Sadan vuoden yksinäisyys

Koko ajan yksin kotona.

Nora ja Kale ovat sinkkuja tahtomattaan. Eivätkä he ole yksin. Yhden hengen talouksia on entistä enemmän.
Nora ja Kale ovat sinkkuja tahtomattaan. Eivätkä he ole yksin. Yhden hengen talouksia on entistä enemmän.
Kale, 27, ei ole koskaan seurustellut. Takana on kasa yritelmiä, joita hän kutsuu pätkäjutuiksi. Viimeisin viritys päättyi puoli vuotta sitten tavalla, joka jätti Kalelle karvaat muistot.

“Vähään aikaan en edes yritä”, Kale sanoo, “synkkasi erinomaisesti, mutta hän ei pystynyt.”

Kale sanoo alkuaikoina, ihastuneensa vääränlaisiin tyttöihin, villeihin ja petollisiin.

“Alussa kun rupesin säheltämään näitä hommia olin liian kiltti. Katselin vaan vierestä kun mimmit sääti, tai kelpasin laastariksi kunnes löytyi mielenkiintoisempaa seuraa. Mutta mä olen myös oppinut niiltä. En enää anna jokaista juttua periksi ja suhtaudun jo lähtökohtaisesti niin, että en odota suhteelta mitään suuria.”

Kalessa sinkkukulttuurin glorifioiminen herättää vastenmielisyyttä.

“On mulle aivan vieras ajatus, että jostain ihmissuhdetyypistä tehdään trendi, lehdestä leikattu elämän malli.”

Kale arvelee, että osaksi suhteiden muodostamista on vaikeuttanut myös oman elämän vakiintumattomuus, periodeissa kulkeva opiskeluelämä, pätkätöillä ohessa ja eri opintojen väleissä höystettynä. Mutta lukuisat opiskelijat seurustelevat, ja rakkaussuhteita ylläpidetään jopa mannerten välisesti. Onko Kalessa jotain vikaa, kun yksinäisyys jatkuu aina vain?

“Mietin tuota alkuaikoina paljon. Menin peilin eteen kyselemään mitä teen väärin, kun en löydä ketään.”

Syyksi Kale löysi kiltteyden ja sen, ettei ole koskaan kulkenut valtavirran mukana.

“Vaikka osaankin kokemusteni jälkeen suhtautua naisiin karvaisemmalla asenteella, tuntuu hölmöltä, että pitäisi näytellä kovista vain naisen mielenkiinnon vuoksi.”

Kalella on kohtalotovereita aikaisempaa enemmän: lähes miljoona suomalaista on yksin kotona.

Tutkija Anu Suomela Sexpo-säätiöstä sanoo, että yksinäisyys on etenkin miesten ongelma. Suomela kehottaa yksinäisyydestä kärsiviä asiakkaitaan yksinkertaisesti menemään ihmisten pariin. Pitkään yksinäisenä olleen itsetunto on kuitenkin usein niin alhaalla, että lähteminen tuntuu vaikealta.

“Tai sitten kuvitellaan jo etukäteen mahdollisen ihmissuhteen kaatuvan, eikä uskalleta edes yrittää.”

Kale on samaa mieltä. Hänen mielestään moni etsii vastakappaleekseen liian täydellistä miestä (joka näyttää Brad Pittiltä, kaataa karhuja paljain käsin, lausuu runoja, ajaa luxus-lexuksella, on hauska, sosiaalinen ja seksikäs).

“Moni tuntuu myös suoranaisesti pelkäävän ihmissuhteita, ei uskalla katsoa mitä suhteesta voisi tulla. Ei toista opi tuntemaan perin pohjin edes vuodessa. Kärsivällisyys tuntuu uupuvan tyystin.”

Kalen unelmanainen on “tavallinen”.

“Luonnollinen, terveen itsetunnon omaava ja suoraselkäinen sekä hyväsydäminen.”

Mutta ennen hänen löytymistään Kalen pitää paeta sukujuhlissa voileipäpöydän ääreen pakoon kiusallisia kysymyksiä.

Kun puhun Noran, 25, kanssa, on kulunut vain viikko siitä, kun häntä on koskettanut mies. Mutta se ei johtanut mihinkään – taaskaan.

Nora ei ole koskaan varsinaisesti seurustellut. Pisimmillään suhteentapaiset ovat kestäneet kaksi kuukautta.

“Mulla on kauhea haku päällä koko ajan. Kaverit sanovat, että pitäisi relata – ehkä sen näkee musta, että haluan kiihkeästi jonkun.”

Nora sanoo, että tavallaan sinkkuus on paljon matkustavalle ihmiselle kätevää, “mutta kun olet yksin, olet todella yksin”,

“Haluaisin miehen, koska haluan perheen. Mutta siksi miehen pitää olla myös sellainen, että hän pitäisi huolta lapsista yhdessä kanssani. Olen yksinhuoltajaäidin tytär, enkä haluaisi elää sellaista elämää.”

Nora pitää itseään “melko tavallisen näköisenä”.

“Ravintolassa saa rauhassa olla seinäruusuna, jos ei ole poikkeuksellisen kaunis”, Nora sanoo.

Ravintoloiden sijaan Nora hakee nyt seuraa netistä ja paikoista, missä ihmisiä tapaa selvin päin.

Kesällä pitää taas mennä kaverin häihin.

Kyllä ne omatkin häät varmasti tulevat, Nora.

Lukijoilta

“Olen seurustellut kerran elämässäni, ja tulin jätetyksi. Aamut ovat ihan siedettäviä, ja koulussa on hyvä olla. Alamäki alkaa iltapäivästä kun tulen kotiin. Koulutyöt, siivouksen ja ruoanlaiton hoidettuani tulee tyhjä olo, joka pahenee iltaa kohti. Lopulta itkisin itseni uneen, jos enää osaisin itkeä.”
Mies, 18

“Sinkku vasten tahtoaan on mielestäni pahin rangaistus, minkä ihminen voi elämänsä aikana kokea, se on kuin elinkautinen. Nyt vielä kun on kesä tullut niin tekee tosi kipeää katsella kun rakastavaiset kävelevät puistossa käsi kädessä onnellisina.”
Mies, 26

“Kelloni tikittää niin korvia huumaavasti, että naapuritkin valittavat. Mutta mistäpä löytyisi kelvollinen isäkokelas?”
Nainen, 41

“Olen loppuillasta katkera kun kaverit menee kotiin pareittain ja minä aina yksin. Älkää perkele aina avautuko mulle teidän miesongelmista, koska mua ei kiinnosta! Sitte kun mulla on jotain valitettavaa, saa ne muutkin avautua. Odottakaa siihen asti. Kiitos.”
Nainen, 27

“Pisin suhteeni on kestänyt kaksi kuukautta ja siinäkin nähtiin kerran viikossa välimatkan vuoksi. Aina kun kuvittelen, että tämä on “se” juttu, toinen osapuoli onkin vain ajatellut pitää vähän hauskaa, ja ennen kuin tajuan mitään, juttu on ohi. Nyt olen ollut puoli vuotta täysin sinkkuna, joka tarkoittaa, etten ole ollut oikeastaan missään kontaktissa miehiin. Siis kyllä, olen yksin ja yksinäinen, enkä oikein tiedä miksi.”
Nainen, 22

“En ole sinkku vastoin tahtoani, mutta ajatuskin seurustelusta tuntuu oudolta. En ole ikinä seurustellut kunnolla. Enkä muutaman kokeilun jälkeen jaksa harrastaa satunnaisia suhteitakaan, ei kiinnosta. Kaksi kertaa olen ollut rakastunut, onnettomasti tietenkin. Ja huom! Minua pidetään erittäin hyvännäköisenä naisena. Lisäksi olen akateemisesti koulutettu, jos sillä nyt on merkitystä.”
Nainen, 38

Miksi varattuna saa enemmän tarjouksia

“Syyt voivat olla puhtaasti biologiset, eli seksuaalisesti aktivoitunut ihminen voi erittää tuoksuja, jotka lähettävät vastakkaiselle sukupuolelle tiedostamattoman viestin, että tuolla tyypillä on meininkejä. Seurusteleva ihminen voi myös olla valppaampi tämän tyyppiselle viestinnälle. Jos ihminen on kovin ahdistunut yksinäisyydestään ja etsii kumppania epätoivoisen oloisena, ympäristö saattaa kavahtaa hänen yliaktiivisuuttaan.”

Anu Suomela, tutkimuspäällikkö, Sexpo ry

TJEU = Tsekkaa jos et usko

  • Fucking Åmål
    Ylistetty elokuva kertoo inhorealistisesti yksinäisyydestä sisältäen tragikoomisen kohtauksen syntymäpäivistä, joille kukaan ei tule.
  • Tove Jansson: Kuka lohduttaisi Nyytiä?
    Fantastinen satuklassikko, joka kehottaa ujoa, kämpässään nyhjöttävää Nyytiä ulos ja ihmisten pariin.
  • Eurosinkut.net
    Taviksille suunnattu sinkkukerho, jolla toimintaa järjestäviä alaosastoja ympäri Suomea. “ Ei ole epätavallista, että hyvin alkanut sinkkuus on suistunut seurusteluun ja jopa samalle jääkaapille asti. Ovatpa eräät menneet naimisiinkin. Näille on omat erityiset kerhonsa: R-klubi (R=romanssi) ja Erhe-kerho (E =(p)erhe).”

