Tuhma tyttö

Mariska vaihtoi tiedostavan rapin hävyttömiin iskelmiin.


"Uusi levy syntyi keskisormi pystyssä ja Martini-lasi toisessa kädessä", kertoo Mariska, 31.

Rastatukka-räppäri, vihainen nuori nainen Mariska katosi vuonna 2006. Vuonna 2010 esiin kuoriutui tyylikäs fiftaridonna, Pahat Sudet -yhtyeen keulakuva. Tuoreella levyllä politiikkaa, yhteiskuntaa ja feminismiä käsittelevät hip hop -biisit ovat vaihtuneet hyväntuulisiin iskelmiin ja tuhmaan jazziin. Vaikutteita on imetty Olavi Virralta, Laila Kinnuselta ja Reijo Taipaleelta ja keitokseen on lisätty sata prosenttia lisää seksiä ja väkivaltaa.

"En ole enää niin vihainen. Ennen tein hyvin vakavana musiikkia, jossa on tärkeä yhteiskunnallinen sanoma. Tämä on itsensäpaljastamislevy, jossa päästin sisäisen urponi valloilleen."

Omien levyjen välissä Mariska elätti itsensä sanoittamalla kappaleita muun muassa Jenni Vartiaiselle ja Anna Puulle.

"Kappaleiden radiosoitosta riippuen välillä elää leveämmin, välillä lainalla. Halusin keskittyä biisien kirjoittamiseen enkä mennä Alepan kassalle töihin. Apurahoja tulee satunnaisesti, mutta on vain uskottava, että kyllä Herra huolen pitää."

Pahat Sudet -yhtyeen kanssa tehdyn uuden levynsä Mariska määrittelee punk-jazziksi ja asenne-iskelmäksi, mikä tarkoittaa jazzia ja iskelmää viihteellisesti ja hyvän maun tuolta puolen. Venäläinen ruletti -kappale käsittelee väkivaltaa, Kokkaa mua on suora seksiinkutsu ja Pyhäpäivä kertoo päiväkänneistä.

"Roskapankki on suosikkipäiväkännipaikkani. Kun alkaa laulattaa, siirrytään Populukseen."

Levyllisen hävyttömiä lauluja sanoittanut Mariska ei usko, että hänen mielikuvituksensa olisi erityisen likainen.

"Kaikkihan näitä samoja juttuja kelailee, että miltähän tuonkin tyypin takapuoli haisee. Minä vain sanon asiat ääneen."

Äidin edessä Mariskan ei tarvitse sanoitustensa takia punastella. Perheen ruokapöydässä puhutaan luontevasti viinasta, seksistä ja Jumalasta.

"Jumala ja uskonto ovat osa arkea. Olen uskonnollinen peruslutsku. Nautin jumalanpalveluksissa erityisesti virrenveisuusta, vanhat suomalaiset virret ovat mahtavia! Erosin kirkosta 18-vuotiaana, mutta liityin takaisin viisi vuotta sitten. Jokailtainen Isä Meidän tuo turvallisuudentunnetta."

Mariska ja Pahat Sudet YlexPop-konsertissa Lasipalatsin aukiolla ja YleX –kanavalla 29.5.

File: Mariska


Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...
Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...
Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa... 1
Elokuun festariopas 2012
Flow'n lisäksi juhlitaan Taiteiden yössä, Kalliossa ja juhlaviikoilla.
Lisää pyöräteitä Manseen!
Onko Tampere Suomen paras asuinpaikka myös nuorille? Me kysyimme, te...
VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.
Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.
Festareiden ABC
Cityn vinkit festarineitsyeille.
Arto Tuunela
Pariisin Kevään nokkamiehestä kasvoi popin ylijumala.
Kahvinpaahdantaa Mansessa
Kahvila Valo tuo kofeinisteille ilouutisen: Valo alkaa paahtaa omaa...

Lue lisää: Pop

Lucia gone bad
Frida Andersson lopetti Lucian hommat ja siirtyi Pariisin kaduille.
Stage diving
Kansalaistaito 2
Anna Abreu
Anna Abreu unelmoi lukion... 7
Auto-Tune - nykyajan tuunattu saundi
Kun korva on tottunut lauluun, jonka sävelkorkeus on säädetty...
Courtney Love syyttää Dave Grohlia tyttärensä iskuyrityksistä
Foo Fighters -tähti kiistää... 1
Kuule, sinulle luetaan
Mitä tehdä enää lukutaidolla, kun äänikirjan voi ladata verkosta?
Rockin myrkyt
Syntyivätkö rockklassikot huumeiden ansiosta vai niistä huolimatta?
Ruotsin riikinkukot
Glamrock-bändi The Arkin laulaja... 10
Vastarinnassa
Poliittinen sana viikonlopuksi.
Michael Jackson
Mies jolla on maine. 25