Tee sateenkaaridrinkki

Kansalaistaito

Juo suvaitsevaisesti.
Juo suvaitsevaisesti.
  1. Drinkin tekemiseen tarvitaan jäämurskaa, jääpaloja, lusikka, pitkä lasi ja shaker.
  2. Sateenkaaridrinkki rakennetaan erivärisistä kerroksista. Värit ja kerrosten määrä vaihtelevat. Yli viiden kerroksen rakentaminen on jo vaikeaa.
  3. Drinkin rakentaminen perustuu alkoholin sokerimäärään. Eniten sokeria sisältävät nesteet ovat drinkin pohjalla. Mitä vahvempaa alkoholi on, sen vähemmän siinä on sokeria. Sokerimäärää voi vähentää ravistamalla alkoholia pitkään jäiden kanssaa.
  4. Kylmennä ainesosat hyvin. Lusikan vartta pitkin valuttamalla alkoholit saa helpommin päällekkäin sekoittamatta niitä toisiinsa.
  5. Sekoita lasin pohjalle 2 cl omenasiirappia ja luraus sitruunamehua. Täytä lasi puolilleen jäämurskalla.
  6. Seuraavan kerrokseen ravistetaan lusikallinen vadelmasosetta ja 2 cl vadelmalikööriä.
  7. Sitten jäiden kanssa ravistetaan 4 cl appelsiinimehua, 1 cl mangosiirappia ja 2 cl vaniljavotkaa. Kerroksen jälkeen lasi täytetään jäämurskalla.
  8. Päälle tulee 2 cl omenamehua ja pieni määrä sinistä likööriä hyvin ravistettuna.
  9. Sateenkaaren voi tehdä myös shottina.

Lähde: Shakerin Pasi.


Baarifestivaalit 2012 @ Helsinki & Turku

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Elokuun festariopas 2012
Flow'n lisäksi juhlitaan Taiteiden yössä, Kalliossa ja juhlaviikoilla.
Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.
Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija... 1
Arto Tuunela
Pariisin Kevään nokkamiehestä kasvoi popin ylijumala.
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.
Kahvinpaahdantaa Mansessa
Kahvila Valo tuo kofeinisteille ilouutisen: Valo alkaa paahtaa omaa...
Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan... 1
Miehen työ
Kolumni. Nyt voimme tarkastella Sauli Niinistön saavutuksia.
Festareiden ABC
Cityn vinkit festarineitsyeille.

Lue lisää: Päihteet

Olutpullo auki ilman avaajaa
Kansalaistaito 14
Ei koskaan enää
Anna-Mari on päässyt irti... 14
Huumetestit
Järkee vai ei? 11
Luvatun maun metsästys
Lunastavatko makusiiderit... 20
Alle kympin viinit TOP 40
2
Taiteiden yön promillerajat
Loimme taiteiden yön tapahtumille promillerajat.
Samppanjapullo auki miekalla
Kansalaistaito 6
Juomat kylmänä piknikillä
Kansalaistaito 7
Rakenna baarikaappi
Kansalaistaito
Sähkötupakan suomalainen nettikauppa vuodenvaihteessa pannaan
Valviran säännös kieltää... 17