Spider-Man Trivia

Ihmislukki kiipeää kaupungin kankaille

Hahmon nimi on myös Suomessa Spider-Man eikä Hämähäkkimies.

Spider-Man esiintyi ensimmäistä kertaa Amazing Fantasy -sarjakuvalehden numerossa 15 elokuussa 1962.

Spider-Manin kehitti käsikirjoittaja Stan Lee. Kollegoiden mielestä se oli huono idea, koska ihmiset inhoavat hämähäkkejä.

Stan Lee on ollut mukana kehittämässä seuraavia supersankareita: Hulk, Fantastic Four, X-Men, Nick Fury, Daredevil, Iron Man, Doctor Strange ja Silver Surfer. Miltei kaikista on elokuva tekeillä.

Leen ideana oli tehdä inhimillinen supersankari, joka olisi kuin yksi lukijoistaan. Hänestä kirkasosaiset oikeuden puolustajat Supermanin tapaan olivat tylsiä.

Peter Parker muuttui Spider-Maniksi, kun radioaktiivinen hämähäkki puri häntä tiedenäyttelyssä.

Spider-Manilla on yliluonnollisen herkät aistit, valtavat voimat ja hän pystyy kävelemään hyönteisten tavoin seinillä ja katoissa. Seitinheittosysteemin Parker kehitti itse.

Aluksi Parker ei halunnut sankariksi, vaan käyttäytyi kuten normaali ihminen ja ryhtyi tekemään erikoiskyvyillään rahaa.

Kun murtovaras tappoi Parkerille rakkaan Ben-sedän, hän päätti unohtaa itsekkyyden ja ryhtyi oikeuden puolustajaksi.

Peter Parker elää ja vaikuttaa New Yorkissa. Lee halusi sankarinsa elävän todellisessa maailmassa eikä missään kuvitteellisessa "metropoliksessa".

Peter Parker on ammatiltaan lehtivalokuvaaja. Nykyään hän myös opettaa valokuvausta.

Parkerin ensirakkaus Gwen Stacy kuoli taistelussa Green Goblinia vastaan. Green Goblin (Willem Dafoe) on Spiderin päävastustaja myös elokuvassa.

Myöhemmin Parker meni naimisiin Mary Jane Watsonin kanssa. Liitto ei kuitenkaan kestänyt.

Vuosien mittaan Spider-Man on taistellut yhteensä ainakin 140 erilaista roistoa vastaan.

Spider-Man ei vieraile sarjakuvan ulkopuolella ensimmäistä kertaa. Ensimmäinen piirrossarja tehtiin vuosina 1967-1969. Spider-Man seikkaili omassa animaatiosarjassaan myös 1980- ja 1990-luvuilla. Uusinta sarjaa pidetään onnistuneimpana. Ainoa lihaa ja verta ollut Spider-Man esiintyi USA:ssa tv:ssä vuosina 1977-1979.

Floridan Orlandon Universal-huvipuiston Island of Adventuren Marvel Super Hero Islandin The Amazing Adventures of Spiderman -ajelu on huikea ja onnistunut.

Spider-Man-elokuva on ollut suunnitteilla Batman-hitistä (1989) alkaen. Elokuvaoikeudet olivat kuitenkin epäselvät ja niistä käräjöitiin pitkään.

Projekti oli pitkään korvamerkitty James Cameronille, joka kuitenkin luopui siitä Titanicin menestyksen jälkeen.

Lopulta ohjaajaksi valittiin Sam Raimi, joka oli Sony Picturesin ohjaajalistalla vasta sijalla neljä. Häntä ennen listalla olivat Jan DeBont, Ang Lee ja David Fincher.

Spider-Mania esittää dramaattisista rooleistaan tunnettu Tobey Maguire. Sony olisi halunnut rooliin supertähden, mutta Raimi taisteli oman ehdokkaansa puolesta.

Sony olisi nähnyt Spider-Manina mieluummin Freddy Prinze Jr:n tai Leonardo DiCaprion.

Elokuvan budjetti oli 130 miljoonaa dollaria ja markkinointibudjetti noin 50 miljoonaa. Elokuva on jo nyt yksi kaikkien aikojen hiteistä. Se tuottaa USA:n valkokankailla noin 400 miljoonaa dollaria ja muualta maailmasta saman verran. Lisäksi tuloja saadaan muista julkaisuformaateista ja oheiskrääsästä.

Spider-Man-puvut maksoivat 100 000 dollaria kappale. Neljä niistä varastettiin, eikä niitä ole löydetty.

World Trade Center poistettiin elokuvasta terrori-iskujen vuoksi myöhemmin digitaalisesti. Kaksoistornit kuitenkin vilahtavat kuvassa heijastuksena Spider-Manin silmissä. Ne jätettiin elokuvaan tarkoituksella.

Spider-Man 2:n tekeminen on jo aloitettu. Sama ohjaaja, käsikirjoittaja ja näyttelijät ovat mukana myös jatko-osassa. USA:n ensi-iltapäivä on 7.5.2004.

Spider-Man ensi-illassa 29.6.2002


Baarifestivaalit 2012 @ Helsinki & Turku

Kommentit (4)

  • 20.6.2002 23:28
    Ja jumalavita se on HÄMÄHÄKKIMIES eikä mikään Spider-Man, eikä Spindelin Mannen. Ja Teräsmies kanssa. Siis ei Supermies vaan Teräsmies. Johan nyt on marvel kun ei tää oo kaikille selvä.
  • 2.
    Olli Herkkukolli
    12.4.2003 00:19
    Ja toi Batman ei oo mikää ´nahkhiirmees´
  • 3.
    hsuper
    4.9.2006 21:50
    hämisleffa on siisti ja kolmonen on tulossa.
    siinä on venom jjjjjjjjjjjjjjjjjjjeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee eeeeeeeeeeeeeee
  • 4.
    hsuper
    4.9.2006 21:52
    mitä piditte batman beginsistä?

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.
Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.
Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa... 1
Katarinan uusi alku Turussa
Ravintolalaiva Katarina avasi kesäkautensa hienoilla uudistuksilla
Baarifestivaalikäyttäytyminen
Tämän oppaan avulla osaat käyttäytyä Cityn Baarifestareilla...
Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan... 1
Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija... 1
Festareiden ABC
Cityn vinkit festarineitsyeille.
Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...
Kahvinpaahdantaa Mansessa
Kahvila Valo tuo kofeinisteille ilouutisen: Valo alkaa paahtaa omaa...

Lue lisää: Leffat

Kulttiohjaaja numero 1
Kim Finn ei mahdu Lauri Törhösen... 6
Tenavatähti
Elena Leeve täytti juuri 24 vuotta. Jussin hän sai kymmenen vuotta...
Ansa ja Tauno 2.0
Ellin ja Chiken eka kerta. Valkokankaalla.
Älkää peljätkö!
Sauna-kauhuelokuvan tekijät tilittävät pelkojaan Citylle.
Renny Harlin
I´ll Be Back.
Kulmien kundi Andreas
Kaurismäki on näyttelijä Andreas af Enehielmin mielestä liian...
Terveiset Vittulajänkältä
Vittulanjänkällä on kireä tunnelma... 6
Viikonlopun katsotuimmat leffat, vko 18
Mitä elokuvia Suomi katsoi viikonloppuna?
Rahaa rautataivaalla
Timo ja Samuli tekevät Suomi-leffan 6,9 miljoonalla eurolla.
Viikonlopun katsotuimmat leffat, vko 11
Mitä elokuvia Suomi katsoi viikonloppuna?