SG: Miksi naiset meikkaavat?

Itseään varten on väärä vastaus. Vai onko?

Hyvä meikki, parempi itsetunto?
Hyvä meikki, parempi itsetunto?

He haluavat parantaa parinvalintamahdollisuuksiaan

Evoluutiopsykologian vastaus on simppeli: uroot ja naaraat koristautuvat parantaakseen parinvalintamahdollisuuksiaan. Väestöliiton Perhebarometrin mukaan onnelliset naiset panostavat muita enemmän ulkonäköönsä.

Tohtori Anu Korhonen on tutkinut kauneuden kulttuurihistoriaa 1500–1600-luvulla. Tuolloin ihanteena oli kauniskasvoinen, tuuheatukkainen ja vartaloltaan solakka nainen ja naista voitiin haukkua rumaksi tyynesti päin näköä. Kauniita naisia arvostettiin, mutta heitä syytettiin liiallisesta seksuaalisuudesta. Kauneus toi naiselle valtaa ja kirkko varoitti horjuttamasta miehen ylemmyyttä naiseen nähden. "Maalaaminen" ei ollut vaarallista vain sielulle: meikit olivat myrkyllisiä ja saattoivat aiheuttaa vakavia haittoja terveydelle (salpietari, lyijyvalkoinen ja elohopea).


Omaksi ilokseen ja muita tekosyitä?

  1. Omaksi ilokseen
  2. Näyttääkseen kauniimmalta
  3. Koska se kuuluu tähän päivään
  4. Houkutellakseen miehiä
  5. Huonon itsetunnon takia
  6. Keskinäisen kilpailun vuoksi: kuka on parhaimman näköinen
  7. Koska se kuuluu traditioon
  8. Päästäkseen irti arjesta ja saadakseen glamouria elämään
  9. Tehdäkseen rajaa julkisen ja yksityisen minän välille
  10. Turhamaisuuttaan ja pinnallisuuttaan
  11. Koska naisellisuuteen kuuluu kaunistautuminen

Nämä ovat kyselyjen mukaan syitä, miksi naiset meikkaavat.

Kaunistautumisen asiantuntija, Oulun yliopiston kulttuuriantropologian ma. professori Taina Kinnunen on tutkinut kulttuurin ruumiillisuutta, seksuaalisuutta ja ulkonäköä. Esitän listan hänelle.

"Mun mielestä nainen meikkaa kaikkien näiden syiden takia", Kinnunen sanoo. Hän uskoo myös pelkästään omaksi iloksi meikkaamisen olevan mahdollista epäillessäni, ettei kukaan laittaudu vimpan päälle, jos aikoo maata sunnuntain sohvalla Täykkärit-boksin kanssa.

"Olen haastatellut paljon ihmisiä. Yksikin nainen sanoi meikkaavansa yksin kotona lukiessaan tenttiin, koska olo on silloin paljon energisempi."

Kinnusen mukaan meikkaamisen tarve on maailmanlaajuinen ilmiö ja sosiaalinen pakko. Meikkaamalla ja pukeutumalla saatetaan ruumis julkiseen kuntoon.

"Emme voi erottaa kulttuuria ja sisäistä minää. Itsekäsitys on kulttuurisidonnainen. Suomessa naiseksi tullaan tietynlaisen kuluttamisen kautta. Katso mitä tahansa naistenlehteä: sukupuoli rakentuu kosmetiikan ja lääketieteen avulla. Meillä sallitaan monenlaisia meikkausmuoteja (punk, virasto), joiden sisällä on tarkkaan harkittu etiketti. Ikä vaikuttaa myös; nuori tai vanha vahvasti meikattu henkilö näyttää groteskilta. Meillä on nude-kulttuuri: on oltava luonnollisen näköinen. Meikkivoiteen on oltava just ihon sävyinen. Todellisuudessa niin sanottu luonnollinen ulkonäkö on ihan yhtä keinotekoista ja rakennettua."


Kosmeettista itsevarmuutta

Suomalainen käyttää kosmetiikkaan ja hygieniaan 170 euroa vuodessa.

