Tee työtäs ulkomailla

Neljä työmuurahaista kertovat.

Lama uhkaa ja mieli palaa ulkomaille. Siispä koti pakettiin, hyvästit sukulaisille ja suuntana suuri maailma. Lähettäkää minut pois!

Helpoin tapa työskennellä ulkomailla on hankkiutua työkomennukselle.

Keskimääräinen suomalainen lähtijä on 26–35-vuotias tekniikan tai kaupan alan ammattilainen, joilla on jo muutama työvuosi takanaan.

Amerikkalaisen, 150 monikansallista yritystä käsittävän tutkimuksen mukaan suurin osa työkomennukselle lähtevistä on aikeissa viipyä siellä alle kaksi vuotta. Noin 65 prosenttia komennuksille lähtevistä on ensikertalaisia.

Tärkeimmät syyt lähteä ulkomaankomennukselle ovat vaihtelunhalu, palkka sekä halu kartuttaa työkokemusta ja solmia kansainvälisiä suhteita. Ulkomailla työskentelyn sudenkuoppa on perhesiteiden kiristyminen. Noin 90 prosenttia komennuksen keskeyttämisistä johtuu perheen sisäisistä ongelmista.

Loputtomat bileet

Ei töitä, ei ystäviä, kämppäkavereina yhdeksän korealaista. Laura Latvalan, 26, vuosi Australiassa ei alkanut ruusuisesti. Work & Travel Companyn kautta maailman toiselle puolelle työhön ja bilettämään matkanneelle Latvalalle oli järjestetty majoitus neljäksi ensimmäiseksi yöksi sekä muutama päivä varastohommia. Sen jälkeen hän oli omillaan.

Laura noudatti lukujärjestystä. Maanantaina raupukisa, tiistaina vodkadrinkkiale, torstaina kantabaari-ilta, sunnuntaina biitsibileet.
Laura noudatti lukujärjestystä. Maanantaina raupukisa, tiistaina vodkadrinkkiale, torstaina kantabaari-ilta, sunnuntaina biitsibileet.

"Kämppä löytyi kyselemällä muilta ulkkareilta. Työpaikka löytyi, kun baarin vessassa autoin vierasta tyttöä pitelemällä kiinni vessakopin ovea. Tyttö kysyi, kiinnostaisiko työ elektroniikkakaupassa." Sitä ennen Latvala oli jaellut CV:tä viikkotolkulla.

"Edes Subwaylle eivät huolineet. Travellereilla on huono maine, he lupaavat jäädä puoleksi vuodeksi, mutta häipyvätkin kahden kuukauden jälkeen."

Neljä päivää viikossa kaupan kassalla jätti aikaa juhlimiseen.

"Jokusen kerran olin töissä krapulassa, mutta se ei haitannut."

Kassapalvelu ei ollut kampaaja-pukuompelijan unelmatyö, mutta voitti kavereiden hommat raksalla, baareissa ja tehtaissa.

"Tiesin etukäteen, ettei tarjolla oleva työ olisi hohdokasta."

Palkka määräytyi iän mukaan. Latvalalle maksettiin kymmenen euroa tunnilta, hänen 18-vuotiaalle ystävälleen vain kuusi.

"Rahaa ei jäänyt reissulta, mahtavia kokemuksia sitäkin enemmän."

Plussaa

Miinusta

Oikea vastaus on: Kanada

Noora Helansuo, 29, haki syksyllä 2007 puolitosissaan siirtoa työnantajansa Neste Oilin sivukonttoriin Torontoon. Puoli vuotta myöhemmin kalliolainen kaksio oli myyty, poikaystävä ottanut opintovapaata ja pariskunta matkalla Kanadaan, jossa kumpikaan ei ollut koskaan käynyt.

"Käytännön asiat sujuivat helposti. Työnantaja järjesti asunnon sekä vero-, pankki- ja sosiaaliturva-asiat. Kaikkien etu on, että keskitän energian työhöni enkä ravaa päiväkaupalla asuntoesittelyissä."

