Siri Ylinen

E-koodien vastustaja.

Siri Ylinen saapuu jo kahdeksaksi valmistelemaan päivän menua.
Siri Ylinen saapuu jo kahdeksaksi valmistelemaan päivän menua.

Terve Siri, Kahvila Sopin tuore yrittäjä. Avasitte Vanhaan Raumaan aivan luomuruokaan keskittyneen Ruokapuoti Lumon viereen ja tarjoatte itsekin luomua. Mikä on teidän yhteistyökuvionne?

"Olen tuntenut Lumon Annemarin noin vuoden ajan ja puolestaan hänen kauttaan tutustuin Filippo Bassoon. Filippo oli töissä Lumossa, ja siellä sitten heittelimme ideaa tällaisesta kahvila-ravintola -konseptista. Ilman Lumoa, emme olisi uskaltaneet avata kahvila-ravintolaa tällä konseptilla. Lumolla on huippusuhteet lähiseudun tuottajiin ja luomutukkuihin, heidän kauttaan saamme hankittua raaka-aineita ja heidän avullaan myös luotua asiakassuhteita tukkuihin ja tuottajiin ihan itse heidän vinkeistään."

Tarjoatte muun muassa kausittain vaihtuvia salaatteja ja muhkeita leipiä. Listalla ei samanlaisia tuotteita tule kuukauden aikana vastaan, kuinka laaja reseptiikka teillä on?

"Teemme ruoat aika lailla raaka-aineiden mukaan. Jos Tarjolla on tuoretta parsaa, on sitä luon-nollisesti meillä myös ruokalistassa. Olemme Filipon kanssa yhtä hyviä kokkeja, ja molemmat kokkaa sen päivän fiiliksen mukaan ilman valmiita reseptejä. Unohtelen helposti muita asioita, mutta reseptit ovat aina olleet sellaisia, jotka jäävät mieleen."

Teillä on tarjolla myös jäätelöä seitsemää laatua kerrallaan. Ovatko ne omaa tuotantoanne?

File: Siri Ylinen

"Ei, ne tulevat Turusta jäätelöbaari Nuvolesta. Jäätelöt ovatkin ainoa tuote, mitä emme itse tee. Filippo on tosin ammatiltaan jäätelönvalmistaja, joten seuraava investointimme on jäätelökone."

Mikä on pahin E-koodi?

"Pyrin kaikkinensa minimoimaan lisäaineiden käyttöä. Olen aika ehdoton lisäaineiden suhteen. Kerran tilasin valmiiksi kuorittuja perunoita, mutta en voinut käyttää niitä, koska niissä oli yhtä säilöntäainetta, josta ei myyntihetkellä ollut mitään mai-nintaa."

Kahvilanne sisustus on varsin retro. Mistä syntyy aito retroilme?

"Halusin kaikki huonekalut kierrätettyinä, joten retrous syntyi sitä kautta vähän vahingossa. Remontoimme kuusi kuukautta tilaa, hieman fiiliksen mukaan pistimme räikeitä värejä sinne, missä niitä yleensä ei ole."

Rauman paras kirpputori?

"Rauman SPR:n kirppis on ehdottomasti Suomen paras. Hyvin monipuolinen. Eurajoen Linnamaalta löytyy myös ihana maalaistalo, josta löytää paljon huonekaluja. Paikka on vain sunnuntaisin auki, eikä mainosta, joten sinne ei vahingossa eksy."


Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom. 1
Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan... 1
Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?
VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.
Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.
Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.
Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...
Arto Tuunela
Pariisin Kevään nokkamiehestä kasvoi popin ylijumala.

Lue lisää: Ihmiset

Mathias Hüffner
Der Braumeister.
Taru Anttila
Animaattori.
Roller derbyn sanansaattaja
Suomen MM-valmentaja haluaa roller... 4
Mila Kajas
Frankensteinin morsian liukkaalla jäällä
Paula Koivuniemi
Paula Koivuniemi heiluttaa piiskaa... 7
Teemu Mäki
Kissamies ei anna tuumaakaan... 149
Jenni Banerjee
Jennin oppivuodet 15
Antti Nylén
Vastarannan kiiski 28
Timo Tolkki
Suomirokin hulluin mies 24
Miina Maasola
Moninainen.