Tervetuloa slummiin!

Majoittautuminen favelaan on todellinen elämysmatka.

Rio de Janeiron kukkuloilla öisin syttyvät tuhannet ja taas tuhannet valopisteet jatkuvat silmänkantamattomiin, mihinpäin tahansa katseensa kohdistaakin. Favelat eli slummit ovat saaneet surullisenkuuluisan maineen rikollisuuden tyyssijana, jonne turisteja varotetaan menemästä ja joissa harva ylempiluokkainen carioca (riolainen) koskaan käy. Rion slummeissa asuu arviolta yli miljoona ihmistä. Faveloiden labyrinttimäiset ja klaustrofobisen kapeat kadut, joilla kävellessä saa väistellä koirankakkaa ja viemärijätenoroja, tarjoavat erilaisen elämyksen matkailijalle kuin turistien valloittama kävelykatu Ipanemalla.

Ensimmäiset Favela-kiertoajelut tehtiin 1990-luvun puolivälissä, ja nykyään yhä useampi autenttista elämystä janoava matkaaja valitsee asumisen slummeissa. Viime vuosina Rion faveloissa on avattu useita hostelleja.

Helsinkiläinen Mikko Korhonen, 22, majoittui keväällä 2008 kahdeksi kuukaudeksi Chapeu Mangueira -nimiseen favelaan, koska halusi tutustua paikallisiin ihmisiin sen sijaan, että tuntisi olevansa vain yksi gringoista, ulkomaalaisista keskustassa. Mikko näkee favela-matkailun positiivisena silloin, kun siitä hyötyvät favelan asukkaat ja yrittäjät:

"Panssaroiduilla autoilla faveloihin töllistelemään menevä turistilauma lisää kuilua ihmisten välillä sen sijaan, että yhdistäisi". Faveloilla väitetään olevan omia sääntöjä, jotka kieltävät rikosten tekemisen favelan alueilla. Paikalliset aseistetut jengit toimivat alueiden poliisijoukkona, sillä Rion poliisit eivät juuri puutu faveloiden ongelmiin. Mikolta varastettiin kahvilassa tavarat, mutta paikalliset huumediilerit saivat järjestettyä ne takaisin. Arvailun varaan jää, mitä varkaalle tapahtui.

"Faveloissa on turvallista asua, jos ihmiset tietävät, kuka olet ja mitä siellä teet", kertoo riolainen Leo Costa, 24, joka vie minut Acari-nimiseen favelaan. Leo on asunut Acarissa koko ikänsä. "Kukaan ei lukitse täällä ovia, koska kaikki tuntevat toisensa". Paikalliset ovat ylpeitä faveloistaan ja usein eivät edes haluaisi muuttaa sieltä keskustaan.

Istumme iltaa Acarissa Leon ystävän kodissa, joka koostuu sementistä valetusta huoneesta, makuuhuoneesta ja keittiöstä. Sähköjohdot risteilevät sikin sokin katossa ja seinillä, mutta siihen eksotiikka loppuukin. Täälläkin on plasmatelevisio ja internet, ja kotiin tilataan pizzaa. Vaikka uusin elektroniikka onkin arkipäivää favelassa, moni perhe elää alle sadalla dollarilla kuukaudessa. Status-symbolit, kuten Reebok-lenkkarit, menevät joskus jopa ruoan ostamisen edelle.

Favelakiertoajeluista voi olla monta mieltä. Onko oikein, että köyhyyden päivittelyllä rahastetaan? Toisaalta favelamatkailu kuroo juopaa turistien ja paikallisten välillä, niin kuin myös eri yhteiskuntaluokkien välillä. Turismi saattaa myös muuttaa riolaisten asenteita faveloita kohtaan positiivisemmaksi.

Kielletty

Sallittu

Favela-hostelleja



Baarifestivaalit 2012 @ Helsinki & Turku

Kommentit (8)

  • 1.
    Krinko
    8.5.2008 19:08
    "Paikalliset aseistetut jengit toimivat alueiden poliisijoukkona, sillä Rion poliisit eivät juuri puutu faveloiden ongelmiin."

    Rion poliisit eivät juuri puutu??? Kun BOPE:n joukot menevät favelaan niin nättiä jälkeä tulee. Ristitulessa länkkäritkin ovat saaneet kokea sitä aitoa favelan arkea kun luodit läpäisevät pahvista / mistätahansa rakennettuja seiniä.

    Muistutettakoon vielä, että suurin osa faveloiden asukkaista on aivan tavallisia ihmisiä jotka käyvät töissä Rion hienoimmillakin alueilla. Hinta- ja palkkataso, asuntopolitiikka, muuttoliike maalta kaupunkeihin ym lukuisat seikat ovat johtaneet faveloiden syntymiseen (muistaakseni vanhin Rion faveloista on saanut alkunsa 30-luvulla) ja kasvamiseen. Osassa Brasilian kaupungeista on menossa kampanjoita (siis sellaisia, jotka voivat vaikka toimiakin) joissa pyritään pääsemään faveloista kokonaan eroon. Mitä suurempi osa Brasilian väestöstäkin tulee tulevaisuudessa asumaan kaupungeissa, mitä kauemmin tuloerojen kasvu jatkuu, minkälaista politiikkaa maassa tullaan tekemään -kaikki vaikuttavat faveloiden tulevaisuuteen. Olisi kuitenkin mukavampaa sen sijaan, että turistit saavat nauttia eksoottisia kokemuksia, nykyisten faveloiden asukkaat voisivat jatkossa nauttia kaupungin vesijohtoverkosta, saada sähköä koteihinsa (ihan joka päivä ja luvallisesti) sekä kuulua jätehuollon piiriin.

    Kukaan brassi ei ole vielä uskonut, että länkkärit oikeasti haluavat maksaa päästäkseen käymään favelassa. Jos brasseille näyttää favelatourien mainoksia, ne luulevat niitä feikeiksi. Kukaan tuntemistani paikallisista ei usko, että ratkaisu faveloiden ongelmiin tai niiden asukkaiden elämäntilanteen parantamiseksi löytyy matkailusta.
  • 2.
    Jaa-a
    8.5.2008 23:40
    Jotenkin tuntui hieman romantisoivalta tämä juttu. Toki riskien läsnäolo faveloissa myönnettiin, mutta päällimmäiseksi kuvaksi jäi kaikesta huolimatta inhimillinen ja elämänmakuinen paikka. Varmasti osin näinkin, mutta kyllähän faktaa on se, ettei paskakasa kaunistu vaikka kirsikoita sieltä etsisikin.

    Rikollisjengit, jotka eivät tunne käsitettä inhimillisyys, hallitsevat noita alueita. He ehkä vastaavat "turvallisuudesta", mutta millä hinnalla? Hyväksy huumekauppa, hyväksy väkivallan läsnäolo. Hyväksy se, että lapsesi saatetaan ampua eikä siitä joudu kukaan vastuuseen. Kaiken kukkuraksi poliisi, jos se favelaan eksyy, on samanlainen väkivaltainen kone.
    Ei ole helppoa olla normaali ihminen. Ei suvaitsevaisuutta; ole meidän puolellamme tai meitä vastaan ja hyväksy anarkia jota pitää kasassa väkivalta. Favelat ovat hökkelikyliä, joissa elävien ihmisten olot eivät koskaan parane niin kauan kun rikollisklaanit ja huumeet hallitsevat sen "lakeja".

    Noihin tosiasioihin perustaen näen favelat suurina inhimillisen kärsimyksen paikkoina. On surullista, että hökkeleissä asuvat ihmiset eivät pääse koskaan nousemaan anhdingostaan ja jos pääsevätkin, se tapahtuu usein huumekaupalla ja murhilla.
  • 9.5.2008 10:44
    Hyvää tekstiä edellisiltä kommentoijilta. Oletteko itse käyneet tai asuneet Brasiliassa?

    Minä en usko, että faveloista tullaan koskaan pääsemään eroon, sillä Braliassa tuloerot ovat maailman suurimpien joukossa eikä parannusta ole näköpiirissä. Brasiliassa on aivan käsittämättömän suuria "farmeja" jotka ovat jopa jonkun euroopan maan kokoisia plantaaseja täynnä sokeruokoa/viljaa jne. ja nämä megamaatilat saattavat kuulua yhdelle perheelle, käsittämätöntä! Olenkin kuullut käytettävän nimitystä sokeriparonit joilla tarkoitetaan näitä maatilojen omistajia, jotka ovat tehneet miljoonia sokeruoon kasvatuksella. Nyt biopolttoaineiden lisäännyttyä sokeriruokoa menee koko ajan vain enemmän ja enemmän...