Baarifestivaalit 2012 @ Helsinki & Turku

Kommentit (50 ensimmäistä)

  • 9.6.2005 19:47
    Nyt pisti mietityttämään, olen ihmisten ilmoilla liikkuva, mutten käy baareissa tms. Ja olen yksin, tämä ei välttämättä olisi häiritsevää ellei asiassa olisi mutka. Ja tämä mutka on sen ekan kerran puuttuminen, joten kun olen mies niin se eka kerta on 26/8 mielessä :P
    Ja muutekin olen sosiaalinen ihminen ja tulen toimeen ihmisten kanssa.
  • 2.
    beben
    9.6.2005 21:22
    on tää aika outoa ku ei vaan tunnu löytävän ketään..sitä on yritetty vaikka mitä jopa deitti.netistä hakee jtn seuraa jotenkin kaikki menee vaan mönkään ja syy ei ees tiedossa ja ei haluisi mitään muuta ku vaan seurustella ja olla jonkun kainalossa...
  • 10.6.2005 02:38
    Uskoisin että suoraan sanottuna syy yksinäisyyteen on yleensä naisilla ulkonäössä ja miehillä raasumaisuudessa. Mutta jos potee yksinäisyyttä ja tuntuu siltä että mitään ei ole enää tehtävissä, kaikki jutut päättyy nopeasti ja kukaan ei ole tarpeeksi hyvä. Tehkää niinkuin minä. Minä tein niin, että kätkin tunteet ja tukahdutin ne pois. Ajatelkaa logiikalla, älkää tunteella. Elämässä on paljon muutakin kuin parisuhde. Nykyään uskon jo niin että avioisuus on ihan ihmisen itsensä keksimä, eikä sille tarkoitettu.

    Minulla meni lukio pilalle oikeastaan sen takia että hain liikaa. Hain kaiken aikaa, enkä koskaan löytänyt kahta tai jopa neljää kuukautta pidempää. Aina sattui ja muuhun ei sitten enää pystynytkään kun kipu vei kaiken energian jätetyksi jäämisen jälkeen. No pääsin sentään ylioppilaaksi ja vielä oikein yliopistoonkin, kun vaihdoin ajattelutapaa. Ajattelin itseni samankaltaiseksi ilmiöksi kuin jokin selvitystilassa oleva yritys on. Firmaksi joka on tehnyt valtavat tappiot yhdellä osa-alueella, sellaisella johon sillä ei ollut alun alkaenkaan markkinoita. Lopetin sen puolen itsessäni tyystin ja keskitin jäljellä olevat voimavarat muualle.

    Siellä muualla kaikki toimikin paremmin ja minulta on jäänyt monia tuottavuutta ja varoja heikentäviä tapahtumia elämässäni kokematta. Minun seurustelevat kaverit ovat menettäneet paljon enemmän nyt tähän mennessä, kuin minä lukio aikana, vaikka ylioppilas vuoteni olikin vain neljä vuotta sitten.

    No tietenkin seksihän on myöskin varmaan monelle sellainen juttu, joka tekee katkeraksi ja saa pahalle mielelle kun sitä kertakaikkiaan ei ole saatavilla. No mutta kaikkihan pystyy tekemään rahaa niin paljon kuin sielu antaa periksi, jos vain on tarpeeksi kovasti halua siihen. Rahalla saa seksiä. No ei mulla nyt oo paljoakaan rahaa, en sitä tarkoita.
  • 4.
    Ratimo
    10.6.2005 10:39
    En nyt kyllä lähtisi Eisenfaustin mielipiteitä vahvistamaan tai yleisesti levittämään.
    Nykyiseen "sinkkukulttuuriin" syynä on mielestäni yksinkertaisesti se, ettei ihmisten pariutumiseen ole enää samanlaisia sosiaalisia tai taloudellisia pakotteita kuin esim. muutama sukupolvi sitten. Tämän johdosta ihmisillä on suuremmat kriteerit kuin pelkkä ulkonäkö tai se, että "on ihan kiva". Voisi sanoa, että ihmisillä on useassa tapauksessa liiankin suuret kriteerit, mutta jokainen saa ihan itse päättää, mitkä asiat ovat tärkeitä.

    Sitten on tietysti tämä ryhmä ihmisiä, jotka epätoivoisesti etsivät kumppania ja jäävät samasta syystä ilman. Jos todellakin kuvitellaan, että toisen ihmisen avulla saadaan oma elämä ja itse täydellistettyä, niin ollaan melkoisesti hakoteillä. Kuinka sellaista ihmistä voi rakastaa, joka on pelkkä kuori ja odottaa toisen täyttävän sen?

    Ulkonäöllä en usko paljonkaan olevan tekemistä asian kanssa. Harva niin susiruma on, ettei kukaan katsoisi päin ja uskokaa tai älkää, se sisäinen kauneus kuitenkin lopulta voittaa.

    Itse olen "sinkku". Tosin en voi sietää tuollaista lokerointia. Se ei tarkoita mitään muuta, kuin että en ole löytänyt vielä rakkautta. Ihmisenä se ei minua määrittele, eikä seurustelu muuta minua miksikään. Rakkaus tekee minut ehkä onnellisemmaksi, mutta toisaalta aika ajoin onnettomammaksi. Ulkonäössäni, älyssäni eikä sosiaalisissa taidoissani ole mitään vikaa. Olen olllut sekä pidemmissä suhteissa, lyhyemmissä deittailuissa ja kaikessa siltä väliltä. En suostu määrittelemään itseäni tai suhteitani yhdellä sanalla, enkä näin ollen lokeroi myöskään muita ihmisiä.

    "Sinkkuus" ei ole mikään ongelma, jos siitä ei tee sellaista. Se on eräs elämäntila, joka usein myös toistuu. Yksinäisyys toki voi olla ongelma, mutta toivoaan ei saa menettää ja elämään kuuluu niin paljon muutakin kuin parisuhde. Eisenfaustin kaltaiseksi kyynikoksi on silti turha heittäytyä.

    Rakkaus ei löydy murehtimalla yhtään sen helpommin kuin elämästä, sellaisena kuin se sillä hetkellä on, nauttimalla. Todennäköisesti se on vain siten vaikeampaa. Parasta, mitä ihminen voi tehdä, on oppia tuntemaan ja rakastamaan itseään. Siitä on monia hyviä seurauksia, näistä yksi usein parisuhde, joka perustuu kummankin ehdottomaan valintaan juuri sen kumppanin suhteen, eikä epätoivoiseen "jokumullehetiäkkiäettenvaanjouduolemaanyksin" -suhteeseen.
  • 5.
    napsuli-F
    10.6.2005 11:40
    Tuntuu, että pitäisi olla kaikkea. Kaunis, seksikäs, hauska. Kuitenkin fiksu, kouluttautunut, ahkera. Sitten kuitenkin kaikki ne ystäväni, jotka ovat vain vähän nättejä ja ovat töissä marketin kassalla seurustelevat. Minä keskityn liikaa siihen mitä pitäisi olla, enkä vaan ole. Silloinkin kun joku tulee iskemään, mietin vaan, että nyt kannattaa olla mahdollisimman cool, eikä reagoida mitenkään.
    Toisaalta itse en täysin ole paineita kerännyt. Kyllä ympäröivä maailma niitä paljon antaa.
  • 6.
    mahotonta
    10.6.2005 13:02
    Lainaus: “Ravintolassa saa rauhassa olla seinäruusuna, jos ei ole poikkeuksellisen kaunis”, Nora sanoo.

    No sehän on täyttä paskaa. Se on vaan omasta asenteesta kiinni. Jos asennoituu seinäruusuksi, onkin sellainen. Jos on positiivinen ja iloinen, eikä mikään susiruma niin varmasti löytää jututtajia. Jotkut enemmän, jotkut vähemmän kännisiä.
  • 7.
    maar
    10.6.2005 20:23
    Eisenfaust - juuri näin.

    Itse olen 22-vuotias nainen. Olen seurustellut "kunnolla" kerran elämässäni. Suhde kesti vuoden verran ja päättyi rumasti. Tämän suhteen jälkeen en ole kokenut tarvetta seurustella, ohimeneviä läheisyydenkaipuuhetkiä lukuunottamatta. Olen tullut tulokseen, että kaikkia ihmisiä ei ole tarkoitettu parisuhteeseen; se on vain hyväksyttävä. Joskus harvoin ottaa päähän olla tällainen ihminen mutta useimmiten ei. Elämä on niin suunnattoman paljon helpompaa yksin!

    Ainoa huono puoli on seksin puute. Baarista jos ottaa miehen mukaan ne ei useimmiten pysty juuri mihinkään. Jos pystyvät niin sitten jäävät roikkumaan - ai eiks me muka seurustellakaan?

    Silti on parempi näin. Ihmiset on ärsyttäviä suurimman osan ajasta. Myös minä itse.
  • 8.
    Vaeltajatar
    11.6.2005 09:45
    Mä oon 24-vuotias nainen. Mä en osaa seurustella, enkä tiedä haluanko sitä edes.. Aina, kun tapaan jonkun uuden miehen, niin alussa olen ihan täysillä mukana ja nautin hetkistä, jolloin nähdään ja tutustutaan toisiimme.

    Sitten yhtäkkiä huomaankin miehessä vaan kaikki pienetkin viat, ja ihmettelen, minkä ihmeen takia haluaisin tuon kanssa olla.. :o Sanon heipat ja jatkan matkaa.. Näin käy aina.

    En kehtaa enää edes porukoilleni ja kavereilleni kertoa, jos jonkun tapaan, koska se loppuu kuitenkin ennen pitkää, ja sit mulle taas naureskellaan ja huolestutaan, kun olen taas vaihtanut miestä useammin, kun sukkia.. :/
  • 9.
    Robb
    11.6.2005 15:10
    yhdun aikaisempaan...olen mies ja minua (kuten myös useita ystäviänikin) kiinnostaa nainen josta "huokuu" iloisuus ja terve itseluottamus. Oli olevinaan ruma tai ei, niin loppupelissä "karisma" ratkaisee.

