“Vähään aikaan en edes yritä”, Kale sanoo, “synkkasi erinomaisesti, mutta hän ei pystynyt.”
Kale sanoo alkuaikoina, ihastuneensa vääränlaisiin tyttöihin, villeihin ja petollisiin.
“Alussa kun rupesin säheltämään näitä hommia olin liian kiltti. Katselin vaan vierestä kun mimmit sääti, tai kelpasin laastariksi kunnes löytyi mielenkiintoisempaa seuraa. Mutta mä olen myös oppinut niiltä. En enää anna jokaista juttua periksi ja suhtaudun jo lähtökohtaisesti niin, että en odota suhteelta mitään suuria.”
Kalessa sinkkukulttuurin glorifioiminen herättää vastenmielisyyttä.
“On mulle aivan vieras ajatus, että jostain ihmissuhdetyypistä tehdään trendi, lehdestä leikattu elämän malli.”
Kale arvelee, että osaksi suhteiden muodostamista on vaikeuttanut myös oman elämän vakiintumattomuus, periodeissa kulkeva opiskeluelämä, pätkätöillä ohessa ja eri opintojen väleissä höystettynä. Mutta lukuisat opiskelijat seurustelevat, ja rakkaussuhteita ylläpidetään jopa mannerten välisesti. Onko Kalessa jotain vikaa, kun yksinäisyys jatkuu aina vain?
“Mietin tuota alkuaikoina paljon. Menin peilin eteen kyselemään mitä teen väärin, kun en löydä ketään.”
Syyksi Kale löysi kiltteyden ja sen, ettei ole koskaan kulkenut valtavirran mukana.
“Vaikka osaankin kokemusteni jälkeen suhtautua naisiin karvaisemmalla asenteella, tuntuu hölmöltä, että pitäisi näytellä kovista vain naisen mielenkiinnon vuoksi.”
Kalella on kohtalotovereita aikaisempaa enemmän: lähes miljoona suomalaista on yksin kotona.
Tutkija Anu Suomela Sexpo-säätiöstä sanoo, että yksinäisyys on etenkin miesten ongelma. Suomela kehottaa yksinäisyydestä kärsiviä asiakkaitaan yksinkertaisesti menemään ihmisten pariin. Pitkään yksinäisenä olleen itsetunto on kuitenkin usein niin alhaalla, että lähteminen tuntuu vaikealta.
“Tai sitten kuvitellaan jo etukäteen mahdollisen ihmissuhteen kaatuvan, eikä uskalleta edes yrittää.”
Kale on samaa mieltä. Hänen mielestään moni etsii vastakappaleekseen liian täydellistä miestä (joka näyttää Brad Pittiltä, kaataa karhuja paljain käsin, lausuu runoja, ajaa luxus-lexuksella, on hauska, sosiaalinen ja seksikäs).
“Moni tuntuu myös suoranaisesti pelkäävän ihmissuhteita, ei uskalla katsoa mitä suhteesta voisi tulla. Ei toista opi tuntemaan perin pohjin edes vuodessa. Kärsivällisyys tuntuu uupuvan tyystin.”
Kalen unelmanainen on “tavallinen”.
“Luonnollinen, terveen itsetunnon omaava ja suoraselkäinen sekä hyväsydäminen.”
Mutta ennen hänen löytymistään Kalen pitää paeta sukujuhlissa voileipäpöydän ääreen pakoon kiusallisia kysymyksiä.
Kun puhun Noran, 25, kanssa, on kulunut vain viikko siitä, kun häntä on koskettanut mies. Mutta se ei johtanut mihinkään – taaskaan.
Nora ei ole koskaan varsinaisesti seurustellut. Pisimmillään suhteentapaiset ovat kestäneet kaksi kuukautta.
“Mulla on kauhea haku päällä koko ajan. Kaverit sanovat, että pitäisi relata – ehkä sen näkee musta, että haluan kiihkeästi jonkun.”
Nora sanoo, että tavallaan sinkkuus on paljon matkustavalle ihmiselle kätevää, “mutta kun olet yksin, olet todella yksin”,
“Haluaisin miehen, koska haluan perheen. Mutta siksi miehen pitää olla myös sellainen, että hän pitäisi huolta lapsista yhdessä kanssani. Olen yksinhuoltajaäidin tytär, enkä haluaisi elää sellaista elämää.”
Nora pitää itseään “melko tavallisen näköisenä”.
“Ravintolassa saa rauhassa olla seinäruusuna, jos ei ole poikkeuksellisen kaunis”, Nora sanoo.
Ravintoloiden sijaan Nora hakee nyt seuraa netistä ja paikoista, missä ihmisiä tapaa selvin päin.
Kesällä pitää taas mennä kaverin häihin.
Kyllä ne omatkin häät varmasti tulevat, Nora.
Lukijoilta
“Olen seurustellut kerran elämässäni, ja tulin jätetyksi. Aamut ovat ihan siedettäviä, ja koulussa on hyvä olla. Alamäki alkaa iltapäivästä kun tulen kotiin. Koulutyöt, siivouksen ja ruoanlaiton hoidettuani tulee tyhjä olo, joka pahenee iltaa kohti. Lopulta itkisin itseni uneen, jos enää osaisin itkeä.”
Mies, 18
“Sinkku vasten tahtoaan on mielestäni pahin rangaistus, minkä ihminen voi elämänsä aikana kokea, se on kuin elinkautinen. Nyt vielä kun on kesä tullut niin tekee tosi kipeää katsella kun rakastavaiset kävelevät puistossa käsi kädessä onnellisina.”
Mies, 26
“Kelloni tikittää niin korvia huumaavasti, että naapuritkin valittavat. Mutta mistäpä löytyisi kelvollinen isäkokelas?”
Nainen, 41
“Olen loppuillasta katkera kun kaverit menee kotiin pareittain ja minä aina yksin. Älkää perkele aina avautuko mulle teidän miesongelmista, koska mua ei kiinnosta! Sitte kun mulla on jotain valitettavaa, saa ne muutkin avautua. Odottakaa siihen asti. Kiitos.”
Nainen, 27
“Pisin suhteeni on kestänyt kaksi kuukautta ja siinäkin nähtiin kerran viikossa välimatkan vuoksi. Aina kun kuvittelen, että tämä on “se” juttu, toinen osapuoli onkin vain ajatellut pitää vähän hauskaa, ja ennen kuin tajuan mitään, juttu on ohi. Nyt olen ollut puoli vuotta täysin sinkkuna, joka tarkoittaa, etten ole ollut oikeastaan missään kontaktissa miehiin. Siis kyllä, olen yksin ja yksinäinen, enkä oikein tiedä miksi.”
Nainen, 22
“En ole sinkku vastoin tahtoani, mutta ajatuskin seurustelusta tuntuu oudolta. En ole ikinä seurustellut kunnolla. Enkä muutaman kokeilun jälkeen jaksa harrastaa satunnaisia suhteitakaan, ei kiinnosta. Kaksi kertaa olen ollut rakastunut, onnettomasti tietenkin. Ja huom! Minua pidetään erittäin hyvännäköisenä naisena. Lisäksi olen akateemisesti koulutettu, jos sillä nyt on merkitystä.”
Nainen, 38
Miksi varattuna saa enemmän tarjouksia
“Syyt voivat olla puhtaasti biologiset, eli seksuaalisesti aktivoitunut ihminen voi erittää tuoksuja, jotka lähettävät vastakkaiselle sukupuolelle tiedostamattoman viestin, että tuolla tyypillä on meininkejä. Seurusteleva ihminen voi myös olla valppaampi tämän tyyppiselle viestinnälle. Jos ihminen on kovin ahdistunut yksinäisyydestään ja etsii kumppania epätoivoisen oloisena, ympäristö saattaa kavahtaa hänen yliaktiivisuuttaan.”
Anu Suomela, tutkimuspäällikkö, Sexpo ry
TJEU = Tsekkaa jos et usko
- Fucking Åmål
Ylistetty elokuva kertoo inhorealistisesti yksinäisyydestä sisältäen tragikoomisen kohtauksen syntymäpäivistä, joille kukaan ei tule. - Tove Jansson: Kuka lohduttaisi Nyytiä?
Fantastinen satuklassikko, joka kehottaa ujoa, kämpässään nyhjöttävää Nyytiä ulos ja ihmisten pariin. - Eurosinkut.net
Taviksille suunnattu sinkkukerho, jolla toimintaa järjestäviä alaosastoja ympäri Suomea. “ Ei ole epätavallista, että hyvin alkanut sinkkuus on suistunut seurusteluun ja jopa samalle jääkaapille asti. Ovatpa eräät menneet naimisiinkin. Näille on omat erityiset kerhonsa: R-klubi (R=romanssi) ja Erhe-kerho (E =(p)erhe).”
85 kommenttia
inc
9.6.2005 19:47
Nyt pisti mietityttämään, olen ihmisten ilmoilla liikkuva, mutten käy baareissa tms. Ja olen yksin, tämä ei välttämättä olisi häiritsevää ellei asiassa olisi mutka. Ja tämä mutka on sen ekan kerran puuttuminen, joten kun olen mies niin se eka kerta on 26/8 mielessä :P
Vastaa kommenttiinJa muutekin olen sosiaalinen ihminen ja tulen toimeen ihmisten kanssa.
Vastaa kommenttiin
beben
9.6.2005 21:22
on tää aika outoa ku ei vaan tunnu löytävän ketään..sitä on yritetty vaikka mitä jopa deitti.netistä hakee jtn seuraa jotenkin kaikki menee vaan mönkään ja syy ei ees tiedossa ja ei haluisi mitään muuta ku vaan seurustella ja olla jonkun kainalossa...
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Eisenfaust
10.6.2005 02:38
Uskoisin että suoraan sanottuna syy yksinäisyyteen on yleensä naisilla ulkonäössä ja miehillä raasumaisuudessa. Mutta jos potee yksinäisyyttä ja tuntuu siltä että mitään ei ole enää tehtävissä, kaikki jutut päättyy nopeasti ja kukaan ei ole tarpeeksi hyvä. Tehkää niinkuin minä. Minä tein niin, että kätkin tunteet ja tukahdutin ne pois. Ajatelkaa logiikalla, älkää tunteella. Elämässä on paljon muutakin kuin parisuhde. Nykyään uskon jo niin että avioisuus on ihan ihmisen itsensä keksimä, eikä sille tarkoitettu.
Minulla meni lukio pilalle oikeastaan sen takia että hain liikaa. Hain kaiken aikaa, enkä koskaan löytänyt kahta tai jopa neljää kuukautta pidempää. Aina sattui ja muuhun ei sitten enää pystynytkään kun kipu vei kaiken energian jätetyksi jäämisen jälkeen. No pääsin sentään ylioppilaaksi ja vielä oikein yliopistoonkin, kun vaihdoin ajattelutapaa. Ajattelin itseni samankaltaiseksi ilmiöksi kuin jokin selvitystilassa oleva yritys on. Firmaksi joka on tehnyt valtavat tappiot yhdellä osa-alueella, sellaisella johon sillä ei ollut alun alkaenkaan markkinoita. Lopetin sen puolen itsessäni tyystin ja keskitin jäljellä olevat voimavarat muualle.
Siellä muualla kaikki toimikin paremmin ja minulta on jäänyt monia tuottavuutta ja varoja heikentäviä tapahtumia elämässäni kokematta. Minun seurustelevat kaverit ovat menettäneet paljon enemmän nyt tähän mennessä, kuin minä lukio aikana, vaikka ylioppilas vuoteni olikin vain neljä vuotta sitten.
No tietenkin seksihän on myöskin varmaan monelle sellainen juttu, joka tekee katkeraksi ja saa pahalle mielelle kun sitä kertakaikkiaan ei ole saatavilla. No mutta kaikkihan pystyy tekemään rahaa niin paljon kuin sielu antaa periksi, jos vain on tarpeeksi kovasti halua siihen. Rahalla saa seksiä. No ei mulla nyt oo paljoakaan rahaa, en sitä tarkoita.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Ratimo
10.6.2005 10:39
En nyt kyllä lähtisi Eisenfaustin mielipiteitä vahvistamaan tai yleisesti levittämään.
Nykyiseen "sinkkukulttuuriin" syynä on mielestäni yksinkertaisesti se, ettei ihmisten pariutumiseen ole enää samanlaisia sosiaalisia tai taloudellisia pakotteita kuin esim. muutama sukupolvi sitten. Tämän johdosta ihmisillä on suuremmat kriteerit kuin pelkkä ulkonäkö tai se, että "on ihan kiva". Voisi sanoa, että ihmisillä on useassa tapauksessa liiankin suuret kriteerit, mutta jokainen saa ihan itse päättää, mitkä asiat ovat tärkeitä.
Sitten on tietysti tämä ryhmä ihmisiä, jotka epätoivoisesti etsivät kumppania ja jäävät samasta syystä ilman. Jos todellakin kuvitellaan, että toisen ihmisen avulla saadaan oma elämä ja itse täydellistettyä, niin ollaan melkoisesti hakoteillä. Kuinka sellaista ihmistä voi rakastaa, joka on pelkkä kuori ja odottaa toisen täyttävän sen?
Ulkonäöllä en usko paljonkaan olevan tekemistä asian kanssa. Harva niin susiruma on, ettei kukaan katsoisi päin ja uskokaa tai älkää, se sisäinen kauneus kuitenkin lopulta voittaa.
Itse olen "sinkku". Tosin en voi sietää tuollaista lokerointia. Se ei tarkoita mitään muuta, kuin että en ole löytänyt vielä rakkautta. Ihmisenä se ei minua määrittele, eikä seurustelu muuta minua miksikään. Rakkaus tekee minut ehkä onnellisemmaksi, mutta toisaalta aika ajoin onnettomammaksi. Ulkonäössäni, älyssäni eikä sosiaalisissa taidoissani ole mitään vikaa. Olen olllut sekä pidemmissä suhteissa, lyhyemmissä deittailuissa ja kaikessa siltä väliltä. En suostu määrittelemään itseäni tai suhteitani yhdellä sanalla, enkä näin ollen lokeroi myöskään muita ihmisiä.
"Sinkkuus" ei ole mikään ongelma, jos siitä ei tee sellaista. Se on eräs elämäntila, joka usein myös toistuu. Yksinäisyys toki voi olla ongelma, mutta toivoaan ei saa menettää ja elämään kuuluu niin paljon muutakin kuin parisuhde. Eisenfaustin kaltaiseksi kyynikoksi on silti turha heittäytyä.
Rakkaus ei löydy murehtimalla yhtään sen helpommin kuin elämästä, sellaisena kuin se sillä hetkellä on, nauttimalla. Todennäköisesti se on vain siten vaikeampaa. Parasta, mitä ihminen voi tehdä, on oppia tuntemaan ja rakastamaan itseään. Siitä on monia hyviä seurauksia, näistä yksi usein parisuhde, joka perustuu kummankin ehdottomaan valintaan juuri sen kumppanin suhteen, eikä epätoivoiseen "jokumullehetiäkkiäettenvaanjouduolemaanyksin" -suhteeseen.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
napsuli-F
10.6.2005 11:40
Tuntuu, että pitäisi olla kaikkea. Kaunis, seksikäs, hauska. Kuitenkin fiksu, kouluttautunut, ahkera. Sitten kuitenkin kaikki ne ystäväni, jotka ovat vain vähän nättejä ja ovat töissä marketin kassalla seurustelevat. Minä keskityn liikaa siihen mitä pitäisi olla, enkä vaan ole. Silloinkin kun joku tulee iskemään, mietin vaan, että nyt kannattaa olla mahdollisimman cool, eikä reagoida mitenkään.
Vastaa kommenttiinToisaalta itse en täysin ole paineita kerännyt. Kyllä ympäröivä maailma niitä paljon antaa.
Vastaa kommenttiin
mahotonta
10.6.2005 13:02
Lainaus: “Ravintolassa saa rauhassa olla seinäruusuna, jos ei ole poikkeuksellisen kaunis”, Nora sanoo.
No sehän on täyttä paskaa. Se on vaan omasta asenteesta kiinni. Jos asennoituu seinäruusuksi, onkin sellainen. Jos on positiivinen ja iloinen, eikä mikään susiruma niin varmasti löytää jututtajia. Jotkut enemmän, jotkut vähemmän kännisiä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
maar
10.6.2005 20:23
Eisenfaust - juuri näin.
