Sinäkin lähdit pois

Jättäminen ja jätetyksi tuleminen on popmusiikin ikuisuusaihe. Siitä syntyy klassikkokamaa.

Parisuhteen päättyminen on aina synnyttänyt merkittävää popmusiikkia. Ikuisuusaihe on tänä syksynä ajankohtaisempi kuin koskaan: kotimaassa listaykköseksi singahtanut Scandinavian Music Groupin esikoislevy pyörii erotunnelmissa lähes teemallisesti ja Amerikan lahjakkaimpiin laulaja-lauluntekijöihin lukeutuva Beck lopettaa uudella Sea Changella kertaheitolla kieli poskessa -ironian julkaisemalla albumillisen sydänverta. Taustalla on juuri päättynyt yhdeksänvuotinen suhde vaatesuunnittelija Leigh Limonin kanssa.

Kun he kohtasivat, Beck Hansen oli vielä taideopiskelija, Los Angelesin punk-piirien pikkusuosikki. 90-luvun alun laman aikaan hänestä tuli Loser-hitin myötä kansainvälinen tähti ja “sukupolvi x:n” äänitorvi, vaikka slacker-asennetta työnarkomaanina tunnetusta miehestä löytyi korkeintaan promootio- tai videokuvauksia varten. Suhde Limoniin kesti menestyksen, kunnes pari vuotta sitten Beck tarinan mukaan avasi Leighin sähköpostin, joka osoittautui rakkaudentunnustukseksi toiselta mieheltä.

Yksityiselämänsä julkisuudelta piilossa pitänyt Beck ei haastatteluissa ole halunnut spekuloida aiheella. “None of your business”, hän tokaisi vaikutusvaltaisimpien musiikkilehtien joukkoon nopeasti nousseen Blender-lehden toimittajan kysyessä asiasta.

Beck on tähän asti kirjoittanut lähinnä cooleja nokkeluuksia, mutta nyt hän laulaa: “It’s only lies that I’m living/ It’s only tears I’m crying/ It’s only you thay I’m losing/ I guess I’m doing fine.” Eikä kyse ole oluttuoppiin itkemisen parodioinnista. Tekstit ovat hämmästyttävän suorasanaisia, kun ottaa huomioon, millaiseksi sanavenkoilun uuden polven kuninkaaksi hänet aiemmin on julistettu.

Beckin juuret ovat syvällä taiteessa: isoisä kuului 60-luvulla avantgarde-taiteilijaryhmä Fluxukseen ja Beckin isä on edelleen aktiivinen orkesterisovittaja, joka on työskennellyt mm. Aerosmithin ja Alanis Morissetten kanssa. Hänen äitinsä esiintyi jo 13-vuotiaana Andy Warholin elokuvassa.

Menestyksestä huolimatta Beck on ikänsä asunut Los Angelesin downtownissa, “tavallisten” ihmisten kaupunginosassa. Beverly-kukkulat eivät häntä houkuttele. “Joku muu tulee tyytyväiseksi kun autotallissa on viisi Bentleyä. Minä tulen tyytyväiseksi kuullessani kauniin jousisovituksen.”

Scandinavian Music Groupin levy on Suomen virallisen listan sijalla 1. Beckin levy on juuri julkaistu.

Hekin jäivät yksin

MARVIN GAYE
Here My Dear
(albumi, 1978)
JÄTTÄJÄ: Gayen levyjä julkaisseen Motownin pomon Berry Gordyn sisko Anna Gordy.
JÄTETTY: Marvin Gaye STOORI: Avioerossa Gaye tuomittiin luovuttamaan seuraavan albuminsa tuotto ex-vaimolle. Marvin kuittasi tilanteen julkaisemalla tuplan, jonka kappaleet olivat yksityiskohtaisia raportteja perheen privaattielämästä. Samalla hän ripittäytyi julkisesti tunnustamalla kokaiini- ja seksiriippuvuutensa.

