Tampereen Gloria uudistuu

Gloria on uudistanut konseptinsa kokonaan.

Ville Pietilä ja Meeri Saksman pitävät Glorian uutta sisustusta erittäin onnistuneena.
Ville Pietilä ja Meeri Saksman pitävät Glorian uutta sisustusta erittäin onnistuneena.

Liveklubista diskoksi

Gloria on uudistanut konseptinsa kokonaan. Pintaremontin valmistuttua on ravintolassa luovuttu live-esiintymisistä, ja Gloriasta on kuoriutunut täysverinen disko. Ulkonäöltään täysin uudistuneen yökerhon musiikki keskittyy 1980- ja 1990-lukujen hittitarjontaan. 

Ravintolapäällikkö Ville Pietilä korostaa, ettei kyseessä ole halpa tai helppo muutos. "Livepaikkoja on Tampereella todella paljon, mutta sen sijaan täällä on tarvittu aikuisempaan makuun diskoa. Me tarjoamme nyt sellaisen." Diskonsa lisäksi Gloria erottuu kaupungin muusta tarjonnasta ammattimaisesti tehdyillä cocktaileillaan. "Tasokkaan drinkkilistan ylläpitäminen on minulle henkilökohtaisesti tärkeää", vuoropäällikkö Meeri Saksman kertoo.
Gloria, Hämeenkatu 24

O’Connell’sin uusi lista

Irlantilaisravintola O’Connell’s vietti joulukuun alussa 15-vuotissyntymäpäiviään, joten ei olekaan mikään ihme, että ravintolassa on samalla päätetty tehdä uudistuksia ruokalistaan. Tarjolla on muun muassa Full Irish Breakfast ja perinteinen Fish and Chips.
O’Connell’s, Rautatienkatu 24

Saludista Manchego

Erityisesti vakuuttavasta lihapuolestaan tunnetuksi tullut ravintola Salud todistaa, että paikasta löytyy herkkuja myös esimerkiksi juuston ystäville. Saludista on saatavilla harvinaista 12 kuukautta kypsytettyä Manchego-lampaan maidosta tehtyä juustoa.
Salud, Tuomiokirkonkatu 19



Deitti.net-kesätarjous!

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa... 1
Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.
Miehen työ
Kolumni. Nyt voimme tarkastella Sauli Niinistön saavutuksia.
Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom. 1
Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan... 1
Kahvinpaahdantaa Mansessa
Kahvila Valo tuo kofeinisteille ilouutisen: Valo alkaa paahtaa omaa...
VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.
Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija... 1

Lue lisää: Ravintolat

Kuultua
Helsingin klubi- ja ravintolauutiset
Spy Hard
Kun muut bailaavat, me vakoilemme
Ravintolauutiset: Turku
Kuultua
Helsingin ravintola- ja klubiuutiset
Kuultua
Helsingin ravintolauutiset
Ravintolauutiset: Helsinki
1
Baarimestarin muistilista
Baarimikolle olet blondi... 1
Kuultua
Helsingin klubi- ja... 6
Spy Hard
Kun muut bailaavat, me vakoilemme.
Starbucks saapui lentokentälle
Kahvilaketju aloittaa Suomen valloituksensa Helsinki-Vantaalta.