    Kaikille tsemppiä, parempi löytää kerralla se oikea ku vaihtaa viikottain :)
  • 11.6.2005 19:13
    Samoilla linjoilla olen Robb:n kanssa.
  • 11.
    Suurihumanisti
    12.6.2005 15:45
    Olen 31-vuotias mies, ja kuten niin monella muullakin tähän ketjuun kirjoittaneella, minulla on takanani eripituisia ja -asteisia suhteita, keikauksia tai hairahduksia, miksi niitä nyt haluaakaan kutsua. Mutta ei enää muutamaan vuoteen. Ei vain innosta. Totta kai olisi kiva, jos olisi joku kumppani, a very special friend, mutta kun on asunut "ikuisesti" yksin ja omat arjen rutiinit on mitä on, niin niiden muuttaminen tuntuu kovin työläältä - ja niihin turvautuminen ah niin ihanalta. Osaisiko sitä edes nukkua samassa sängyssä toisen kanssa?

    Mutta joo, sitten vanhemmat ja sisarukset ja sukulaiset ovat huolissaan. "Eikö se löydä ketään", "onkohan se homo", "mikä siinä on vialla"? Joskus muinoin tämä jonkun verran hetkautti, mutta ei enää - evvvk. Vittuako se muille kuuluu! Minä elän omaa elämääni niin kuin parhaaksi näen. Hyvällä palkalla kelpaa matkustella ja tehdä mitä haluaa.

    "Mutta kun meistä olisi niin kiva tulle isovanhemmiksi" - ja itsekkäästi toivoa omille lapsillinne samaa öistä itkurumbaa ja jatkuvaa huolta kuin olette itse kokeneet? Ok, biologinen imperatiivi on, ja ihmisen tehtävä on lisääntyä ja täyttää maa, mutta haloo nyt kuitenkin. Minunkinko? Vain teidän mieliksi?

    Silloin joskus harvoin kun "on jotain vipinää", en enää esim. vanhemmilleni kerro siitä mitään. Syy on yksinkertainen, jos ilmoittaa että nyt on "joku semmoinen" kuvioissa, niin yht'äkkiä muuttuukin pariksi. Aina kysytään kuinka se ja se voi, ja kerrohan terveisiä sille, ja voi kun kiva kun tulisitte käymään. Minä itse yksilönä lakkaan olemasta, ja muutun parisuhteen toiseksi puoleksi. Ja toinen pointti: miksi pakottaisin vanhempani ja sukulaiseni juhlapyhinä pakkoseurusteluun ja hyvien käytöstapojen mukaiseen "kiinnostukseen" siitä toisesta, kun itsekin vain kiristelen hampaitani kun broidi itsekkäästi tuo pääsiäispyhiksi mimminsä, jota kukaan ei tunne, ja josta kukaan ei oikeastaan ole edes kiinnostunut, mukanaan? Kaikkia vituttaa, mutta kukaan ei voi sanoa mitään, koska se olisi "väärin". Prkl, lomat pilalla - KAIKILTA, paitsi veljeltä ja mimmiltänsä, joita pidetään kuin piispaa pappilassa. Sen sijaan on pakko istua selkä suorassa sohvalla, eikä voi loikoilla - onhan sentään loma! - verkkareissa ja katsoa Salkkareita.

    Ja nyt kun päästy vauhtiin niin jatketaan: Minkä ihmeen takia joidenkin pitää LÄSSYTTÄÄ sille siipallensa? Useammatkin tuttuni, aikuiset, järkevätkin ("akateemisesti koulutetut") ihmiset muuttuvat ihan toisiksi sen puoliskonsa seurassa. Leperrellään kuin pikkulapselle, lässytetään puhelimessa - kun kerran tunnissa pitää toiselle soittaa (tunnissa tapahtuu niin paljon) - what the fuck? Mitä ihmettä tämä tämmöinen on?!

    Eräs tuttavani, nainen, samoja ikiä kuin minä, repsahtaa ja löytää 0-3 kertaa vuodessa "elämänsä rakkauden". Ensimmäisen yhteisen yön jälkeen suunnitellaan muuttoa yksiin, toisen jälkeen lapsille on valittu nimet jne. Eipä ihme että uroot pakenevat. Nyt hänellä on on/off-tilanne n. 45-vuotiaan, eronneen myyntimiehen kanssa.

    Muilla samoja tuntemuksia? Terve itsekkyys ja viis veisaaminen muiden sanotuista tai sanattomista toiveista, se se on se oikea tapa. Ai niin, nyt jotkut pitävät minua (tai samanhenkisiä) katkerina ja kyynisinä. EVVVK.
  • 12.
    haihatusta
    12.6.2005 19:18
    Ei helvetti ihmiset oikeesti viiti narista yksinäisyydestä!?!? Suurimmalla osalla se on täysin omaa syytä. Nykyään ei kukaan oo valmis luopumaan omasta vapaudestaan, joustamaan päätöksissä ja toiveissa ja ennen kaikkea valmis tekemään työtä parisuhteen eteen. Pullamössösukupolvi vaan oottelee, että joku muu hoitaa työt ja ite korjaa hedelmät. Aina syy on muissa, ei koskaan itessä. Kun se ei ollu valmis sitoutumaan, kun sillä oli itsetunto-ongelmia, kun se sitä ja tätä. Ja minä tein ja tein ja silti kävi näin. Haloo jengi, siellä missä kaks säätää ei yks oo syyllinen!! Menkää itteenne tyypit.

    Helvetillisellä epätoivon vimmalla etitään viikosta toiseen paria baareista, chateista, kaikenmaailman deittisivuilta. Kuka niissä on oikeesti aito oma ittensä? Yhtä samaa massaa kaikki, jokainen yrittää olla jotain mitä luulee muitten haluavan. Kuka siellä on aito? Rehellisesti? Ja odotukset on niin v*** korkeella, ettei sellasta yli-ihmistä oo olemassakaan. Naisen pitää olla kaunis, isorintanen, hyväkroppanen, älykäs, hauska, seurallinen, tilan valloittaja, itsestään tietoinen mutta ei liikaa yms. yms. Miehen pitää olla komea, pyykkilautavatsat ja isot hauikset, hyvä seuratyyppi, rauhallinen yms. yms. Ja siihen päälle just ne luonteenpiirteet, joita ite voi sietää. Ei mitään muuta... Ei tuota tyyppiä oo olemassakaan. On otettava se vähiten huonoin vaihtoehto, sopeuduttava, joustettava -tajuttava ettei itekään oo täydellinen ja silti se toinen sinut juuri haluaa.

    Älkää täällä lässyttäkö vaan tehkää itellenne jotain. En oo koskaan ymmärtäny, että parin suhteen pitää itkee. Itellä takana muutamia seurustelusuhteita, lyhyempiä ja pidempiä, jotka kaatuneet täydellisyyden hakuun. Nyt on mahtava ihminen vieressä, joka ei todellakaa oo se unelmien rakastaja, mutta silti minulle hyvä. Riittävä, antoisa, mielenkiintoinen ja ihana. Ihminen, jota voin aidosti rakastaa omana ittenäni. Mutta pärjäisin hyvin myös ilman häntä. Ne, jotka eivät voi olla onnellisia ilman toista puoliskoa, joutaisivat hoitoon ja katsomaan peiliin. Onnen on tultava itsestä!
  • 13.
    g-string
    13.6.2005 09:31
    Mulla on neljä enemmän tai vähemmän vakava seurustelu/tapailusuhdetta takana, ja kaikki on kussut niin pahasti etten enää uskalla yrittääkään. Yksinäisyys ei ole valintani, mutta en halua enää päätyä kenenkään mielipuolen tai gigolon tai itsekeskeisen paskiaisen tai alkkiksen kumppaniksi. No thanks. Mut ei sehelppoa ole kestää varsinki ku kaikki kaverit seukkaa ja itse asun yksin asunnossa, josta pettäjäkumppani muutti pois vasta pari viikkoa sitten. Ahdistavaa. Onneksi en juo, muuten olisin jo jossakin fucking AA-kerhossa. Tai aivolataamossa. Tai lappu varpaassa.
  • 14.
    tecu
    13.6.2005 11:33
    Miksei yksinäisyyttä saisi itkeä? Se särkee joskus sydämen. Niin tekee myös huono parisuhde. Jos tuntuu pahalta, pitää itkeä. Jos sen jättää tekemättä, muuttuu katkeraksi eikä osaa muitakaan tunteita enää tuoda julki.

    Yksinäisyys on rankkaa. Mistäkö tiedän? Viisi vuotta enemmän ja vähemmän omaehtoista sinkkuutta. Miehen kainalossa nukuin viimeksi ehkä kolme vuotta sitten. En tiedä, en enää pidä aikakirjaa. Yksikseni viihdyn, myönnetään. Omat rutiinit viehättää, myönnetään. Kaipaan silti, miksei sitä saisi ääneen sanoa? En olisi ihminen jos en kaipaisi toista rinnalleni.

    Mihinkään ei ole täysin tyytyväinen, sen kun myöntää niin jo pikkasen helpottaa. Ei yksinäisyyteen, ei suhteeseen. Itsekkyys on ihanaa, myönnän, mutta tilaisuuden tullen, ihanan ihmisen kohdatessani osaan siitä hieman luopua. Ja samaa odotan myös toiselta. Noudatan kai pakanaksi sangen raamatullista elämänfilosofiaa: kohtelen toista kuten haluan itse tulla kohdelluksi. Mutta muistan myös, ettei joustaminen tai kompromissien teko tarkoita alistumista tai huonon kohtelun sallimista.

    Lihalliset himotkaan eivät enää saa minua sokeasti etsimään seuralaista, sillä tyhjiö jää yhtä suureksi kuin ennenkin. Paritelkoot ne joita se kutkuttaa, minä aion seuraavalla kerralla rakastella.

