iltapäivänä Vltavassa.

Hiuksesi näyttävät upeilta. Mitä hoitoainetta käytät?

"Hehe, TIGI Catwalk Fashionistaa. Kampaajani on saanut puhuttua ympäri, että kannattaa käyttää kunnon tuotteita, vaikka ne ovat ihan vitun kalliita."

Olette soittaneet kahden viime vuoden aikana 200 keikkaa ympäri maailmaa. Miten backstage-palvelu pelaa ulkomailla?

"Suomessa se pelaa kirkkaasti huonoiten. Täällä on totuttu siihen, että kotimaisia bändejä ei tarvitse palvella. On palvelu parantunut vuosien aikana, mutta muualla toivomukset hoituvat pilkulleen. Meidän ei onneksi tarvitse kiertää Suomessa kaiken maailman persläpiä, joissa artisti on koiran asemassa."

Onko teillä paha raideri?

"Ihan kohtuullinen. Minulla ei ole mitään erikoista, mutta Mikolle pitää olla yksi postikortti, jonka se lähettää aina mummolleen. Pertulle taas pitää olla paikallinen missi tai kaksi koiraa. Yleensä tulee koiria, mutta kerran saimme Sloveniassa massiivista paheksuntaa, kun paikallinen promoottori väitti medialle, että olimme muka vaatineet paikalle kaikki Miss Slovenia -kandidaatit."

Olitte 11 vuotta sitten jotain ennenkuulumatonta. Onko jousihevipuolella nykyään kilpailua?

"Selloporukoita löytyy joka maasta. Suurin osa niistä tekee sitä juttua, jota teimme 1990-luvulla. Ei ole tyyppejä, jotka tekisivät homman paremmin kuin me."

Ei edes Linda Lampenius?

"Meidän vertaaminen Lampeniukseen on vähän sama kuin vertailisi Slayeria Helmut Lottiin. Eihän voi sanoa, että kaikki bändit, joissa on rummut, kuuluvat samaan kategoriaan."

Olet soittanut selloa 9-vuotiaasta. Kuinka paljon soittaminen vitutti yläasteella?

"Ei yhtään. Olen aina digannut olla oppositiossa. Harrastin nuorena hevostalleilla käymistä ja ratsastusta. Se oli todella vähän hottia Hakunilan kaltaisessa lähiössä."

Montako selloa sinulle on kertynyt?

"Kolme omaa ja lainassa on yksi 100 000 euroa maksava arvosoitin, ranskalaisen Nicolas Lupot"n tekemä sello vuodelta 1778. Soitin sillä biisit uudelle levylle. Vanhoja soitinparkoja on turha kiusata, joten keikoilla soitamme käsintehdyillä kiinalaisilla selloilla. Niissä riittävän hyvä soundi live-käyttöön."

Kuinka usein roudari joutuu tuomaan lavalle uuden sellon, kun kieli katkeaa?

"Vaihdamme itse kielet keikoilla. Olemme maailman nopeimpia siinä. Olen vaihtanut lavalla hajonneen kielen uuteen ja vielä virittänytkin sen alle 20 sekunnissa."

Jäävätkö hiukset koskaan kiinni viritystappeihin?

"Usein ja se sattuu. Eniten vituttaa, kun ei meinaa saada hiuksia irti sellosta. Joutuu riuhtomaan niin, että siihen jää tuppo roikkumaan."

Kanniskelette lavalla selloja ympäriinsä. Tulevatko hauikset kipeiksi?

"Vain niskat moshatessa. Kolmantena rundipäivänä pää ei käänny kahta senttiä. Ennen keikkaa pitää ottaa Buranaa ja Red Bullia."

Alkoholi rentouttaisi.

"Meillä on alkoholi kielletty yhteisellä sopimuksella eli ennen keikkaa ei juoda pisaraakaan. Hyvä kimppafiilis syntyy siitä, että kaikki ovat kartalla eikä kukaan heilu kännihybriksessä."

No, mitä omituista on tapahtunut lavalla selvin päin?

"Pertulla tuli ripulit Moskovassa kesken Creeping Deathin sooloa. Hän kertoi keikan jälkeen, että soolo alkoi hirveällä pinnistelyllä ja samalla tipahti ruikulat nahkabyysiin."

Sooloista puheen ollen. Miten metallia sävelletään sellolla?

"Teen biisit useimmiten pianolla tai rämpytän selloa plektralla kuten kitaraa. Teen selloliidit laulamalla. En osaa laulaa, mutta saan sillä biisiin rytmiikan ja intensiteetin. Sellolla tekee helposti liirum laarum -kuvioita. Levyn viimeisen kappaleen peruskuvion tein Yamahan lasten akustisella kitaralla samaan aikaan, kun paistoin lapsilleni kalapuikkoja."

Oliko hyviä kalapuikkoja?

"Ihan varmaan joo."

Lataa Apocalyptican biisi I"m Not Jesus osoitteessa pop.city.fi

File Eicca Toppinen


Baarifestivaalit 2012 @ Helsinki & Turku

Kommentit (1)

  • 1.
    Nappara86
    20.9.2007 17:11
    Haha! enpä tiennytkään, että Einolla on ollut noin "rankka" nuoruus.

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Elokuun festariopas 2012
Flow'n lisäksi juhlitaan Taiteiden yössä, Kalliossa ja juhlaviikoilla.
Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...
Lisää pyöräteitä Manseen!
Onko Tampere Suomen paras asuinpaikka myös nuorille? Me kysyimme, te...
Kahvinpaahdantaa Mansessa
Kahvila Valo tuo kofeinisteille ilouutisen: Valo alkaa paahtaa omaa...
Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija... 1
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?
Räppäävä Rauhatäti
Sodankylän räp-tuontitoivo Rauhatäti ei pelkää keskiluokkaistumista.
Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.
Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.

Lue lisää: Pop

Oi jospa oisin saanut olla mukana
Festarikansa muistelee bändejä... 1
Kendi-neiti kertoo
Kendi = Jaakko Salovaara ja Yavis, joka pelkää vessoja. Miksi?
Laulu-Elin Ruotsin Idolsissa
Elin Blom, 16, yrittää idoliksi lahden toisella puolella.
Ewert & The Two Dragons ja Pariisin Kevät ilmaiskeikalla
Cityn Baarifestareiden avajaiskonsertti Espan lavalla toimii...
Kesähittimies Arto Tuunela
Arto Tuunela lauloi kesällä lääkkeistä. Nyt hän on pahoillaan.
Hevikeiju Jonsu
Jaana Rinne kohtaa... 3
Aino Venna
Muusikko Aino Vennan intohimot ovat elokuvat ja musiikki.
Täysi höyrypää
Kaverille kans. Fullsteamin Juha... 2
Veliviisikko
Isoveljen on aika olla valveilla.
Chisu
Jaana Rinne kohtaa Suomi-popin... 9