Kuluttajatutkimuskeskus julkisti viime vuonna kohtuullisen elämän viitebudjetit. Ihmiset pitävät meikkejä välttämättöminä ja alle 45-vuotiaiden sinkkujen vähimmäissatsaus ihonhoitoon on kuusi ja kosmetiikkaan seitsemän euroa kuukaudessa. Ylen kyselyssä naiset väittivät pistävänsä meikkeihin noin 20 euroa kuukaudessa; heidän miehensä sanoivat summan olevan keskimäärin 28 euroa. Eniten ehostavat toimihenkilöt ja suurituloiset naiset. Vain noin kymmenes naisista ei meikkaa juuri koskaan. 62 prosenttia ehostaa joka päivä tai lähes joka päivä, näyttääkseen paremmalta ja nuoremmalta - ja koska se on hauskaa. Joka viides hakee meikeistä itsevarmuutta.

Suomalaisnaiset arvioivat käyttävänsä meikkaamiseen 13 minuuttia päivässä. Heidän kumppaninsa sanovat aikaa menevän 18 minuuttia. Miehistä 38 prosenttia pitää naistaan paremman näköisenä meikattuna ja 51 prosenttia sanoo hänen näyttävän ihan yhtä kauniilta naturellina. Nainen omistaa keskimäärin viisi huulipunaa. Miehistä 53 prosenttia ei käytä mitään kasvojenhoitotuotteita, kolmannes laittaa kosteusvoidetta ja vajaa viidennes käyttää puhdistusaineita. Eniten kosmetiikkaa käyttävät alle 34-vuotiaat miehet.


Suomalaiset meikkaajatyypit

Luonnolliset 43 %

Huolitellut 22 %

Kokeilijat 12 %

Valloittajat 22 %

Lähde: TNS Gallup


Onnellisen naisen huulipunaa

Kosmetiikka on onnellisen ostajan tuote.

Meikkejä shopataan, kun ollaan valmiiksi hyvällä tuulella. Kosmetiikkaa käytetään myös palkintona ja piristeenä. Ostaja tsekkaa keskimäärin kuusi tuotetta ja ostaa yhden tai kaksi. Meikeille uhrataan aikaa 3,9 minuuttia ja hiusväreille 3,5 minuuttia – testereitä, värikarttoja ja tuoteselosteita tutkien. Päivittäiskosmetiikasta heräteostoja on 17 prosenttia. Lumene ja L’Oréal ovat Suomen tunnetuimmat tuotemerkit.


Koko jutun lähteet: mainittujen lisäksi Pia Livia Hekanaho: Monipuolisesti Kauneudesta, Teknokemian yhdistys, Ennen ja nyt, Historian tietosanomat, Time



Kommentit (16)

  • 1.
    Naalinaturaali
    3.4.2011 21:40
    Nuorempana en voinut kuvitellakaan lähteväni edes kauppaan ilman meikkiä. Nyt 4-kymppisenä se ei ole mikään ongelma. Itsetunto rakentuu muista asioista ja kyllähän joku, jos nyt sattuu vielä vilkaisemaan tällasta mummelia, näkee, minkä näköinen kummitus meikinkin alla piiloilee. Säälittää nuoret mimmit, jotka ylimeikkaa päivittäin. Kyllä mahtaa myöhemmin harmittaa, kun sitten olisi oikeesti jotain mitä peittää ja älyää, että nuorena olikin nätti ilman mitään!
  • 2.
    Liiannatural
    6.4.2011 12:38
    Olenko siis ihan outo, kun en meikkaa? Kuulun vähemmistöön. Ihan kuin joku statement, jos sanoo ettei meikkaa. Miten tähän on tultu?
  • 3.
    adsasda
    7.4.2011 10:39
    Edelliseen viitaten. Itsekään koskaan en ole meikkaamista harrastanut, mulla ei ole ripsarin ripsaria -eikä mitään muitakaan. En varmaan edes osaisi meikata, jos täytyisi.

    Ja tosiaan, kun sanoo ettei meikkaa niin haloohan siitä syntyy. Sehän on kannanotto! Ja samalla meikkaamattoman automaattisesti oletetaan about halveksuvan meikkaajia. Itselleni tulisi vaan tosi kurja olo, kun pesisi meikit pois illalla ja realisoituisi se, etten naturellina olekaan niin hyvännäköinen.
  • 4.
    Toinenaaripaa
    7.4.2011 14:56
    Luin kummastellen otsikosta "Kosmeettista itsevarmuutta" alaspäin. 6 euroa kuussa ihonhoitoon ja 7 euroa kosmetiikkaan? 3,9 minuuttia keskimäärin meikin ostoon? 13 minuuttia ehostukseen?