Itse olen 22-vuotias nainen. Olen seurustellut "kunnolla" kerran elämässäni. Suhde kesti vuoden verran ja päättyi rumasti. Tämän suhteen jälkeen en ole kokenut tarvetta seurustella, ohimeneviä läheisyydenkaipuuhetkiä lukuunottamatta. Olen tullut tulokseen, että kaikkia ihmisiä ei ole tarkoitettu parisuhteeseen; se on vain hyväksyttävä. Joskus harvoin ottaa päähän olla tällainen ihminen mutta useimmiten ei. Elämä on niin suunnattoman paljon helpompaa yksin!
Ainoa huono puoli on seksin puute. Baarista jos ottaa miehen mukaan ne ei useimmiten pysty juuri mihinkään. Jos pystyvät niin sitten jäävät roikkumaan - ai eiks me muka seurustellakaan?
Silti on parempi näin. Ihmiset on ärsyttäviä suurimman osan ajasta. Myös minä itse.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Vaeltajatar
11.6.2005 09:45
Mä oon 24-vuotias nainen. Mä en osaa seurustella, enkä tiedä haluanko sitä edes.. Aina, kun tapaan jonkun uuden miehen, niin alussa olen ihan täysillä mukana ja nautin hetkistä, jolloin nähdään ja tutustutaan toisiimme.
Sitten yhtäkkiä huomaankin miehessä vaan kaikki pienetkin viat, ja ihmettelen, minkä ihmeen takia haluaisin tuon kanssa olla.. :o Sanon heipat ja jatkan matkaa.. Näin käy aina.
En kehtaa enää edes porukoilleni ja kavereilleni kertoa, jos jonkun tapaan, koska se loppuu kuitenkin ennen pitkää, ja sit mulle taas naureskellaan ja huolestutaan, kun olen taas vaihtanut miestä useammin, kun sukkia.. :/
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Robb
11.6.2005 15:10
yhdun aikaisempaan...olen mies ja minua (kuten myös useita ystäviänikin) kiinnostaa nainen josta "huokuu" iloisuus ja terve itseluottamus. Oli olevinaan ruma tai ei, niin loppupelissä "karisma" ratkaisee.
Kaikille tsemppiä, parempi löytää kerralla se oikea ku vaihtaa viikottain :)
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
inc
11.6.2005 19:13
Samoilla linjoilla olen Robb:n kanssa.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Suurihumanisti
12.6.2005 15:45
Olen 31-vuotias mies, ja kuten niin monella muullakin tähän ketjuun kirjoittaneella, minulla on takanani eripituisia ja -asteisia suhteita, keikauksia tai hairahduksia, miksi niitä nyt haluaakaan kutsua. Mutta ei enää muutamaan vuoteen. Ei vain innosta. Totta kai olisi kiva, jos olisi joku kumppani, a very special friend, mutta kun on asunut "ikuisesti" yksin ja omat arjen rutiinit on mitä on, niin niiden muuttaminen tuntuu kovin työläältä - ja niihin turvautuminen ah niin ihanalta. Osaisiko sitä edes nukkua samassa sängyssä toisen kanssa?
Mutta joo, sitten vanhemmat ja sisarukset ja sukulaiset ovat huolissaan. "Eikö se löydä ketään", "onkohan se homo", "mikä siinä on vialla"? Joskus muinoin tämä jonkun verran hetkautti, mutta ei enää - evvvk. Vittuako se muille kuuluu! Minä elän omaa elämääni niin kuin parhaaksi näen. Hyvällä palkalla kelpaa matkustella ja tehdä mitä haluaa.
"Mutta kun meistä olisi niin kiva tulle isovanhemmiksi" - ja itsekkäästi toivoa omille lapsillinne samaa öistä itkurumbaa ja jatkuvaa huolta kuin olette itse kokeneet? Ok, biologinen imperatiivi on, ja ihmisen tehtävä on lisääntyä ja täyttää maa, mutta haloo nyt kuitenkin. Minunkinko? Vain teidän mieliksi?
Silloin joskus harvoin kun "on jotain vipinää", en enää esim. vanhemmilleni kerro siitä mitään. Syy on yksinkertainen, jos ilmoittaa että nyt on "joku semmoinen" kuvioissa, niin yht'äkkiä muuttuukin pariksi. Aina kysytään kuinka se ja se voi, ja kerrohan terveisiä sille, ja voi kun kiva kun tulisitte käymään. Minä itse yksilönä lakkaan olemasta, ja muutun parisuhteen toiseksi puoleksi. Ja toinen pointti: miksi pakottaisin vanhempani ja sukulaiseni juhlapyhinä pakkoseurusteluun ja hyvien käytöstapojen mukaiseen "kiinnostukseen" siitä toisesta, kun itsekin vain kiristelen hampaitani kun broidi itsekkäästi tuo pääsiäispyhiksi mimminsä, jota kukaan ei tunne, ja josta kukaan ei oikeastaan ole edes kiinnostunut, mukanaan? Kaikkia vituttaa, mutta kukaan ei voi sanoa mitään, koska se olisi "väärin". Prkl, lomat pilalla - KAIKILTA, paitsi veljeltä ja mimmiltänsä, joita pidetään kuin piispaa pappilassa. Sen sijaan on pakko istua selkä suorassa sohvalla, eikä voi loikoilla - onhan sentään loma! - verkkareissa ja katsoa Salkkareita.
Ja nyt kun päästy vauhtiin niin jatketaan: Minkä ihmeen takia joidenkin pitää LÄSSYTTÄÄ sille siipallensa? Useammatkin tuttuni, aikuiset, järkevätkin ("akateemisesti koulutetut") ihmiset muuttuvat ihan toisiksi sen puoliskonsa seurassa. Leperrellään kuin pikkulapselle, lässytetään puhelimessa - kun kerran tunnissa pitää toiselle soittaa (tunnissa tapahtuu niin paljon) - what the fuck? Mitä ihmettä tämä tämmöinen on?!
Eräs tuttavani, nainen, samoja ikiä kuin minä, repsahtaa ja löytää 0-3 kertaa vuodessa "elämänsä rakkauden". Ensimmäisen yhteisen yön jälkeen suunnitellaan muuttoa yksiin, toisen jälkeen lapsille on valittu nimet jne. Eipä ihme että uroot pakenevat. Nyt hänellä on on/off-tilanne n. 45-vuotiaan, eronneen myyntimiehen kanssa.
Muilla samoja tuntemuksia? Terve itsekkyys ja viis veisaaminen muiden sanotuista tai sanattomista toiveista, se se on se oikea tapa. Ai niin, nyt jotkut pitävät minua (tai samanhenkisiä) katkerina ja kyynisinä. EVVVK.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
haihatusta
12.6.2005 19:18
Ei helvetti ihmiset oikeesti viiti narista yksinäisyydestä!?!? Suurimmalla osalla se on täysin omaa syytä. Nykyään ei kukaan oo valmis luopumaan omasta vapaudestaan, joustamaan päätöksissä ja toiveissa ja ennen kaikkea valmis tekemään työtä parisuhteen eteen. Pullamössösukupolvi vaan oottelee, että joku muu hoitaa työt ja ite korjaa hedelmät. Aina syy on muissa, ei koskaan itessä. Kun se ei ollu valmis sitoutumaan, kun sillä oli itsetunto-ongelmia, kun se sitä ja tätä. Ja minä tein ja tein ja silti kävi näin. Haloo jengi, siellä missä kaks säätää ei yks oo syyllinen!! Menkää itteenne tyypit.
Helvetillisellä epätoivon vimmalla etitään viikosta toiseen paria baareista, chateista, kaikenmaailman deittisivuilta. Kuka niissä on oikeesti aito oma ittensä? Yhtä samaa massaa kaikki, jokainen yrittää olla jotain mitä luulee muitten haluavan. Kuka siellä on aito? Rehellisesti? Ja odotukset on niin v*** korkeella, ettei sellasta yli-ihmistä oo olemassakaan. Naisen pitää olla kaunis, isorintanen, hyväkroppanen, älykäs, hauska, seurallinen, tilan valloittaja, itsestään tietoinen mutta ei liikaa yms. yms. Miehen pitää olla komea, pyykkilautavatsat ja isot hauikset, hyvä seuratyyppi, rauhallinen yms. yms. Ja siihen päälle just ne luonteenpiirteet, joita ite voi sietää. Ei mitään muuta... Ei tuota tyyppiä oo olemassakaan. On otettava se vähiten huonoin vaihtoehto, sopeuduttava, joustettava -tajuttava ettei itekään oo täydellinen ja silti se toinen sinut juuri haluaa.
Älkää täällä lässyttäkö vaan tehkää itellenne jotain. En oo koskaan ymmärtäny, että parin suhteen pitää itkee. Itellä takana muutamia seurustelusuhteita, lyhyempiä ja pidempiä, jotka kaatuneet täydellisyyden hakuun. Nyt on mahtava ihminen vieressä, joka ei todellakaa oo se unelmien rakastaja, mutta silti minulle hyvä. Riittävä, antoisa, mielenkiintoinen ja ihana. Ihminen, jota voin aidosti rakastaa omana ittenäni. Mutta pärjäisin hyvin myös ilman häntä. Ne, jotka eivät voi olla onnellisia ilman toista puoliskoa, joutaisivat hoitoon ja katsomaan peiliin. Onnen on tultava itsestä!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
g-string
13.6.2005 09:31
Mulla on neljä enemmän tai vähemmän vakava seurustelu/tapailusuhdetta takana, ja kaikki on kussut niin pahasti etten enää uskalla yrittääkään. Yksinäisyys ei ole valintani, mutta en halua enää päätyä kenenkään mielipuolen tai gigolon tai itsekeskeisen paskiaisen tai alkkiksen kumppaniksi. No thanks. Mut ei sehelppoa ole kestää varsinki ku kaikki kaverit seukkaa ja itse asun yksin asunnossa, josta pettäjäkumppani muutti pois vasta pari viikkoa sitten. Ahdistavaa. Onneksi en juo, muuten olisin jo jossakin fucking AA-kerhossa. Tai aivolataamossa. Tai lappu varpaassa.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
tecu
13.6.2005 11:33
Miksei yksinäisyyttä saisi itkeä? Se särkee joskus sydämen. Niin tekee myös huono parisuhde. Jos tuntuu pahalta, pitää itkeä. Jos sen jättää tekemättä, muuttuu katkeraksi eikä osaa muitakaan tunteita enää tuoda julki.
Yksinäisyys on rankkaa. Mistäkö tiedän? Viisi vuotta enemmän ja vähemmän omaehtoista sinkkuutta. Miehen kainalossa nukuin viimeksi ehkä kolme vuotta sitten. En tiedä, en enää pidä aikakirjaa. Yksikseni viihdyn, myönnetään. Omat rutiinit viehättää, myönnetään. Kaipaan silti, miksei sitä saisi ääneen sanoa? En olisi ihminen jos en kaipaisi toista rinnalleni.
Mihinkään ei ole täysin tyytyväinen, sen kun myöntää niin jo pikkasen helpottaa. Ei yksinäisyyteen, ei suhteeseen. Itsekkyys on ihanaa, myönnän, mutta tilaisuuden tullen, ihanan ihmisen kohdatessani osaan siitä hieman luopua. Ja samaa odotan myös toiselta. Noudatan kai pakanaksi sangen raamatullista elämänfilosofiaa: kohtelen toista kuten haluan itse tulla kohdelluksi. Mutta muistan myös, ettei joustaminen tai kompromissien teko tarkoita alistumista tai huonon kohtelun sallimista.
Lihalliset himotkaan eivät enää saa minua sokeasti etsimään seuralaista, sillä tyhjiö jää yhtä suureksi kuin ennenkin. Paritelkoot ne joita se kutkuttaa, minä aion seuraavalla kerralla rakastella.
Siellä se jossain on. Kun vanhat haavat ovat arpeutuneet, avaan taas silmäni. Lupaan.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
muikkun
13.6.2005 11:47
Ymmärrän oikein hyvin tuskan, joka välittyy artikkelista. Itse valitsin tien jossa juoksin miehestä toiseen ja yritin niin prkleesti rakentaa jotain vakavaa loppuun asti. Kerran seurustelin jopa 7 kuukautta suhteessa, jonka tiesin jo alusta asti olevan tuhoon tuomittu. Kuuden vuoden aikana, teinistä 22- vuotiaaksi, ehdin olla enemmän tai vähemmän niin monen miehen kanssa, etten uskalla ääneen laskea. Olen niin huomion kipeä ja seurallinen, etten yksin kertaisesti halua tuntea yksinäisyyttä. Se murskaisi minut. Ja samaan aikaan tietenkin olin todella yksinäinen.
Vastaa kommenttiinKaksi kertaa olen turvautunut chatteihin, kun pidempi aikaista seuraa ei kaduilta ja baareista, eikä ystäväpiireistä löytynyt. Hiukan yli vuosi sitten palasin ulkomailta ja huomasin jälleen olevani yksin ilman mitään vipinää. "Alennuin" toiseen kertaan turvautumaan chattiin. Kävin pareilla treffeillä. Aluksi ajattelin, että ei taaskaan mitään. Yllättäen huomasin kolmansilla treffeillä erään miehen kanssa, että tuossahan näyttää olevan heppu, joka on kuin tehty minulle. Ei unelmien prinssi, mutta fiksu, rauhallinen ja veikeä mies juuri minun makuuni. Vuoden olemme asuneet saman katon alla, alkukeväästä menimme kihloihin ja perheen lisäystä kaavaillaan. Jollain tasolla olen aina luottanut siihen, että jossain vaiheessa kumppanin on löydyttävä. Helppoa ei toki ole ollut, mutta uskon, että tämän suhteen eteen kannattaa nähdä vaivaa sillä olemme yhdessä onnellisia. Onneksi ei tarvitse enää lentää kukasta kukkaan. Täytyy vain uskoa siihen, että loppuelämää ei tarvitse taapertaa yksin.
Vastaa kommenttiin
Ratimo
13.6.2005 11:52
Yhdyn täysin "Suuren humanistin" puheisiin. Aiemminkin jo kirjoitin mielipiteistäni "sinkkuudesta" ja siitä epätoivoisesta kumppanin etsimisestä. Jokainen tehköön, kuten parhaaksi näkee, mutta olisi hyvä erottaa toisistaan se, mitä itse haluaa ja mitä muut odottavat sinun olevan.
"Sinkkuudesta" on tullut meidän poliittisesti korrektissa yhteiskunnassamme yksi viimeisistä vainon kohteista (samaan ryhmään menee varmaan nuo vapaaehtoisesti lapsettomat avioparit, joita jaksetaan taivastella). Seurustelevat parit eivät voi käsittää sitä, miksi kaikki eivät hakeudu keinolla millä hyvänsä heidän oman maailmankuvansa mukaiseen onnen tilaan. Juuri viime viikonloppuna sain tästä taas muutaman esimerkin. Eräs tuttavapariskunta mietti kovasti huolestuneena "sinkkuystävänsä" elämää. "Miksei se Heikkikään löydä ketään, sillä on koko ajan vaan niitä "ystäviä". Kai se on vaan niin itsepäinen luonne." Aargh! Kyseinen "Heikki" ei tietenkään ollut paikalla korjaamassa hyvää tarkoittavien ystäviensä puheita. Lisäksi sain kuulla, että eräs miespuolinen ystäväni on muuttamassa yhteen naisen kanssa, jonka hän on tuntenut vasta pari kuukautta. Hän ei tiedä edes, mitä tämä nainen tarkalleen ottaen tekee työkseen, mutta se on vaan niin kiva "meititellä", kun "kaikki muutkin niin tekee".
Minulla ei ole periaatteessa mitään seurustelua tai seurustelevia pareja vastaan, mutta en siedä sitä, että olen täysin vapaata riistaa arvostelulle ja tuomitsemiselle vain siksi, että aion edelleenkin pitää tietyistä vaatimuksista kiinni. Minäkään en ole pitkään aikaan enää ystävilleni edes kertonut, jos jotain tapailen, koska heidän mielessään se on heti seurustelua ja sitten alkaa tulemaan kutsuja näille tappavan tylsille "pariskuntaillallisille". Tuleva kumppanini tulee karsastamaan tätä lokerointia samalla tavalla kuin minä, jos sellaisen helmen joskus löydän. Ja jos en, niin älkää tulko tuputtamaan minulle sitä "mukavaa naapurinpoikaa, jonka kanssa sulla on niin paljon yhteistä, kun olette kumpikin vapaita".
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Suurihumanisti
13.6.2005 13:02
Asiaa Ratimo!
Se tuputtaminen, voi helevata. Faija, oma isäni, kerran pyysi jotain työkaveriaan, joka oli myös "kolmekymppinen ja sinkku" kirjoittamaan mulle sähköpostia. Ajatuksenaan oli tietenkin, että meillä synkkaisi ja luonto hoitaisi loput. Hyväähän isukki kai tarkoitti, mutta että hän ja työkaverinsa eivät asu edes samassa kaupungissa kuin minä! Käsittämätöntä.
