Tanssijan maailma

Tanssija Susanna Leinosen seitsemän maailman ihmettä.

Sukellusristely


Missä: Galapagos
“Luonto Galapagoksella on erikoinen ja ihmeellinen. Eläimiä on paljon, eivätkä ne pelkää ihmisiä. Esimerkiksi linnut ja merileijonat tulevat aivan viereen. Sukelsimme reissulla viikon ja risteilimme saarelta toiseen. Saarilla sukeltaminen on mieletöntä. Näimme siellä satoja haita, delfiinejä, kilpikonnia, mureenat tulivat lähelle sukeltajia, näimme siellä jopa valashain kaksi kertaa. Laivassa oli mahtava kokki, joten reissu oli myös kulinaristinen nautinto. Galapagos on tarkoin suojeltu luonnonpuistoalue, joten omatoimimatkailu ei saarilla toimi.”

Koskenlasku


Missä: Kaituna River, Uusi Seelanti
“Uuden Seelannin hyvä puoli on se, että maisemat vaihtuvat nopeammin kuin Australiassa. Matkailuautolla on turvallista liikkua ja yöpyä voi melkein missä vain. Ajoin siellä neljässä viikossa lähes 7 000 kilometriä. Kaituna -joella laskimme hurjan kosken. Se oli vaarallista. Tulimme pystysuoraan putousta alas ja tietenkin lautta lensi nurinpäin ja menin uppeluksiin. Minulla meni vettä nenään ja luulin, että nyt hukun. En ollut valmistautunut henkisesti niin hurjaan kokemukseen. Myöhemmin juttu nauratti, mutta sillä hetkellä mietin, että tähänkö tämä kaikki loppui?”

Karijini National Park


Missä: Länsi-Australia
“Reissussa kokataan nuotiolla tai retkikeittimellä ja nukutaan ‘swageissa’ taivaan alla. En ole koskaan nähnyt sellaista määrää tähtiä. Yöt olivat mielettömiä, kun nukahti katsellen tähtiä ja tähtikuvioita. Koko taivaskatto näytti olevan täynnä avaruusroinaa. Puistossa oleminen on retkeilyelämää. Meitä oli mukana seitsemän retkeilijää ja opas. Seutu on punertavaa ja siellä on myös vesiputouksia, joten välillä pääsee uimaan. Länsirannikon ehdoton kohde.”

Waipi’O Beach


Missä: Havaiji, Yhdysvallat
“Olimme Havaijilla vuonna 2008. Emme olleet aivan varmoja mihin haluaisimme matkustaa. Olimme ostaneet lennot New Yorkiin, mutta matka siitä eteenpäin oli auki. Ostimme lennot Havaijille päivää ennen lähtöä. Waipi’O Beachillä Big Islandilla meitä vastaan käveli villihevonen, joka lähti seuraamaan meitä. Se tuntui uskomattomalta. Koko paikka oli uskomattoman kaunis. Siellä on upea vesiputous ja joki, joka jakaa rannan keskeltä kahtia. Myös sukeltaminen ja snorklaaminen mantojen kanssa on Havaijilla upea elämys.”

Hylkysukellus

Missä: Queensland, Australia
“Olin tätä ennen sukeltanut Thaimaassa sukelluskortin, mutta en ollut vielä tajunnut mikä sukeltamisessa on niin hienoa. Tuntui kuin olisin tullut satumaailmaan, kun hylky avautui eteemme. Kaikki eri kalalajit uivat sekaisin jo tavallaan riutaksi kasvaneen hylyn päällä. Kilpikonnia ja mureenoja oli mielettömästi. Yongala-alus upposi vuonna 1911 ja vei mukanaan 122 henkeä.”

Pohjois-Ilinizas-vuori

Missä: Ecuador
“Kiipeäminen huipulle (5 126 m) kesti viisi tuntia. En ollut ollenkaan varma selviänkö noususta. Cotopaxin lumirajassa käynti pari päivää aikaisemmin laukaisi vuoristotaudin. Sitä ajattelee olevansa kaikkivoipa, mutta koskaan ei tiedä onnistuuko. Huippu oli aika jyrkkä ja siellä oli kylmä ja lunta. Kun pilvet rakoilivat, tajusi kuinka korkealla oli. Hienointa oli, että selvisin huipulle.”

Karhunkierros

Missä: Oulangan kansallispuisto, Suomi
“Teimme 80 kilometrin vaelluksen. Lähdin reissuun liian uusilla vaelluskengillä, joten jouduin kävelemään loppureissun ohutpohjaisilla Blendin lenkkareilla. Mahtavat jylhät maisemat, poroja, upeat vesistömme ja kangasmetsät. Siinä on karuuden ja kauneuden ristiriita. Aiomme tulevaisuudessa reissata Suomessa enemmänkin.”

Susanna Leinonen



Deitti.net-kesätarjous!

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija... 1
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?
Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.
VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.
Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan... 1
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.
Räppäävä Rauhatäti
Sodankylän räp-tuontitoivo Rauhatäti ei pelkää keskiluokkaistumista.
Festareiden ABC
Cityn vinkit festarineitsyeille.
Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...
Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa... 1

Lue lisää: Matkailu

Peukaloisen matkalla
Liftaaminen on se halvin... 1
Matka menneisyyteen
Venetsia on kliseisen kaunis kaupunki.
Festivaali Go-Go
Suuntaa suveen Cityn kesäoppaan... 3
Luksuksen pääkaupunki
Pariisi päättää, mikä on kaunista. 3
Madventures-makutestamentti
Pikaruokariippuvuutta, hyljekeittoa... 1
Rahaton New Yorkissa
Rakkaat halpamatkalaiset, kära billigresare, saavumme New Yorkiin.
Viro
Matkaopas Viron vitutukseen. 15
USA:n läpi 17 päivässä
Autiokaupunkeja, maahan haudattuja... 5
Tuhat ja yksi yötä Bangkokissa
Käsittämättömiä bileitä 1
Matkalla
Iloinen ja päihtynyt Amsterdam 5