    Itse käyn kerran kuussa kosmetiikkaliikkeessä sekä täydentämässä varastojani, että heräteostoksilla. Rahaa palaa 100-200 euroa per kerta (mikäli ostan uuden parfyymin, lisää 50-100 euroa edelliseen).

    Aikaa saattaa vierähtää jopa 1,5 tuntia myyjän kanssa turistessa ja uutuuksien ihmettelyissä.

    Normaaliin arkimeikkiin menee 35-40 minuuttia joka aamu, juhlameikkiin tuplasti. Tosin lasken meikkaukseen myös ihon puhdistuksen ja kosteutuksen ennen varsinaisen ehostuksen alkamista.

    Miten joku saa 13 eurolla kuussa kaiken tarpeellisen? Yö-, päivä-, silmänympärysvoide, käsivoide, jalkavoide, vartalovoide...Voide väsyneelle iholle ja silmäpusseille, aurinkovoide, after sun - voide...

    Tavallinen puuteri, aurinkopuuteri, meikkipuuteri, meikkivoide päivä- ja iltakäyttöön, erinäisiä luomivärejä päivä- ja iltakäyttöön, huulipunia taatusti parikin tusinaa, ripsivärejä niin vedenkestäviä kuin vesiliukoisia kuin siltä väliltäkin, mustaa ja ruskeaa...silmänrajauskyniä nestemäisinä ja kiinteinä...huulikiiltoa ja huulirasvaa...

    Kynsilakkoja, eri sävyjä asun ja ehostuksen mukaan...french manicyre-setti...pohjalakka, päällyslakka, kynsilakan poistoaine...kynsinauhaöljy. Tekokynsiä siltä varalta että yksi kynsi katkeaa. Kynsiviila. Kynsisakset.

    Tekoripset bilehileilyä varten.

    Sen lisäksi - kampaajalle 5 viikon välein (värjäys ja leikkaus), mani ja pedi 2 viikon välein. Kerran kuussa kylpylään rentoutumaan, saunaa ja hierontaa.

    Veikkaan, että kaikkeen yllä mainittuun palaa vuodessa n. 3000-3500 euroa. Tosin Lumenea ja L'Orealia ei ole edes mielestäni myynnissä niissä kosmetiikkaliikkeissä, joissa yleensä asioin - liekö siinä syy?

    Ei ihme että suomalaisia naisia pidetään hiirenharmaina maatiaisina.
  • 5.
    koyha
    7.4.2011 15:57
    Mut hienoa et suomalaiset on sitä mieltä, että fattan pitää maksaa se 13 egee kuussa myös köyhän kosmetiikkaan. Pitäiskö julkisin varoin taata Diorit ja Sensait kaikille? Jos omasta pussista laittaa 5 tonnia vuodessa kauneuteen, siitä vaan. Kaikilla ei ole aikaa ennen duunia meikata aamulla tuntia. Jotkut keittää puuroa ja vie lapsen päiväkotiin.
  • 7.4.2011 18:44
    "Ei ihme että suomalaisia naisia pidetään hiirenharmaina maatiaisina. "

    Mustan ja valkoisen välillä on myös harmaan sävyjä.

    Mä kokisin käyttäväni lähemmäs ton 13 euroa kuukaudessa kosmetiikkaan kuin Toinenaaripaa, mutta en silti näe itseäni harmaana hiirulaisena vaan ihan normaalina itsestään huolta pitävänä naisena.
    Iho pysyy kauniina ilman viittä eri puhdistustuotetta ja kymmentä eri voidetta. Itseasiassa Nivean peltipurkin voimin vedellään vuoden ympäri. Voisin melkein vannoa että jos laitetaan meidät kaksi rinnakkain (mikäli ollaan saman ikäisiä) niin eroa ei huomaa muussa kuin meikin määrässä ja jos huomaakin, niin mun eduksi. (Ja tässä tyylikäs näyte siitä että en meikkaa itsetunnon vuoksi, no need for that.)
    Meikkaaminen on kivaa ja tekee siistin olemuksen sekä ennen kaikkea boostaa fiilistä hurjasti. Mutta pari eri pohjatuotetta, ripsari, muutama luomiväri ja muutama rajaaja huulikiilto/-puna-arsenaalin kanssa riittää mainiosti saamaan tästäkin sisäisestä kotkasta kyyhkysen. <3