Asuin myös vuoden Saksassa työn takia, pienessä kylässä. Siellä olin paikkakunnan ihme, kun olin "Dreißig und frei". Yrittivät sielläkin tuputtaa kylän tyttöjä. Ihan kivoja sinällään!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
didou
13.6.2005 19:48
nyt kun luin näitä tekstejä, rupes vituttamaan oma yksinäisyys niin paljon että olis pakko lähteä kotoa ihmisten ilmoille.
Vastaa kommenttiinongelmana vaan on se että kaikki kaverit seurustelee, eivätkä he lähde kotoa ilman miehiään/naisiaan. joskus tuntuu etteivät seurustelevat ihmiset edes viitsi yrittää tajuta kuinka pahalta se tuntuu kun itse on ollut jo monta vuotta yksin, itkenyt itsensä tyhjäksi, harhautettu suhteessa ja annettu vääriä luuloja. sitten he vaan vaivautuvat jos joskus mainitsen olevani yksin. olen katkeroitunut ja 22-vuotias. en jaksa enää edes yrittää. pelottaa aloittaa enää mitään suhdetta sillä en usko että jaksaisin enää yhtään pettymistä. olen kaunis ja minut huomataan. osaan käyttäytyä ja olen hauska. mutta kuitenkin kun olen kavereiden kanssa ulkona, vain seurustelevia ystäviäni tullaan pokaamaan. itse istun siinä sitten vittuuntuneena. ja katkerana. olen aina miesten mielestä se hyvä jätkä, vaikka olisin kuinka nainen, ja se minä olenkin isolla N:llä. ainut läheinen kontakti miehiin on se kun he avautuvat mulle nais-ongelmistaan. yritä siinä sitten iloita siitä kun oot sinkku.
sinkkuus on kuin helvetin ruma tatuointi mistä ei pääse enää ikinä eroon kun sen kerran on erehtyny laittamaan.
Vastaa kommenttiin
inc
13.6.2005 21:39
Pahin tilanne on se kun ei ole kavereita joitten kanssa mennä ulos tms... On vaan ns. tuttuja joita näkee sillon tällön... Ja kun sitä ei yksin jaksa lähteä minnekkään niin mitäs sitten teet, muuta kuin olet yksin kotosalla borettamassa?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
didou
13.6.2005 23:50
vielä pahempi on se kun haluaa avautua ja surkutella itseään jonkun seurustelevan kaverin kanssa ja sitten se rehaa kumppaninsa paikalle eikä ymmärrä että he eivät ole yhtä enkä minä välttämättä halua kertoa kaikkea itsestäni ystävieni puolisoille. ja sitten ne vaan kikattelevat ja kutittelevat toisiaan ja minä istun vittuuntuneena vieressä. seurustelevat, hieno tunteisuutta kehiin.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
_Kettunen_
14.6.2005 15:24
Voi haloo!
Täällä jotkut alle kolmekymppiset itkee että olen koko loppuelämäni yksin ja olen ollut jo niin kauan yksin ja päläpälä. Ihmisen keski-ikä on mitä, 80 vuotta, aika typerää alkaa jo ennen puoliväliä kitisemään etten ikinä löydä ketään. Mistäs tiiät löydätkö jo huomenna tai ensi viikolla?
Ylipäänsä en ymmärrä mitä itkemistä sinkkuna olemisessa on. Mulla on pitkä kokemus sinkkuudesta ja parisuhteesta ja voin sanoa että se homma on ihan fifty-fifty. Eli ihan yhtä kivaa on sinkkuna kuin parisuhteessakin ja ihan yhtä kamalaa on sinkkuna kuin parisuhteessakin. Molemmissa luopuu jostain, ja saa jotain. Esim. parisuhteessa luopuu siitä ettei voi yöllä rauhassa herätä vessaan kun toinen joka jumalan kerta kysyy että minne sä meet, sinkkuna taas luopuu siitä että olisi se seuralainen siinä sängyssä jne. Molempi pahempi/parempi.
Lopettakaa pliiiiiis oikeesti se oman elämäntilanteen itkeminen ja surkuttelu ja tehkää jotain, nauttikaa siitä mitä teillä on, tehkää nykyisyydestä parhautta! Ei se ainakaan tilannetta paranna jos itkee itsesääliään yksin kotona hemmetti soikoon.
Ja epätoivo ei kaunista ketään!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
_Kettunen_
14.6.2005 15:31
Ja lisäystä vielä, kun jotkut sanoo/epäilee että sen "oikean" löytämisessä ois jotain tekemistä ulkonäöllä tai pukeutumisella tai millä vaan ulkoisella tekijällä niin sanonpa vaan että paskan marjat. Ihmiset löytää toisensa sen takia koska niiden "kemiat" kohtaa. Voit olla vaikka tosi upee beibe tai todellinen adonis etkä ikinä saa ketään, tai todellinen rumilus ja silti ehdokkaat pörrää ympärillä. Herkeättekös tuijottamasta peiliin! Te olette ihania ja ainutlaatuisia juuri sellaisena kuin olette, ihan turha menettää mielenrauhaansa jos joku idari täällä sanoo että vain nauravat tytöt tai tummat kundit löytää parinsa.
Jokaiselle on joku, ei se katso ulkonäköä eikä koulutusta eikä palkkaa. Oon nähny susirumia tyttöjä komeiden poikien kanssa ja toisinpäin. Oon nähny gootteja taviksien kanssa, rokkareita punkkareiden kanssa, sokeita kuurojen kanssa...
Luottakaa itseenne!!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
vander
15.6.2005 09:37
Kettunen puhuu juuri niinkuin asita ovatkin. Ja todellakin, jos luulee olevansa onnellinen vasta kun se toinen osapuoli löytyy, on arvomaailma viturallaan. Nämä ovat niitä samoja henkilöitä, jotka alkavat tehdä lapsia, kun suhde on kuolemassa, vain ylläpitääkseen jotain keinotekoista onnellisuutta. Jos yksinäisyys masentaa, niin ehkä kannattaisi keskustella jonkun asiantuntijan kanssa, joka sentään uskaltaa sanoa suoraan missä se todellinen ongelma on, toisin kuin monet ystävät. Ihmiset aina kelailee, että heidän onnellisuuden puuttelleen on joku ulkoinen este. "Nyt on niin rankkaa töissä, että tämän projektin kun saan alta pois.." tai "sitten kun olen parisuhteessa". Tämä on toki inhimillistä, samoja tekosyitä keksivät tupakan polton "lopettajat", että sitten lopetan kun sitä ja tätä, nyt ei vielä voi.
Pitää kyetä olla onnellinen, oli elämäntilanne minkälainen tahansa. Vaan niin voi tavoittaa harmonian. Menkää itseenne ihmiset ja mietiskelkää hieman korkeammalla tasolla millä tavalla ratkaista ongelmien todellinen syy. Tätä voi soveltaa niin ihmissuhteissa kuin missä tahansa muissakin asioissa. Joku sanoikin sen jo: onnellisuus lähtee itsestään. Teidän täytyy ymmärtää tämä ja sitten yrittää sisäistää.
Mitä näihin sinkkunarisijoihin(puhutaan jatkuvasta narinasta) tulee, niin vituttaahan se. Niin kuin mikä tahansa muukin nariseminen. Yli kaiken. Tekisi oikeasti mieli kerätä kaikki kyseiset ihmiset yhteen ja tehdä P. Gerdtit. Pitää ehkä kuitenkin ymmärtää näidenkin ihmisten lähtökohtia, arvoja ja muuta elämänkatsomusta. Miksi helvetissä se on niin tärkeää olla naimisissa viimeistään 25-vuotiaana? Tai PAKKO saada se parisuhde naurettavan 6kk sinkkuuden jälkeen. "Siitä on NIIN kauan kun oon viimeksi seurustellut.." Miten kukaan voi näin edes ajatella. Kannattaa ehkä ymmärtää syyt näille käyttäytymisille ennenkuin tuomitsee nämäkin ajatukset.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
didou
15.6.2005 12:02
kyllä vander ja kettunen nyt vaan yksipuolisesti katsoo tätä juttua. jokaisella kuitenkin on oma syynsä vittuuntua/nauttia sinkkuudesta.
Vastaa kommenttiin-mitens niitten naisten/miesten kanssa jotka haluavat lapsen ja kello tikittää. kaikki ei jaksa/halua/pysty hommata lasta yksin. kuitenkin jos löytää kumppanin pitää yleensä odotella muutama vuosi ennenkuin toinen suostuu, tuntuishan se tyhmältä eka treffeillä töksäyttää "voi jee, kun mulla on paha vauva kuume ja mä oon jo 36 vuotta. tehääks lapsi, ois se niin kivaa?"
-ja sitten he jotka ovat deittaileet, mutta aina on huonosti käynyt. nämä niin sanotut kusipää-magneetit joille aina tehdään paskat temput ja kadotaan ym ym. se on vähä kuin olis työtön ja kauheesti olis hakemuksia lähetelly ja sais kutsuja kyllä haastatteluihin ja siellä kaikki näyttää hyvältä ja ajattelet että paikka on varmasti sun, mutta sitten aina tulis kielteinen päätös " emmme juuri nyt tarvitse palveluitasi mutta huomioimme sinut jatkossa, jos työpaikkoja vapautuu" " ööö, emmä just nyt haluu seurustella, mut voinks mä soitella, kyl sä tiiät". kyllä siinä vähän itsetunto laskee. aina on joku sua parempi ja pätevämpi hakija.
Vastaa kommenttiin
Eisenfaust
15.6.2005 13:05
Kokeilkaa pelkkää seksisuhdetta. Hommatkaa itsellenne muutamia tuttavuuksia, joidenka kanssa ette tee muutakuin sitä yhtä hommailua. Öitä ei tulisi viettää yhdessä ja mitään sitoutumiseen viittaavia keskusteluja ei kannata käydä. Näette toisianne vain "siinä mielessä". Olette kuin kavereita, poikkeuksena seksi. Kaikki höpönlöpöhömpänpömppä ja puputtelu tappaa suhteen.
Minulla on nyt käynyt niin että mulla on alkanut kehittyä näitä kemioita yhteen seksikumppaniin. En tiedä painanko jarrua vai jatkanko eteenpäin. Taidan alkaa jarruttelemaan seuraavaan risteykseen.
Me olemme eläimiä jotka kutsuvat itseään ihmisiksi. Kun on tunteita nussikaa, kun taas sen jälkeen tulee kylmä, menkää töihin tai kotiinne nukkumaan. Kaikki sopimukset yleensä raukeavat ja liitot katkeavat. Maailma muuttuu, niin muutumme mekin. Ei siis kannata perustaa elämää jonkin tuhoontuomitun liiton varaan.
Elämme nyt maailmassa jossa on todellinen hullunmylly menossa. Hyvinvointi pakenee halvan tuotannon maihin. Me tulemme köyhtymään ja tuloerot tulee jyrkistymään. EU hajoaa uuteen nationalismin aikakauteen. USA tulee romahtamaan, menettäen talousmahtinsa, josta seuraa kolmas maailmansota. Kiina ottaa voiton ja seuraava maailmansota käydäänkin taas kivin ja kepein.
Niin te voitte nyt marmatella siellä yksinäisyyttänne tai elää täysillä nauttien kaikista kivoista jutuista mitä tässä hienossa maailmassa on vielä jäljellä. Seurustelu on kivaa vain parit ekat kuukaudet. Ihmettelen miksi ihmiset on jo pidemmän aikaa halunneet ikävystyttää pakonomaisesti loppuelämäänsä sillä touhulla mikä sen kahden kuukauden jälkeen tulee. Ajatelkaa kuinka monta kivaa kahden kuukauden periodia mahtuu ihmisen elinikään.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Eisenfaust
15.6.2005 13:16
Ok lapset. Niinpä tietenkin. Mutta miksi me otetaan sen takia niin isoja riskejä. Miksei me teetetä lapsia koeputkissa, saaden näin menestyviä superyksilöitä. Sen sijaan porukka vaan tekee lapsia perinteisin keinoin, ajattelematta sitä seikkaa, että siitä voi tulla vaikka vammainen. Se tulee kalliiksi ja on kovinkin häpeällistä. Nyt kun on niin paljon muutenkin näitä maailmansaasteita ja mistä sitä tietää vaikka kumppanisi olisi vanha huumeiden käyttäjä. Ei voi koskaan tietää mikä mörökölli siellä vatsassa tulee sikiämään.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
ikisinkku
15.6.2005 13:43
"Voi voi sentään, jo pari kuukautta yksin ja on niin onneton..." Näiden tapausten pitäisi miettiä, onko todella etsimässä rakkautta ja oikeaa parisuhdetta vai vain ajatusta siitä, että ei ole epäkelpo, että kelpaa jollekin. Jos ihminen ei pysty olemaan yksin itsensä kanssa edes jonkin aikaa, kannattaa miettiä, mikä on ongelmana ennen kuin etsii toisen ihmisen laastariksi. Harvoin nimittäin toinen ihminen pystyy korjaamaan ongelmat, jotka ovat aiheutuneet aivan muualla, tai tekemään onnelliseksi ihmisen, joka ei osaa olla onnellinen omin avuinkin.
Minä olen ollut koko ikäni yksin, ei ole kokemusta siitä, miltä tuntuu nukkua miehen kainalossa tai miltä tuntuu, kun joku sanoo rakastavansa tai haluaa jopa osoittaa sen käytännössä. Terveisiä vaan vanhemmille, kiitos paljon teillekin siitä lämmöstä, jota ei tyttärelle riittänyt tippaakaan. Ei heille voinut edes puhua siihen aikaan, kun tulin murrosikään ja sain joitakin kohteliaisuuksia miehiltä. Ne tyrmättiin heti ja annettiin suorin sanoin ymmärtää, ettei minunlaiseni nainen kenellekään kelpaa. Vaikka siis välillä on tyrkyjä ollut ongelmaksi asti. Siitä tuli itseään toteuttava asenne, tajuan sen nyt, ja luulen että moni kärsii samasta. Mutta jo neljääkymmentä lähestyvänä ja aina vain itsellisenä olen tajunnut, että yksin voi olla onnellinen. Itse asiassa minua huvittaa moni asia tässä elämässä. Ja vaikka koko ajan törmään turhauttavasti siihen asenteeseen, että yksin oleva ihminen, varsinkin nainen, on alempiarvoinen olento, jota ei tarvitse kutsua perhetapahtumiin tai kyläilemään (mistä sen kanssa juttelisi/mitä se näistä välittää, kun sillä ei ole miestä/lapsia), ja joka huoletta jätetään yksin jopa silloin, kun pyytää apua huonon päivän sattuessa (mitä se meitä rasittaa, kun meillä on oma puoliso/lapset jo huolena?), niin olen sitä mieltä, että olen ihan yhtä arvokas ja hyvä ihminen kuin parilliset ja perheelliset. Jopa arvokkaampi: kuinka moni ryhtyy suhteeseen ja saattaa lapsia maailmaan itsekkäistä syistä tai muuten vain, enemmän miettimättä ja loppujen lopuksi välittämättä sen enempää puolisostaan kuin lapsistaan? Välitetään vain omista senhetkisistä tarpeista, ei siitä mitä tuhoa se mahdollisesti jättää yhteiskunnan harteille. Minä en ole langennut siihen virheeseen enkä tule sitoutumaan jonkin masennuksen tai yksinäisyyden tai ulkoisten odotusten tai biologisen kellon takia kehenkään, vaan ainoastaan, jos kohtaan sellaisen miehen, jonka kanssa syntyy rehellinen, molemminpuolinen kunnioitus ja rakkaus ja aito halu olla yhdessä. Suuri humanisti ja muut: niin sitä pitää! Ei maata tarvitse täyttää ihmisillä, se on jo täynnä. Se pitää täyttää oikealla rakkaudella. Rakkaudella omaan itseen ja muihin ihmisiin, olivat ne sitten kumppaneita tai omia lapsia tai vaikka vain ikuisia nettikavereita.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
LZW
15.6.2005 16:59
Nyt kun näitä kommentteja on tullut luettua, niin pistetään oma sitten joukon jatkoksi.
Kaikkien kirjoituksissa on perää. Olen samaa mieltä siitä, että ihmisen on huomattavasti helpompi olla onnellien toisen kanssa silloin kun omat palikat on kohdallaan, eli on itse tyytyväinen itseensä. Ei se toinen välttämättä oloa paranna, jos ei ole itseään hyväksynyt.