Nooran pomo ihmettelee, mikseivät suomalaiset ikinä soita, ainoastaan mailaavat.
Nooran pomo ihmettelee, mikseivät suomalaiset ikinä soita, ainoastaan mailaavat.

Työnantaja maksaa pariskunnan asumisen sekä lennot Suomeen kahdesti vuodessa, ja palkkaan napsahtaa ulkomaanlisä. Rahat kuluvat matkusteluun, kaupungin kulttuuritarjontaan ja halpoihin vaatteisiin.

Öljyala on Amerikoissa keski-ikäisten miesten heiniä. Nuori nainen kummasteli aluksi työkavereiden ja asiakkaiden machoilua.

"Äijät ovat toisilleen tuttuja kymmenien vuosien takaa. Piireihin on vaikea päästä, mutta tietäni tasoitti se, että edeltäjänikin oli nuori nainen."

Nyt Noora on sopeutunut kolmen hengen minikonttoriin hyvin ja järjestelee työkseen bensatoimituksia Euroopasta Kanadaan.

Työnantajan mukaan yleisin syy keskeyttää ulkomaankomennus on välirikko parisuhteessa. Suomen päässä Nooralle ja hänen poikaystävälleen järjestettiin parisuhdekeskustelu.

"Työnantajan ei kannata lähettää meitä toiselle puolen maailmaa riitelemään. Olimme asuneet yhdessä Pietarissa, eikä tämä ole ainakaan pahempaa. Toisinaan otan poikaystäväni mukaan työmatkoille ja pyhitämme viikonloput toisillemme."

Koti-ikävä iskee, kun pitäisi sopeutua small talkiin, shekkeihin, aataminaikuisiin pesukoneisiin ja tyhmiin Aku Ankka -mallisiin imureihin.

"Hehkutan Suomea. Meillä on kuulkaas ilmaiset yliopistot!"

Ulkomaalaisuudesta ei kaupungissa saa eksotiikkapisteitä.

"Eivät ne varmaan tiedä tarkalleen, missä Suomi on. Kuntosalilla todettiin, että jahas, puhut sitten varmaan hollantia."

Plussaa

Miinusta

Udmurtian kutsu

Esa-Jussi Salmi suuntasi 30-vuotiaana suomen opettajaksi paikkoihin, joista harva on edes kuullut. Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO lähetti hänet ensin Marin tasavallan pääkaupunkiin Joškar-Olaan, sitten Udmurtian pääkaupunkiin Iževskiin. Venäjän suomalais-ugrilaisten tasavaltojen yliopistoissa oli kysyntää Helsingin yliopistosta valmistuneelle fennougristille, jolle työmarkkinat eivät Suomessa ole avoinna taivasta myöten.

CIMO lähettää vuodessa noin 700 nuorta aikuista ulkomaille töihin. Järjestö maksaa kahden vuoden komennuksella olevan Salmen palkan, 2300 euroa kuukaudessa. Udmurtiassa hän saa lisäksi venäläisen yliopisto-opettajan noin 600 euron palkan.

Esa-Jussi intoutui kääntämään udmurttien kansalliseepoksen.
Esa-Jussi intoutui kääntämään udmurttien kansalliseepoksen.

"Venäjällä summilla pärjää hyvin. Maksan huoneesta asuntolassa 20 euroa kuussa."

Paikalliset ovat ottaneet Salmen hyvin vastaan.

"Suomalaisia pidetään vähän hulluina. Kun toin Iževskiin sukset, alkoi levitä huhu, että olen hiihtänyt Suomesta asti."

Miehen kieliarsenaali, sujuvat suomi, udmurtti, mari, venäjä, englanti, saksa, viro ja unkari sekä muut "vähän heikommat" kielet, hämmästyttää ja ihastuttaa.

"Kollegat esittelevät innokkaasti nuoria, naimattomia naisia. Ei ole vielä tärpännyt."

177 hengen opetusryhmä on motivoitunut ja opetustyö maittaa. Käytännön asiat eivät aina suju ja byrokratia rassaa suomalaiseen järjestelmään tottunutta.