    Kukin toki tyylillään, ymmärrän hyvin molemmat ääripäät mutta en silti lähtis sille linjalle että täällä ollaan kaikki hiirenharmaita maatiaisia jos elämä pyörii vähän vähemmän kosmetiikan ympärillä.
  • 7.4.2011 22:00
    Olishan se makeeta panna 5000e haisemaan vuodessa kosmetiikkaan, hmmm... Mut joo, menen itsekin siihen 13 euron kategoriaan. Aika hyvin oon pärjänny Lumenella ja muilla halpismerkeillä. Onneks on merkkitietoinen sisko jolta voi kinuta/rosvota ylimääräsiä Dioreja ja Blascoja itselleen ;) Rispektini, toinenaaripaa. On varmaan ihan kivaa pystyä satsaamaan itseensä noin paljon rahallisesti?
  • 8.
    Keskivertotaisitei
    9.4.2011 12:22
    Minä en putoa kumpaankaan ääripäähän - käytän tilanteesta (tarve + käytettävissä oleva rahamäärä) riippuen 30-150 e kuukaudessa itseni kaunistamiseen. Luomukosmetiikka on kalliimpaa, mutta kestääkin paljon kauemmin kuin teollinen sonta. Meikkivoiteesta saan iloa 8-10 kk per tuubi, irtopuuterista samoin, puhdistusaineetkin kestävät kuukausikaupalla. Kasvohoidoista minulla on vain negatiivisia kokemuksia, jalka- ja käsihoidot teen itse, samoin vartalohoidot mikäli siltä tuntuu. Omatoimisuudella ja ajattelemalla selviää aika paljon halvemmalla, eikä silti ole harmaahiirulainen tai huolittelematon. Ja päivittäiseen meikkaukseen menee kiireestä riippuen 5-15 min. Juhlameikkiin ehkä 20 min. Kun on pohja kunnossa, ei tarvitse paklata sitä totaalisesti peittoon.
  • 9.
    Toinenaaripaa
    12.4.2011 12:03
    Miksi itse alkaa nyhrätä pediä ja mania kotona? Itse näen tämänkaltaiset palvelut puhtaasti laatuaikana itselleni. Osaisin toki itsekin värjätä hiukseni; tai tehdä french manicuren; tai pyytää aviomiestäni hieromaan jumittuneita hartioitani; tai roikkua vessan lavuaarin yllä kuorimassa ja hieromassa kasvojani. En vaan viitsi, kun mieluummin maksan siitä että muut tekee ja itse saan olla tekemättä mitään luvan kanssa. Rentoutushetki.

    Paklaamisesta - ihan vaan selvyyden vuoksi että edellisessä kommentissani mainitsemani meikkiarsenaali ei toki ole tarkoitettu käytettäväksi yhtäaikaa. Mutta kyllä hyvään (juhla)silmämeikkiin pelkästään menee helpostikin puolikin tuntia pohjustuksineen kaikkineen, enemmänkin jos irtoripset kuuluvat kokonaisuuteen?
  • 10.
    palvelua
    12.4.2011 13:22
    On kyllä totta, että on paljon ihanampaa mennä palveltavaksi ja joskus ammattilainen tekee sen paljon paremmin. Huom joskus, ei aina. Esim. olen tavannut vain yhden hierojan, jolla on parempi tatsi kuin miehelläni jne.