Sinänsä taasen, kuten itsekin asian näen, niin on ikävä olla yksin. (Olen itseni kanssa sinut, olen sellainen kuin olen ja se riittää) Itse kuulun näihin ns. "paskamagneetteihin", eli en oikein itsekään ymmärrä miksi houkuttelen kaikkia itsetunnon pönkittäjiä ympärilleni, joskin olen jo hyvän aikaa sitten oppinut välttämään näitä, läpinäkyviä idiksiä kun ovat.
Mutta tiedän siis miltä se tuntuu kun ei ole ketään kelle soittaa tms. silloin kun siltä tuntuu, ilman että toinen siitä närkästyisi. Olen 28-vuotias miekkonen, eikä minulla ole kiire mihinkään naimisiin, niin kuin joku kirjoittaja taisi asian kärjistää. Enkä myöskään ole sitä mieltä että elämä loppuu kun täyttää 30. Tai että se loppuisi sitten jos tulee lapsia. Olen kai vanhanaikainen, mutta en oikein ymmärrä tätä yltiöindividualismiakaan.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
pliks
16.6.2005 07:54
Olen 26-vuotias. Vimosen viiden vuoden aikana seurustellut kerran. Kaukosuhde 2kk. En harrasta yhdenillan -juttuja saati seksisuhteita, koska en halua "runkata" toisella. Monet sanovat, että olen liian "kranttu". Miksi? Etsin elämään "häntä". En jotain joka katoaa. Ihmisten pitäisi oppia olemaan myös yksin jos tilanne sitä vaatii.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
juurinain
16.6.2005 15:10
Todella paljon asiaa noissakin kommenteissa. Eiköhän se lähtökohta ole niin, että jos on oikeasti "sinut" itsensä kanssa ja ARVOSTAA ITSEÄNSÄ, on paljon kavereita ja sosiaalista elämää, niin ei ole mitään pakottavaa tarvetta edes seurustella kenenkään kanssa. Kuiteskin se vapaa-aika kuluu hyvin kavereiden tai harrastusten parissa, eikä minkään itseänsä hakevan roikkuvan (tässä tapauksessa naisen) kanssa. Jokainen tehköön toki niinkuin parhaakseen näkee, mutta ei se elämän taso nouse sillä et "saa" seurustella. Oppikaa ensin oikeasti arvostamaan itseänne ja siinä samalla muita, niin eiköhän sillä tavalla joku päivä se "oikea" (jos siihen uskoo)kävele vastaan. Sillä välin nauttikaa kesästä, auringosta ja vaikka baarireissuista ja öistä! ;)
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Siripiripii
16.6.2005 16:49
Ratimo: "Parasta, mitä ihminen voi tehdä, on oppia tuntemaan ja rakastamaan itseään. Siitä on monia hyviä seurauksia, näistä yksi usein parisuhde..."
Ai kun oli ihanaa lukea näin raikkaita ajatuksia.
Olen myös usein ajatellut että sen lisäksi ettei nykysukupolvella ole niitä taloudellisia tai sosiaalisia paineita seurustelemiseen (jos ei niitä sitten itse kehitä päässään), olemme sukupolvi joka muutenkin uudistaa juuri niitä vanhentuneita käsityksiä siitä että jonkun tehtävä on tulla ja tehdä minut onnelliseksi, sillä niitä seuraamuksiahan olemme monet saaneet lapsina nähdä ja joskus hyvinkin karvaasti kokea... Ihan kuin elettäisiin tietynlaista siirtymävaihetta "sinkkubuumina" hakiessamme itsetuntemuksen ja kasvun kautta ymmärrystä siihen mitä rakkaus oikeastaan on, eikä sokeasti ja alitajuisesti enää siirretä edellisen sukupolven edesottamuksia omaan parisuhteeseen. Jospa erilaisista peloista juontuvista riippuvuus- ja hallintadraamoista ollaan hiljalleen siirtymässä tilaa antavampiin ja itseä ja toista kunnioittaviin ihmissuhteisiin.
Aurinkoista kesää kaikille! Ja rakkautta, sitä kun tuppaa tulvimaan niin monin eri tavoin joka puolelta, joskus se täytyy vaan havaita...;)
Ps. Eisenfaust: se että joku haluaisi deittailla pelkkää "avaruuspukua" ulkonäkösyistä ei ole monellekaan naiselle kovin ihastuttava ajatus alun alkaenkaan. Kaikkea ei pidä uskoa mitä media esittää, toisin kuin väitetään suurin osa naisista ja heidän miehistään on selvinnyt mm. selluliitista hengissä.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
jee33
16.6.2005 17:11
Mulle riittäisi että olisi muutama hyvä frendi edes. Joudun töiden ja korkeakoulu opintojen takia vaihtamaan paikkakuntaa usein eikä oikeen aikaa tunnu olevan pitkäaikaisten ihmissuhteiden muodostamiseen.
Minua pidetään erittäin komeana, mutta olen ujon puoleinen.Kyllähän se vituttaa mennä duunin jälkeen himaan kattoon jotain vitun töllöö joka päivä. En kyllä edes osaa enää aloittaa keskustelua edes jonkun puoli tuntemattoman kanssa. Sitä saa niin vähän mahdollisuuksia puhua töissä ihmisten kanssa että puheen aiheiden keksiminen muutenkin rupeaa olemaan todella vaikeaa.
Pidän uutta suhdetta sinänsä aikamoisena riskinä. Syyt siihen löytyvät menneisyydestä, sillä minut on jätetty pari kertaa erittäin kylmällä tavalla.
Ainakin minun tuttava piirissäni ihan tavallisen näköiset kundit, jotka ovat ulospäin suuntautuneita ja puheliaita, saavat paljon enemmän naisia kuin hyvännäköiset ja korkeasti koulutetut.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Eisenfaust
16.6.2005 18:04
Niin toisille riittää se että selviää ihmisen eliniän hengissä, ei mulle.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Siripiripii
16.6.2005 18:16
Eisenfaust (Tänään 18:04)
Niin toisille riittää se että selviää ihmisen eliniän hengissä, ei mulle.
*****
Ehkä huumorintajumme ei vain käynyt tällä kertaa yksiin, tai ilmaisin asian jotenkin niin ettet voimut ymmärtää sitä huumoriksi.
Kasvetaan, jos halutaan, kukin omalla ajalla ja tavalla
Ihanaa, runsasta ja nautinnollista kesää sinulle!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Eisenfaust
16.6.2005 19:55
Näin vakavilla asioilla ei sovi leikkiä. Ajattelahan siripiripii kuinka montaa ihmistä tämä asia koskettaa. Kuinka monen parisuhdemarkkinat ovat ajautuneet kysynnynän ja tarjonnan kohtaamattomuuten. He ovat yksin, heillä ei ole mitään ja sä puhut jostain seluliiteistas.. Mistä näitä itsekkäitä paskiaisia aina löytyykin?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
zaphod76
16.6.2005 23:38
olen 28 vuotias mies, sinkku omasta vapaasta tahdosta. en enää jaksa niitä jatkuvia kompromisseja mitä seurustelu ja varsinkin yhdessä eläminen tuo tullessaan.
nyt olen juuri päättänyt puolen vuoden pituisen suhteeni, eikä pätkääkään kaduta että taas kerran lähdin ja jätin toisen minua kaipaamaan.
myönnän että minun on nykyisin tosi vaikea kiinnostua toisesta ihmisestä pitemmän päälle. olen ehkä kertakäyttö ideologian uhri, mutten tunne kärsiväni vaan eläväni. vapaampana kuin koskaan, tekemään vain sitä mitä itse haluan.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Jou2222
17.6.2005 02:52
"myönnän että minun on nykyisin tosi vaikea kiinnostua toisesta ihmisestä pitemmän päälle. olen ehkä kertakäyttö ideologian uhri, mutten tunne kärsiväni vaan eläväni. vapaampana kuin koskaan, tekemään vain sitä mitä itse haluan."
Tämä asenne olisi tietysti mukavaa kertoa myös sille kumppanille heti alkuun. "Hei, en aio kiinnostua sinusta sen pidempään. Toteutan vain omia toiveitani. Mutta mennäänkö meille tai teille?".
Onhan tämäkin. Onneksi näitäkin juttuja kirjoittaa vain pieni osa suurista cityläisistä. Toivottavastai.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Satumari
17.6.2005 08:50
Olen 23v. ja en ole koskaan seurustellut. Tämä ei haittaa itseäni, olen onnellinen näinkin. Olen vaan törmännyt outoon suhtautumiseen kun joku kiinnostava mies on kuullut tilanteestani. "Tossa on jotain vikaa kun kukaan ei oo sitä tähän mennessä huolinut".
Haloo! En ole mielestäni mikään vanha, ja tuskin olisin aiemmin ollut henkisesti (tai fyysisesti) valmis suhteeseen.
Kommentoikaa!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Siripiripii
17.6.2005 11:37
Eisenfaust • eilen 19:55
Näin vakavilla asioilla ei sovi leikkiä. Ajattelahan siripiripii kuinka montaa ihmistä tämä asia koskettaa. Kuinka monen parisuhdemarkkinat ovat ajautuneet kysynnynän ja tarjonnan kohtaamattomuuten. He ovat yksin, heillä ei ole mitään ja sä puhut jostain seluliiteistas.. Mistä näitä itsekkäitä paskiaisia aina löytyykin?
****
Hei taas Eisenfaust,
Mietin vastatako tähän enää sillä olet nyt kyllä ymmärtänyt minut vikaan, ja selvästikin haluat pitää kiinni siitä asetelmasta. Myös toisen kutsuminen paskiaiseksi kertoo enemmän sinusta itsestäsi kuin minusta. Eikö jännää että aina kun avaamme sanasien arkkumme viestimme eniten itsestämme, asenteistamme ja kypsyydestämme, yritän muistaa tuon itsekin ;).
Jos luit koko jutun niin ehkä huomasit että olen miettinyt näitä asioita paljonkin paitsi omalla kohdallani niin olen myös kuunnellut paljon muita ihmisiä ja heidän huoliaan. Myös tässä viestiketjussa on tullut hienoja näkökulmia jo muutenkin esille, tarkoitukseni ei ollut olla mitenkään tyhjentävä.
Yksinolemisen kokemus on erilainen eri ihmisille.
Selluliittiheitto oli mediakritiikkiä, sillä media korostaa ulkonäköä pinnallisuuteen asti, eräskin lehti otsikoi että selluliitti on jokanaisen perivihollinen. Mielestäni tuo on naista aliarvioivaa, sillä on myös naisia ja miehiä joilla on muitakin arvoja kuin ulkonäköarvoja.
Viittasit kirjoituksessasi siihen että naiset jäävät yksin ulkonäkösyistä, ja minä taas uskon että on naisia ja myös miehiä joilla on syvempiä arvoja kuin pelkkä ulkonäkö. Täälläkin joku heitti ihanasti että sisäinen kauneus kantaa.
Olemme erilaisia, ja kun yhteistä taajuutta ei löydy niin sitä on mielestäni turha väkisin vääntää, kuten nyt esimerkiksi sinun ja minun kesken. Siitä huolimatta olemme yhtä arvokkaita, vain erilaisia.
Kannattaisiko sinun purkaa sisäistä vihaasi (joka huokuu vastauksestasi) jollakin luovalla tavalla? Kerroit että olet heivannut tunnepuolen pois ("Tehkää niinkuin minä. Minä tein niin, että kätkin tunteet ja tukahdutin ne pois. Ajatelkaa logiikalla, älkää tunteella.), toivottavasti se ei myllerrä sisälläsi purkamattomana. Tunteet ovat oikesti energiaa, ja niiden tukahduttaminen voi johtaa monenlaisiin ongelmiin, jopa siihen että keho sairastuu.
Ja kun tähän ei saa äänensävyjä niin tarkoitukseni on vilpitön ja ystävällinen.
Ps. Minulla ei ole selluliittia. Olen muutenkin tyytyväinen ulkonäkööni.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Eisenfaust
18.6.2005 19:42
Onhan se kaunista ajatella noin siripiripii. Tilastollisesti varmasti yksineläviä miehiä on enemmän siinä päässä kuvaajaa, jossa tulot ovat pienet. Naisilla tämä samantapainen käppyrä on varmasti vähän enemmän gaussin-käyrän omainen, mutta heillä on tulojen sijasta x:nä ulkonäkö. Arvioisin kuitenkin että siellä päässä missä ollaan kauniimpia niin sinkkuus on vähäisempää kuin susirumien päässä. Syy kuitenkin siihen että kauniimmat naiset seurustelevet keskiarvoa vähemmän on siinä, että heidän markkinoilla on niin suuri kysyntä että he voivat pelata tilanteella.
"Sisäinen kauneus on kantava voima", pitää varmasti paikkaansa. Se on ihan totta. Ulkoinen kauneus on iän myötä häviäväistä, mutta sillä on kuitenkin valtaisa merkitys kun elämän perustuksia rakennetaan. Kauniit ihmiset ovat itsevarmempia ja yleensä myös suosituimpia. Näin he enemmissä määrin tulevat menestymään paremmin elämässään sen eri aloilla. Poikkeustapauksia varmasti löytyy, sitä en kiellä, mutta jos joku väittää täysin minua vastaan en usko, että hän näkee tämän maailman ihan avoimin silmin. Kauneus on aina yli 50% ihmisen vetovoimaisuudesta. Kertoohan sen jo sekin että jos kutsumme jotain ihmistä kauniiksi tarkoitamme silloin ulkonäköä. Kun tarkoitamme sisäistä kauneutta pitää aina lisätä kauneuden eteen sana "sisäistä". Eikö tämä jo kerro että se jälkimmäinen kauneus on toisarvoista? Yhtä toisarvoista kuin rumat ihmiset tässä yhteiskunnassa. Me sanomme että jokainen ihminen on saman arvoinen ja jopa laulunkin arvoinen. Se vaan ei mene niin, kun ihmismarkkinat ovat niin kovinkin vapaat. Siellä kysyntä kohdistuu kauniisiin ja menestyviin ja näin niiden arvo nousee.
Mitä me teemme jollakin rumalla juopolla joka syö meidän toistemme leipää. Se syö kauniiden työssäkäyvien pariskuntien herttaisten lasten leipää. Näistä lapsista voisi tulla menestyviä neroja, jotka nostaisivat meidän kansallista kilpailukykykyä. Mutta kun meidän täytyy rahoittaa kaiken maailman ali-ihmisiä, näille lapsille ei ole varaa järjestää kunnon koulutusta ja niin he jäävät alle kansainvälisen keskitason. Suomi/EU köyhtyy, tuloerot kärjistyvät ja pääoma virtaa halvemman työvoiman maihin, kun meillä ei saada tarpeeksi tuottaavaa ja laaduksta työtä tehtyä sen hintaan nähden . Meidän hyvinvointivaltiomallista hyötyy tällähetkellä kaikista eniten sellaiset tyypit, joidenka ei olisi pitänyt koskaan edes syntyä.
Sitten vielä Siripiripii, joo enhän minä sun selluliiteistas tiedä, kunhan koitin kohauttaa sua, näköjään onnistuin. Hitlerkin meni uransa alussa saarnaamaan ideologiaansa kommunistiklubiin, jossa efekti oli kaikista suurin.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
LZW
19.6.2005 21:25
Tuolla ylempänä "jou222.." kanssa samoilla linjoilla tuohon yhteen kommenttiin.
Tapasinpa aikoinaan yhden mimmin, joka teki aloitteen minun suuntaan. Oli ihastunut, ja "halusi tutustua minuun". Noh yritin alussa lypsää, että mitä on hakemassa, ja vastaukseksi sain edelleen, että "haluan tutustua sinuun".
Ajattelin sitten, että jos natsaa niin tästähän voisi kehittyä oikea seukkauskin vielä. Ja synkkasihan se, niin että meni jalat alta. Kesti hulppeat kolme kuukautta kunnes hän laittoi homman poikki. Sanoipa siinä lopussa että "kai sä ymmärrät etten voinut jättää tilaisuutta käyttämättä"
Jos tämä ei ole ihmissuhteilla pelaamista niin mikä sitten on? Olisi tosiaankin hyvä sanoa heti alussa että hommalla on ns. "parasta ennen päiväys", eikä herätellä toiveita toiselle, varsinkin jos homma rullaa erityisen hyvin.
PS: Voisiko muuten joku kertoa pihalla olevalle, että mitä se "haluan tutustua" mahtaa tänä päivänä tarkoittaa?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Horrabin
22.6.2005 14:34
Mitenkä tulikin mieleen tästä aiheesta nämä sarjakuvat: www.tky.hut.fi/~kvantti/in/2.shtml
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Ongelma
23.6.2005 22:27
Ongelma on mielestäni se että normaalin näköinen nainen etsii rinnalleen Brad Pittiä. Normaalille naiselle ei normaali mies yksinkertaisesti kelpaa.
