Sido, alista, tirkistele

Turun Baletin kinkybileissä saa katsoa, mutta koskeminen on sallittua vain luvalla.

Baletin fetish club -bileissä häkki heilahtaa vain omasta toivomuksesta.
Baletin fetish club -bileissä häkki heilahtaa vain omasta toivomuksesta.

BDSM (bondage, domination, sadism ja masochism) tuo mieleen nahka-asut, hämyisät kellarit ja ruoskimisen. On se toki niitäkin, mutta myös paljon muuta.

"Kinky tarkoittaa ensisijaisesti seksuaalisuutta. Yhteistä kaikille kinkyille on se, että omat mieltymykset koetaan normista poikkeaviksi", kertoo Turun Baletin hallituksessa istuva Johanna Pohtinen.

Pohtinen esiintyy poikkeuksellisesti omalla nimellään, sillä hän haluaa hälventää kinkyilyyn liittyvää häpeäleimaa. Pohtinen on tehnyt kinkyilystä sekä kandityönsä että gradunsa kansatieteen oppiaineeseen. Tavallisesti kinkyväki kutsuu toisiaan nimimerkeillä anonymiteetin säilyttämiseksi.

Vuonna 2001 perustettu Turun Baletti järjestää muutaman kerran vuodessa kaikille avoimia bileitä.

"Ne tuotetaan aina talkoovoimin, joten uusien kasvojen on helppo tulla avuksi."

Turun bileissä panostetaan erityisesti ohjelmaan, ja paikalle saavutaan pitkienkin matkojen päästä.

"Muualla pääosissa saattaa olla se, että paikalla on paljon erilaisia laitteita muttei muuta ohjelmaa."

Ensikertalaisilta vaaditaan ainoastaan kiinnostusta kinkyyn ja avointa suhtautumista erilaisuuteen.

"Paikalle voi tulla ihan vain katselemaan touhua ja nauttimaan tunnelmasta, kuten mihin tahansa baariin."

Pari asiaa on kuitenkin hyvä tietää etukäteen. City kokosi pienen oppaan Turun Baletin kinkybileiden ensikertalaiselle.

Pukeutuminen

Dresscode-bileisiin ei ole asiaa ilman asiaankuuluvaa vaatetusta. Pukukoodittomiin tilaisuuksiin jokainen on tervetullut myös ilman teema-asua. Bileissä näkee paljon PVC:tä, korkeita korkoja ja korsetteja sekä paljaita rintoja ja takamuksia. Jos pelkäät, että asusi on liian paljastava, älä huoli: ei se ole. Dresscode-juhlien yleisenä ohjeistuksena on, ettei bileasussa voisi mennä viettämään iltaa tavalliseen ravintolaan. Nahkastringeissä ei tarvitse palella taksijonossa: bileissä on aina erillinen pukeutumistila, jossa juhlatamineisiin voi verhoutua vaikka vasta paikan päällä. Teeman mukaan pukeutuneet saavat yleensä alennusta pääsylipusta.

Tunnelma

Sisäpiiri on verrattain pieni, joten vakiokävijät tuntevat toisensa ainakin ulkonäöltä. Alkoholia nautitaan, mutta ei liikaa. Ei ole suositeltavaa, että alistuva tai alistaja on session eli alistamisen harjoittamisen aikana kovin humalassa. Mistään ryhmäseksiorgioista ei ole kyse, sillä säännöt koskettelun ja sessioiden suhteen ovat tiukat. Fiilis on rento: normibaarista tuttua kyräilyä ja toisten mittailua ei ole. Ensikertalaiseen suhtaudutaan ystävällisesti ja kohteliaasti. Jos käy tupakalla, kukaan ei vie tuolia. Toisten sessioita saa katsella vapaasti. Paikalla on useita tavallisissa vaatteissa saapuneita yksinäisiä vieraita. Tiloissa ei ole tanssilattiaa, joten ihmiset lähinnä istuvat juttelemassa tai odottelevat illan show’ta alkavaksi. Tanssiminen on kuitenkin erittäin sallittua.

Mitä saa tehdä?

Paikalla on yleensä iso valikoima erilaisia dungeon-välineitä: pukki, häpeäpuu, slingi, häkki ja riiputin, joiden käytössä opastetaan tarvittaessa. Laitteet ovat käytettävissä koko illan. Osallistujat sopivat sessioiden sisällöstä yhdessä. Esiintymislava on vapaa yleisölle, ja uusien ohjelmanumeroiden esittäminen on jopa toivottavaa. Muuten bileissä toimitaan kuin missä tahansa juhlissa: tutustutaan ja pidetään hauskaa.

Mitä ei saa tehdä?

Toisten sessioihin sekaantuminen tai niiden keskeyttäminen on ehdottomasti kiellettyä. Katsoa saa muttei koskea. Juhlijoita suojaa anonymiteetti, eikä bileistä kerrota jälkikäteen yksityiskohtia tai nimiä eteenpäin. Valokuvaaminen on kielletty, joten omia kameroita ei saa ottaa mukaan. Ilman muistoa ei silti tarvitse kotiin lähteä: bileissä on yleensä kuvaaja, jota voi pyytää kuvaamaan itseä ja partneria. Jättämällä yhteystietonsa kuvat saa itselleen. Ketään ei kuitenkaan kuvata ilman lupaa. Asiattomasta käytöksestä seuraa huomautus tai poistaminen bileistä.


Turun Baletin ja Setan yhteisbileet Dark end of the Rainbow Klubilla 4.8.

2 kommenttia

Tuli--

12.7.2012 22:19

BDSM-lyhenne tulee muuten sanapareista: bondage&discipline, domination&submission ja sadism and masochism. Eli muutama sana jäi lyhenteestä uupumaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Niinpä niin

2.8.2013 09:28

Niinpä niin. Niin kovasti yritämme viihdyttää ja kiihdyttää itseämme. Kyllä elämä on tylsää!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi