To say and not to say

Post-WTC-Yhdysvalloissa on ehditty jo alkaa keskustella sananvapaudesta. Moni kolumnisti, kommenttaattori sun muu suunpieksijä on joutunut pyytämään sanomisiaan anteeksi. Leikinlaskulle löytyi raja.

Meidän lintukodossamme on aina ollut omat asiat ja ihmiset, joita ei arvostella saati sitten pilkata julkisesti. Yksityisesti niistä saa supattaa, mutta auta armias, jos sen tekee julkisesti. Ja näihin ei tokikaan liity tuhansia kuolleita tai savuavia pilvenpiirtäjien raunioita. Hyvään makuun ei voi vedota.

Mikä on sopivaa? Mikä ei ole sopivaa? Mikä ei kerta kaikkiaan käy? Mikä ei käy sitten millään? Ilmeisesti siitä tehdään vain yhteinen päätös. Kukaan ei tiedä miksi. Kukaan ei tiedä missä. Spooky! Ja yhteisesti on päätetty, että Kalliota ei saa arvostella. Vain snobi ei ymmärrä Kallion aidosti, sykkivän herkän karhean elämänmenon päälle.

Ismo Alankoa ei saa arvostella. Jos arvostelee, saa Radio Cityn toimittajien vihat niskaansa. Pelottavaa.

Marimekkoa ei saa arvostella. Jos arvostelee, saa Kirsti Paakkasen vihat niskaansa. Ja se on oikeasti pelottavaa.

Fazerin Sinistä ei saa arvostella. Kukaan ei ole koskaan uskaltanut edes kysyä, miksi Fazerin Sinisestä ei ole tullut esimerkiksi sveitsiläisten suklaiden kaltaista maailman menestystä.

Ryhmäteatteria ei saa arvostella. Ryhmiksen erikoissuojelussa, hyvän merkki poskessa ovat myös kaikki ikinä koskaan Ryhmiksessä esiintyneet näyttelijät.

Jari Tervoa ei saa arvostella. Tervo on myöhempien aikojen Kalle Päätalo. Kyllä kirjoja ostava kansa tietää. Ja tällä kertaa myös vapaakappaleita lukevat kriitikot.

Ruotsalaisia halpaketjua ei saa arvostella. Turhanpäiväinen hienopieru ei osta ruotsalaisia rojua kotiinsa tai pukeudu lapsityövoimalla valmistettuihin muotiretkuihin.

Spedeä ei saa arvostella. Enää. Speden Pro Finlandialle löytyi yllättävän paljon kannattajia yllättävän kuoleman jälkeen. Ja yllättävästi myös hc-taidepiireistä.

Kirjoittaja on helsinkiläinen creative planner.