    Siellä se jossain on. Kun vanhat haavat ovat arpeutuneet, avaan taas silmäni. Lupaan.
  • 15.
    muikkun
    13.6.2005 11:47
    Ymmärrän oikein hyvin tuskan, joka välittyy artikkelista. Itse valitsin tien jossa juoksin miehestä toiseen ja yritin niin prkleesti rakentaa jotain vakavaa loppuun asti. Kerran seurustelin jopa 7 kuukautta suhteessa, jonka tiesin jo alusta asti olevan tuhoon tuomittu. Kuuden vuoden aikana, teinistä 22- vuotiaaksi, ehdin olla enemmän tai vähemmän niin monen miehen kanssa, etten uskalla ääneen laskea. Olen niin huomion kipeä ja seurallinen, etten yksin kertaisesti halua tuntea yksinäisyyttä. Se murskaisi minut. Ja samaan aikaan tietenkin olin todella yksinäinen.
    Kaksi kertaa olen turvautunut chatteihin, kun pidempi aikaista seuraa ei kaduilta ja baareista, eikä ystäväpiireistä löytynyt. Hiukan yli vuosi sitten palasin ulkomailta ja huomasin jälleen olevani yksin ilman mitään vipinää. "Alennuin" toiseen kertaan turvautumaan chattiin. Kävin pareilla treffeillä. Aluksi ajattelin, että ei taaskaan mitään. Yllättäen huomasin kolmansilla treffeillä erään miehen kanssa, että tuossahan näyttää olevan heppu, joka on kuin tehty minulle. Ei unelmien prinssi, mutta fiksu, rauhallinen ja veikeä mies juuri minun makuuni. Vuoden olemme asuneet saman katon alla, alkukeväästä menimme kihloihin ja perheen lisäystä kaavaillaan. Jollain tasolla olen aina luottanut siihen, että jossain vaiheessa kumppanin on löydyttävä. Helppoa ei toki ole ollut, mutta uskon, että tämän suhteen eteen kannattaa nähdä vaivaa sillä olemme yhdessä onnellisia. Onneksi ei tarvitse enää lentää kukasta kukkaan. Täytyy vain uskoa siihen, että loppuelämää ei tarvitse taapertaa yksin.
  • 16.
    Ratimo
    13.6.2005 11:52
    Yhdyn täysin "Suuren humanistin" puheisiin. Aiemminkin jo kirjoitin mielipiteistäni "sinkkuudesta" ja siitä epätoivoisesta kumppanin etsimisestä. Jokainen tehköön, kuten parhaaksi näkee, mutta olisi hyvä erottaa toisistaan se, mitä itse haluaa ja mitä muut odottavat sinun olevan.

    "Sinkkuudesta" on tullut meidän poliittisesti korrektissa yhteiskunnassamme yksi viimeisistä vainon kohteista (samaan ryhmään menee varmaan nuo vapaaehtoisesti lapsettomat avioparit, joita jaksetaan taivastella). Seurustelevat parit eivät voi käsittää sitä, miksi kaikki eivät hakeudu keinolla millä hyvänsä heidän oman maailmankuvansa mukaiseen onnen tilaan. Juuri viime viikonloppuna sain tästä taas muutaman esimerkin. Eräs tuttavapariskunta mietti kovasti huolestuneena "sinkkuystävänsä" elämää. "Miksei se Heikkikään löydä ketään, sillä on koko ajan vaan niitä "ystäviä". Kai se on vaan niin itsepäinen luonne." Aargh! Kyseinen "Heikki" ei tietenkään ollut paikalla korjaamassa hyvää tarkoittavien ystäviensä puheita. Lisäksi sain kuulla, että eräs miespuolinen ystäväni on muuttamassa yhteen naisen kanssa, jonka hän on tuntenut vasta pari kuukautta. Hän ei tiedä edes, mitä tämä nainen tarkalleen ottaen tekee työkseen, mutta se on vaan niin kiva "meititellä", kun "kaikki muutkin niin tekee".

    Minulla ei ole periaatteessa mitään seurustelua tai seurustelevia pareja vastaan, mutta en siedä sitä, että olen täysin vapaata riistaa arvostelulle ja tuomitsemiselle vain siksi, että aion edelleenkin pitää tietyistä vaatimuksista kiinni. Minäkään en ole pitkään aikaan enää ystävilleni edes kertonut, jos jotain tapailen, koska heidän mielessään se on heti seurustelua ja sitten alkaa tulemaan kutsuja näille tappavan tylsille "pariskuntaillallisille". Tuleva kumppanini tulee karsastamaan tätä lokerointia samalla tavalla kuin minä, jos sellaisen helmen joskus löydän. Ja jos en, niin älkää tulko tuputtamaan minulle sitä "mukavaa naapurinpoikaa, jonka kanssa sulla on niin paljon yhteistä, kun olette kumpikin vapaita".
  • 17.
    Suurihumanisti
    13.6.2005 13:02
    Asiaa Ratimo!

    Se tuputtaminen, voi helevata. Faija, oma isäni, kerran pyysi jotain työkaveriaan, joka oli myös "kolmekymppinen ja sinkku" kirjoittamaan mulle sähköpostia. Ajatuksenaan oli tietenkin, että meillä synkkaisi ja luonto hoitaisi loput. Hyväähän isukki kai tarkoitti, mutta että hän ja työkaverinsa eivät asu edes samassa kaupungissa kuin minä! Käsittämätöntä.

    Asuin myös vuoden Saksassa työn takia, pienessä kylässä. Siellä olin paikkakunnan ihme, kun olin "Dreißig und frei". Yrittivät sielläkin tuputtaa kylän tyttöjä. Ihan kivoja sinällään!
  • 18.
    didou
    13.6.2005 19:48
    nyt kun luin näitä tekstejä, rupes vituttamaan oma yksinäisyys niin paljon että olis pakko lähteä kotoa ihmisten ilmoille.
    ongelmana vaan on se että kaikki kaverit seurustelee, eivätkä he lähde kotoa ilman miehiään/naisiaan. joskus tuntuu etteivät seurustelevat ihmiset edes viitsi yrittää tajuta kuinka pahalta se tuntuu kun itse on ollut jo monta vuotta yksin, itkenyt itsensä tyhjäksi, harhautettu suhteessa ja annettu vääriä luuloja. sitten he vaan vaivautuvat jos joskus mainitsen olevani yksin. olen katkeroitunut ja 22-vuotias. en jaksa enää edes yrittää. pelottaa aloittaa enää mitään suhdetta sillä en usko että jaksaisin enää yhtään pettymistä. olen kaunis ja minut huomataan. osaan käyttäytyä ja olen hauska. mutta kuitenkin kun olen kavereiden kanssa ulkona, vain seurustelevia ystäviäni tullaan pokaamaan. itse istun siinä sitten vittuuntuneena. ja katkerana. olen aina miesten mielestä se hyvä jätkä, vaikka olisin kuinka nainen, ja se minä olenkin isolla N:llä. ainut läheinen kontakti miehiin on se kun he avautuvat mulle nais-ongelmistaan. yritä siinä sitten iloita siitä kun oot sinkku.
    sinkkuus on kuin helvetin ruma tatuointi mistä ei pääse enää ikinä eroon kun sen kerran on erehtyny laittamaan.
  • 13.6.2005 21:39
    Pahin tilanne on se kun ei ole kavereita joitten kanssa mennä ulos tms... On vaan ns. tuttuja joita näkee sillon tällön... Ja kun sitä ei yksin jaksa lähteä minnekkään niin mitäs sitten teet, muuta kuin olet yksin kotosalla borettamassa?
  • 20.
    didou
    13.6.2005 23:50
    vielä pahempi on se kun haluaa avautua ja surkutella itseään jonkun seurustelevan kaverin kanssa ja sitten se rehaa kumppaninsa paikalle eikä ymmärrä että he eivät ole yhtä enkä minä välttämättä halua kertoa kaikkea itsestäni ystävieni puolisoille. ja sitten ne vaan kikattelevat ja kutittelevat toisiaan ja minä istun vittuuntuneena vieressä. seurustelevat, hieno tunteisuutta kehiin.
  • 21.
    _Kettunen_
    14.6.2005 15:24
    Voi haloo!

    Täällä jotkut alle kolmekymppiset itkee että olen koko loppuelämäni yksin ja olen ollut jo niin kauan yksin ja päläpälä. Ihmisen keski-ikä on mitä, 80 vuotta, aika typerää alkaa jo ennen puoliväliä kitisemään etten ikinä löydä ketään. Mistäs tiiät löydätkö jo huomenna tai ensi viikolla?

    Ylipäänsä en ymmärrä mitä itkemistä sinkkuna olemisessa on. Mulla on pitkä kokemus sinkkuudesta ja parisuhteesta ja voin sanoa että se homma on ihan fifty-fifty. Eli ihan yhtä kivaa on sinkkuna kuin parisuhteessakin ja ihan yhtä kamalaa on sinkkuna kuin parisuhteessakin. Molemmissa luopuu jostain, ja saa jotain. Esim. parisuhteessa luopuu siitä ettei voi yöllä rauhassa herätä vessaan kun toinen joka jumalan kerta kysyy että minne sä meet, sinkkuna taas luopuu siitä että olisi se seuralainen siinä sängyssä jne. Molempi pahempi/parempi.

    Lopettakaa pliiiiiis oikeesti se oman elämäntilanteen itkeminen ja surkuttelu ja tehkää jotain, nauttikaa siitä mitä teillä on, tehkää nykyisyydestä parhautta! Ei se ainakaan tilannetta paranna jos itkee itsesääliään yksin kotona hemmetti soikoon.

    Ja epätoivo ei kaunista ketään!
  • 22.
    _Kettunen_
    14.6.2005 15:31
    Ja lisäystä vielä, kun jotkut sanoo/epäilee että sen "oikean" löytämisessä ois jotain tekemistä ulkonäöllä tai pukeutumisella tai millä vaan ulkoisella tekijällä niin sanonpa vaan että paskan marjat. Ihmiset löytää toisensa sen takia koska niiden "kemiat" kohtaa. Voit olla vaikka tosi upee beibe tai todellinen adonis etkä ikinä saa ketään, tai todellinen rumilus ja silti ehdokkaat pörrää ympärillä. Herkeättekös tuijottamasta peiliin! Te olette ihania ja ainutlaatuisia juuri sellaisena kuin olette, ihan turha menettää mielenrauhaansa jos joku idari täällä sanoo että vain nauravat tytöt tai tummat kundit löytää parinsa.

