SG: Uusi klassikko: biletoppi

Fredagstoppen!

Vero Modan Carat tube top vuodelta 2007 on merkin myydyin toppi ever. Sitä on myyty yli 10 000 kappaletta.
Vero Modan Carat tube top vuodelta 2007 on merkin myydyin toppi ever. Sitä on myyty yli 10 000 kappaletta.

Ne tulivat 2000-luvun alussa Ruotsista.

Ensin biletopit olivat t-paita-mallisia. Niitä ostettiin viikonlopuiksi baareihin. Eniten torstaisin ja perjantaisin. Nyt t-paita-malli tekee paluuta.

Biletoppien sarjat ovat pieniä, vaihtelu suurta. Toppivalikoiman tulee olla mahdollisimman erilainen, ja toppeja kauppaavat pääosin ruotsalaisketjut. Hinta on noin 25 euroa. Se tekee noin kymmenen euroa käyttökertaa kohden! Biletoppia nimittäin käytetään korkeintaan kolme kertaa. Sitten se myydään kirpparilla tai annetaan kaverille.

Ydinkäyttäjiä ovat 18–20-vuotiaat naiset. Suomessa biletoppeja käyttävät lähes kaikki sosiaaliryhmään katsomatta. Ruotsissa biletoppi – fredagstoppen – ei taas ole hienostuneen valinta, mutta siellä pojatkin käyttävät bilepaitoja. Englantilaiset yhdistävät biletopin vesirajaminiin. Norjalaiset haluavat biletoppiinsa paljon kimalletta. Boheemityyliset tanskalaiset eivät innostu koko asiasta.

Vuoden 2008 taantumassa vaatekauppa ajoi seinään, mutta topit myivät. Tuolloin muodikkain vaihtoehto oli tuubi.

File: Biletoppi


Juttua varten on haastateltu muun muassa JC:n Krista Etzelliä ja Bestsellerin Anu Makkosta.


Pauliina
Pauliina

Katarina
Katarina

Pauliina, 18 
“Olen käyttänyt biletoppeihin 50 euroa viimeisen vuoden aikana.”

Katarina, 24 
“Olen valmis maksamaan biletopista 50 euroa.”


Henna
Henna

Roosa (+ Fiona)
Roosa (+ Fiona)

Henna, 19 
“Päälläni on siskoltani lainaamani toppi.”

Roosa, 22 (+ Fiona, 21) 
“Käytän biletoppia kerran viikossa.”


Suvi
Suvi

Hanna
Hanna

Suvi, 19 
“Käytän suosikkejani jopa viisi kertaa, ei niin hyviä kerran tai kaksi.”

Hanna, 21 
“Käytän biletoppeja eniten marras- ja joulukuussa.”


Lotta
Lotta

Johanna
Johanna

Lotta, 19 
“Biletopissa pitää olla vähän humalassa.”

Johanna, 19 
“Jos topissani olisi slogan, se olisi: Live your own life.”


Amanda
Amanda

Juuso
Juuso

Amanda, 19 
“Pidin tästä topista heti, kun näin sen ystäväni yllä!”

Juuso, 20 
“Ei voi olla liian vanha käyttämään biletoppia.”


Enni
Enni

Jenni
Jenni

Enni, 18 
“Omistan kymmenen biletoppia.”

Jenni, 30 
“Vanhat vien kirppikselle.”



Baarifestivaalit 2012 @ Helsinki & Turku

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Kahvinpaahdantaa Mansessa
Kahvila Valo tuo kofeinisteille ilouutisen: Valo alkaa paahtaa omaa...
Festareiden ABC
Cityn vinkit festarineitsyeille.
Miehen työ
Kolumni. Nyt voimme tarkastella Sauli Niinistön saavutuksia.
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.
VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.
Lisää pyöräteitä Manseen!
Onko Tampere Suomen paras asuinpaikka myös nuorille? Me kysyimme, te...
Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija... 1
Heinäkuun festariopas 2012
Love Music Festival ja Summer Sound Festival luottavat konesaundiin.
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?
Elokuun festariopas 2012
Flow'n lisäksi juhlitaan Taiteiden yössä, Kalliossa ja juhlaviikoilla.

Lue lisää: Tyyli

Hitit
Ja näin heiluu laukku. Mutta mitä... 3
Tommy Granfors
Tommy Granfors ponnisti pikkupaikkakunnan koulukiusauskierteestä...
Wanted: sankarikuluttaja
Helsinkiläinen aktivistiryhmä Dodo... 4
Hitit
Suomen hiuslinjat
Hitit
Sano hei hei luonnolliselle... 5
SG: Pikkukämpän sisustaminen
Lopeta banaanilaatikoiden keskellä... 1
SG: Eau de Kahvipaahtimo
Iisa Pykärin kolumni.
Tärähtäneet ämmät
Karvakalsareiden luojat: Vilma Metteri ja Katriina Haikala.
Helsinki Shopping Guide
Dianalle kenkää ja tennarit... 5
Airbagit testissä
Kautta aikojen naiset ovat olleet valmiita mihin tahansa hullutuksiin...