Underground-tour 2007: Joensuu

Ismo ja Ilkka Alangon lapsuudenkodissa majailee thai-hierojia.

Kotiteollisuus on kuvannut videon Kahvilabaari Koivurastissa.
Kotiteollisuus on kuvannut videon Kahvilabaari Koivurastissa.

Kahvilabaarien klassikko

Elsa Vuorimaa perusti kahvilabaari Koivurastin 1971, eikä ole sen jälkeen sisustusta muuttanut. Elsa, 84, on tiskin takana edelleen. Aiemmin hän möi nuorille yhden oluen, kantiksille kolme. Enempää ei kenellekään. Nyt linja on lieventynyt. Pysähtynyt tunnelma on taltioitu muun muassa Ilonen talo -elokuvaan ja Kotiteollisuuden Vieraan sanomaa -videolle.

Koivurasti, Kirkkokatu 18

Alankojen hima

Alangon veljesten matala, vaatimattoman näköinen lapsuudenkoti on yhä paikallaan. Hassisen koneen kappale Tällä tiellä kertoo tiettävästi Ismon kotikadusta: “mä kävelen tätä tyhjää tietä, taloon jota kodiksi kutsutaan”. Ilkka taas on saanut Neljän ruusun Juppihippipunkkari -hitin idean kolmesta asiakaskunnaltaan erilaisesta joensuulaiskapakasta. Nyt Alankojen kotitalossa majailee thai-hieronta sekä laitesukeltajat.

Alankojen lapsuudenkoti, Länsikatu 49

Kuksi teatterissa

Hasanniemen kesäteatteri tarjoaa romanttiset puitteet kuherteluun. Yleisölle rakennettu porraskatsomo suorastaan huutaa nuoria pareja esittämään omia performanssejaan – teatterissa ei tänä kesänä järjestetä esityksiä. Ulkoilmateatteri sijaitsee puiden suojassa Ilosaarirock-alueen tuntumassa. Tuleekohan yleisöä?

Hasanniemen kesäteatteri, Linnunlahti

rockin historian oppitunti

Ilosaarirock järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1971 oikeassa Ilosaaressa. Festari keräsi vain 700 katsojaa, vaikka lippu maksoi kolme markkaa. Se ehkä selittyy esiintyjillä, jotka olivat tasoa Rahat Boys Guoro ja Sensuuri. Nykyään saari on myös oiva paikka pussikaljoittelulle. Ilosaarirock siirtyi Laulurinteelle tilanpuutteen takia vuonna 1991.

Ilosaari, Siltakatu 1

Tämä on Joensuu

  • Halvin olut Giggling Marlin. Keskiviikkoisin eurolla (0,4 l), muulloin 2,90 e (0.4 l)
  • Ravintolat 65
  • Heinäkuun lämpötila ylin 21, alin 12.
  • Grillierikoisuus Grilli & Pizzan Turilas: 2 pihviä, 2 makkarasiivua, 2 munaa, ranskalaiset. Hinta 6,20 e.

Kunnollisuusindeksi

  • Pahoinpitelyt: 730
  • Huumerikokset: 279
  • Rattijuopumukset: 567
  • Tv-luvat: 22 609
  • (kotitalouksia 29 087)

3 kommenttia

Anonyymi

8.8.2007 15:35

Viime viikonloppuna tuli oltua Joensuussa juontamassa Elämää ja Erotiikkaa messuja, keli oli mainio ja ihmiset mukavia. Joensuu onkin yksi niistä paikoista joihin on aina mukava mennä keikalle.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

spiegel

30.8.2007 08:58

Suht' mukavasti pahoinpitelyjä paikkakunnan kokoon nähden, vrt. Kuopio, Jyväskylä, Vaasa. Huumerikoksia vähemmän.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Veskulainen

26.2.2008 10:17

No, tuosta pahoinpitelyiden määrästä viimeisintä tietoa : ikäryhmässä 15-20 vuonna 2007 enää 60 pahoinpitelyä, joten ounastaisin koko viime vuoden luvun olevan enää 200-300 tapausta. Jengit kaupungista käytännössä kadonneet.

Koivurastin Elsasta vielä semmoinen pieni lisä, että otti vielä jokunen vuosi sitten itse kiinni baarinsa ryöstöä yrittäneen miehen. Aika hyvin 80-seltä ! Kun tekisi Elsa vielä muistelmat...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi