Tavu kankaalla

Jos et ehtinyt lukea kirjaa, nyt siitä tulee leffa.

Angelina Jolie ei esiinny elokuvassa P.S. Rakastan sinua vaan Wanted. Se on teattereissa kesällä.
Angelina Jolie ei esiinny elokuvassa P.S. Rakastan sinua vaan Wanted. Se on teattereissa kesällä.

"Luetutin romaania isälläni.Ensimmäiset 200 sivua tuottivat hänelle suunnattomia vaikeuksia," kertoo Audrey Niffenegger romaanitaiteensa alkutaipaleen happivaikeuksista. 25 kustantajaa sanoi ei – kunnes odottamaton tarjous sekä tv:n kirjakerhot muuttivat teoksen lentorataa: siinä missä 5 000 myytyä kirjaa katsotaan esikoiselle riittäksi on Time Traveler’s wife eli Aikamatkustajan vaimo ylittänyt yksin Yhdysvalloissa miljoonan myydyn kirjan rajan.

Niffeneggerin esikoisromaanin filmiversio ilmestyy Suomessa syksyllä. Mutta aluksi lehdet jättivät kirjailijattaren nauttimaan linssidieetistä yliopiston kahvilaan: aikamatkustus on yhtä vanha juonimuoto kuin romaani.

Välttämätön etappi Niffeneggerin kirjan menestykselle oli sen esitteleminen vuonna 2005 brittiläisessa Richard& Judy -tv-kirjakerhossa. Aloitettuaan vuonna 2004 Richard & Judy-kirjakerhosta on tullut merkittävin yksittäinen lukevan yleisön valintoihin vaikuttava tekijä Briteissä. Joka neljäs myyty kirja maassa on Richard & Judyn suosittelema. Vuosittain ohjelmassa esitellään kymmenisen romaania ja esiteltyjen menestys on taattu. Niffeneggeriä myytiin ohjelman ansiosta yli miljoona kappaletta myös Englannissa.

Niffeneggerin romaani ei ole ainoa, joka koki ylösnousun tv:n myötä. Richard & Judyssä esiteltävistä romaaneista ainakin afgaanilais-amerikkalaisen Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa -kirjan kuvausoikeudet on myyty tuottaja Scott Rudinille. Rudin on tuttu aikaisemmista romaanivetoisista tuotannoistaan Paljastavat merkinnät ja Clueless.

Richard & Judyn esikuvan, amerikkalaisen Oprah Winfrey talk-shown kirjakerho tunnetaan Oprah-efektistä: valikoitujen teosten myynti kasvaa räjähdysmäisesti. Silloin tie on auki, myös filmille. Listasimme Best Sellerit, joiden elokuvaversioita ihmettelemme tänä vuonna.

Paperilta selluloidille

Jumper

Teattereissa: maaliskuu

Perustuu Steven Gouldin scifi-romaaniin, jossa Davey huomaa voivansa kostaa maailmalle saatuaan teleportaation kyvyn.

P.S. Rakastan sinua

Teattereissa: huhtikuu

Kun irlantilaisen Cecilia Ahernin edustaja myi romaanin julkaisuoikeudet Amerikassa Disneyn Hyperion-kustantamolle miljoonalla dollarilla, hän sanoi brändänneensä Ahernin "romaanitaiteen Britney Spearsina".

Wanted

Teattereissa: kesäkuu

Yhtäläisyydet Fight Clubiin ja Matrixiin ovat ilmeiset kazaktanilaisen Timur Bekmambetovin ohjaamassa toimintaelokuvassa. Se perustuu Mark Millarin väkivaltaa tihkuvaan sarjakuvaromaaniin. Rooleissa muun muassa Angelina Jolie ja Morgan Freeman.

He’s not that into you

Teattereissa: elokuu

Sinkkuelämää-sarjassa on kohtaus, jossa Jack Berger kertoo skipanneensa treffit, koska ei ollut niin kiinnostunut seuralaisestaan, just wasn’t that into her. Tästä letkautuksesta käsikirjoittajakaksikko Tuccillo & Behnrendt julkaisi oma-apu oppaan He’s just not that into you, jossa naisia opastetaan dumppaamisessa (suomeksi: Jätä se! Älä tuhlaa aikaa vääriin miehiin). Filmissä Scarlett Johansson, Ben Affleck ja Jennifer Aniston.

Illat meren rannalla

Teattereissa: syyskuu

Nichlolas Sparksin Illat meren rannalla -romaanin filmiversiossa Diane Lane lähtee myrskyisää perhe-elämää pakoon rantakaupunkiin, mutta joutuu motelliin Richard Geren kanssa!

Kertomus sokeudesta

Teattereissa: syyskuu

Jose Saramagon romaanissa äkillinen sokeus yllättää kaupunkilaiset. City Of Godin ohjaajan Fernando Meirellesin versiossa näyttelevät Julianne Moore, Mark Ruffalo. Ja tämän Kirsi Piha käy katsomassa.

Aikamatkustajan vaimo

Teattereissa: syyskuu

Henry DeTamblea, aikasiirtymä-nimisestä geneettisestä häiriöstä kärsivää rebel-kirjastonhoitajaa, näyttelee Eric Bana.

Himoshoppaajan salaiset unelmat

Teattereissa: joulukuu

Sophie Kinsellan luoma saldoimuri Becky Bloomwood rantautuu Hollywoodiin. Disney-versiossa romaanin Lontoon putiikit vaihtuvat New Yorkiin.


Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Tuomas Enbuske
Twitter-juontaja.
Monta toria Siljan buffetissa
Tallink Silja uudistaa buffet-ruokailuaan helmikuun alkupuolella.
FINRG 10 vuotta
Lahden ja Suomen reippaamman mutta rankemman reunan konemusaylpeys...
Erohelvetin vaiheet
Kriisin vaiheet ovat kaikilla samat. Tukea tarvitsee myös jättäjä.
Heidi Helkiö-Mäkelä
Urheilumuistoja.
Muutto ravintolaan
Toim.huom.
Suuri Ravintolaäänestys 2012 (Tre)
Me kysyimme. Te äänestitte... 10
Kuuma lista 3/12
Mistä kaupunki puhuu?
Minttu Lesonen
Hard Trance Queen.
Oulun Puistolassa vieraileva tähtikokki
Ystävänpäiväviikolla ravintola Puistolassa vierailee

Lue lisää: Kirjat

Feikkaa kirjatietous
Kansalaistaito
Tahroja paperilla
Mikä on maailman kallein kirja... 3
2000-luvun kirjaroviot
Lukeminen kannattaa aina. Mutta... 27
Kari Riipinen
Otteita poptaiteilijan muistelmista.
Kelailua kirjasta
Anssi Kela vietti vuoden Kalevi... 5
Esikoiskirjailijan anatomia
Puolitoista pulloa punaviiniä +... 10
Vapise, Turku!
Närpiöläinen raksamies kirjoitti... 4
Kirjakerho
25 tuttua kasvoa esittelee 25... 25
Syysprinssin kuolema
Kuolleiden kirjailijoiden seurassa... 7
Nightwish à la Juurikkala
Julkaisemme ennakkonäytteen Ville Akseli Juurikkalan lokakuussa...