STEVEN PORCARO
Rosanna
(Toton single, 1982)
JÄTTÄJÄ: Näyttelijä Rosanna Arquette (mm. Desperately Seeking Susan ja Pulp Fiction).
JÄTETTY: Toton kosketinsoittaja Steve Porcaro.
STOORI: Steven sydän särkyi, mutta Toto myi miljoonia. Myöhemmin Arquette styylasi Peter Gabrielin kanssa, joka dokumentoi suhdetta Us-levylleen (1992).

LENNY KRAVITZ
Mama Said (albumi, 1991) JÄTTÄJÄ: Mm. Bill Cosby Show’sta ja High Fidelity -leffasta tuttu näyttelijä Lisa Bonet.
JÄTETTY: Lenny Kravitz
STOORI: Välirikon syy oli Kravitzin krooninen uskottomuus. Mama Saidin laulut käsittelivät eroprosessia. Pariskunnan välit ovat myöhemmin normalisoituneet Zoë-tyttären yhteishuoltajuuden myötä. Lenny on viihtynyt playboyna.

ERIC CLAPTON
Layla (single, 1970)
JÄTTÄJÄ: Brittimalli Patti Boyd, joka seurusteli George Harrisonin kanssa 60-luvulla; Beatlesin kappale Something kertoo hänestä.
JÄTETTY: Eric Clapton
STOORI: 60-luvun lopussa Clapton rakastui palavasti hyvän ystävänsä Harrisonin tyttöystävään. Patti ja Eric seurustelivat jonkin aikaa, mutta Boyd palasi Harrisonin luokse. Layla oli vereslihalla tehty ikävän tilitys, mutta Clapton ajautui lisäksi vaikeaan heroiiniaddiktioon. Mies selviytyi ja teki onnistuneen comebackin – myös Pattin kanssa. Tuloksena oli monivuotinen, mutta myrskyisä avioliitto, joka päättyi Ericin suhteeseen italialaisnäyttelijä Lori del Santoon.

STING
Every Breath You Take
(Policen single, 1983)
JÄTTÄJÄ: Sting, joka on todennut: “Se ei todellakaan ole rakkauslaulu. Siinä on kysymys kavalasta toisen osapuolen kontrolloinnista.”
JÄTETTY: Näyttelijä Frances Tomelty, jonka kanssa Stingillä on kaksi lasta.
STOORI: Tätä voi kutsua onnistuneeksi kostoksi: Sting tekee laulun exänsä luonnevioista ja kappaleesta tulee maailmanlaajuinen hitti, jonka kuulemiselta ei voi välttyä.


Deitti.net-kesätarjous!

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...
Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.
Heinäkuun festariopas 2012
Love Music Festival ja Summer Sound Festival luottavat konesaundiin.
Arto Tuunela
Pariisin Kevään nokkamiehestä kasvoi popin ylijumala.
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom. 1
Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija... 1
Katarinan uusi alku Turussa
Ravintolalaiva Katarina avasi kesäkautensa hienoilla uudistuksilla
Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?

Lue lisää: Pop

Hello 2012: Klubimusan vuosi huipentuu
Vuoden vaihtumista juhlitaan Circuksessa suomalaisen trancen...
Elastibicilla kuntoon
Entistä ehompi Elastinen pullisteli... 10
Dj-kurssilta kaupungin klubeille
Harjun nuorisotalolla järjestettävällä kurssilla oppii skrätsäyksen ja...
Maj Karma
Omituinen orkesteri
Viiden tähden kerho
City-lehden viiden tähden kerhoon... 2
Ison maailman rytmejä Sauna Calientessa
G-Unitin miamilaistiskijukka Epps saapuu kuumentamaan Suomen syksyä.
Michael Monroe jätti Foo Fightersin taakseen
Classic Rock -lehti valitsi... 2
Levyn syntymäpäivät
Magenta Skycode palaa esikoisensa pariin.
Pingviinitakkien maa
Klassinen musiikki on Suomen taiteen Nokia. Kansainvälinen...
Bushin vihollinen nro 1
36-vuotias hc-muslimiräppäri... 13