    Yhteiskunnan jakoa ja eriarvoisuutta edistää myös kova rasismi (vaaleat eurooppalais taustaiset brassit versus intiaani peräis ja afrikkalais peräis brassit) , jonka määrä ja yleisyys yllätti ainakin minut, kun olin Brasseissa 2 kuukautta vuonna 2003.
  • 4.
    tööt
    9.5.2008 12:01
    Rasismi on kuulemma todella yleistä etelä-Amerikan maissa, kyllä ne vanhat siirtomaaherrojen jälkeläiset edelleen tuntuvat jatkavan perinnettä jollain tasolla. Alkuperäisväestö, kuten intiaanit, ovat heikossa asemassa ja yleisestikin halveksittuja.

    Lisäksi ahdasmielinen kulttuuri, kuten esimerkiksi jamaikalainen rastafari-kulttuuri, tuottaa vakavia ongelmia. Esimerkiksi Jamaikalla on lynkattu ihmisiä homo-vainoissa ja asenne on vihamielisen halveksiva kaikkia vähemmistöjä ja poikkeavia kohtaan. Tätä puoltahan tuodaan harvemmin esille, samoin kuin muuta rasismia ja ennakkoluuloja yhteiskunnissa. Vaikka puitteet ovat upeat, voi taustalta löytyä sellaista törkyä että pahalta tuntuu.

    Se ei tietysti tarkoita, että voisi yleistää. Eihän suomalaisiakaan kukaan yleistä junteiksi.
  • 5.
    Erojen luominen
    12.5.2008 23:17
    "Mikolta varastettiin kahvilassa tavarat, mutta paikalliset huumediilerit saivat järjestettyä ne takaisin. Arvailun varaan jää, mitä varkaalle tapahtui."

    Oliko Mikko jo niin osana paikallista kulttuuria, että oli luonnollista huumediilereiltä pelastaa Mikon tavarat vai oliko Mikko saamallaan kohtelulla osaltaan rakentamassa sitä kuilua, jota arvostelee?
  • 17.5.2008 13:56
    "Panssaroiduilla autoilla faveloihin" -häh?
    Me ajeltiin sinne kyllä ihan avojeepeillä viime joulukuussa.
    Suosittelen tätä firmaa: www.jeeptour.com.br
    Hyvin englantia puhuvat itsekin favelasta lähtöisin oleva oppaat.
    Rion matkan parasta antia oli Rocinha Favela kierros, ehdottomasti.
  • 7.
    DUDO
    12.6.2008 14:36
    "Mikolta varastettiin kahvilassa tavarat, mutta paikalliset huumediilerit saivat järjestettyä ne takaisin. Arvailun varaan jää, mitä varkaalle tapahtui."

    Ettei vaan olisi niin, että tuon "varkauden" takana olivat ne samat diilerit, jotka sitten pientä korvausta vastaan "järjestivät" ne tavarat takaisin.

    Tämä on todella yleistä joka puolella E-Amerikkaa.
  • City
    8.
    City
    1.9.2008 17:07
    Dudo, kyllä tuo on hyvinkin mahdollista. Mielelläni olisin kirjoittanut asiasta perusteellisemmin. Mutta editoija antoi tilaa artikkelille liian vähän, jotta aiheesta olisi päässyt kirjoittamaan syvällisemmin.
    -Annika Väisänen

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija... 1
Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan... 1
Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...
Katarinan uusi alku Turussa
Ravintolalaiva Katarina avasi kesäkautensa hienoilla uudistuksilla
Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
Heinäkuun festariopas 2012
Love Music Festival ja Summer Sound Festival luottavat konesaundiin.
Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.
Kahvinpaahdantaa Mansessa
Kahvila Valo tuo kofeinisteille ilouutisen: Valo alkaa paahtaa omaa...
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?

Lue lisää: Matkailu

Eläintarha tiellä
Intiassa autolla liikkuessa... 2
Suomi Go-Go
Opas Suomeen - Helsinki, Turku, Tampere, Oulu, Lahti, Kuopiom Joensuu...
Suomi-opas: Helsinki
Homoystävällinen kioski, Club Sauna Caliente, kasvisburgeri ja...
Suomi-opas: Pori
Kakkoseen ja kokolihaa. Muista myös... 1
Paratiisit Top 20
Markus Lehtipuu on valtakunnan... 12
Kööpenhamina
Vapaamielinen ja rasvainen. 1
16 vinkkiä matkalle
Amerikkalaisten mielestä maailman vaarallisimmat paikat ovat Turkki...
Suomi-opas: Joensuu
Kahvimaa! Levy-Esko! Joensuussa ei tule nälkä.
Lennolle vain käsimatkatavarat
Kansalaistaito. 4
Matkalla
Minä Wien, sinä wikiset 1