Spotify USA:ssa: Suosio kasvaa, mutta kaikki eivät ole tyytyväisiä

Osa itsenäisistä levy-yhtiöistä on vetänyt musiikkinsa pois pienten tuottojen takia.

Varjoja paratiisissa. Osa yhdysvaltalaisista pienlevy-yhtiöistä on vetänyt musiikkinsa pois Spotifystä, koska sieltä saadut tuotot eivät ole miellyttäneet.
Varjoja paratiisissa. Osa yhdysvaltalaisista pienlevy-yhtiöistä on vetänyt musiikkinsa pois Spotifystä, koska sieltä saadut tuotot eivät ole miellyttäneet.

Musiikkipalvelu Spotify sai heinäkuussa vihdoin läpi toiveensa USA:n markkinoille pääsystä. Euroopassa suursuosioon noussut palvelu väänsi kaksi vuotta kättä neljän suuren yhdysvaltalaisen levy-yhtiön kanssa ennen kuin sopimus syntyi. Pääsy jättimarkkinoille oli Spotifylle kriittinen piste, sillä muuten yhtiön kasvu ei olisi jatkunut toivotulla tavalla.

Teknologiablogi GigaOm:n mukaan musiikin paratiisista löytyy kuitenkin varjoja. Kolme kalifornialaista metallilevy-yhtiötä nimittäin vetivät musiikkinsa pois palvelusta.

Prosthetic Records, Century Media ja Metal Blade -levy-yhtiöt kertovat olevansa tyytymättömiä palvelun tuomiin tuottoihin. Viimeisenä lähteneestä Prosthetic Recordsista kommentoitiin L.A. Weeklylle, että tuotot ovat ”osia penneistä” ja että ”asiassa ei näytä olevan hyviä puolia.”

Century Metalin tiedotteessa puolestaan kerrotaan yhtiön uskovan digitaalisen musiikin uusiin jakelumahdollisuuksiin, mutta he eivät näe Spotifytä askeleena oikeaan suuntaan. Yhtiön mukaan kehitys on johtamassa siihen, että ”bändeillä ei ole mahdollisuuksia nauhoittaa musiikkia niin kuin sitä pitäisi nauhoittaa” ja että ”osa bändeistä, joilla on jo valmiiksi vaikeuksia saada rahat riittämään, tulevat kuolemaan.”

Readwriteweb-sivuston mukaan musiikin stream-palveluista olevat tuotot ovat naurettavan pieniä verrattuna fyysisten äänitteiden myyntiin. Artistin kappaletta tulisi ladata yli neljä miljoonaa kertaa, jotta hän pääsisi minimipalkan tasolle.

GigaOm:n saama vastaus Spotifyltä painottaa, ettei kannata tuijottaa yhdestä soitosta saatua tuottoa. Heidän mukaansa on järkevämpää katsoa kokonaispottia, jonka Spotify on tuonut musiikkibisnekselle. Esimerkiksi eurooppalaisille levy-yhtiöille Spotify on suurin digitaalisesta musiikista saatava tulonlähde. Spotify painottaa vastauksessaan myös sitä, että palvelu on vastaus piratismiin. Heidän arvionsa mukaan 95 prosenttia digitaalisesta musiikista ladataan laittomasti. Näinpä Spotify on keino saada rahaa väeltä, joka ei aiemmin tuonut bisnekseen penniäkään.

Niin tai näin, näyttäisi, että Spotifyn logiikka tuottaa isoille levy-yhtiöille hyvin, mutta pienemmille ja vähemmän musiikkia omaaville lafkoille vain pennosia. Näin, vaikka alun perin palvelun piti olla juuri pienemmille pelureille keino saada musiikkiaan kuuluviin.


Deitti.net-kesätarjous!

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Elokuun festariopas 2012
Flow'n lisäksi juhlitaan Taiteiden yössä, Kalliossa ja juhlaviikoilla.
Festareiden ABC
Cityn vinkit festarineitsyeille.
Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...
Baarifestivaalikäyttäytyminen
Tämän oppaan avulla osaat käyttäytyä Cityn Baarifestareilla...
Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa... 1
Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
Katarinan uusi alku Turussa
Ravintolalaiva Katarina avasi kesäkautensa hienoilla uudistuksilla
Arto Tuunela
Pariisin Kevään nokkamiehestä kasvoi popin ylijumala.
VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.

Lue lisää: Raha & talous

"Eteläpohojalaanen äijääly" sai tunnustusta
Duudsoneiden tv-tuotantoyhtiö Rabbit Films voitti vuoden...
Kuningaskuluttajat
Nuoret aikuiset pelastavat... 2
Angry Taxpayers vastustaa Tekesin tukia
Tekesin tukijärjestelmää... 5
Luottoihmiset
Miksi Visa vinkuu, vaikka sen... 43
Rahakysely - Ratkaisut maailman köyhyysongelmaan
Heureka! Maailman köyhyysongelma on... 11
Takaisin omaan kotiin
Hyvästi vuokravankilat... 6
Koko elämä velaksi
Annilla on 22-vuotiaana... 67
Asumisen luokkajako
Pääkaupunkiseudun asuinalueet on... 1
Piraatti-Suomi
Onko sinullakin väärää kamaa päälläsi ja päässäsi?
Nokia Nightmare
Vuonna 2007 Nokian yhteisöveroilla maksettiin suomalaislasten...