    Jokaiselle on joku, ei se katso ulkonäköä eikä koulutusta eikä palkkaa. Oon nähny susirumia tyttöjä komeiden poikien kanssa ja toisinpäin. Oon nähny gootteja taviksien kanssa, rokkareita punkkareiden kanssa, sokeita kuurojen kanssa...

    Luottakaa itseenne!!
  • 23.
    vander
    15.6.2005 09:37
    Kettunen puhuu juuri niinkuin asita ovatkin. Ja todellakin, jos luulee olevansa onnellinen vasta kun se toinen osapuoli löytyy, on arvomaailma viturallaan. Nämä ovat niitä samoja henkilöitä, jotka alkavat tehdä lapsia, kun suhde on kuolemassa, vain ylläpitääkseen jotain keinotekoista onnellisuutta. Jos yksinäisyys masentaa, niin ehkä kannattaisi keskustella jonkun asiantuntijan kanssa, joka sentään uskaltaa sanoa suoraan missä se todellinen ongelma on, toisin kuin monet ystävät. Ihmiset aina kelailee, että heidän onnellisuuden puuttelleen on joku ulkoinen este. "Nyt on niin rankkaa töissä, että tämän projektin kun saan alta pois.." tai "sitten kun olen parisuhteessa". Tämä on toki inhimillistä, samoja tekosyitä keksivät tupakan polton "lopettajat", että sitten lopetan kun sitä ja tätä, nyt ei vielä voi.

    Pitää kyetä olla onnellinen, oli elämäntilanne minkälainen tahansa. Vaan niin voi tavoittaa harmonian. Menkää itseenne ihmiset ja mietiskelkää hieman korkeammalla tasolla millä tavalla ratkaista ongelmien todellinen syy. Tätä voi soveltaa niin ihmissuhteissa kuin missä tahansa muissakin asioissa. Joku sanoikin sen jo: onnellisuus lähtee itsestään. Teidän täytyy ymmärtää tämä ja sitten yrittää sisäistää.

    Mitä näihin sinkkunarisijoihin(puhutaan jatkuvasta narinasta) tulee, niin vituttaahan se. Niin kuin mikä tahansa muukin nariseminen. Yli kaiken. Tekisi oikeasti mieli kerätä kaikki kyseiset ihmiset yhteen ja tehdä P. Gerdtit. Pitää ehkä kuitenkin ymmärtää näidenkin ihmisten lähtökohtia, arvoja ja muuta elämänkatsomusta. Miksi helvetissä se on niin tärkeää olla naimisissa viimeistään 25-vuotiaana? Tai PAKKO saada se parisuhde naurettavan 6kk sinkkuuden jälkeen. "Siitä on NIIN kauan kun oon viimeksi seurustellut.." Miten kukaan voi näin edes ajatella. Kannattaa ehkä ymmärtää syyt näille käyttäytymisille ennenkuin tuomitsee nämäkin ajatukset.
  • 24.
    didou
    15.6.2005 12:02
    kyllä vander ja kettunen nyt vaan yksipuolisesti katsoo tätä juttua. jokaisella kuitenkin on oma syynsä vittuuntua/nauttia sinkkuudesta.
    -mitens niitten naisten/miesten kanssa jotka haluavat lapsen ja kello tikittää. kaikki ei jaksa/halua/pysty hommata lasta yksin. kuitenkin jos löytää kumppanin pitää yleensä odotella muutama vuosi ennenkuin toinen suostuu, tuntuishan se tyhmältä eka treffeillä töksäyttää "voi jee, kun mulla on paha vauva kuume ja mä oon jo 36 vuotta. tehääks lapsi, ois se niin kivaa?"
    -ja sitten he jotka ovat deittaileet, mutta aina on huonosti käynyt. nämä niin sanotut kusipää-magneetit joille aina tehdään paskat temput ja kadotaan ym ym. se on vähä kuin olis työtön ja kauheesti olis hakemuksia lähetelly ja sais kutsuja kyllä haastatteluihin ja siellä kaikki näyttää hyvältä ja ajattelet että paikka on varmasti sun, mutta sitten aina tulis kielteinen päätös " emmme juuri nyt tarvitse palveluitasi mutta huomioimme sinut jatkossa, jos työpaikkoja vapautuu" " ööö, emmä just nyt haluu seurustella, mut voinks mä soitella, kyl sä tiiät". kyllä siinä vähän itsetunto laskee. aina on joku sua parempi ja pätevämpi hakija.
  • 25.
    Eisenfaust
    15.6.2005 13:05
    Kokeilkaa pelkkää seksisuhdetta. Hommatkaa itsellenne muutamia tuttavuuksia, joidenka kanssa ette tee muutakuin sitä yhtä hommailua. Öitä ei tulisi viettää yhdessä ja mitään sitoutumiseen viittaavia keskusteluja ei kannata käydä. Näette toisianne vain "siinä mielessä". Olette kuin kavereita, poikkeuksena seksi. Kaikki höpönlöpöhömpänpömppä ja puputtelu tappaa suhteen.

    Minulla on nyt käynyt niin että mulla on alkanut kehittyä näitä kemioita yhteen seksikumppaniin. En tiedä painanko jarrua vai jatkanko eteenpäin. Taidan alkaa jarruttelemaan seuraavaan risteykseen.

    Me olemme eläimiä jotka kutsuvat itseään ihmisiksi. Kun on tunteita nussikaa, kun taas sen jälkeen tulee kylmä, menkää töihin tai kotiinne nukkumaan. Kaikki sopimukset yleensä raukeavat ja liitot katkeavat. Maailma muuttuu, niin muutumme mekin. Ei siis kannata perustaa elämää jonkin tuhoontuomitun liiton varaan.

    Elämme nyt maailmassa jossa on todellinen hullunmylly menossa. Hyvinvointi pakenee halvan tuotannon maihin. Me tulemme köyhtymään ja tuloerot tulee jyrkistymään. EU hajoaa uuteen nationalismin aikakauteen. USA tulee romahtamaan, menettäen talousmahtinsa, josta seuraa kolmas maailmansota. Kiina ottaa voiton ja seuraava maailmansota käydäänkin taas kivin ja kepein.

    Niin te voitte nyt marmatella siellä yksinäisyyttänne tai elää täysillä nauttien kaikista kivoista jutuista mitä tässä hienossa maailmassa on vielä jäljellä. Seurustelu on kivaa vain parit ekat kuukaudet. Ihmettelen miksi ihmiset on jo pidemmän aikaa halunneet ikävystyttää pakonomaisesti loppuelämäänsä sillä touhulla mikä sen kahden kuukauden jälkeen tulee. Ajatelkaa kuinka monta kivaa kahden kuukauden periodia mahtuu ihmisen elinikään.
  • 26.
    Eisenfaust
    15.6.2005 13:16
    Ok lapset. Niinpä tietenkin. Mutta miksi me otetaan sen takia niin isoja riskejä. Miksei me teetetä lapsia koeputkissa, saaden näin menestyviä superyksilöitä. Sen sijaan porukka vaan tekee lapsia perinteisin keinoin, ajattelematta sitä seikkaa, että siitä voi tulla vaikka vammainen. Se tulee kalliiksi ja on kovinkin häpeällistä. Nyt kun on niin paljon muutenkin näitä maailmansaasteita ja mistä sitä tietää vaikka kumppanisi olisi vanha huumeiden käyttäjä. Ei voi koskaan tietää mikä mörökölli siellä vatsassa tulee sikiämään.
  • 15.6.2005 13:43
    "Voi voi sentään, jo pari kuukautta yksin ja on niin onneton..." Näiden tapausten pitäisi miettiä, onko todella etsimässä rakkautta ja oikeaa parisuhdetta vai vain ajatusta siitä, että ei ole epäkelpo, että kelpaa jollekin. Jos ihminen ei pysty olemaan yksin itsensä kanssa edes jonkin aikaa, kannattaa miettiä, mikä on ongelmana ennen kuin etsii toisen ihmisen laastariksi. Harvoin nimittäin toinen ihminen pystyy korjaamaan ongelmat, jotka ovat aiheutuneet aivan muualla, tai tekemään onnelliseksi ihmisen, joka ei osaa olla onnellinen omin avuinkin.

    Minä olen ollut koko ikäni yksin, ei ole kokemusta siitä, miltä tuntuu nukkua miehen kainalossa tai miltä tuntuu, kun joku sanoo rakastavansa tai haluaa jopa osoittaa sen käytännössä. Terveisiä vaan vanhemmille, kiitos paljon teillekin siitä lämmöstä, jota ei tyttärelle riittänyt tippaakaan. Ei heille voinut edes puhua siihen aikaan, kun tulin murrosikään ja sain joitakin kohteliaisuuksia miehiltä. Ne tyrmättiin heti ja annettiin suorin sanoin ymmärtää, ettei minunlaiseni nainen kenellekään kelpaa. Vaikka siis välillä on tyrkyjä ollut ongelmaksi asti. Siitä tuli itseään toteuttava asenne, tajuan sen nyt, ja luulen että moni kärsii samasta. Mutta jo neljääkymmentä lähestyvänä ja aina vain itsellisenä olen tajunnut, että yksin voi olla onnellinen. Itse asiassa minua huvittaa moni asia tässä elämässä. Ja vaikka koko ajan törmään turhauttavasti siihen asenteeseen, että yksin oleva ihminen, varsinkin nainen, on alempiarvoinen olento, jota ei tarvitse kutsua perhetapahtumiin tai kyläilemään (mistä sen kanssa juttelisi/mitä se näistä välittää, kun sillä ei ole miestä/lapsia), ja joka huoletta jätetään yksin jopa silloin, kun pyytää apua huonon päivän sattuessa (mitä se meitä rasittaa, kun meillä on oma puoliso/lapset jo huolena?), niin olen sitä mieltä, että olen ihan yhtä arvokas ja hyvä ihminen kuin parilliset ja perheelliset. Jopa arvokkaampi: kuinka moni ryhtyy suhteeseen ja saattaa lapsia maailmaan itsekkäistä syistä tai muuten vain, enemmän miettimättä ja loppujen lopuksi välittämättä sen enempää puolisostaan kuin lapsistaan? Välitetään vain omista senhetkisistä tarpeista, ei siitä mitä tuhoa se mahdollisesti jättää yhteiskunnan harteille. Minä en ole langennut siihen virheeseen enkä tule sitoutumaan jonkin masennuksen tai yksinäisyyden tai ulkoisten odotusten tai biologisen kellon takia kehenkään, vaan ainoastaan, jos kohtaan sellaisen miehen, jonka kanssa syntyy rehellinen, molemminpuolinen kunnioitus ja rakkaus ja aito halu olla yhdessä. Suuri humanisti ja muut: niin sitä pitää! Ei maata tarvitse täyttää ihmisillä, se on jo täynnä. Se pitää täyttää oikealla rakkaudella. Rakkaudella omaan itseen ja muihin ihmisiin, olivat ne sitten kumppaneita tai omia lapsia tai vaikka vain ikuisia nettikavereita.
  • 28.
    LZW
    15.6.2005 16:59
    Nyt kun näitä kommentteja on tullut luettua, niin pistetään oma sitten joukon jatkoksi.