    Moni ei vaan voi maksaa sitä 140 euroa tukastaan, vaan joutuu ostamaan sen seitsemän euron värin ja laittamaan sen omassa kylppärissä kyhjöttäen. Ei vaan ole aina noita rahoja laittaa pelkästään rentouteen ja ulkonäköön. Rentous on kaukana kun ajattelee palvelun hintaa.
  • 15.4.2011 19:56
    Minä ainakin arvostan naisia jotka eivät yritä huijata ulkonäöllään vaan ovat luonnollisia ja oma itsensä, huolehtivat ihostaan ja terveydestään, panostavat ruokavalioon, liikkumiseen ja hygieniaan. Meikkaamisessa on useimmiten tarkoituksena peittää ne ongelmakohdat. Jos koko naama on uitettu maalipurkissa niin ei sellainen kyllä kiinnosta pätkääkään.
  • 15.4.2011 19:59
    Kannattaa miettiä hieman sitä kemikaalisaastetta jota naamalleen laittaa, näistä on hyvä lähteä:

    Syöpäriski kasvaa kampaamokemikaalien myötä
    www.poliklinikka.fi/?page=7874754&id=8991282

    Kosmetiikkamainonta on sovittua satua
    kuningaskuluttaja.yle.fi/node/2745

    Lipstick and Lead: Questions and Answers
    www.fda.gov...ProductandIngredientSafety/ProductInformation/ucm137224.htm
  • 13.
    Toinenaaripaa
    19.4.2011 13:06
    Luonnollisesti: Itse en katso ehostuksen peittävän ongelmakohtiani, vaan korostamaan ns. hyviä puoliani. Esimerkki: silmäripseni ovat lähes läpikuultavat. Käytän ripsiväriä korostamaan ripsieni pituutta. Ilman ripsiväriä näytän ripsettömältä. Onko tämä nyt ongelmakohtien peittelyä, vai halua korostaa hyviä puoliaan näyttääkseen edustavalta muitten silmissä?

    Voin satavarmasti vakuuttaa, että jos olisin ilmestynyt työhaastatteluuni ilman meikin meikkiä (etten vaan peitä 'ongelmakohtiani'), tahi ilman minkäänlaista hiusten muotoilutuotetta ('haluan olla luonnollinen ja oma itseni'), minut olisi käännytetty pois jo ovelta. Edustavuus kun nyt on osa työtäni, ja kosmetiikan maltillinen käyttö on osa edustavuutta.

    Ehostavat ihmisetkö eivät sitten muuten huolehdi ihostaan ja terveydestään, tahi panosta ruokavalioon, liikkumiseen ja hygieniaan? Eiväthän nuo ole toisiaan poissulkevia.

    Mutta joo, jokainen taaplaa tyylillään. Kyllä niitä kauhtanaan pukeutuvia luonnollisia hippityttöjä riittää varmasti sinullekin.

    Kemikaaliseos - nykyään kuolee ns. hyvin grillattuun grillimakkaraankin. UV-suojainen laadukas päivävoide vs. paljaalla iholla auringonsäteitä vastaanottamaan? Syövän saa ns. hyvin grillatusta makkarastakin tiemmä. Otan riskin.
  • 14.
    Toinenaaripaa
    19.4.2011 13:07
    ^typo, pitäisi olla 'korostavan' (ensimmäinen rivi).
  • 2.8.2011 08:17
    "Teen Girls' Body Burden of Hormone-Altering Cosmetics Chemicals"
    www.ewg.org/reports/teens

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...
Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?
Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...
Räppäävä Rauhatäti
Sodankylän räp-tuontitoivo Rauhatäti ei pelkää keskiluokkaistumista.
Festareiden ABC
Cityn vinkit festarineitsyeille.
VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.
Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan... 1
Katarinan uusi alku Turussa
Ravintolalaiva Katarina avasi kesäkautensa hienoilla uudistuksilla
Lisää pyöräteitä Manseen!
Onko Tampere Suomen paras asuinpaikka myös nuorille? Me kysyimme, te...

Lue lisää: Tyyli

Ale, ale! Ikuinen ale!
Päivitimme pääkaupunkiseudun outlet-kartan.
Hitit
Juovu muotilehtikelpoisesti. 3
Kampaus lisäpalvelulla
Miltä kuulostaisi alapään karvojen... 5
Hitit
Mitä haluamme kuluttaa seuraavaksi? 3
H.O.T. kauneus
21
Tunnista feikkilaukku
Kansalaistaito 31
New Yorker rantautuu Helsinkiin
Saksalainen kauppaketju aloittaa... 18
Marimekko Story
Kaikki, mitä et tiennyt kansallisaarteesta
Hitit
Lautaa, takkia, sidettä ja hyvä omatunto?
Catwalkin kompastelijat
Raportti back stagelta. 9