Surkeaa Suomi-kuvaa

Nykyisen finanssikriisin aikana monet ovat riemuinneet siitä, että suomalaiset pankit ovat kiertäneet roskalainat kaukaa. Minä en. Entä jos asuntolainojen jakaminen rahattomille olisi toiminutkin? Me suomalaiset tuskailisimme silloin maakuopissamme, kuinka muut jakavat suuria seteleitä. Nytkin olen kateellinen esimerkiksi tapahtumien keskipisteessä oleville englantilaisille, kun Suomi taasen ei kiinnosta ketään. Näinkö Suomi-kuvaa rakennetaan, valtionvarainministeri Katainen?

Ilman riskiä ei synny poskettomia henkilökohtaisia omaisuuksia, joiden tavoitteluun talousjärjestelmämme perustuu. Tämänhän me kaikki opimme jo Lions Clubin nuorisojaostossa. Luonnollisesti riski tarkoittaa sitä, että pankit voivat menettää toisten rahat, mutta vastaavasti johtohenkilöiden voitotkin voivat olla huimia.

Samasta syystä lähetän edelleen kuukausittain suurehkon shekin Wincapitan johtohenkilöille Pattayalle. Sponsorini toimii suuressa investointipankissa riskinhallintaosastolla ja vakuuttaa kaiken vielä järjestyvän. Se onkin vain loogista, sillä ei salama iske kahdesti samaan paikkaan: miksi siis sama pyramidikaan romahtaisi kahdesti? Jos kansainvälinen pankkijärjestelmä nousee finanssikriisin jälkeen taas jaloilleen seisomaan asuntovelallisen kasvoille, saattavat myös Wincapitan sivut taas aueta.

Olen ehkä saanut haimatulehduksen, mutta ymmärrän silti satoja miljoonia hamuavia investointipankkiireja. Ei Roope Ankkakaan enää vietä aikaansa Miljoonikkojen klubilla, vaan Miljardöörikerhossa. Mitä tekee viidellä miljoonalla, kun voi saada sata? Samasta syystä olen ohjannut lapseni hyväpalkkaisille urille ja huonoille elämäntavoille, jotta he voivat jättää minulle riittävän suuret perinnöt. Ei kukaan omilla ansioillaan tarpeeksi rikkaaksi pääse.

Saanen lisäksi kysyä, eikö talouden taantuma ole myös hyvä asia? Myönnän, ei se ole, mutta ajatus kannattaa kuitenkin pitää mielessä, jos työpaikka lähtee alta. Sen jälkeen on turha tulla minulle Koh Samuilla itkemään, ettenkö olisi varoittanut.

Kirjoittaja on äitis