- Mies 22v
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Action_girl
24.6.2005 21:03
Sinkkuus on kivaa. On oma asunto, oma sisustus, ei tarvitse selitellä minne mentiin kapakasta jatkoille, hyvällä omalla tunnolla saa töissä poikien kanssa flirtata jne.
Ne huonot
- ruuanlaitto olis mukavanpaa kun olis joku maistaja, itselle viitsii avata kebabin kääreestä.
- 25-vuotiaana kaverit pariutuvat vauhdilla ja on tylsää olla aina se bileiden ainoa sinkku, tai vaihtoehtoisesti olla parittamisen kohteena.
- HALIPULA!!! Joskus on vaan tylsää nukkua yksin, mielummin pussailis ja seksikin ois parempaa kun kapakkaruusujen kanssa.
En ole kranttu, olen valmis kompromisseihin, en todellakaan etsi Brad Pittiä. Ongelmani on että olen vahvasti henkistä kanttia vaativalla alalla työpaikkani lähes ainoa nainen, hyvä jätkä, tarvittaessa reipas suustani ja kessuakin kuluu, paha paha. NORMAALIT mukavat miehet on metsästetty sukupuuttoon, joten mulle jää ne alkkikset, sitoutumiskammoiset ja pelimiehet.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Minni-85
27.6.2005 13:33
Se, että on sinkku ei yleensä haittaa. Jotenkin tuntuu siltä, että pärjään monessa suhteessa yksin kuin jonkun aisaparina. Tosiasia kuitenkin on, että yksinäisyys ei ole kivaa. Ei ole mukava katsella kun ystävät hymistelevät poika- ja tyttöystäviensä kanssa. Onhan sitä heidän puolestaan onnellinen, mutta kieltämättä toisten onni kaihertaa. Haluan kuitenkin ajatella, että joku odottaa minua jossakin.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
ruusuviidakko
27.6.2005 19:33
Olen pian 24-vuotias nainen, enkä ole ikinä seurustellut. En ole kaunis enkä sädehtivä, mutta reipas ja hyvä ystävä ja mielenkiintoinen ihminen, jos tällaista nyt voi itsestään sanoa.
Kaikkein eniten ottaa päähän sukulaisten ja pariutuneiden ex-kaverien kummastelevat ja säälivät asenteet. Ainoastaan näiden ihmisten tapaaminen saa minut vihaamaan sinkkuuttani, johon muuten olen todella tyytyväinen. Se, että olen lähestulkoon kokematon miesten suhteen, ei tarkoita sitä, että en olisi tyytyväinen elämäni muihin osa-alueisiin. Opiskelen, matkustelen, päätän itse omasta elämästäni ja kehostani ja voin tehdä ihan mitä tahansa milloin tahansa. Rakastan olla yksin kotona.
En pysty ihastumaan kehenkään eikä seksiäkään juuri tee mieli.
Niin monet ovat suhteessa jonkun täyden idiootin kanssa vain sen takia, että heillä pitää olla joku.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
sdfgsdfs
27.6.2005 19:46
Parempi tosiaan sinkkuna kuin huonossa pari"suhteessa". Ja vaimonhan voi nykyään hakea vaikka itänaapurista, Virosta tai keskieuroopasta vaikka viisikymppisenä. Siellä ei ikäerotkaan haittaa niin paljon kuin Suomessa. Tai sitten voi muuttaa ulkomaille asumaan ja muuttaa kimppaan jonkun paikallisen kanssa.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Lartsu
28.6.2005 00:18
Ihan kaikkia ei jaksanut lukea, mutta toisaalta kiinnostavia, toisaalta vähän lannistavia kommentteja.
Olen sinkku (27v), mutta ehdottomasti poikaystävätyyppiä. Ratimo kirjottaa ihan järkeviä ekassa kommentissaan, mutta kyllä mulle parisuhde itsessäänkin on arvo. Kyllä mä oon ollu silloin mielialaltani paljon tasapainosempi ja keskimäärin selvästi onnellisempi kun on ollut suhteessa.
Musta vaan on ihan älyttömän kiva halia, pusia, nusia, jutella, tehä jotain peruskivaa yhdessä, nukkua vierekkäin jne., siis silloin kun tykästyy ja muutenkin viihtyy toisen kanssa. Siks tuntui kumman monimutkaselta monien ajattelut suhteessa olemisesta.
En mä siis "yksinkertanen" ole, täytyyhän suhdetta tietty miettiä, että ymmärtää toista; huoltaa, että se ajan kuluessakin kestää. Mutta en mä siitä rupee huonoja puolia väkisin kaivelemaan.. jos välillä ahistaa niin mul se meni kyllä ohi kun tekee yhen illan jotain itsekseen tai poikaporukal. Sen sijaan sinkun yksinäisyystunteeseen ei oo samanlaista lääkettä..
En lukenu alkuperästä artikkelia, ehkä se provosoi tommosiin sinkkuutta puolustaviin kommentteihin. Mulle tämä ei kuitenkaan oo tavotesääty ja samansuuntasia kommentteja oli lohdullista lukea tyttöjen kirjottamana :o)
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
murka
28.6.2005 11:55
Olen 26-vuotias mies, sinkku, enkä ole koskaan seurustellut. Saan kuulla olevani hyvännäköinen, hauska, miehekäs ja fiksukin, mutta mikään juttu ei johda mihinkään ns.puolikaveruutta syvempään. Seksiä olen elämäni aikana pari kertaa melkein harrastanut.
Sinkkuus ei periaatteessa ole ongelma, viihdyn useimmiten parhaiten itsekseni. Suurimmat painostukset tulevat ulkopuolisilta: luulen että osa kaveripiiristäni ja sukulaisistani kuvittelee että olen homo. Eräs lähisukulainen joskus "muka leikkisästi" ohimennen kutsui minua ja hyvää kaveriani pariskunnaksi.
Ennen kommenttien lukemista taisin kuvitella että "jokaisella" sosiaalisella ja ns.normaalilla tytöllä olisi ollut vähintään monta seurustelu/seksisuhdetta; tekstin perusteella kaltaisiani ihmisiä löytyy kuitenkin siis myös naisten keskuudesta. Tämä on lohduttavaa, muttei juuri sen lohduttavampaa kuin ajatus omasta iästä ja eka-kerrattomuudesta on surullista. Asiat muuttuvat ongelmiksi vasta kun niistä itse tekee sellaisia.
Kuten jo todettiin, myös minun mielestäni on parempi olla ilman kuin jonkun kanssa vain siksi että ON SE TYTTÖYSTÄVÄ jolle sitten saa lässyttää kuin pikkulapselle. Minä en tähän edes halua kyetä, kun oikea ihminen tulee vastaan niin sen huomaa. Toivon että huomaan ajoissa. Ja toivottavasti uskallan silloin tehdä asialle jotain.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
_antoine
29.6.2005 21:25
Olen kohta kolmekymppinen mies, enkä minäkään ole koskaan seurustellut. Voisin hyvin olla alkuperäisen artikkelin Kale. Kokemukset ja ajatukset kulkevat samaa rataa. Kaikenlaista deittailua ja treffailua on tullut kokeiltua. Ystävyyttä pitemmälle kukaan nainen ei kuitenkaan ole ollut halukas. Valitettavasti jo pariutuneet naiset kehuvat kivaksi ja fiksuksi, mutta sinkkunaiset löytää minusta aina vaan vikoja. Elämä on muuten ihan OK, mutta ei sitä aina haluaisi tehdä kaikkea yksin.
Satumari kertoi aikaisemmin tässä keskustelussa kokemuksistaan, kuinka oma seurustelemattomuus on noussut ongelmaksi. Minullekin on usein käynyt näin. Se kun ei ole kuulemma normaalia, jos yli kaksikymppinen ihminen ei ole koskaan seurustellut. Siinä tyypissähän on pakko olla jotain vikaa. Eihän kokemattomuuttaan ole pakko paljastaa, mutta valehtelu tai asian peittely saattaa sekin johtaa hankaluuksiin, koska naiset tuntuvat tivaavan menneitä suhteita aika hanakasti.
Ehkä eniten mietteitä herätti artikkelin Nora ja muutamat tässäkin keskustelussa esitetyt kommentit. Minä kun en ole koskaan tavannut naista, jolla ei olisi seurustelukokemusta. Kaikilla tuntuu olevan vähintään yksi yli vuoden pituinen "vakava" yritys ja useimmilla avioliittokin (ja avioero). Näiden naisten vastaus minulle lähes aina olikin: "En voisi ikinä seurustella noin kokemattoman tyypin kanssa." En osaa pitää parisuhdetta moisena meriittinä. Ehkä kuulun kusipää-magneettien joukkoon. Didoun esittämä analogia työttömän kanssa voisi sopia jälleen. Jos ei ole aikaisempaa työkokemusta, on turha hakea työpaikkaa. Oppisopimuskoulutus?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Insomnia_
30.6.2005 14:28
Herranjestas! Puolessa välissä tekstejä alko ahdistaa niin paljo et oli pakko lopettaa lukeminen!! Ette voi oikeesti olla tosissanne.. Ja mä luulin olevani ääripää-ihminen, jopa kenties hieman lapsellinen..
Vastaa kommenttiin1. Naurettavaa parikymppisenä, sen enempää ku kolme- tai nelikymppisenäkään julistaa olleensa ikuisuutta yksin tai tulevansa olemaan.
2. Järjetöntä ja äärimmäisen naiivia olettaa täydellisyyttä ihmisiltä. Kuten kaikki varmaan tietävät, ei sellaista olekaan.
3. Täysin absurdia ja suorastaan idioottimaista olla vaatimatta ihmisiltä, kumppanilta nyt vaikka, yhtään mitään. Vain äärimmäisen säälittävät ihmiset edes yrittävät tyytyä keneen tahansa. Jokainen vaatii kumppaniltaan jotain, ja/tai niin sen pitääkin olla.
4. Kannattaa vähän miettiä ja arvioida mitä "vaatii" kumppaniltaan. Suhteen perustaa ajatellen rehellisyys ja luotettavuus ovat melko välttämättömiä, mutta voisikohan sitä elää vaikka miehen kanssa joka muistuttaa enemmän naapurin Eskoa kuin Justin Timberlakea (ei mulle ainakaa Justin-tyyppiä, kiitos ;)
5. Onnen on löydyttävä itsestä. Hankkikaa elämään sisältöä, oppikaa tuntemaan itsenne ja rakastamaan itseänne.
6. Viitaten edelliseenkin, elämää ei voi eikä kannata ees yrittää perustaa toiselle ihmiselle. On valtava taakka olla toisen elämän ja onnellisuuden perusta, hulluksi siinä tulee. Suhteesta ei ikinä tule tasapainoista (=hyvää, onnellista) jos "vaaka on epätasapainossa", jos vain toisella on elämää ja toinen on toisen elämä.
7. Seurustelun loputtua ihan oikeesti kannattaa siinä välissäkin olla ihan itsekseen, eikä hypätä suoraan seuraavaan suhteeseen vaikka se Brad Pitt tuliskin kosimaan.
Mä väittäisin et ihan alkupisteenä on ainaki se, et ensin osataan olla itekseen ja sit vast opetellaa millasta on olla toisen kanssa. Sivusta seuranneen kokemuksella voin sanoa et nää "olen 14 ikävuodesta lähtien seurustellut tauotta"-tyypit ei tasapainosta suhdetta löydäkään vaik kuin ihana ihminen vastaan tulee. Suoraan suhteesta toiseen hyppääjä siirtää edellisen suhteen ongelmat käsittelemättöminä uuteen suhteeseensa. Ei myöskään kannata "etsiä", etsimällä löytää vaan p*skaa (yleensä siis, jotkut kai elämänsä ihanuudenki). Pidetää silmät auki ilman jäjetöntä epätoivoista etsintäpartiota.
Itse olin tossa just neljä vuotta sinkkuna. Kattelin elämää rehellisen itsekkäästi, sain vapaasti tehdä just niinku halusin. Toisaalta periaattelisena sinkkuna, sattu vaan sopimaan siihen hetkeen se että sai tulla ja mennä ilman velvollisuuksia. Nyt hieman rauhottunu, ja vastaan tuli sit tollanen ihana katse, ni pakko se oli sinkkustatuksesta luopua. Ei tästä vielä mitään voi sanoa, niin alussa koko homma, mut mieli avoinna. Voi se kai olla että se on Se Oikea (johon en oo uskonu 14 ikävuoden jälkeen) tai sit erotaan kuukauden päästä ja lähden taas vipeltämään. Ei se ota jos ei annakaa. Asennetta ihmiset.
Ai niin.. Vielä tosta ulkonäköjutusta: Mä en sovi nykyajan kauneusihanteeseen, oon aika pyöree, suorastaan kenties lihavakin. Silmälasitkin löytyy ja sillee. Silti en saa rauhassa olla baarissa, tai toisinaan edes kadulla. En oo saanu olla sinkkuna enkä saa nyt "varattunakaan". Asennetta multa löytyy, itseluottamusta kyllä ja kannan itseni pää pystyssä. Ja aina löytyy silti miehiä joiden mielestä oon uskomattoman seksikäs. Kai kaikki sit on jonkun tai joidenkin mielestä hyvännäkösiä jne. Ne oikeet tyypit pitää vaan nähdä kun ne on lähellä.
Vastaa kommenttiin
Mauton
30.6.2005 19:28
Kerran olen käynyt treffeillä (vastapuolen aloitteesta), mutta loppuillasta homma meni siihen, että hän kertoi vain omista entisistään ja naureskeli säälittäville neitsyille, joita oli aikaisemmin tapaillut. Yritä siinä sitten olla avoimena. Valehtelemaan en kuitenkaan alkanut ja juttu loppui alkuunsa.
Työpaikka ja harrastuksia on, mutta niiden kautta on tutustunut vain miehiin. Ystävyyssuhteita ei niistäkään ole seurannut, kun en viinaakaan juo. Koulukaverit ovat jääneet koulun jälkeen, kun ei ole ollut enää mitään yhteistä. Raittius ja ystävien, tai edes kavereiden, puute taas johtaa siihen, ettei ole mitään asiaa heilumaan viikonloppuisin "lihatiskeille". Ainoaa juttuseuraa vapaa-ajalla ovatkin sukulaiset.
Pahinta kuitenkin on, ettei kukaan välitä eikä ole ketään, kenestä itse välittää. Tuntuu kuin olisi ilmaa muille ihmisille. Jos yrittää deitti-palvelun kautta tutustua, naisten yleisin tapa vihjata kiinnostuksen katoamisesta (tapahtuu yleensä hyvin pian) on olla vastaamatta. Siinä sitten odotellaan ja odotellaan... ja lopulta turhaudutaan. Sitten sitä kysyy itseltään, johtuuko se minusta ja mikä minussa on pielessä. Pakkohan se on minussa sen vian oltava, muuta yhteistä nimittäjää en olemattoman palautteen perusteella keksi. Onnistumisten puuttuessa itseluottamus on huono eikä se auta yhtään asiaa.
Mutta loppujen lopuksi elämä on ihan siedettävää näin yksinkin, omalla yksityisraiteellaan. Voi kuunnella mielimusiikkiansa milloin huvittaa ja niin lujalla kuin haluaa. Rahaakin kuluu jää säästöön, kun puhelinlaskut ovat olemattomat eikä tarvitse käydä ravintoloissa "viihteellä". Parempaakin voisi elämä tarjota, mutta siitä ei vain tahdo saada otetta. Yritän parhaani mukaan olla vaipumatta epätoivoon, sillä sieltä on entistä hankalampi nousta ylös.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Mauton
30.6.2005 19:39
Unohtui edellisestä viestistä mainita, että ikää on jo mittarissa yli neljännesvuosisata eikä ensimmäistäkään seurustelusuhdetta takana. Ei ole näillä näkymin edessäkään. Jopa ensisuudelma on kokematta ja koko asian ajatteleminenkin saa mielen matalaksi.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Pettu
1.7.2005 01:14
Sporalogia. Astrologian kaltainen keinotekoinen oppi, jonka mukaan ihmiskohtalot määräytyvät raitiovaunujen sijainnin mukaan. Opin on kehittänyt Nils Mustelin.
Astrologialla tai sporalogialla on epäilemättä jotain tekemistä kohtalomme kanssa, joten esimerkiksi yksinäisyytemme ja parisuhteemme kulkevat siten, kuinka meille on syntyessämme tilattu.