    Kaikkien kirjoituksissa on perää. Olen samaa mieltä siitä, että ihmisen on huomattavasti helpompi olla onnellien toisen kanssa silloin kun omat palikat on kohdallaan, eli on itse tyytyväinen itseensä. Ei se toinen välttämättä oloa paranna, jos ei ole itseään hyväksynyt.

    Sinänsä taasen, kuten itsekin asian näen, niin on ikävä olla yksin. (Olen itseni kanssa sinut, olen sellainen kuin olen ja se riittää) Itse kuulun näihin ns. "paskamagneetteihin", eli en oikein itsekään ymmärrä miksi houkuttelen kaikkia itsetunnon pönkittäjiä ympärilleni, joskin olen jo hyvän aikaa sitten oppinut välttämään näitä, läpinäkyviä idiksiä kun ovat.

    Mutta tiedän siis miltä se tuntuu kun ei ole ketään kelle soittaa tms. silloin kun siltä tuntuu, ilman että toinen siitä närkästyisi. Olen 28-vuotias miekkonen, eikä minulla ole kiire mihinkään naimisiin, niin kuin joku kirjoittaja taisi asian kärjistää. Enkä myöskään ole sitä mieltä että elämä loppuu kun täyttää 30. Tai että se loppuisi sitten jos tulee lapsia. Olen kai vanhanaikainen, mutta en oikein ymmärrä tätä yltiöindividualismiakaan.
  • 29.
    pliks
    16.6.2005 07:54
    Olen 26-vuotias. Vimosen viiden vuoden aikana seurustellut kerran. Kaukosuhde 2kk. En harrasta yhdenillan -juttuja saati seksisuhteita, koska en halua "runkata" toisella. Monet sanovat, että olen liian "kranttu". Miksi? Etsin elämään "häntä". En jotain joka katoaa. Ihmisten pitäisi oppia olemaan myös yksin jos tilanne sitä vaatii.
  • 30.
    juurinain
    16.6.2005 15:10
    Todella paljon asiaa noissakin kommenteissa. Eiköhän se lähtökohta ole niin, että jos on oikeasti "sinut" itsensä kanssa ja ARVOSTAA ITSEÄNSÄ, on paljon kavereita ja sosiaalista elämää, niin ei ole mitään pakottavaa tarvetta edes seurustella kenenkään kanssa. Kuiteskin se vapaa-aika kuluu hyvin kavereiden tai harrastusten parissa, eikä minkään itseänsä hakevan roikkuvan (tässä tapauksessa naisen) kanssa. Jokainen tehköön toki niinkuin parhaakseen näkee, mutta ei se elämän taso nouse sillä et "saa" seurustella. Oppikaa ensin oikeasti arvostamaan itseänne ja siinä samalla muita, niin eiköhän sillä tavalla joku päivä se "oikea" (jos siihen uskoo)kävele vastaan. Sillä välin nauttikaa kesästä, auringosta ja vaikka baarireissuista ja öistä! ;)
  • 31.
    Siripiripii
    16.6.2005 16:49
    Ratimo: "Parasta, mitä ihminen voi tehdä, on oppia tuntemaan ja rakastamaan itseään. Siitä on monia hyviä seurauksia, näistä yksi usein parisuhde..."

    Ai kun oli ihanaa lukea näin raikkaita ajatuksia.

    Olen myös usein ajatellut että sen lisäksi ettei nykysukupolvella ole niitä taloudellisia tai sosiaalisia paineita seurustelemiseen (jos ei niitä sitten itse kehitä päässään), olemme sukupolvi joka muutenkin uudistaa juuri niitä vanhentuneita käsityksiä siitä että jonkun tehtävä on tulla ja tehdä minut onnelliseksi, sillä niitä seuraamuksiahan olemme monet saaneet lapsina nähdä ja joskus hyvinkin karvaasti kokea... Ihan kuin elettäisiin tietynlaista siirtymävaihetta "sinkkubuumina" hakiessamme itsetuntemuksen ja kasvun kautta ymmärrystä siihen mitä rakkaus oikeastaan on, eikä sokeasti ja alitajuisesti enää siirretä edellisen sukupolven edesottamuksia omaan parisuhteeseen. Jospa erilaisista peloista juontuvista riippuvuus- ja hallintadraamoista ollaan hiljalleen siirtymässä tilaa antavampiin ja itseä ja toista kunnioittaviin ihmissuhteisiin.

    Aurinkoista kesää kaikille! Ja rakkautta, sitä kun tuppaa tulvimaan niin monin eri tavoin joka puolelta, joskus se täytyy vaan havaita...;)

    Ps. Eisenfaust: se että joku haluaisi deittailla pelkkää "avaruuspukua" ulkonäkösyistä ei ole... monellekaan naiselle kovin ihastuttava ajatus alun alkaenkaan. Kaikkea ei pidä uskoa mitä media esittää, toisin kuin väitetään suurin osa naisista ja heidän miehistään on selvinnyt mm. selluliitista hengissä.
  • 32.
    jee33
    16.6.2005 17:11
    Mulle riittäisi että olisi muutama hyvä frendi edes. Joudun töiden ja korkeakoulu opintojen takia vaihtamaan paikkakuntaa usein eikä oikeen aikaa tunnu olevan pitkäaikaisten ihmissuhteiden muodostamiseen.

    Minua pidetään erittäin komeana, mutta olen ujon puoleinen.Kyllähän se vituttaa mennä duunin jälkeen himaan kattoon jotain vitun töllöö joka päivä. En kyllä edes osaa enää aloittaa keskustelua edes jonkun puoli tuntemattoman kanssa. Sitä saa niin vähän mahdollisuuksia puhua töissä ihmisten kanssa että puheen aiheiden keksiminen muutenkin rupeaa olemaan todella vaikeaa.

    Pidän uutta suhdetta sinänsä aikamoisena riskinä. Syyt siihen löytyvät menneisyydestä, sillä minut on jätetty pari kertaa erittäin kylmällä tavalla.

    Ainakin minun tuttava piirissäni ihan tavallisen näköiset kundit, jotka ovat ulospäin suuntautuneita ja puheliaita, saavat paljon enemmän naisia kuin hyvännäköiset ja korkeasti koulutetut.
  • 33.
    Eisenfaust
    16.6.2005 18:04
    Niin toisille riittää se että selviää ihmisen eliniän hengissä, ei mulle.
  • 34.
    Siripiripii
    16.6.2005 18:16
    Eisenfaust (Tänään 18:04)
    Niin toisille riittää se että selviää ihmisen eliniän hengissä, ei mulle.

    *****
    Ehkä huumorintajumme ei vain käynyt tällä kertaa yksiin, tai ilmaisin asian jotenkin niin ettet voimut ymmärtää sitä huumoriksi.
    Kasvetaan, jos halutaan, kukin omalla ajalla ja tavalla

    Ihanaa, runsasta ja nautinnollista kesää sinulle!
  • 35.
    Eisenfaust
    16.6.2005 19:55
    Näin vakavilla asioilla ei sovi leikkiä. Ajattelahan siripiripii kuinka montaa ihmistä tämä asia koskettaa. Kuinka monen parisuhdemarkkinat ovat ajautuneet kysynnynän ja tarjonnan kohtaamattomuuten. He ovat yksin, heillä ei ole mitään ja sä puhut jostain seluliiteistas.. Mistä näitä itsekkäitä paskiaisia aina löytyykin?
  • 36.
    zaphod76
    16.6.2005 23:38
    olen 28 vuotias mies, sinkku omasta vapaasta tahdosta. en enää jaksa niitä jatkuvia kompromisseja mitä seurustelu ja varsinkin yhdessä eläminen tuo tullessaan.

    nyt olen juuri päättänyt puolen vuoden pituisen suhteeni, eikä pätkääkään kaduta että taas kerran lähdin ja jätin toisen minua kaipaamaan.

    myönnän että minun on nykyisin tosi vaikea kiinnostua toisesta ihmisestä pitemmän päälle. olen ehkä kertakäyttö ideologian uhri, mutten tunne kärsiväni vaan eläväni. vapaampana kuin koskaan, tekemään vain sitä mitä itse haluan.
  • 37.
    Jou2222
    17.6.2005 02:52
    "myönnän että minun on nykyisin tosi vaikea kiinnostua toisesta ihmisestä pitemmän päälle. olen ehkä kertakäyttö ideologian uhri, mutten tunne kärsiväni vaan eläväni. vapaampana kuin koskaan, tekemään vain sitä mitä itse haluan."