"Mikseivät voi asiat olla järkevästi? Miksi luentosali vaihtuu joka tunti ja miksi netti toimii vain kello 8–12?"

Plussaa

Miinusta

Turvallista rauhaa!

"Rauhanturvatehtävissä palvelee perusjamppoja – terveydenhuoltohenkilökuntaa, atk-ihmisiä, raksa- ja sähkö- ja putkimiehiä, toimistotyöntekijöitä, keittäjiä", kertoo Mirva Brola, 26, joka päätyi vuonna 2005 Kosovoon tiedottajaksi.

Serbiassa Brolaa odotti satojen rauhanturvaajien asuttama kansainvälinen leiri. Naisia rauhanturvaajista oli noin prosentti, sillä myös naisilta vaaditaan suoritettu varusmiespalvelus.

"Yhteisö on todella tiivis ja kavereista pidetään huolta. Toisaalta yksityisyyttä ei juuri ole. Pitkä aika samojen naamojen parissa aiheuttaa tilan, jota rauhanturvaajaslangilla kutsutaan lanaksi. Mikään ei innosta, vituttaa, haluaa maata omassa kontissa."

Mirvan hippiaatteet karisivat rauhanturvatehtävissä.
Mirvan hippiaatteet karisivat rauhanturvatehtävissä.

Leiri rakentui työmailta tutuista konteista: vessakontit, saunakontti, toimistokontit, pressuhalliin pystytetty ruokala, messi, pieni kirjasto ja liikuntahalli. Majoituskontin Brola jakoi toisen rauhanturvaajanaisen kanssa. Leiristä poistuttaessa mukaan otettiin aseet ja suojavarusteet.

"Työ oli samanlaista kuin tiedottajan työni Suomessa. Paikallisten kanssa en ollut juurikaan tekemisissä."

Työtahti rauhanturvajoukoissa oli kuukausi palvelua, viikko vapaata. Jos vapaaviikkonaan mielii Suomeen, maksaa valtio lennot. Brola sai palkkaa 3000 euroa kuussa sekä 30 euron verottoman päivärahan.

"Majoitus, ruoka ja asuminen tulevat firman puolesta, eikä kaupungille sovi lähteä hummailemaan."

Monien muiden maiden rauhanturvaajat ovat ammattisotilaita, meillä intin käyneitä siviilejä. Brola on maanpuolustushenkinen, mutta Kosovoon häntä houkutteli halu parantaa maailmaa.

"Totuus iski nopeasti. Tilanne on rauhanturvakohteissa surkea, eikä yksi ihminen voi sitä parantaa. Aatteen palosta ei reissulle kannata lähteä."

Plussaa


Miinusta

Ollos haluttu!

Ei työpaikkaa monikansallisessa yrityksessä? Maailmalle voi lähteä itsekseenkin.

“Lama vaikeuttaa työnsaantia koko maailmassa”, varoittaa Marja Saviaro, joka konsultoi yrityksiä ulkomaankomennuksissa. Itsensä työllistämisen ongelmat vaanivat työlainsäädännön opettelussa ja kielitaitovaatimuksissa.

“Onnellisimmassa asemassa ovat kielitaitoiset sairaanhoitajat. EU:n uudet maat etsivät it-alan ammattilaisia.”

Pakene lamaa - täällä sinusta on pula.

Australia: Perushoitajat, terveydenhoitajat
Espanja: Ravintola-ala, autoala
Islanti: Pakkaajat, muut teollisuusavustajat, kodinhoitajat
Iso-Britannia: Sairaanhoitajat
Italia: Tarjoilijat
Japani: It- ja elektroniikka-alan tutkijat ja diplomi-insinöörit
Kiina: Tulkit ja kääntäjät
Norja: Terveydenhuoltoala, ravintola-ala, kalateollisuus
Puola, Tsekki, Bulgaria, Romania: It-ala
Ruotsi: Kuljetusala
Saharan eteläpuolinen Afrikka: Lääkärit
Saudi-Arabia, Jemen: Terveydenhuoltoala
Tanska: Lastenhoitajat, siivoojat, sairaala-apulaiset
Venäjä: (erit. Siperia) Kaivos- ja metsäteollisuuden insinöörit
Viro: Tekstiili- ja vaatetusala