Missä kohtaa raitiovaunut olivat sinun syntymäsi hetkellä? Se voi selittää kohtalosi. Yhtä hyvin selitykseksi kelpaa astrologia. Kumpi tahansa tai mikä vain vastaava. Todellista informaatiota ne tuskin antavat, mutta niitä voi käyttää selityksenä jos haluaa. On nimittäin aivan selkeästi havaittavissa, että sama maailma näyttäytyy ja käyttäytyy eri henkilöille eri tavalla. Sen on johduttava jostakin. Toiset saavat samasta tilanteesta ja ympäristöstä irti jotain muuta kuin toiset ihmiset. Yhden maailmankuva on ratkaisevasti erilainen kuin jonkun toisen. Tähän vaikuttaa se, että maailma tosiaankin, jostain syystä, on eri yksilöille erilainen, ja eri henkilöille on odotettavissa muuta kuin toisille, näennäisestä tasa-arvoisuudestamme ja yhtäläisistä mahdollisuuksistamme huolimatta. Kohtaloomme emme voi vaikuttaa.
Juhannustanssit. Mies saapuu tanssipaikalle viettämään kosteaa iltaa. Istuu kokon äärellä tuoppi kädessään, polttaa savukkeen. Mitä hän odottaa illalta? Sitä, että ilta kulkee vanhan kaavan mukaan. Hän humaltuu, kuulee hanurimusiikkia, juttelee kavereidensa kanssa, ehkä tanssittaa jotain satunnaisia tyttöjä, poistuu aamuyöllä huojuen mökilleen nukkumaan. Yksi seurueesta, jolla hän saapui, on ehkä eksynyt loppuyöksi johonkin muualle. Tansseihin tultaessa mies on osannut odottaa jotain tällaista. Hänen iltansa ei ole hänen näkökulmastaan epäonnistunut tai epämiellyttävä, se on kirjaimellisesti sanottuna odotusten mukainen. Juhannustanssit, tuo ilta, näyttäytyy tämän tietyn sporakartan alla syntyneelle henkilölle tällaisena. Maailma käyttäytyy hänelle näin tällaisissa tilanteissa, tällaisessa ympäristössä. "Ei mitään uutta auringon alla", voitaisiin sanoa.
Samaan aikaan samassa paikassa joku toinen mies vasta saapuu tanssilavalle. Hän näkee tanssipaikan merenä, joka suorastaan kuhisee saaliskalaa. "Varma saanti", on miehen mielessä. Illan aikana hän ajautuukin juttusille tulevan juhannusheilansa kanssa, eikä poistu lavalta tyhjin käsin. Viikon päästä hän tuskin muistaa enää tätä tapausta, koska siinä ei ole hänelle mitään uutta, vaan maailma vain toimii miehen odotusten ja totutun tavan mukaisesti ja näyttää hänelle sen puolensa, mikä hänelle on tarkoitettu. Sellaisen sporakartan alla hän on syntynyt.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Trallaa
4.7.2005 19:37
Hei c'mon bebes!!
Vastaa kommenttiinSen mä vaan sanon että se vika on suomalaisissa miehissä, ei nyt mitenkään pahalla! Niiden kanssa ei vaan pysty elää eikä niiden kanssa voi mitään vakavaa harkita!
Joten henk.koht olen jo vuosia sitten siirtynyt Englanti-Ranska-Saksa -akselille! Täällä menoa kyllä sinkuille riittää ja miehet on kiinnostavia!!
Vastaa kommenttiin
Insomnia_
5.7.2005 10:49
Etenkin Mauttomalle: itsesääli on sairautta, ei todellakaan auta asiaa (siis naisten/miesten elämäänsä löytämistä) ja johtaa vaan epätoivoon, maailman kaventumiseen entisestään ja muihin oman navan ympärillä pyörimisen lieveilmiöihin.
Vastaa kommenttiinHaluamatta todellakaan kuulostaa joltain teennäiseltä Marko Pjuurström-kopiolta, kehottaisin positiiviseen ajatteluun.
1. Oppikaa elämään yksin (yksin oleminen ja yksinäisyys ei oo sama asia!), muuten ihmisiä tavatessanne olette epätoivoisia ripustautujia. Oppikaa rakastamaan yksin oloa, etsimään siitä hyvät puolet (harva asia elämässä on lopulta Vaan hyvää tai pahaa)
2. Tajutkaa, että ette suinkaan ole maailman ainoita yksinäisiä.
3. Kaikki lähtee itsestä, jotain on tehtävä (pelottavaa sinänsä nykyajan pullamössö-ihmisille) Ihan Itse.
4. Kukaan ei tule teitä kotoa hakemaan, ulos on mentävä. Kannattaa suosia sellaisia paikkoja joissa on muitakin ihmisiä ;)
5. Pitää uskaltaa ottaa kontaktia ihmisiin, tai muuten saa syyttää yksinäisyydestään ihan vaan itseään.
6. Paikalla ei ole niin väliä (onnellisia pareja on syntynyt kontaktista kaupassakin ;), mutta omalla käytöksellä ja asenteella sitäkin enemmän.
7. Olet oikein loistava juuri sellaisena kuin olet, juuri sellaisena sinun tulee olla ja käyttäytyä, juuri sellaisena muiden sinulle "sopivien" ihmisten on sinut hyväksyttävä ja sinusta välitettävä. Ole siis oma aito itsesi tehdessäsi tuttavuutta muihin ihmisiin.
Vastaa kommenttiin
Kasvoton
7.7.2005 23:09
Minäkin olen usein miettinyt, miksi olen yksin. Pari suhdetta ja nippu lyhyeen tyssänneitä yrityksiä vajaassa 30 vuodessa ei hirveästi tätä miestä ilahduta. Osaltani viihdyn omissa oloissani, mutta välillä kaipaan läheisyyttä, sitä, että joku oikeasti välittää. Seksiäkin olisi mukava olla, mutta paremman puutteessa Jennan videoista saa pikahelpotuksen. Jennan kanssa ei kuitenkaan voi löhötä sohvalla, vaeltaa metsässä tai pelata shakkia. Niitä minä kaipaan tälläkin hetkellä enemmän, kuin sänkypuuhia.
Joskus kysyin naispuoliselta kaverilta, miten minun pitäisi kehittää itseäni ihmissuhdemarkkinoita ajatellen. Tietysti vastauksena oli se vakiolitania: "mitä, sähän oot ihan ässä tyyppi." Just joo, pataässä kai sitten.
Nyt on menossa Deittinetin käyttö, ensimmäistä kertaa elämässäni. Saas nähdä miten käy.
Kuten tuolla aiemminkin jo mainittiin, olisi mukavampi saada "Kiitos mielenkiinnostasi, mutta etsin ennemmin miestä, joka..." -vastauksia naisilta. Tuleeko ilmoituksiin niin paljon vastauksia, että vähänkin epäsopivat dumpataan välittömästi?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
As-S
8.7.2005 13:50
Kun luin tätä viestiketjua, niin huomasin että täältä puuttuu "vajaamielisten" vähemmmistö kokonaan.
Olen 29-vuotias mies ja minulle on diagnosoitu Aspergerin syndrooma, joka on autismin lievä muoto. Käytännössä tällä ei ole ollut vaikutusta normaaliin arkielämään enää pitkiin aikoihin, penskana ja murkkuna oli kylläkin sitäkin vaikeampaa.
Vaikeaa se on ollut aikuisiällä ihmissuhteiden solmimisesssa, koska A-ässäläiselle puhuminen on "vaikeaa", eli sitä harrastetaan vain harvojen ihmisten kanssa (omalla kohdallani tarkoittaa vanhempiani, veljeä, ja kahta lapsuudenystävää). Yleensäkin puhun silloin kun on vain pakko, tai jos minulla on oikeasti jotain asiaa jollekin. Jos olen porukassa niin olen useimmiten hiljaa, tai sitten saatan yht'äkkiä kommentoida jotain, väärään aikaan, useimmiten myöhässä edellistä puheenaihetta.
Noh, mitäpä tämä sitten tarkoitta treffeillä. Sitä ekat päättyvät viimeistään puolen tunnin kuluttua, koska en yllättäen pahemmin puhele. Eli toisen sanoen parisuhdetta ei ole ikinä ollut. Naisen kanssa olen kylläkin ollut pariin otteeseen, nekin alkoholin vaikutuksen alaisena koska ko. henkilöt tahtoivat säälistä joltain.
En nyt kirjoittele tässä kenenkään "nyhveröiden" puolestapuhujana, vaan ajattelin ainoastaan tuoda oman näkökantani esille. Ehkä toisaalta siksi, että nykyinen "speed-dating" kulttuuri on rantautunut meille Suomeenkin, vieden pois aidon tutustumisen halun rippeet, ja toisaalta ehkä siksi, että heräisi ihmisillä kysymyksiä mm. sitä koskien, miksi esivaikutelma on erityisen tärkeä. Miksi pajatso pitää ladata ja tyhjentää ensimmäistä tai korkeintaan kahta kertaa varten?
Yksin eläminen ja yksinäisyys eivät ole minulle ongelmia, koska olen oppinut elämään niiden kanssa jo pienestä pitäen. Kaikilla on kuitenkin inhimilliset tarpeensa, niin myös minullakin.
Pitäisikö oikeastaan kysyä, mitä ihmiset etsivät hillittömällä deittailulla? Uskaltavatko ihmiset oikeasti koskaan kysyä itseltään, miksi minä haluan kumppanin? Nykyiselläänhän joka puolelta tuputetaan; "sinun täytyy olla vahva" "sinä pärjäät erinomaisesti omissa oloissasi". Molemmat täysin faktoja. Mutta täytyykö se tapahtua sen kustannuksella, että elää epätäyttä elämää, kaivaten vierelle jotakuta?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
amorphis
19.7.2005 16:43
Eksyin tännr sivuille pitkästä aikaa, lueskelin noita ja tässä tätä nyt tulee.. Mä seurustelen kyllä, pian jo toista vuotta, viime lokakuussa muutettiin yhteen, aluks kaikki meni tosi hyvin, tai menee nytkin mut välillä, tai aika useestikin yhessä vaiheessa oli koko ajan jotakin. siis mun puolelta, mä olen ollut paljon yksin elämässäni, siis en tarkota nyt sitä etten olis seurustellu, olen kyllä mutta muuten yksin. jos nyt tiedätte edes suurinpiirtein mitä tarkotan. Noh sit alko tää et mies on aina menossa, rupee luistamaan jo lupauksistaan, selityksenä "mä unohdin et lupasin sulle" voi v*ttu ajattelin sillo. Jos mua loukataan niin osaan kyllä loukata takas ja mököttää tai näyttää sen miltä tuntuu, ja tää herra on sen monesti kokenu. Niin, sillo myöskään kun aina oli kavereiden kanssa menossa, ei tehnyt mitään kotona, kuitenkin mäkin olin koulussa ja viel töissä samaan aikaan niin ei ymmärtäny et tuun väsyneenä kotiin jne. multa meinas loppuu pinna kaiken suhteen.. sit alko se vaihe että se ei puhunu mistään mulle (ennen puhuttii kaikesta) sit ku mä yritin puhuu niin ei kuunnellu ja lähti vaan pois. ei tuntunu kivalta, olo oli kuin olis ilmaa ollu aina. :( mut sit ku mä aina kiukuttelin ja puhuin ja puhisin niin alko jutut muuttuu.. nyt menee taas ihan hyvin. mut silti olen tosi yksinäinen vaikka seurustelen. että voi se näinkin mennä. Useesti oon siitä puhunu ja mies on sanonu et ymmärtä mut joo-o tosiaan.. sekin on ite sanonu et sen täytyy alkaa aatteleen muakin enemmän eikä itteensä vaan.. tällasta tää on välillä..
Vastaa kommenttiin(niin,älkää käsittäkö väärin, kyl mullakin ystejä on ja sellasta. mut ei mun mielestä suhteesta mitään tule jos toinen ei oo sitä myös hoitamassa omalta osaltaan???)
Vastaa kommenttiin
Andy_-
22.7.2005 10:34
Tämä juttu kyllä osui ja upposi ja johti minut myös tälle sivustolle rekisteröitymään. Olen vasta 21-v, mutta tuntuu että olen koskaan vakavasti seurustelemattomana auttamattomasti sosiaalisesti jälkeenjäänyt. En tunne ketään muuta joka ei tämän ikäisenä olisi seurustellut tai harrastanut seksiä.
Naispuoleiset ystäväni ylistävät luonnettani ja ulkonäköäni mutta silti kukaan ei koskaan kiinnostu sen enempää, kaikki haluavat olla vain ystäviä. Olen pohtinut että sen täytyy johtua kiltteydestäni ja ujoudesta. Naiset haluvat pahiksen josta saavat sitten tehdä hyviksen. Sitäpaitsi kovat jätkät ovat yleensä äänekkäämpiä.
Käyn kyllä ulkona ihmisten ilmoilla päivittäin vaikken baareissa viihdykään ja tapaan jatkuvasti uusia ystäviä. Tuntuukin että kaveriverkostoni on poikkeuksellisen suuri. Ydinporukkani kaverit ovat tavanneet toisiaan osittain oman kaveriverkostoni avulla. Siinä missä olen auttanut ihmisiä pariutumaan, olen menettänyt monta hyvää ystävää, eikä kukaan ole tehnyt mitään elettäkään vastapalveluksen tekemiseksi.
Se, mitä monet eivät tajua, on se, että kukaan ei vapaaehtoisesti ryhdy yksinäiseksi masentuneeksi. Kaikki lähtevät samasta lähtökohdista samoin aikein. Toiset onnistuvat, toiset eivät koskaan. Kun epätoivon monttuun vajoaa tarpeeksi syvälle, sieltä on aina vain vaikeampi nousta.
Lisäksi jos yksinäisyys on ainoa masentava asia, on vaikea tulla onnelliseksi yksinään. Itse olen huomannut että kiireisenä pysyminen auttaa vähentämään ajattelemista. Siksi kesät ovatkin lomailuineen vaikempia. Asiaa ei auta sekään, että ulkona näkee enemmän nysvääviä pariskuntia.
Kukaan ei ole koskaan pyytänyt minua ulos, minun ulospyytämiseni eivät ole johtaneet mihinkään, en ole koskaan jättänyt ketään, minut on aina jätetty pienistäkin suhteenaluista. Deitti-ilmoitukseni ei saanut yhtään vastausta, eivätkä myöskään omat vastaukseni toisten ilmoituksiin. Viime kesänä kävin kysymässä ammattiauttajalta, mistä tämä johtuu. Hän vain tyytyi vihjailemaan että "öhöm minulle voit kyllä puhua jos sinulla on krhm miehisiä ongelmia, olen kyllä tavallinenkin lääkäri" (niin, siitä todellakaan ei ole kyse).
En oikein tiedä mitä tehdä. Mielestäni elämä on normaalivaiheessaan kivaa, odottelen jo innolla koulun alkua ja parhaita ovat ne päivät kun 6-tuntisen koulussaistumisen päälle rämpii räntäsateessa painavien soittokamojen kanssa bänditreeneihin ja sitten pohtii kotiläksyjä yömyöhään.
Elämä on kivaa, mutta kyllä sitä olisi kiva jos välillä joku olisi vieressä katsomassa telkkaria. Joku joka soittaisi että olisi kiva nähdä. Joku jonka kanssa voisi käydä paikoissa. Joku jolle voisi kertoa päivän tapahtumat ja ajatukset heti tuoreeltaan.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
kat-
24.7.2005 22:22
Andy-:n viesti kuulostaa enemmän kuin tutulta, sillä erotuksella että olen parikymppinen tyttö. En voi sanoa seurustelleeni koskaan, yhtä noin vuosi sitten ollutta pari kuukautta kestänyttä tapailua en sellaiseksi laske. Olen sosiaalinen, tutustun helposti ihmisiin, minulla on monta hyvää ystävää ja todella paljon kavereita/tuttuja, mutta omalle kohdalleni ei ole tuota mainitsemaani yhtä tapailujuttua lukuun ottamatta osunut mitään paria tapaamista pidemmälle johtanutta juttua. Kavereiden mukaan olen mukava ja nätti, mutta en tiedä missä vika. Ehkä ei missään, ja kyse on tosiaan vain siitä ettei sopivaa ole sattunut kohdalle, mutta kurjaa se on silti ja pistää miettimään mikä oikein mättää. Itsekin olen huomannut tuon, että kiireisenä pysyminen helpottaa, ja niinpä tuleekin oltua menossa koko ajan. Ei pelkästään yksinäisyyden takia, mutta osittain siksi. Olisi kuitenkin kiva että olisi joku jonka kanssa tehdä niitä juttuja, käydä lenkillä, leffassa, juhlimassa jne.. ja ihan olla vaan. Toki minulla on ihanat ystäväni, mutta kuitenkin.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
uskismies
25.7.2005 12:16
Olen itse 26v mies enkä ole koskaan seurustellut.