    Tämä asenne olisi tietysti mukavaa kertoa myös sille kumppanille heti alkuun. "Hei, en aio kiinnostua sinusta sen pidempään. Toteutan vain omia toiveitani. Mutta mennäänkö meille tai teille?".

    Onhan tämäkin. Onneksi näitäkin juttuja kirjoittaa vain pieni osa suurista cityläisistä. Toivottavastai.
  • 38.
    Satumari
    17.6.2005 08:50
    Olen 23v. ja en ole koskaan seurustellut. Tämä ei haittaa itseäni, olen onnellinen näinkin. Olen vaan törmännyt outoon suhtautumiseen kun joku kiinnostava mies on kuullut tilanteestani. "Tossa on jotain vikaa kun kukaan ei oo sitä tähän mennessä huolinut".

    Haloo! En ole mielestäni mikään vanha, ja tuskin olisin aiemmin ollut henkisesti (tai fyysisesti) valmis suhteeseen.

    Kommentoikaa!
  • 39.
    Siripiripii
    17.6.2005 11:37
    Eisenfaust • eilen 19:55

    Näin vakavilla asioilla ei sovi leikkiä. Ajattelahan siripiripii kuinka montaa ihmistä tämä asia koskettaa. Kuinka monen parisuhdemarkkinat ovat ajautuneet kysynnynän ja tarjonnan kohtaamattomuuten. He ovat yksin, heillä ei ole mitään ja sä puhut jostain seluliiteistas.. Mistä näitä itsekkäitä paskiaisia aina löytyykin?

    ****

    Hei taas Eisenfaust,

    Mietin vastatako tähän enää sillä olet nyt kyllä ymmärtänyt minut vikaan, ja selvästikin haluat pitää kiinni siitä asetelmasta. Myös toisen kutsuminen paskiaiseksi kertoo enemmän sinusta itsestäsi kuin minusta. Eikö jännää että aina kun avaamme sanasien arkkumme viestimme eniten itsestämme, asenteistamme ja kypsyydestämme, yritän muistaa tuon itsekin ;).

    Jos luit koko jutun niin ehkä huomasit että olen miettinyt näitä asioita paljonkin paitsi omalla kohdallani niin olen myös kuunnellut paljon muita ihmisiä ja heidän huoliaan. Myös tässä viestiketjussa on tullut hienoja näkökulmia jo muutenkin esille, tarkoitukseni ei ollut olla mitenkään tyhjentävä.

    Yksinolemisen kokemus on erilainen eri ihmisille.

    Selluliittiheitto oli mediakritiikkiä, sillä media korostaa ulkonäköä pinnallisuuteen asti, eräskin lehti otsikoi että selluliitti on jokanaisen perivihollinen. Mielestäni tuo on naista aliarvioivaa, sillä on myös naisia ja miehiä joilla on muitakin arvoja kuin ulkonäköarvoja.

    Viittasit kirjoituksessasi siihen että naiset jäävät yksin ulkonäkösyistä, ja minä taas uskon että on naisia ja myös miehiä joilla on syvempiä arvoja kuin pelkkä ulkonäkö. Täälläkin joku heitti ihanasti että sisäinen kauneus kantaa.

    Olemme erilaisia, ja kun yhteistä taajuutta ei löydy niin sitä on mielestäni turha väkisin vääntää, kuten nyt esimerkiksi sinun ja minun kesken. Siitä huolimatta olemme yhtä arvokkaita, vain erilaisia.

    Kannattaisiko sinun purkaa sisäistä vihaasi (joka huokuu vastauksestasi) jollakin luovalla tavalla? Kerroit että olet heivannut tunnepuolen pois ("Tehkää niinkuin minä. Minä tein niin, että kätkin tunteet ja tukahdutin ne pois. Ajatelkaa logiikalla, älkää tunteella.), toivottavasti se ei myllerrä sisälläsi purkamattomana. Tunteet ovat oikesti energiaa, ja niiden tukahduttaminen voi johtaa monenlaisiin ongelmiin, jopa siihen että keho sairastuu.

    Ja kun tähän ei saa äänensävyjä niin tarkoitukseni on vilpitön ja ystävällinen.

    Ps. Minulla ei ole selluliittia. Olen muutenkin tyytyväinen ulkonäkööni.
  • 40.
    Eisenfaust
    18.6.2005 19:42
    Onhan se kaunista ajatella noin siripiripii. Tilastollisesti varmasti yksineläviä miehiä on enemmän siinä päässä kuvaajaa, jossa tulot ovat pienet. Naisilla tämä samantapainen käppyrä on varmasti vähän enemmän gaussin-käyrän omainen, mutta heillä on tulojen sijasta x:nä ulkonäkö. Arvioisin kuitenkin että siellä päässä missä ollaan kauniimpia niin sinkkuus on vähäisempää kuin susirumien päässä. Syy kuitenkin siihen että kauniimmat naiset seurustelevet keskiarvoa vähemmän on siinä, että heidän markkinoilla on niin suuri kysyntä että he voivat pelata tilanteella.

    "Sisäinen kauneus on kantava voima", pitää varmasti paikkaansa. Se on ihan totta. Ulkoinen kauneus on iän myötä häviäväistä, mutta sillä on kuitenkin valtaisa merkitys kun elämän perustuksia rakennetaan. Kauniit ihmiset ovat itsevarmempia ja yleensä myös suosituimpia. Näin he enemmissä määrin tulevat menestymään paremmin elämässään sen eri aloilla. Poikkeustapauksia varmasti löytyy, sitä en kiellä, mutta jos joku väittää täysin minua vastaan en usko, että hän näkee tämän maailman ihan avoimin silmin. Kauneus on aina yli 50% ihmisen vetovoimaisuudesta. Kertoohan sen jo sekin että jos kutsumme jotain ihmistä kauniiksi tarkoitamme silloin ulkonäköä. Kun tarkoitamme sisäistä kauneutta pitää aina lisätä kauneuden eteen sana "sisäistä". Eikö tämä jo kerro että se jälkimmäinen kauneus on toisarvoista? Yhtä toisarvoista kuin rumat ihmiset tässä yhteiskunnassa. Me sanomme että jokainen ihminen on saman arvoinen ja jopa laulunkin arvoinen. Se vaan ei mene niin, kun ihmismarkkinat ovat niin kovinkin vapaat. Siellä kysyntä kohdistuu kauniisiin ja menestyviin ja näin niiden arvo nousee.

    Mitä me teemme jollakin rumalla juopolla joka syö meidän toistemme leipää. Se syö kauniiden työssäkäyvien pariskuntien herttaisten lasten leipää. Näistä lapsista voisi tulla menestyviä neroja, jotka nostaisivat meidän kansallista kilpailukykykyä. Mutta kun meidän täytyy rahoittaa kaiken maailman ali-ihmisiä, näille lapsille ei ole varaa järjestää kunnon koulutusta ja niin he jäävät alle kansainvälisen keskitason. Suomi/EU köyhtyy, tuloerot kärjistyvät ja pääoma virtaa halvemman työvoiman maihin, kun meillä ei saada tarpeeksi tuottaavaa ja laaduksta työtä tehtyä sen hintaan nähden . Meidän hyvinvointivaltiomallista hyötyy tällähetkellä kaikista eniten sellaiset tyypit, joidenka ei olisi pitänyt koskaan edes syntyä.

    Sitten vielä Siripiripii, joo enhän minä sun selluliiteistas tiedä, kunhan koitin kohauttaa sua, näköjään onnistuin. Hitlerkin meni uransa alussa saarnaamaan ideologiaansa kommunistiklubiin, jossa efekti oli kaikista suurin.
  • 41.
    LZW
    19.6.2005 21:25
    Tuolla ylempänä "jou222.." kanssa samoilla linjoilla tuohon yhteen kommenttiin.

    Tapasinpa aikoinaan yhden mimmin, joka teki aloitteen minun suuntaan. Oli ihastunut, ja "halusi tutustua minuun". Noh yritin alussa lypsää, että mitä on hakemassa, ja vastaukseksi sain edelleen, että "haluan tutustua sinuun".

    Ajattelin sitten, että jos natsaa niin tästähän voisi kehittyä oikea seukkauskin vielä. Ja synkkasihan se, niin että meni jalat alta. Kesti hulppeat kolme kuukautta kunnes hän laittoi homman poikki. Sanoipa siinä lopussa että "kai sä ymmärrät etten voinut jättää tilaisuutta käyttämättä"

    Jos tämä ei ole ihmissuhteilla pelaamista niin mikä sitten on? Olisi tosiaankin hyvä sanoa heti alussa että hommalla on ns. "parasta ennen päiväys", eikä herätellä toiveita toiselle, varsinkin jos homma rullaa erityisen hyvin.

    PS: Voisiko muuten joku kertoa pihalla olevalle, että mitä se "haluan tutustua" mahtaa tänä päivänä tarkoittaa?
  • 42.
    Horrabin
    22.6.2005 14:34
    Mitenkä tulikin mieleen tästä aiheesta nämä sarjakuvat: www.tky.hut.fi/~kvantti/in/2.shtml
  • 23.6.2005 22:27
    Ongelma on mielestäni se että normaalin näköinen nainen etsii rinnalleen Brad Pittiä. Normaalille naiselle ei normaali mies yksinkertaisesti kelpaa.

    - Mies 22v
  • 44.
    Action_girl
    24.6.2005 21:03
    Sinkkuus on kivaa. On oma asunto, oma sisustus, ei tarvitse selitellä minne mentiin kapakasta jatkoille, hyvällä omalla tunnolla saa töissä poikien kanssa flirtata jne.

    Ne huonot
    - ruuanlaitto olis mukavanpaa kun olis joku maistaja, itselle viitsii avata kebabin kääreestä.
    - 25-vuotiaana kaverit pariutuvat vauhdilla ja on tylsää olla aina se bileiden ainoa sinkku, tai vaihtoehtoisesti olla parittamisen kohteena.
    - HALIPULA!!! Joskus on vaan tylsää nukkua yksin, mielummin pussailis ja seksikin ois parempaa kun kapakkaruusujen kanssa.