Lähteet: Suurlähetystöt, Marja Saviaro, Euroopan työnvälityspalvelu EURES


Kommentit (4)

  • 1.
    PdH
    12.2.2009 17:01
    Kannattaa se Espanja pyyhkia pois siita listalta, tyottomyysprosentti kasvanut neljalla yksikolla vuodessa ja autotehtaat muuttaa pois taalta ja potkii ihmiset samalla...
  • 13.2.2009 09:21
    Niimpä, mutta ennemmin olisin epsanjassa työttömänä/pätkätöissä, kuin täällä kotosuomessa.. Kesällä vielä, mutta kun talvi tulee niin..
  • 14.2.2009 11:03
    PhD puhuu asiaa. Paha lapsus toimittajalta valita juuri alat,joissa Espanjassa historian kovin lama;autokauppa pudonnut puoleen parin vuoden takaisesta tasosta, autotehtaita ja jalleenmyyjia suljetaan koko ajan, palvelualalla sama lama.Ensi kesa Espanjan palvelu/matkailualalla tulee olemaan kova; hotellit avaavat ovensa joskus jopa vasta kesakuussa ja sulkevat luultavasti jo lokakuun alussa. 4 miljoonan tyottoman rajan arvaillaan menevan rikki 2009, joten bienvenidos vaan tanne toita etsimaan...
  • 15.2.2009 13:33
    Vinkkinä että myös suomalaisille dealereille/pelinhoitajille on maailmalla kysyntää.

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Erohelvetin vaiheet
Kriisin vaiheet ovat kaikilla samat. Tukea tarvitsee myös jättäjä.
Suuri Ravintolaäänestys 2012 (Hki)
Me kysyimme. Te äänestitte. Esittelyssä Ravintolaäänestyksen...
Siideriprinsessa Jenni Silvennoinen
Siideritehtailija Jenni Silvennoinen ehdottaa siiderille uutta...
Huippuravintolat Linnanmäelle
Jos kaikki menee putkeen, Lintsillä voi ensi kesänä herkutella...
Minibaarin paluu juurille Mansessa
Minibaarissa ovat puhaltaneet uudet tuulet henkilöstön täysvaihdoksen...
Monta toria Siljan buffetissa
Tallink Silja uudistaa buffet-ruokailuaan helmikuun alkupuolella.
Lauri Tilkanen - syntisen kaunis mies
Näyttelijä Lauri Tilkanen on maalaispoika, joka tahtoo pahistella. Hän...
Suuri Ravintolaäänestys 2012 (Tku)
Me kysyimme. Te äänestitte. Esittelyssä Ravintolaäänestyksen...
Turha pelätä atomia
Kolumni. Nyt kun Fukushimasta on... 2
Kuuma lista 3/12
Mistä kaupunki puhuu?

Lue lisää: Opiskelu & duuni

Varmat alat
Esittelemme työpaikkojen hyvät... 8
Työpaikan tyyliongelma
Vaatteet on aatteet 31
Abibileet Oy
Lukiolaisten viihdyttäminen on... 6
Työnjohtokeskukset
Juha Itkonen ja Satu Taiveaho... 2
Aivo-opas
Aivot. Niitä käyttää kaikki, mutta... 2
Drop-outit
Koulu keskeytyi, ura ei. 15
Kollegani, kiusanhenki
Lällälällä-lieru, työntekijältä... 12
Sinustako siirtotyöläinen?
Miten baarimikoksi Kanarian... 3
Kulttuuriduunarit
Suomalaiset huippumuotoilijat ja –sisustajat kertovat, mistä he...
Haluatko kirjailijaksi?
Lue ensin mistä siinä on todella... 8