Muitten viestejä lukien löysin paljon samaa.
Joku kertoi, että naiset yleensä haluavat jonkun pahiksen ja olen hänen kanssa juuri samaa mieltä, et mitä kiltimpi mies on sitä yksinäisemmäksi se jää ja 100 vuoden yksinäisyys voi näin ihan hyvin toteutua.
Koskaan en ole voinut nukkua kenenkään kanssa, saatika tuntea millaista olisi hellyys, rakkaus se et toinen ihminen on siinä vieressä ja voisi kertoa kaikista syvällisistä asioista.
Ainoa jolle voi kertoa on Jumala, hän rakastaa ja pitää huolen ja pystyy elämään täällä pimeässä maailmassa, jossa ei tiedä minne välillä astuisi ei ainakaan minnekkään kadulle baariin viettää jotain yöelämää, mielummin sen sijaan metsään olla siellä yksinään omassa rauhassaan.
Nuorempana sitä ajatteli löytävän ihanan oikean ystävän elämään kenestä voisi pitää huolen, mutta ikää tultaessa on nähnyt et tämä elämä on täynnä pettymyksiä. Usein kunnolliset ihmiset jäävät yksin ja he pärjäävät paremmin kun ihmiset joilla on ongelmia, he tarvitsevat silloin toisen ihmisen ongelmiensa keskelle.
Nykyään ei muuta osata kun tuomita heti toinen pienimmistäkin virheistä, kukaan ei ole täydellinen senhän pitäisi jokaisen tietää?
Usein tuijotetaan ulkonäköön, koulutukseen, luonteeseen, asuinpaikkaan, valitettavasti uskontoihin, se juoko ja polttaako ihminen jne.
Olen monta kertaa laittanut ilmoituksen mm. tänne deitti.net ja koska en ole saanut vastauksia ja pettynyt pahasti tämän palstan ihmisiin et mitä ne täältä oikeasti etsivät.
Välillä vastannut ilmoituksiin ja kukaan ei vastaa. Sitä on vaan itse niin hyvä ihminen niinkuin sinä joka kirjoitit myös samasta asiasta, et pahuutta pitäisi olla ja renttumaisuutta kyllä naiset sitten vastaisivat.
Aidot, rauhalliset, fiksut miehet ovat ihan niinkuin turhia, ehkä naiset eivät vaan kykene rakastamaan hyviä miehiä joilla ei ole ongelmia, kun heitä ei tarvitse hoivata niin hyvin ja tehdä hyvää ihmistä siitä kun se on jo hyvä ihminen.
Jos mies on raitis ja savuton sekin on jo kauhistus enemmän se et on uskovainen.
Täällä tuskin uskovaisia on ainuttakaan.
Huomannut uskovaisena et pidetään niin outoina ja ajatellaan pahana sitä asiaa.
Uskottomille sanon vaan ette kaikki pääsee taivaaseen, joka valitsee hyvän tien se pääsee ikuiseen elämään ja jos tässä elämässä ei löydy kumppania niin voi elää kuitenkin elää turvallisemmin ja ongelmia ei kasaannu jatkuvasti, kun Jumala pitää huolen lapsokaisistaan.
Tähän viestiin on ei paljon kannata kommenteja odottaa, jo tuo usko ajaa kaikki kauemmaksi.
Se ei ole mun ongelma jos ihmiset tuomitsevat, mutta jos joku fiksu ihminen näkee tämän niin hänen kanssa mielellään vaihtaisi ajatuksia.
Jeesuksen kanssa hengellisessä elämässä ei tarvitse ainakaan olla yksin, mutta ihmisten kanssa saada naista rinnalle kulkemaan on 100 vuoden yksinäisyys tödennäköisempää.
Ellei kunnollisia naisia vielä olemassa ole joista sen ystävän löytäisi kenen kanssa kaikista asioista voisi keskustella ja kulkea tässä elämässä.
Koskakohan sellainenkin ihme on totta ei hirveästi tässä elämässä kannata sitä odottaa.
Aika näyttää, onko Jumalalla tarkoitus johdattaa ystävä elämään.
Tulevaisuus tuo tullessa mitä tuo!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Doghouse
1.8.2005 20:45
En ymmärrä tuota legendaa naisista, jotka haluavat äänekkään ja karvaa selässä kasvattavan uroksen. En ole äänekäs, olen tarpeeksi hyvännäköinen saadakseni naisen juttelemaan kanssani, mutta todellinen ongelma on siinä, että en tapaa minua viehättäviä naisia kovinkaan usein. Edellisestä suhteestani on 2 vuotta, enkä ole sen jälkeen kulkeutunut edes yhden illan suhteeseen, johtuen tavastani ajatella rakastelemista ja rakkautta yhtenäisyytenä. Luulen, että kaikki on kiinni itsestään, eikä yksinäisyys ole johdannainen siitä, että kaikki naiset hakevat miestä jonka kädet roikkuvat puoli metriä lähempänä maata kuin sinun kätesi. Jos tunnet olosi hyväksi, ei se jää huomaamatta muiltakaan.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Surmaamisesta
1.8.2005 21:23
Niin, se mitä ystäväni pitää viehättävänä, ei minusta ole sitä ja toisinpäin. Kauneus ei ole yksiselitteinen, jopa satun jopa tietämään kauniita naisia, joiden mielestä Brad Pitt ei ole minkään näköinen. Ulkonäköömme vaikuttaa myös ilmeemme ja se tapa millä kannamme itseämme, joten sisäinen olomme heijastuu ulkoiseen kuvaamme. Mielestäni sen vaikutuksen ymmärtäessä se vaikuttaa hyvin yksinkertaiselta, näin minusta ainakin. Rakkauteen johtaa tuhansia siltoja. Tunteiden tukahduttamisella ylpeilevä ihminen saa minut voimaan huonosti. Olen sitä itse kokeillut, enkä voi sanoa että pidin itsestäni hyvinkään paljon. Kuten Marcel Proust alan kyllästymään älyn ylitsevuotavaan palvontaan. Älyn edellä käy tunteminen, enkä ole enää valmis asettamaan näitä muuhun järjestykseen.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
sinkku-tar
8.8.2005 00:54
Voi kuulkaa nyt hyvät miehet! Tuskin kovin moni nainen haluaa vittumaisen miehen. Onhan niitäkin masokisteja, mutta eiköhän suurin osa naisista halua ihan tavallisen, mukavan miehen. Monia viehättää tietysti hyvä ulkonäkö ja karisma, niitä omaava mies varmasti löytää helpommin seuraa, kuin kiltti, mutta täysin karismaton mies. En usko sekuntiakaan, että naiset hylkivät miehiä "kiltteyden" takia. Varmasti jotain muuta on silloin miehessä vikaa. Ehkäpä juuri se karisman puute tai ujous. Tai sitten ei ole mitään vikaa, on vain huono tuuri!
Vastaa kommenttiinItse olen ikisinkku ja lähinnä vasten tahtoani. Olen kiltti ja hyvännäköinen, mutta miehiä ei erityisesti kiinnosta. En syytä siitä miehiä, eiköhän oma ujouteni ja epävarmuuteni sun muut syyt ole vaikuttaneet paljon. Tuskin minua ainakaan siksi kartetaan, että olen liian kiltti!
Vastaa kommenttiin
ShizzleDizzle
9.8.2005 16:05
Monen epäonnistuneen yrityksen jälkeen mä myönnän tulleeni jossain vaiheessa v###n kyyniseks naisia kohtaan. Nyt ei jaksa ees yrittää pitkäaikasempaa suhdetta ku tietää et muijat haluu jotain ihme supermiestä joka on AINA hauska,sosiaalinen ja vielä niin pirun charmikaskin! Voin vaa kertoo että meistä miehistä ehkä kork. 5 (%)prosenttia on sellasia!!
Vastaa kommenttiinRupee väkisinki miettimään et mistä te muijat keksitte että miehen pitää olla em. Casanova? Katotteko ehkä liikaa telkkarin amerikkalaisia deittisarjoja missä kaikki menee ku jossai elokuvassa?
Vastaa kommenttiin
Sereeni
11.8.2005 17:14
Olen 27-vuotias mies enkä ole vielä seurustellut. Kuten As-S, poikkean normista. Minulla on synnynnäinen liikuntavamma, jonka pystyy huomaamaan jos tarkkailee hetken aikaa liikkumistani. En ole erityisen komea, mutta en "susirumakaan".
Teininä seurustelun esti vammani. En päästänyt juuri ketään lähelleni, koska halusin varjella "salaisuuttani" ja yksityiselämääni kiusaamisen ja silmätikuksi joutumisen pelossa.
Parikymppisenä huomaisin, että fiksujakin ihmisiä löytyy. Tässä vaiheessa alkoi pakonomainen seurustelukumppanin hakeminen huonolla menestyksellä. Kavereiden onnistuneiden suhteiden seuraaminen sivusta sai välillä aikaan suunnattoman yksinjäämisen pelon. Toisaalta kun jonkun kaverin myrskyisä suhde meni pieleen olin hiljaa mielessäni kiitollinen siitä, että olin sinkku ja ihmettelin miten he jaksavat kerta toisensa jälkeen "ottaa universumilta turpaan".
Muutaman viime vuoden aikana pelko ja pakonomaisuus on hävinnyt ja tilalle on tullut jokin tapainen seesteisyyden tila. Olen valmistunut ja takana on jo pitkähkö työura ja talouteni on OK. Jos löydän jonkun, jonka kanssa jakaa elämäni, niin sitten löydän. Jos en löydä, olen sinut itseni kanssa ja olen oppinut elämään yksin tarpeen niin vaatiessa.
Mutta ongelmiakin on; Koska olen muuten pärjännyt, kateelliset sukulaiset käyttävät kumppanin puutetta ainoana jäljellä olevana kuittailukeinona (lähinnä vanhempiani kohtaan koska itse en heitä juuri tämän takia tapaa). Huolenaiheenani on myös se, että teinivuosina en päässyt "harjoittelemaan" seurustelua ja siihen liittyviä kuvioita. Luulen että kokemattomana en kelpaa, en osaa (aina) tulkita naisia tai huomata, että joku on kiinnostunut ilman, että hän tulee sanomaan sen suoraan. Myös muiden kirjoittajien mainitsemat homousepäilyt ovat toteutuneet minunkin kohdalla.
Lopuksi haluaisin vielä esittää kuulemani teorian, johon toivoisin kommentteja varsinkin naisilta: Naiset eivät missään tapauksessa halua vammaista miestä, mutta miehiä se ei niinkään haittaa. Syy voisi olla mikä tahansa aina alitauisesta epäilyistä (esim. vammainen ei voi olla kelpo mies, rakastaja tai isä, eikä hänen geeneistään tule kelpo jälkeläisiä) siihen, että nainen luulee joutuvansa hoitajaksi.
Iselläni on "komeita" vammaisia miestuttavia, jotka eivät ole ikinä seurustellet mutta eräällä todella hyvännäkösellä vammaisella naistuttavallani on ollut useampi seurustelusuhde ja sinkkuaikanakin kiinostuneita on ollut "vaivaksi asti".
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
meb
30.8.2005 18:16
mulla on tämmönen ongelma etten osaa olla yksin. oon seurustellut koko pienen ikäni. olin 14 kun rupesin seurustelemaan ja tämä suhde kesti 3 vuotta. poika petti ja jätin hänet jonka jälkeen nähtiin yhtä useasti kun ennenkin kunnes muutin eri paikkakunnalle. silti yhteydenpito jatkui ja vierailtiin parin viikon välein toistemme luona. yritin olla muidenkin kanssa mutta jotkut pikkuviat rupesi heti ärsyttämään eikä niistä kehittynyt mitään vakavaa. aina minulla oli tämä vanha poikaystävä tärkein enkä osannut lopettaa yhteydenpitoa tai näkemistä. sitten tapasin uuden poikaystäväni jonka kanssa meni pitkään ennen kun kerroin entiselleni tästä uudesta löydöstä ja jonka kanssa aloitin sitten pitkän vehtailun jälkeen uuden seurustelusuhteen. olen täysin päässyt entisestä yli enkä pidä häneen yhteyttä vaikka hän haluaisi minut takaisin. Minua pelottaa, että meillä menee tämän uuden mieheni kanssa sukset ristiin jolloin jään yksin. en osaa olla yksin ja siksi minulla oli aina tämä vanha poikaystävä kenen luo palata. rakastan tätä uutta kamalasti mutta minulla on kokoajan pelko yksin jäämisestä sillä minulla on 14 vuotiaasta asti ollut tämä entinen poikaystävä ja en ole koskaan ollut ilman ketään. olin aina täysin varma että entinen poikaystäväni halusi pelkästään minut ja olin hänelle aina etusijalla. haluisin päästä tästä yksinjäämisen pelosta eroon ja jos minulla ja tällä uudella menee poikki niin osaisin olla yksinkin. en haluaisi olla näin riippuvainen toisesta, tällätavalla.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
mielipide
10.9.2005 13:11
Minäkin toivoin ennen, että löytäisin rakkauden, mutta en tehnyt siitä isoa numeroa, en kokenut kärsiväni "sinkkuudestani", nautin silloin baareissa juoksemisesta ja muusta olemisesta. En ollut montaa kertaa vakavasti seurustellut, joten koin yksin olon ihan luontevana olomuotona, jolloin saatoin flirttailla kelle halusin, milloin halusin ;) Sitten se töissä kolahti, mies saapui ovesta sisään, ja minä menetin sydämeni.. Meidän välillämme oli heti katseita ja sykettä. Tein rohkean ratkaisun siitäkin huolimatta että pettyisin; pyysin miestä ulos. Hän lähti ja sille tielle jäimme ja vieläkin olemme :) Yksinkertainen yhdessäolon resepti: molemmat puoliskot tuntevat suurta vetoa toisiinsa huonoistakin puolista huolimatta, elämä on yksinkertaista ja normaalia arkea, ollaan paljon yhdessä ja halutaan sitoutua toisiinsa! Poistakaa ihmiset elämästänne turhat hörsötykset ja pohtikaa millaisia ihmisiä olette. Älkää syyttäkö aina toista ongelmista, menkää ensin itseenne. Uskomatonta, mutta voin sanoa; aion olla aina yhdessä mieheni kanssa ja tiedän että tämä kestää.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
what
7.10.2005 18:15
Hyviä ajatuksia tosiaan kaikki kommentit tällä palstalla, mutta ei mitään uutta. Mitäs sitten sellainen tilanne, jossa yksinäisyys tulee sulle kysymättä; vaikka olet kaunis, korkeasti koulutettu, herkkä, ystävällinen, rakastava ja seksuaalisesti erittäin aktiivinen. Ymmärsit kumppanisi heikkoudet ja miinuspuolet, Koetit tutkiskella itsessäsi virheitäsi ja teit vuosia töitä sen eteen, että olisit itse parempi ihminen sekä miellyttävämpi kumppani, uskoit toiseen sen heikoillakin hetkellä ja käänsit poskesi toisen lyödessä. Yksinäisyys tuli silti. Pitäisikö ajatella olevansa jotain aikaisemmin mainituista kusipäistä tai seinäruusuista, vai pitäisikö ajatella, että vastapuoli oli sellainen?Tämänkaltaiset palstat kuhisevat eri sorttisia yksilöitä eri syineen yksinäisyydestä. Ehkä se on vaan niin, että joku saa, ja toinen ei.Aina ei voi voittaa. Surullista, sillä tuntuu, että arpa tosiaan on arvottu jo ennen ajan alkua, ja siihen ei voi vaikuttaa enempää upea ulkonäkö tai luonne. Ikuisesti en varmasti ole yksinäinen, mutta nyt olen ja olen vuosien seurustelun aikanakin ollut.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Pia_K
18.10.2005 13:16
Suurihumanisti! Kuulostat loistotyypiltä; voisiko sinulle laittaa esim. meiliä johonkin osoitteseen?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Markus_vaan
19.10.2005 09:50
Olen tietyllä tavalla tullut kyyniseksi parisuhteeseen/avioliittoon joten olen ajatellut jäädä poikamieheksi. Olen 30-vuotias mies ja lyhyitä seurustelusuhteita on takana useita mutta eivät ole johtaneet sen pidemmälle.
