Syysprinssin kuolema

Aamupäivällä 16. elokuuta Kampin metroasemalla, itäänpäin vievällä laiturilla seisoo hoikkavartaloinen, kapeakasvoinen mies. Miehellä on tummat taipuisat hiukset ja kookas nenä. Yllään hänellä on oranssi t-paita, jonka päällä vihreä kauluspaita, jalassa farkut ja mustat lenkkitossut.

Kello 9.59 metrotunnelista purkautuu viileää ilmaa laiturille. Metro Ruoholahdesta on tulossa. Junaa kuljettaa kesätyöntekijä, juuri kuljettajakurssilta valmistunut nainen.

Mies on muiden asiakkaiden joukossa keskellä laiturialuetta. Hän ei ole humalassa, ei lääkkeiden tai huumeiden vaikutuksen alainen.

Juuri kun 121 tonnin painoinen, neljän vaunun juna viheltää ulos tunnelista 40 kilometrin tuntinopeudella, mies hyppää kiskoille. Ohikiitävän hetken kuljettaja toivoo, että hyppääjän vauhti on liian kova, että tämä ajautuu ohi törmäyskurssilta, mutta mies korjaa syöksynsä takaisin kiskoille. Hän kohtaa vastaantulevan junan seisten, ei kyyryssä kuten useimmat noin kahdestakymmenestä metron alle juosseesta suomalaisesta.

Mies on Harri Sirola, 43-vuotias kirjailija.

Vain muutamaa tuntia myöhemmin kaupungin kulttuurikerma kokoontuu Uudenmaankadulle Otavan kirjasyksyn avajaisiin. Sisäpiha täyttyy tyytyväisistä ihmisistä, iltapäivä on hauteisen lämmin ja valkoviini juuri sopivan viileää. Kukaan ei voi aavistaa, että vuoden 1980 juhlituin esikoiskirjailija on tänään lähtenyt lopullisesti.

Ilman henkilöpapereita Lapinlahden sairaalasta aamukävelylle lähteneen Sirolan henkilöllisyys selviää vasta seuraavana päivänä, kun Ilta-Sanomat julkaisee uutisen tuntemattomasta metron alle jääneestä miehestä.

Lahden lääkärin poika Harri Sirola nousi kirjailijoiden eturiviin jo 22-vuotiaana kirjallaan Abiturientti, joka esitteli eliittikoulu SYK:ta sellaisessa valossa, että huhujen mukaan kirjaa ei edelleenkään löydy Suomalaisen Yhteiskoulun kirjastosta.

80-luvun alussa Sirola oli ylistetty kyky, joka yhdessä tyttöystävänsä Anja Kaurasen (nyk. Snellman) ja muiden kulttuuriradikaalien kanssa julkaisi Kiima-lehteä.

”Minusta oli – pieneksi hetkeksi – tullut Suomen kuuluisin nuori kirjailija”, Sirola on kirjoittanut.

Seitsemän laudaturin ylioppilas ei ollut käynyt kirjoittajakursseja, hän oli täysin itseoppinut kirjailija. Sirola oli poikkeuksellisen lahjakas. Hän pääsi sisään useisiin tiedekuntiin, mm. lääketieteelliseen, hän kävi laivaston reserviupseerikurssin ja opiskeli itselleen jopa puusepän ammatin.

Painosten kuningasta Sirolasta ei koskaan tullut. Monille Sirola tulikin tutuksi vasta kun kuuluisa ex-tyttöystävä Anja Kauranen julkaisi kirjansa Syysprinssi vuonna 1996. Kirja kertoi Kaurasen ja Sirolan rakkaussuhteesta sekä Sirolan syvästä depressiosta, johon Sirola oli ajautunut julkaistuaan Virosta kertovan pääteoksensa Kaksi kaupunkia. Kirja nosti uudestaan esille Suomenlahden pohjois-etelä-ulottuvuuden. Romaani sai hienot arvostelut, Sirolaa verrattiin jopa Hemingwayhin, mutta parin tuhannen kappaleen myyntiluvut masensivat. Depressio vei Sirolan lopulta Lapinlahden mielisairaalaan, diapam- ja sähköshokkikierteeseen. Sirola ei häpeillyt masennustaan, vaan kirjoitti siitä rohkean tilityksen Imageen lokakuussa 1996.

”Tuska-depressioon sairastuminen on kuin siirtyminen maanpäällisestä elämästä vedenalaiseen. Paine on veden alla kova. Korvat paukkuvat. Keuhkot eivät saa happea. Ja niin jonkin ajan kuluessa kaikki elintoiminnot pysähtyvät, tai paremminkin sanottuna: lähes pysähtyvät. Jommoinenkin olkipilli johtaa kauas pinnalle. Pysyt vaivalloisesti hengissä, ilma virtaa pillin läpi katkonaisesti, mutta virtaa sittenkin – ja juuri kun kuvittelet hapen loppuvan, pillistä tuhahtaa sen verran mädänhajuista ilmaa, että kykenet tuntemaan kivun”, Sirola kuvasi sairauttaan.

Sirola vastasi Kaurasen Syysprinssi-romaaniin seuraavana vuonna kirjallaan Syysprinssin kalaretki, jonka hän osoitti ”naiselle, joka kerran kirjoitti minusta hyvin kauniisti”. Novellikokoelman herkässä ja intiimissä niminovellissa Sirola kirjoittaa rakkaudestaan Kauraseen.

”Veneretkellä, josta kirjoitan, emme rakastelleet, kaikki muu on muistini mukaan totta”, Sirola kertoi myöhemmin.

Kun Sirola kirjoitti tuota kirjaansa, masennus vaani yhä.

”Söin onnellisuuspillereitä, kun kirjoitin kirjaani, mutta kukaan ei voi sanoa, oliko lääkkeillä jotain vaikutusta, itse en huomannut. En uskaltanut lopettaa lääkkeen käyttöä juuri silloin”, Sirola kertoi Citylle marraskuussa 1997. Syysprinssin kalaretken viimeisen luvun Sirola sanoi kirjoittaneensa 0,5 promillen humalassa, koska “se on tutkitusti luovin tila.”

Imagen artikkelissa kahden tytön isä, vaimostaan sittemmin eronnut Sirola kertoi masennuksensa pohjakosketuksessa pohtineensa täydellistä itsemurhaa, hengenriistoa, jota ei pystyttäisi osoittamaan itsemurhaksi.

Alkuvuodesta Harri Sirola oli jättänyt kustantajalleen

Gummerukselle seitsemännen kirjansa käsikirjoituksen. Vain viikkoa ennen kuolemaansa Sirola oli ollut vielä yhteydessä kustantajaansa. Sirola oli odottanut kirjansa julkaisemista innokkaasti. Kustantajan kanssa piti vielä suunnitella kirjan ulkoasua.

Syyskuussa julkaistava teos, Jeesus Enkelinpoika Nasaretilainen, on Sirolan tulkinta Raamatun evankeliumeista.

Gummeruksen kirjaesitteen mukaan Sirolan kirja on verevä ja sydämellinen pienoisromaani, joka lumoaa persoonallisuudellaan ja hilpeydellään.

”Ilman masennustani en osaisi olla hilpeä”, Sirola on sanonut.