Suklaata seksin puutteessa

Sisäpiiri

Kysymys: Hyvä Walter, osaisitko sanoa miksi minun tekee aina hirveästi mieli suklaata silloin kun seksin osalta on ollut aika hiljaista? Tarvitsen silloin suklaata lähes päivittäin. Kun seksielämä puolestaan on vilkasta, niin suklaa ei käy edes mielessä.
Misse

Vastaus: Doctor Sigmund Freud oli tutkimuksissaan havaitsevinaan, että puutteessa olevat ihmiset sublimoivat halujaan, eli suuntaavat ne korvaaviin kohteisiin, tässä tapauksessa suklaapatukkaan. Nykyisin todetaan, että aivojen limbinen järjestelmä, joka rekisteröi suuria tunteita kuten vihaa, rakkautta ja seksiä, joutuu rakkauden tai seksin puutteessa stressiin. Kyetäkseen helpottamaan stressiä aivot tarvitsevat kaliumia. Ja kaliumia on suklaassa. Ihailkaa tietämystäni.

Kysymys: Miksi krapulassa on morkkis? Vaikka ilta olisi ollut loistava, ei olisi mokannut millään tapaa itseään ja kaikki sujunut, niin silti seuraava päivä itketään. Mitä?
Liinu

Vastaus: Kankkunen on kemiallinen happening. Juomisen lopettavalle ihmiselle tulee vieroitusoireita, niin kuin minkä tahansa huumeen katkaisussa. Vierotusoireet aiheuttavat ahdistusta ja masennusta. Myös serotoniinin määrä laskee. Itkettää.

Kysymys: Voidaanko pitää normaalina 20-vuotiasta neitsyttä?
Yksin

Vastaus: Ei missään tapauksessa. Se on päinvastoin jännittävän epänormaalia.

Kysymys: Olen vihdoin ja viimein rahattoman nahjusteluni jälkeen onnistunut saamaan hyvin palkatun duunin. Haluaisinkin luoda ympärilleni ”menestyvän ihmisen auran”. Ja tietysti myös kauniin ja älykkään. Kerro, oh, oraakkeli.
Lumi

Vastaus: Sinun täytyy osata näyttää tyytyväistä naamaa. Tyytyväisyys ärsyttää kanssaihmisiä kaikkein eniten. Olisi myös erinomaista, jos pystyisit vaikuttamaan paitsi hyvin toimeentulevalta myös jossain määrin joutilaalta. Ei mitään tylsää burn-outia, vaan ikään kuin olisit jatkuvasti vapaa-ajan fiiliksissä. Silloin saat tyhjätaskujen lisäksi myös menestyjät kadehtimaan itseäsi. Älykkyyden voit aika pitkälle unohtaa, se on luusereiden leikkikehä. Kauneus? Käytä tänä keväänä karkin väristä huulipunaa.

Kysymys: Oon hurja bilehilemisu, mutta en kaikkein kokenein… Onko mahdollisuuksia saada mies vain yhdeksi illaksi tekemättä kuitenkaan sitä? Oisin ehdottoman kiinnostunut kuulemaan sinun, jumalani, mielipiteen.
Mussukka

Vastaus: Se on mahdollista, mutta ongelma on siinä, miten sen onnistuu tekemään ilman loppuillan raastavaa selkkausta. On kaksi menetelmää. 1) Kerro miehelle heti, että sinusta on okei viettää iltaa hänen kanssaan, mutta valitettavasti joudut sen päätteeksi menemään yksin kotiin nukkumaan, jostain syystä. Et saa sanoa rehellistä syytä, sitä että sinä et halua mennä miehen kanssa sänkyyn. Se johtaisi välittömään riitaan ja murheeseen. Sinun pitää keksiä joku tekosyy tyyliin ”mun täytyy lähteä aamulla aikaisin Ahvenanmaan ympäripurjehdukselle.” Tässä on se huono puoli, että mies saattaa hieman tylsistyä ja illan mittaa tiirailla muita naisia. 2) Bailaat koko illan halukkaasti, ja kun mies lopulta alkaa ehdotella, katsot häntä silmät sinisinä ja sanot: ”Enkö mä muistanut kertoa? Mun pitää lähteä aamulla aikaisin Ahvenanmaan ympäripurjehdukselle.” Näissä molemmissa vaihtoehdoissa ratkaisevaa on etukäteen suunniteltujen valkeiden valheiden esittäminen spontaanisti ja uskottavasti. Sillä tavalla saat kaiken



Baarifestivaalit 2012 @ Helsinki & Turku

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Vartalohoitajanne! Ekololita

Babydollit ovat taas kuuminta muotia - sikäli kuin pystyn tajuntani rajamailla...

Walter de Camp • 21.5.2012 (2)

Lue lisää: uusin City-lehti

Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom. 1
Heinäkuun festariopas 2012
Love Music Festival ja Summer Sound Festival luottavat konesaundiin.
Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.
Kahvinpaahdantaa Mansessa
Kahvila Valo tuo kofeinisteille ilouutisen: Valo alkaa paahtaa omaa...
VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.
Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...
Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.
Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan... 1
Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...

Lue lisää: Sisäpiiri

Etsitään mr. Emoa
Sisäpiiri. 5
Vaara-aineenvaihdunta
Sisäpiiri. Kysy juhlimisesta... 1
Olenko tiukkis helsinkiläisnainen?
Sisäpiiri 38
Pikkuveljeäni parjataan
Sisäpiiri 4
Kysymys rintamalta
Sisäpiiri 3
Patsaiden pienet pallit?
Sisäpiiri 7
Kuinka maajussi isketään?
Sisäpiiri 1
Miksi poikien illat ovat hauskempia?
Sisäpiiri 42
Naishammaslääkärin vastaanotolle
Sisäpiiri
Walter De Campin tutkimuksia
Sisäpiiri 5