Vastaa kommenttiinUseat tuttavani mm. koulukaverini ovat jo eronneet mm. avioliitosta muutaman vuoden jälkeen ja olen huomannut heidän eronsa aiheuttaman valtavan henkisen tuskan ja ahdistuksen. Enkä todellakaan haluaisi itse kokea moista -varsinkin jos siinä on vielä mahdollisesti lapset mukana. Mitä mieltä olette tästä asiasta?
Vastaa kommenttiin
Netty
23.10.2005 11:05
Suhteen haluaminen on kuin haluaisi uuden sohvan. Ensin kuitenkin pitäisi löytää se ihana kiinnostuksen kohde ja sitten haluta suhde juuri tämän ihmisen kanssa. Suhteen haluaminen tarkoittaa sitä että haluaa vain suhteen, ei jotain tiettyä ihmistä. Kuka teistä haluaisi olla toiselle ihmiselle vain "joku suhde" kun ei kestä yksin elämistä?
Pitää olla ensin onnellinen omassa elämässään itsensä kanssa, hyvä kumppani on vain bonus elämään, ei se elämän tarkoitus.
Ei se toinen ihminen pelkällä olemassaolollaan muuta kenenkään kurjaa elämää täydelliseksi.
Epätoivo haisee. Mitä annettavaa on ihmisellä parisuhteeseen jos ei kykene edes itse olemaan itsensä kanssa onnellinen?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
darkgueen
24.10.2005 00:02
USKO ITSEESI,
Vastaa kommenttiinKATSO VIEREESI
JA LÖYDÄ YSTÄVÄSI.
KÄRSI VALHEESI,
OPI ITSESI JA
ETSI RAKKAUTESI.
EPÄILE AIKASI,
TUNNUSTA AIKEESI,
TIEDÄ ARVOSI JA
TUNNE ELÄVÄSI.
Vastaa kommenttiin
Millennium
24.10.2005 18:24
Oli pakko kirjoittaa. Mielestäni yksinäisyys ei ole kenenkään valitsema tila. Itse jouduin tottumaan siihen tunteeseen ollessani nuori kun meidän perhe muutti uudelle paikkakunnalle, josta en löytänyt uusia kavereita. Opin viihdyttämään itse itseäni. Nykyään olen reilu parikymppinen nainen eikä seurustelusuhteita ole takana yhtään, enkä myöskään etsi miestä rinnalleni vain koska ”melkein kaikki nykyiset kaverini seukkaavat” tai koska ”sosiaaliset normit ” sitä vaativat. Itse asiassa pelkään tapaavani tässä elämäntilanteessani sen ”elämäni ihmisen” joka veisi jalat altani ja saisi minut muuttamaan oi ne kaikki pienet ja suuret unelmani joita yritän tässä ja nyt täyttä häkää toteuttaa.
Mielestäni olen onnellinen koska en tarvitse ketään viihdyttämään itseäni. Vinkkinä yksinäisyydestä poteville voin sanoa että jos ihmisten ilmoille kaipaa fiksuun seuraan niin kannattaa yrittää kehittää itseänsä, opiskelemalla vaikka soittamaan uutta instrumenttia tai puhumaan uutta kieltä. Positiivisesti ajatellen siitä ”jää käteen” paljon enemmän kuin telkkarin töllöttämisestä, baarissa ramppaamisesta tai tyhjästä suhteesta. Toteuttakaa ihmiset omia unelmianne. Ei se että löytää ja tukeutuu toiseen ihmiseen välttämättä elämänlaatua paranna, päinvastoin lopulta se saattaa olla juuri se tekijä joka tiputtaa pohjalle, olen tämänkin sivusta seuranneena todennut.
Lopuksi haluaisin kysyä että miksi miehet saavat sätkyn kun nainen on akateemisesti kouluttautuva, ulkomailla opiskellut ja maailmaa ristiin rastiin kiertänyt? Aina kun kerron missä ”eliittilaitoksessa” opiskelen miehet suorastaan juoksevat karkuun. Kerrassaan huvittavaa, eikö hyvin koulutettuja naisia täällä arvosteta? Näin Suomessa mutta ei muualla maailmassa.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
jntti
29.10.2005 03:44
Teillä ihmisillä on vielä toivoa, kun sekin menee ohi, niin olo paranee...
En etsi, hae, toivo tai mee ulos. Elämä pysyy hanskassa ja mahtuu mukiin. No Problem!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
-jntti
29.10.2005 03:54
Ja jatkaa... Katsokaa ihmiset ympärillenne. Reality check. Suurin osa ihmisistä elää joku 70% elämästään yksin. Monta % väestöstä ei ikinä harrasta seksiä ennen kuolemaansa. Ja seuraa ei kannata hakee netistä, vaan oikeet ihmiset on avain sosiaalisuuden tyhjiön täyttämiseen. Ja turha hakea syitä vastakkaisesta sukupuolesta tai deittailu-trendeistä, jos ei löydy ketään muka. Siis alkuun pääseminenhän on helppoa, mutta vasta vuosien jälkeen toi suhde meno menee vaikeeks. Toisaalta -kun sääntöjä ei ole, pidä huoli itsestäsi, sitten tarve-hierarkian mukaisesti muista. Jokaiselle Matille on se oma Mervi, uskokaa pois.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
zapelius
30.10.2005 16:18
hei millenium, kysyit miksi äijät lähtee karkuun kun kerrot niille koulutuksestasi, asiahan on nyt vaan niin etteivät karkuun juoksevat miehet edes kuvittele heillä olevan mahdollisuuksia teikäläiseen, revipä siitä
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Siivet_selkaan
2.11.2005 23:41
Millennium, totta turiset. Ajattelin tässä nyt ittekin pitää taukoa suhteista ikävän välirikon takia ja tehdä omia juttuja välillä. Parempi on olla yksin kuin huonossa suhteessa sen voin kokemuksella sanoa. Niin ja toho miesten karkuun juoksemiseen sen verran et sano seuraavalla kerralla et oot hoitsu niin näät toisen suuntaista actonia miesten suunnalta!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
jeeeeeeeeeeeee
9.11.2005 19:46
Joku sano aiemmin että:
"Pahin tilanne on se kun ei ole kavereita joitten kanssa mennä ulos tms... On vaan ns. tuttuja joita näkee sillon tällön... Ja kun sitä ei yksin jaksa lähteä minnekkään niin mitäs sitten teet, muuta kuin olet yksin kotosalla borettamassa?"
Tuo on totta ja tosi vittumaista!!!! Vähemmästäkin rupee masentamaan ym muuta paskaa. Yks hyvä kaveri riittäis kun vois jakaa omia asioitaan ja duunailla asioita yhessä ja kaikkee. Itsevarmuutta ym mielen terveyttä se varmasti myös parantaa kun saa toteuttaa itteensä sosiaalisesti. Eikä sit varmaan masistaiskaan niin paljon. Ei vaan tunnu löytyvän ketään. Pitää varmaan muuttaa ja vaihtaa koulua tai jotain kun meidän luokan kusipäätenixpeelohomo luokka"kaverit" sux. Aina samat persenaamat, mahollistakin saaha kavereita mistään kun on ihan asshole koko meidän koulusysteemi, tai ainakin paska luokka.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
depressionisti
28.12.2005 03:11
Huh! Taisipa tulla luettua kaikki kommentit alusta loppuun, paljon on ihania ja viisaita ajatuksia ihmisillä..pistivät miettimään. Tunnistan myös itseni noista ahdistuneemmista viesteistä, joissa yksinäisyys pelottaa. Olen pian 24-vuotias naisenalku, joka on epätoivoisesti yrittänyt seurustella koko pienen(?) ikänsä paremmalla ja huonommalla menestyksellä. Yleensä nuo "jutut" ovat päättyneet jo parin kk:n kuluttua liian yrittämiseni ja takertumiseni takia kaiketi, mutta yksi hieman pitempikin seurustelusuhde on takana.
Seurustelemisella olen kai hakenut lähinnä turvaa ja tunnetta siitä, ettei tarvitsisi olla itse vastuussa elämästään ja omasta onnellisuudestaan. Joskus yksikin yksin kotona vietetty ilta saattaa johtaa ahdistuskohtaukseen, jopa hysteriaan, jota sitten yleensä yrittää vältellä kaikin keinoin..jos on sinkkuvaihe menossa tai kavereilla muuta menoa, täytyy lähteä baariin tai soitella vanhat hoidot läpi, jotta voisi keskittyä johonkin muuhun kuin omaan pahaan oloonsa. Luullakseni olen ainakin jonkinasteisesti masentunut ja ollut sitä jo pitkään, mutta onnistunut viimein hankkimaan todellista apua ongelmaani aloittamalla psykoterapian.
Lukemani kommentit siitä, kuinka ihmisen tulisi pystyä nauttimaan elämästään yksin ennen kuin terveen parisuhteen rakentaminen on mahdollista ovat osoittautuneet todeksi kantapään kautta monta kertaa. Ainakin omalla kohdallani ongelma piileekin siinä, ettei vanhoja käyttäytymismalleja ole kovin helppo muuttaa, eikä ole olemassa mitään universaalia, hyväksi havaittua, nopeaa tapaa, jolla voisi totutella yksinoloon ja jopa nauttia siitä, jos siitä ei todellakaan nauti. Siihen siis vain täytyy opetella pikkuhiljaa, tuskallisen hitaasti, sanon minä:)
Jonkinlaista edistystä on jo kuitenkin omalla kohdallani tapahtunut. Mikä vain helpottaa omaa oloa auttaa; kävelylenkki, leffa, kirja tms.. Olen myös tavannut ihmisen, jonka voisin kuvitella olevan minulle pelastusrenkaan sijaan pitkäaikainen kumppani, jos molempien kärsivällisyys vain riittää tämän vaikeimman vaiheeni yli ja suhteen rakentamisen voi tehdä ajan kanssa, rauhassa omia tuntojaan kuunnellen. Siinäkin on opettelemista!
Tsemppiä ja jaksamista kaikille samankaltaisten ongelmien kanssa painiskeleville!
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
SofiaAnna
18.3.2006 10:54
Pakko nyt kommentoida tuota haihatuksen lausetta siitä, että pitäisi ottaa vähiten huonoin kumppani? Mä en missään tapauksessa olisi valmis luopumaan siitä ajatuksesta, että jossakin vaiheessa vielä rakastun ja kumppani tuntuu täydelliseltä. Että pitäisi ruveta antamaan periksi tai tyytymään vähempään? Kauhea ajatus. Ja oman kokemukseni mukaan jos todella rakastaa jotakin niin silloin se tuntuu täydelliseltä ja on paras mahdollinen vaihtoehto. Voi olla, että ajattelen lapsellisesti, enkä vielä tunne elämän "kovuutta" tai jotain. Mutta miksi näin ei voisi olla?
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
Ole oma itsesi
17.7.2006 00:46
Tiedän mistä puhutaan, yksinäisyys oli kiusanani elämäni ensimmäiset 18 vuotta. Olen hyvännäköinen, mukava, fiksu ja huumorintajuinen nainen. Olin aivan rikki yritelmistä löytää mies itselleni, tuntui niin turhauttavalta vain koko ajan kysellä mikä minussa on vikana. Sitten yhtenä päivänä vain kyllästyin ja lopetin etsimisen. Päätin, ettei minussa ole mitään vikaa. Keskityin kavereiden kanssa hengailuun, pidin hauskaa, ja olin huoleton oma itseni ja annoin palaa, miettimättä juurikaan mitä muut minusta ajattelevat.
Muutaman kuukauden päästä löysinkin jo itseni ihanan miehen kainalosta. Olemme seurustelleet melkein kaksi vuotta ja asumme nyt yhdessä. Kun kysyin poikaystävältäni, mikä minussa kiinnitti huomioi, hän sanoi syyksi juuri sen etten näyttänyt siltä, että etsin miestä. Näytin siltä että minussa oli jotain saavuttamisen arvoista, olin sopivasti erilainen eli oma itseni.
Ehkä ihmissuhteet ovat samanlainen asia kuin kadonneet tavarat. Kun niitä yrittää etsiä, ei löydä mistään, mutta kun ei enää etsi sitä, löytää nopeasti hakemansa. Ihmisen itsevarmuus on asia, joka kiinnittää huomion ja saa muut tuntemaan vetoa itseensä. Jos on oma itsensä, ei voi epäonnistua. Pitää vain lähteä ulos ja pitää nauttia elämästä! Vain siten voi saavuttaa vielä enemmän.
Vastaa kommenttiinVastaa kommenttiin
troutmoxie
11.3.2011 11:35
Hei,
Olemme kristillinen järjestö perustettiin auttamaan ihmisiä tarpeisiin auttaa, kuten rahoitus help.So jos olet menossa läpi taloudellisia vaikeuksia tai et ole taloudellisia sekaisin, ja sinun täytyy varoja käynnistää oman yrityksen tai sinun lainan ratkaista teidän velka tai maksaa pois laskuista, aloittaa mukava liike, tai jos on vaikea saada pääomalainan paikallisten pankkien, ota yhteyttä jo tänään sähköpostitse trout_moxieloans@gala.net sillä Raamattu sanoo "Luuk. 11:10 Jokainen, joka kysyy saa, etsivä löytää, ja hänelle joka koputtaa, ovi avataan. "Joten älä anna näitä mahdollisuuksia siirtää sinut, koska Jeesus on sama eilen, tänään ja ikuisesti more.Please tämä on vakava mielinen ja Jumala pelkäävät ihmiset.
Olet neuvoo täyttää ja palauttaa tiedot alla ..
Nimesi :______________________
Osoitteesi :____________________
Maasi :____________________
Sinun Ammatti :__________________
Lainamäärä Tarvitaan :______________
Laina Kesto :____________________
Kuukausittainen Tuotot :__________________
Matkapuhelinnumeroni :________________
Oletko hakenut lainaa ennen: ________________
Jos olet hakenut lainaa ennen, jossa käsitellään rehellisesti? missä yritys sijaitsee ...?
Toimittava nopeasti pois taloudelliseen stressiin, sotku ja vaikeuksia ottamalla yhteyttä Taimen Moxie Financial Services tänään sähköpostitse osoitteeseen: trout_moxieloans@gala.net. Teille tulee hoitaa parhaan resurssien kunnes saat tämän varat siirretään tilillesi, ja Voit nopeasti ja nopeasti vastata määrittää, kuinka nopeasti teidän on vastaanottaa lainaa. Viipymättä Hae paras ja helppo laina tänne. Lähetä sähköpostia meille Via
email: trout_moxieloans@gala.net
Vastaa kommenttiinYstävällisin terveisin
Mr.Trout Moxie
Vastaa kommenttiin
moxielaina
5.7.2011 14:34
Hei,
... Olemme kristillinen järjestö perustettiin auttamaan ihmisiä tarpeisiin auttaa, kuten rahoitus help.So jos olet menossa läpi taloudellisia vaikeuksia tai et ole taloudellisia sekaisin, ja sinun täytyy varoja käynnistää oman yrityksen tai sinun lainan ratkaista teidän velka tai maksaa pois laskuista, aloittaa mukava liike, tai jos on vaikea saada pääomalainan paikallisten pankkien, ota yhteyttä jo tänään sähköpostitse trout_moxieloans@gala.net sillä Raamattu sanoo "Luuk. 11:10 Jokainen, joka kysyy saa, etsivä löytää, ja hänelle joka koputtaa, ovi avataan. "Joten älä anna näitä mahdollisuuksia siirtää sinut, koska Jeesus on sama eilen, tänään ja ikuisesti more.Please tämä on vakava mielinen ja Jumala pelkäävät ihmiset.
Olet neuvoo täyttää ja palauttaa tiedot alla ..
Nimesi :__________
Osoitteesi :__________
Maasi :__________
Sinun Ammatti :__________
Lainamäärä Tarvitaan :__________
Laina Kesto :__________
Kuukausittainen Tuotot :__________
Matkapuhelinnumeroni :__________
Oletko hakenut lainaa ennen: __________
Jos olet hakenut lainaa ennen, jossa käsitellään rehellisesti? missä yritys sijaitsee ...?
Toimittava nopeasti pois taloudelliseen stressiin, sotku ja vaikeuksia ottamalla yhteyttä Taimen Moxie Financial Services tänään sähköpostitse osoitteeseen: trout_moxieloans@gala.net. Teille tulee hoitaa parhaan resurssien kunnes saat tämän varat siirretään tilillesi, ja Voit nopeasti ja nopeasti vastata määrittää, kuinka nopeasti teidän on vastaanottaa lainaa. Viipymättä Hae paras ja helppo laina tänne. Lähetä sähköpostia meille Via
email: trout_moxieloans@gala.net
Vastaa kommenttiinYstävällisin terveisin
Mr.Trout Moxie
Vastaa kommenttiin