U2

Toimittaja luovutti omaisuutensa, riisuutui ja vittuili henkilökunnalle, eivätkä u2:n pojat edes vaivautuneet paikalle.

Saadessani kutsun maailman isoimman levy-yhtiön Universal Music Groupin asiamieheltä (r.s.v.p.) saapua Lontoon Saatchi-galleriaan koekuuntelemaan maailman isoimman bändin (140 miljoonaa myytyä levyä) tähän asti parhaimman levyn playbäckiä installaation muodossa tajuan, että rockin ja kuvataiteen suhde on jo vakava. Koko mesta on yhtä inspiroiva kuin hieromasauva marmorisessa pakastinarkussa.

Mercury-levymerkin kravattikaulainen päällikkö Jason Iley pyyhkii hikeä puhuessaan mikrofoniin. Hän viittoo kädellään näyttelysaliin, jonka seinillä kohoaa U2-installaatioita.

"Mahtavaa", Iley toteaa hengästyneenä impressionistisen U2-karaoken vilkkuessa hänen päänsä yläpuolella. "Olemme nyt galleriassa. Tämä levy on taideteos. Nauttikaa."

Larryn rummut tuuttavat kolmen metrin kaiuttimista, mutta puntit galleriassa pysyvät oudon inertian kourissa. Vieressäni seisova punahuulinen BBC:n toimittaja kuiskaa korvaani:

"Mä vihaan näitä playbäckejä."

Tässä vavahduttavassa draamassa musiikinkuuntelija ja fani on korkeintaan kolmas osapuoli, nimittäin piraatti, jota vastaan on pakko suojautua.

Ennen astumistani grandiöösiin kuunteluhuoneeseen tunnelma on kuin Helsinki-Vantaalla. Kädet Ylös! Händs Up! Ei kuitenkaan musiikin tahdissa. Iso Kaveri varmistaa että jätän kaikki potentiaaliset tallentavia mobiililaitteita sisältävät esineet eteiseen. Niinpä olen jo lähes kalsarisillani.

Käteeni asetetaan 200 litran vetoinen muuttolaatikko. Tämän täytyy olla yllätyslahja, josta hyppää Bonon pää jousen varassa!

"Kiitos. Anteeksi, mitä minä teen tällä?", kysyn.

"Tunget sinne kaiken irtaimen" sanoo blondi virkailijatäti. Avaan kannen. Ei jälkeäkään Bonosta. Blondi suoristetussa tukassa lisää, että mikäli tahdon, laatikkoni voidaan lukita nippusiteillä.

Terhakan näköinen palveluspoika on valmis. Säälin häntä. Laatikoita on 250 ja kaverin täytyy ennen nippusiteiden asentamista tehdä ruuvarilla kolot.

"Siinä on sulle loppuillaksi tekemistä. Mun laatikon voi jättää lukitsematta", sanon armeliaasti.

Paikalla on coolin näköisiä korstoja, jotka seuraavat silmä kovana kun toimittajat pakkaavat yksitellen kaikki audiovisuaaliset vehkeet ja meikkipussit bokseihin.

"Mitä tämä tarkoittaa?!", kysyn tyrmistyneenä ohikulkevalta Universalin pr-henkilöltä seistessäni kädet kohti kattoa. U2 markkinoi suureen tyyliin nettisivuillaan iPodia. Olen juuri luovuttanut iPodini turvamiehen haltuun.

"U2, iPod-kulttuuria?"

"Nykypäivänä on niin monia kilpailevia medioita. Meidän täytyy ehdottomasti varmistaa, ettei mitään vuoda", hän sanoo ja näyttää Bondin ämmältä (M).

Käy ilmi, että playbackejä järjestetään vain kun on kyse todella isosta bändistä, eikä vuodon riskiä kerta kaikkiaan voida ottaa. Tämä rofe ja pole on kyllä aivan passé.

Siteeraan uusinta Forresterin markkinatutkimusta, jonka mukaan iPod on pian yhtä relevantti kuin TDK C-kasetit. Vuonna 2008 vain 5 prosenttia imuroijista maksoi ostoksensa. Last Fm:llä on 25 miljoonaa käyttäjää, jotka kuuntelevat musiikkia suoratoistona puhelimesta hilloamatta sitä hikisen iPodinsa kautta. Joten omasta puolestani poke, tee iPodistani saippuateline.

Sillä välin kun Yorkin herttua joraa pihalla No Line On The Horizonin tahdissa, levitän jalkoja kylmänkiiltävässä nahkapallotuolissa. Universalin Music Groupin edustaja piirtää organisaatiokaavion. Myönnän, että en ole lukenut Bonon blogia Financial Timesissa.

Uuden levyn kolmas biisi Moment of Surrender alkaa. Odotukset ovat galleriaan pakkautuneiden, mikroelektroniikasta riisuttujen journalistien keskuudessa valtavat. Tämä on Bonon mukaan U2-historian hienoin biisi. Kitara muistuttaa hiukan Where The Streets Have No Name:n human interest -auraa. U2-tuottaja Paul McGuinness kieltätyi myymästä kyseistä kappaletta Jeepille 25 miltsistä, koska faneille olisi tullut paha mieli. Voi miten jaloa!

Voi olla, että Bruce Springsteen taputtaisi Dylania olkapäälle diggaillen Moment of Surrenderin eeppisiä runokuvia. Bono laulaa Olen ollut jokaisessa mustassa reiässä/Minun ruumiini on kerjäläisen kuppi.

Kyypparin kaataessa viiniä ja sormiruoan hävitessä tarjottimilta analysoin levyn sounditekstuuria. Näyttää siltä, että olemme palaamassa Achtung Babyn ruffimpaan meininkiin. Stand Up Comedyn (seitsemäs raita) alkuriffi kuulostaa Led Zeppelilniltä.

BBC:n toimittaja kysyy tiesinkö, että Brian Eno on paitsi tuottanut U2:sen levyn, myös säveltänyt Microsoft -tunnusmelodian, joka kaikuu joka kerta kun ohjelman käynnistää.

"Älä helvetissä, tota en tiennyt. Miten sen saa kytkettyä pois?"

"Juttu on siinä että sitä ei saa kytkettyä pois niin kuin ei U2:kaan." Taitan snacksia alvaraalto-maljakosta. Tätäkin U2-levyä tullaan myymään 10 miljoonaa.

Uusi U2-levy No Line in The Horizon julkaistiin 2.3. Dublinissa