Applen entinen toimitusjohtaja menehtyi vain reilu kuukausi pestistään luopumisen jälkeen.
Applen kotisivut muistivat johtajaansa kuolemanjälkeisenä päivänä.
Jobsista sanottua
Perhe: Steve kuoli rauhallisesti perheensä ympäröimänä. Julkisessa elämässään hän oli tunnettu visionäärinä; yksityiselämässään hän vaali perhettään.
Facebookin perustaja Mark Zuckerberg: Steve, kiitos, että olit mentori ja ystävä. Kiitos, että näytit, että on mahdollista rakentaa jotain, joka muuttaa maailmaa.
Presidentti Barack Obama: Rakentamalla yhden maailman menestyksekkäimmistä firmoista omasta autotallistaan hän toimi esimerkkinä amerikkalaisesta kekseliäisyydestä. Tekemällä tietokoneista henkilökohtaisia ja laittamalla internetin taskuumme hän teki informaation vallankumouksesta paitsi mahdollisen, myös intuitiivisen ja hauskan.
Ohjaaja Spike Lee: Visionäärejä sanotaan aina ensin hulluiksi. Visionäärit näkevät maailman, jota muut sanovat mahdottomaksi. Maailman, jota muut eivät osaa kuvitellakaan.
Google Larry Page: Hän osasi aina sanoa muutamilla sanoilla sen, mitä sinun olisi itse asiassa pitänyt ajatella ennen kuin ehdit ajattelemaankaan sitä.
Steve Jobs, 56, menehtyi Kaliforniassa viime yönä Suomen aikaa. Applen toimitusjohtajana elokuun lopulle toiminut Jobs kärsi haimasyövästä.
Jobsin tarina Applen peräsimessä on vailla vertaa. Se alkaa autotallista Silicon Valleysta vuonna 1976. Steve innostuu ystävänsä Stephen Wozniakin kehittelemästä tietokoneesta. Jobs myy pakettiautonsa ja Wozniak taskulaskimensa, jotta rahat prototyyppiä varten saadaan kasaan.
Syntyy ensimmäinen Applen tietokone. Tilauksia saadaan 50, joten miehenalut väsäävät datorit valmiiksi Jobsin vanhempien autotallissa. Seuraava kone, Apple ][, on jo hittituote ja sijoittajat kiinnostuvat. Pian Apple on jo pörssissä.
Kymmenluvun puolivälissä jokin menee pieleen ja Macintoshiksi ristitty tietokone ei myy hyvin. Molemmat perustajajäsenet jättävät firman. 90-luvulla Applen osake laski, vaikka ensimmäiset Powerbookit olivat menestyksiä. Jobs ehti myymään kaikki yhtiön osakkeensa.
Jobs palasi ottamaan komennon vuonna 1997, kun Apple oli lähes konkurssin partaalla. Miehen uskalias peliliike oli karsia satoja ohjelmisto- ja laitehankkeita ja keskittää kaikki paukut muutamiin tuotteisiin. Suunnitelma toimi loistavasti. Ensin tulivat värikkäät ja läpinäkyvät iMacit, sitten iPodit, Macbookit, iPhonet ja iPadit.
Kauppalehden mukaan kesällä 2011 Apple hätyytteli Exxon Mobilea maailman suurimpana yrityksenä 374 miljardin dollarin markkina-arvollaan. Jobs oli onnistunut nostamaan Applen kurssia vuoden 1997 jälkeen 7800 prosentilla.
Kriittisessä pisteessä, vuonna 1997, Apple sai myös apua yllättävältä taholta. Microsoft nimittäin sijoitti henkitoreissaan olevaan Appleen 150 miljoonaa dollaria ja oli osaltaan nostamassa kilpakumppaninsa takaisin pystyyn. Näin, vaikka vielä vuotta aiemmin Jobs oli kuvannut Microsoftia seuraavasti:
”Heillä ei ole makua, heillä ei ole käytännössä minkäänlaista makua.”
Jobs julkisti Microsoft-yhteistyön Applen perinteisellä tiedotustilaisuudella, jossa Jobs seisoo yksin lavalla. Tilanne kuvasi erinomaisesti sen hetken kilpailuasetelmaa: Steve Jobs näyttää lavalla pieneltä menninkäiseltä, kun Microsoftin silloinen toimitusjohtaja Bill Gates ilmestyy jättiscreenille hänen taakseen.
Jobs oli urallaan mukana mullistamassa tapaamme ajatella tietokoneita, puhelimia ja tapaa, jolla kulutamme musiikkia. Hänessä yhdistyivät taiteilijan näkemys ja insinöörin osaaminen. Hän itse sanoi, että ”monesti ihmiset eivät tiedä, mitä he haluavat ennen kuin näytät sen heille.”
Tässä piilee yksi Applen menestyksen suurimpia syitä: teknologia toimii ihmisten tarpeita palvellen, sen sijaan, että ihmisten tulisi muuttaa toimintaansa teknologian edellyttämällä tavalla.
"Tässä piilee yksi Applen menestyksen suurimpia syitä: teknologia toimii ihmisten tarpeita palvellen, sen sijaan, että ihmisten tulisi muuttaa toimintaansa teknologian edellyttämällä tavalla."
No tämä nyt on silkkaa kuraa. Ompun käyttäjä ostaa toisen koneen jos mielii pelata, uuden ompun kerran puoleen vuoteen jos mieliin pitää suorituskyvyn hyväksyttävänä ja hyväksyy ettei muiden valmistajien tuotevalikoimasta löydy halvempaa tai parempaa ratkaisua kuin ompun omista koska omppu haluaa myös lisälaitemonopolin omiin koneisiinsa.
Ylihinnoiteltua ja rajoittunutta, siinä kaksi sanaa jotka kuvaavat omppua parhaiten.
Paskan marjat. Mun neljä vuotta vanha omppuläppäri kelpaa edelleenkin vallan mainiosti mm. kirjoittamiseen, kuvankäsittelyyn, raskaamman sarjan koodaamiseen ja leffojen yms. katseluun eikä sellaista printteriä, kameraa, tulostinta tai musiikkivehjettä (äänikortit, syntikat yms) ole vielä löytynyt, joka ei olisi omppuun kiinnitettäessä toiminut laakista.
Pelejä sille ei kyllä kauheasti ole, vaikka niitäkin löytyy yhä enemmän.
Oma PC:ni on myös 4 vuotta vanha ja jaksaa pyörittää kaiken kuten uutenakin. Ero on vain siinä, että minä maksoin tuosta tonnin ja vastaavan ompun hommaaminen menee hyvin lähelle 3000€ vielä nykyäänkin.
80- ja 90-luvulla Apple Macintosh oli jotain aivan muuta kuin vittumainen valtavirta. Tiedä sitten siitä eteenpäin, mutta suuri kunnioitus Jobsille että jaksoi olla jotain muuta kuin se hyväksytty vaihtoehto. Sanokaa mitä sanotte.