SG: Eau de Kahvipaahtimo

Iisa Pykärin kolumni.

Iisa Pykäri

Kirjoittaja on Helsingissä asuva laulaja-sanoittaja, joka ei osaa luoda pysyvää suhdetta huiveihin. Siksi hän palelluttaa kaulansa joka syksy.

Minut on pysäytetty kadulla tuoksun perusteella. "Ei voi olla totta, Thierry Muglerin Angel!", mies huusi ja kääntyi perään. Tapaus yli vuosikymmenen takaa palasi mieleen, kun kylpyhuonetta siivotessa vastaan tuli viimeiseksi jääneen Angel-pulloni pohjat. Tuoksu ei ollut enää ihan ennallaan, mutta muisto taisi kutakuinkin olla.

Takavuosina käytössä olleiden hajuvesien nuuhkiminen on kuin aikamatkailua. Välillä riemastuttavaa, joskus tuskallista. Kesällä nuuhkaisin saksalaisessa tavaratalossa Eternity-pullosta. Yksi hengenveto, ja itse tuunatut trumpettihousut, mehukattitonkat ja hennatut hiukset olivat liiankin läsnä. Suljin korkin nopeasti.

Tuoksumuistoissa yhtä aikaa pahinta ja parasta on se, ettei niitä kaikkia voi nuoruuden makeiden hajuvesien tapaan säännöstellä pullosta. Tuoksumuisto voi iskeä päin näköä äkkiarvaamatta. Hetkessä olet toisessa ajassa, paikassa ja seurassa kuin sekunti sitten.

Palavan puun ja uunista nostetun hiivaleivän tuoksu – kamala ikävä, ensin mummua ja heti perään vaaria. Olen lapsuudenmuistoissani keltaisessa talossa. Emma-kissa kehrää jaloissa, ja voi sulaa vielä kuuman leivän päälle.

Maltaan tuhti tuoksu ulkoilmassa – olen pohjoisessa, kotona mutta samalla kaukana kotoa. Krapula vaivaa tai sydänsurut, tai todennäköisimmin ne molemmat.

Kahvipaahtimosta leijuva aromi, ja olen taas etelässä, oikeasti kotona ja onnellinen.

Jos oman lapsen hiusten tuoksua voisi pullottaa, nuuhkisin sitä varmasti aina väärissä paikoissa. Lähtisin sittenkin kotiin jo ennen keikkaa tai kun tyttöjen saunailtaa vasta käynnistellään. Ottaisin huippuravintolasta taksin lapseni luo heti alkupalojen jälkeen.

Tuoksut ja hajut pistävät meidät matalaksi aikaa ja paikkaa kyselemättä. Me ihmiset olemme täysin nenämme vietävissä.

Mutta vielä siihen kadulla perään kääntyneeseen tarkkanenäiseen. Kohtaamisesta ei syntynyt vuosisadan rakkaustarinaa, eikä sitten oikein muutakaan. Vähän sääli, sillä kaikista maailman tuoksuista mies oli suihkutellut päälleen Thierry Muglerin Amenta, Angelin miespuolista vastatuoksua. Siitä olisi saanut kauniin tarinan. Tai vähän liian kornin mainoksen Muglerille.



Lue Styleguiden näköisversio tästä! Miltä näyttää? Kerro mielipiteesi täällä!


Baarifestivaalit 2012 @ Helsinki & Turku

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom. 1
Katarinan uusi alku Turussa
Ravintolalaiva Katarina avasi kesäkautensa hienoilla uudistuksilla
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.
Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija... 1
Festareiden ABC
Cityn vinkit festarineitsyeille.
Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.
Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa... 1
Arto Tuunela
Pariisin Kevään nokkamiehestä kasvoi popin ylijumala.
Baarifestivaalikäyttäytyminen
Tämän oppaan avulla osaat käyttäytyä Cityn Baarifestareilla...
Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan... 1

Lue lisää: Tyyli

Shoppaaminen tekee hyvää
Osta paita, osta puhelin, osta... 4
Hitit
Romanttista ja räätälöityä. 1
Rusketusaapinen
Rannalla vältät riisitaudin, mutta... 5
Puman pop upia
Puma avasi kesäksi pop up -kaupan Pursimiehenkadulle.
Mallin työkalupakki
Huippumalli haussa -voittaja Jenna... 1
Eettinen muoti 2.0
Esittelemme muotia, joka on... 6
SG: Notkean Rotan tyylisäännöt
Pilottitakki ja ryhti. Niistä on Notkean Rotan tyyli tehty.
Muotitietoinen
Mert Otsamo on malli, Heli Kajon stylisti ja Hanna Sarénin suosikki.
Ostoskeskus
Ostosmaailman uutispalvelu.
Minkkityttö Annika Heikinheimo
Kesämekko turkiksesta? Annika... 2