    En ole kranttu, olen valmis kompromisseihin, en todellakaan etsi Brad Pittiä. Ongelmani on että olen vahvasti henkistä kanttia vaativalla alalla työpaikkani lähes ainoa nainen, hyvä jätkä, tarvittaessa reipas suustani ja kessuakin kuluu, paha paha. NORMAALIT mukavat miehet on metsästetty sukupuuttoon, joten mulle jää ne alkkikset, sitoutumiskammoiset ja pelimiehet.
  • 45.
    Minni-85
    27.6.2005 13:33
    Se, että on sinkku ei yleensä haittaa. Jotenkin tuntuu siltä, että pärjään monessa suhteessa yksin kuin jonkun aisaparina. Tosiasia kuitenkin on, että yksinäisyys ei ole kivaa. Ei ole mukava katsella kun ystävät hymistelevät poika- ja tyttöystäviensä kanssa. Onhan sitä heidän puolestaan onnellinen, mutta kieltämättä toisten onni kaihertaa. Haluan kuitenkin ajatella, että joku odottaa minua jossakin.
  • 46.
    ruusuviidakko
    27.6.2005 19:33
    Olen pian 24-vuotias nainen, enkä ole ikinä seurustellut. En ole kaunis enkä sädehtivä, mutta reipas ja hyvä ystävä ja mielenkiintoinen ihminen, jos tällaista nyt voi itsestään sanoa.

    Kaikkein eniten ottaa päähän sukulaisten ja pariutuneiden ex-kaverien kummastelevat ja säälivät asenteet. Ainoastaan näiden ihmisten tapaaminen saa minut vihaamaan sinkkuuttani, johon muuten olen todella tyytyväinen. Se, että olen lähestulkoon kokematon miesten suhteen, ei tarkoita sitä, että en olisi tyytyväinen elämäni muihin osa-alueisiin. Opiskelen, matkustelen, päätän itse omasta elämästäni ja kehostani ja voin tehdä ihan mitä tahansa milloin tahansa. Rakastan olla yksin kotona.

    En pysty ihastumaan kehenkään eikä seksiäkään juuri tee mieli.

    Niin monet ovat suhteessa jonkun täyden idiootin kanssa vain sen takia, että heillä pitää olla joku.
  • 47.
    sdfgsdfs
    27.6.2005 19:46
    Parempi tosiaan sinkkuna kuin huonossa pari"suhteessa". Ja vaimonhan voi nykyään hakea vaikka itänaapurista, Virosta tai keskieuroopasta vaikka viisikymppisenä. Siellä ei ikäerotkaan haittaa niin paljon kuin Suomessa. Tai sitten voi muuttaa ulkomaille asumaan ja muuttaa kimppaan jonkun paikallisen kanssa.
  • 28.6.2005 00:18
    Ihan kaikkia ei jaksanut lukea, mutta toisaalta kiinnostavia, toisaalta vähän lannistavia kommentteja.

    Olen sinkku (27v), mutta ehdottomasti poikaystävätyyppiä. Ratimo kirjottaa ihan järkeviä ekassa kommentissaan, mutta kyllä mulle parisuhde itsessäänkin on arvo. Kyllä mä oon ollu silloin mielialaltani paljon tasapainosempi ja keskimäärin selvästi onnellisempi kun on ollut suhteessa.

    Musta vaan on ihan älyttömän kiva halia, pusia, nusia, jutella, tehä jotain peruskivaa yhdessä, nukkua vierekkäin jne., siis silloin kun tykästyy ja muutenkin viihtyy toisen kanssa. Siks tuntui kumman monimutkaselta monien ajattelut suhteessa olemisesta.

    En mä siis "yksinkertanen" ole, täytyyhän suhdetta tietty miettiä, että ymmärtää toista; huoltaa, että se ajan kuluessakin kestää. Mutta en mä siitä rupee huonoja puolia väkisin kaivelemaan.. jos välillä ahistaa niin mul se meni kyllä ohi kun tekee yhen illan jotain itsekseen tai poikaporukal. Sen sijaan sinkun yksinäisyystunteeseen ei oo samanlaista lääkettä..

    En lukenu alkuperästä artikkelia, ehkä se provosoi tommosiin sinkkuutta puolustaviin kommentteihin. Mulle tämä ei kuitenkaan oo tavotesääty ja samansuuntasia kommentteja oli lohdullista lukea tyttöjen kirjottamana :o)
  • 49.
    murka
    28.6.2005 11:55
    Olen 26-vuotias mies, sinkku, enkä ole koskaan seurustellut. Saan kuulla olevani hyvännäköinen, hauska, miehekäs ja fiksukin, mutta mikään juttu ei johda mihinkään ns.puolikaveruutta syvempään. Seksiä olen elämäni aikana pari kertaa melkein harrastanut.

    Sinkkuus ei periaatteessa ole ongelma, viihdyn useimmiten parhaiten itsekseni. Suurimmat painostukset tulevat ulkopuolisilta: luulen että osa kaveripiiristäni ja sukulaisistani kuvittelee että olen homo. Eräs lähisukulainen joskus "muka leikkisästi" ohimennen kutsui minua ja hyvää kaveriani pariskunnaksi.

    Ennen kommenttien lukemista taisin kuvitella että "jokaisella" sosiaalisella ja ns.normaalilla tytöllä olisi ollut vähintään monta seurustelu/seksisuhdetta; tekstin perusteella kaltaisiani ihmisiä löytyy kuitenkin siis myös naisten keskuudesta. Tämä on lohduttavaa, muttei juuri sen lohduttavampaa kuin ajatus omasta iästä ja eka-kerrattomuudesta on surullista. Asiat muuttuvat ongelmiksi vasta kun niistä itse tekee sellaisia.

    Kuten jo todettiin, myös minun mielestäni on parempi olla ilman kuin jonkun kanssa vain siksi että ON SE TYTTÖYSTÄVÄ jolle sitten saa lässyttää kuin pikkulapselle. Minä en tähän edes halua kyetä, kun oikea ihminen tulee vastaan niin sen huomaa. Toivon että huomaan ajoissa. Ja toivottavasti uskallan silloin tehdä asialle jotain.
  • 50.
    _antoine
    29.6.2005 21:25
    Olen kohta kolmekymppinen mies, enkä minäkään ole koskaan seurustellut. Voisin hyvin olla alkuperäisen artikkelin Kale. Kokemukset ja ajatukset kulkevat samaa rataa. Kaikenlaista deittailua ja treffailua on tullut kokeiltua. Ystävyyttä pitemmälle kukaan nainen ei kuitenkaan ole ollut halukas. Valitettavasti jo pariutuneet naiset kehuvat kivaksi ja fiksuksi, mutta sinkkunaiset löytää minusta aina vaan vikoja. Elämä on muuten ihan OK, mutta ei sitä aina haluaisi tehdä kaikkea yksin.

    Satumari kertoi aikaisemmin tässä keskustelussa kokemuksistaan, kuinka oma seurustelemattomuus on noussut ongelmaksi. Minullekin on usein käynyt näin. Se kun ei ole kuulemma normaalia, jos yli kaksikymppinen ihminen ei ole koskaan seurustellut. Siinä tyypissähän on pakko olla jotain vikaa. Eihän kokemattomuuttaan ole pakko paljastaa, mutta valehtelu tai asian peittely saattaa sekin johtaa hankaluuksiin, koska naiset tuntuvat tivaavan menneitä suhteita aika hanakasti.

    Ehkä eniten mietteitä herätti artikkelin Nora ja muutamat tässäkin keskustelussa esitetyt kommentit. Minä kun en ole koskaan tavannut naista, jolla ei olisi seurustelukokemusta. Kaikilla tuntuu olevan vähintään yksi yli vuoden pituinen "vakava" yritys ja useimmilla avioliittokin (ja avioero). Näiden naisten vastaus minulle lähes aina olikin: "En voisi ikinä seurustella noin kokemattoman tyypin kanssa." En osaa pitää parisuhdetta moisena meriittinä. Ehkä kuulun kusipää-magneettien joukkoon. Didoun esittämä analogia työttömän kanssa voisi sopia jälleen. Jos ei ole aikaisempaa työkokemusta, on turha hakea työpaikkaa. Oppisopimuskoulutus?

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Heinäkuun festariopas 2012
Love Music Festival ja Summer Sound Festival luottavat konesaundiin.
Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija... 1
Miehen työ
Kolumni. Nyt voimme tarkastella Sauli Niinistön saavutuksia.
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.
Arto Tuunela
Pariisin Kevään nokkamiehestä kasvoi popin ylijumala.
Räppäävä Rauhatäti
Sodankylän räp-tuontitoivo Rauhatäti ei pelkää keskiluokkaistumista.
Elokuun festariopas 2012
Flow'n lisäksi juhlitaan Taiteiden yössä, Kalliossa ja juhlaviikoilla.
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom. 1
Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...
Katarinan uusi alku Turussa
Ravintolalaiva Katarina avasi kesäkautensa hienoilla uudistuksilla

Lue lisää: Suhteet

Mistä tytöt tykkää?
9-vuotias poikakin sen tietää: hän... 18
Peiton alla pimeässä
Herätä sitten kun tulet 3
Edelleen kihloissa
Eivätkö hääkellot kumaja... 23
Vauva on pop!
Helsingin on vallannut vauvakuume. 44
Kaverille ei jätetä
Mikä riivaa ystävää, joka pokaa toisen oman? Tarve pönkittää...
Sokkotreffit
Mitä siellä todella tapahtui? 1
Ollako vai eikö olla?
Ollako vai eikö olla, siinäpä... 2
Rakastunut mies
Mistä sen tietää, jos se ei tiedä... 12
Sokkotreffit
Johanna Tukiainen & Teemu. 12
Jani Päivärinta
Pelimies ja opetuslapset 57