Uutispalvelu FB

Nainen eli viikon ilman oikeita uutisia.

Ai miksi? Koska ystäväni Facebookissa määrittelevät sen, mistä ilmiöistä ja asioista nousee haloo myös minun elämässäni. Uutisointi Ronald McDonald -nuken teloitusuhkausvideosta alkoi Facebookin uutisvirrassa paria päivää ennen virallisia tiedotusvälineitä. Samaten olisin voinut huutaa lumenpudottajan omaisuutta jo ennen kuin siitä valtamediassa kerrottiin.

Miksi ihmeessä siis seuraan monia uutispalveluita, kun tuoreimmat ja mielenkiintoisimmat ilmiöt ja uutiset pamahtavat ilmaiseksi eteeni, Facebookiin?

Aloitan testin ystävänpäivänä. En kerro projektista kenellekään, ettei kukaan 272:sta nassukirja-ystävästäni yritä hallita uutisvirtaani. Jemmaan päivän Hesarin avaamattomana siivouskomeroon ja nostan imurin vielä päälle. Sieltä uutiset eivät vahingossakaan hypi silmille.

Radion sijasta napsautan päälle Facebookin, joka muistuttaa pukeutumaan lämpimästi. Sen olisi pelkkä ulos vilkaisukin kertonut. Sitten ystävänpäiväsydänten keskeltä pompsahtaa jotain poikkeavaa: "Lähtee ku Nokia Suomesta. Vanha suomalainen sananlasku." Enempää tietoa ei kuitenkaan heru. Mistä tässä on kyse?

Seuraavat päivät jatkuvat samanlaisina. Aamupalapöydässä ehdin sanomalehden sijaan lukemaan jukurttipurkin sisällysluettelot useaan kertaan neljällä eri kielellä. Talven pakkasennätykset rikkoutuvat ja uutisissa kuulemma muistutettiin ihmisiä kalsareiden tärkey-destä. Vaikuttaa siltä, että maailmalla ei tapahdu mitään mullistavaa.

Mutta onneksi Johanna Tuksu Tukiaisen touhuissa riittää aina materiaalia myös omaan uutistoimistooni Facebookiin. Hänen tanssivideostaan tehty parodia kiertää linkityksenä seinältä seinälle. Myös Virpi Salmen kotiäitejä töihin patistava kolumni leviää hurraa-huutojen kera.

Kaupan kassalla vilkaisen vahingossa päivän lööppejä. Ehdin nähdä lumisia kuvia ennen kuin muiden jonottajien ihmetykseksi huitaisen hädissäni lapasen silmieni eteen. Lumi ei kuitenkaan taida liittyä perussuomalaisten kannatuksen nousuun, josta ystäväni ovat huolissaan Facebookissa. Onneksi aina löytyy jotain keventävää. Tällä kertaa se löytyy ruotsalaisen Robert Gustafssonin esityksestä, jossa hän parodioi suomalaisten tapaa vetää kännit. Samaten minun tahdotaan näkevän Johannes Nyholmin lyhytelokuva Las Palmasin traileri. Siitäkään ei viinaa puutu, joten känni yhdistää ihmisiä – myös Facebookissa.

Huomaan myös raivon yhdistävän tietämättään arvilindeinäni toimivia Facebook-ystäviäni. Olli Lindholmin tuomarointi Idolsissa saa monet purkamaan tuntojaan päivityksiinsä. Allerin ilmoitus julkaista Top Model -lehteä saa niin kotiäidit kuin toimittajat paukuttamaan katkuista tekstiä seinilleen. Ilman Facebookkia en olisi tiennyt, miksi raivota.

Mutta onko Facebook kaikkitietävä? Viikon päätteeksi avaan nettiselaimeni pannassa olleet sivustot ja lukemattomat lehdet. Eteeni pamahtava tietotulva kertoo, että Wikileaks-sopan seulonta on jatkunut jo ties kuinka monetta viikkoa, vaikka Facebook ei siitä minulle tiedottanutkaan. Eipä siinä, en minäkään osaisi sotkua tiivistää päivitykseksi. Epäilykseni Nokia-statuspäivityksen takana saa vahvistuksen, kun luen uutiset Nokian ja Windowsin yhteistyöstä. Perussuomalaisten kannatuksen nousun tiesinkin jo. Mielenosoitusten yltymisen arabimaissa pystyin aavistamaan ilman Facebookia tai uutisia. Suomalaisen rauhanturvaajan kuoleminen tienvarsipommi-iskussa tuli kuitenkin täysin yllättäen. Kun kyseessä on suomalaisen kuolema, siitä ei saada aikaan hassua letkautusta sosiaaliseen mediaan.

Okei, maailmassa tapahtui asioita, joista ystäväni eivät kokeneet aiheelliseksi keskustella Facebookissa. Luopuisin kuitenkin mieluummin joka-aamuisesta Hesaristani kuin Facebookista. Miksi? En lopulta tuntenut olevani kohtuuttoman pihalla uutisvälineettömän viikon aikana. Mutta jos satun jättämään yhden illan Facebook-päivitykset lukematta, seuraavan päivän lounaskeskusteluissa tietämättömyyteni tulee esille jo ennen pöytään istuutumista: "Missä sä oikein olet ollu? Miten voi olla mahdollista, että et oo kuullu tästä?"

Mun newsfeed, mun maailmankuva

Mitä tapahtuisi, jos heittäytyisin tiedonvälityksessä viikon sijaan täysin Facebookin varaan? Miksi ihmeessä minun pitäisikään tietää mitään vaikkapa arabimaiden kuohunnasta? Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Reetta Rädyn mielestä siksi, että muuten en pystyisi hahmottamaan maailmaa ja paikkaani siinä. Hän ei kuitenkaan kiellä, etteikö elämässäni olisi mediasisältöä, vaikka surffaisin pelkästään Facebookin uutisvirrassa.

”Aika kuluisi varmasti, etkä luultavasti edes tajuisi jonkin puuttuvan. Ja onhan se luksusta, kun omanmieliset ystävät ruokkivat meitä yltiömäisessä mediamaailmassa. Mutta juuri sen takia täytyy kysyä, mitä jää kertomatta. Miltä näyttäisi jonkun toisen news feed?”
Sillä siltä näyttäisi pitkälti myös henkilön maailmankuva. Räty näkeekin, että minulla oli viikon ajan auki vain yksi ikkuna maailmaan, kun sanomalehti taasen on kuin kerrostalo, jonka kaikki ikkunat ovat levällään. Hän ei usko, että uutistoimittajien pitäisi istua vain hiekkalaatikon reunalla kuuntelemassa tarinoita.

”Arki on muutenkin läsnä ihmisten elämässä. Kyllä he haluavat nähdä muutakin. HS.fi:n jutuissa ei ole tissejä tai muuta katso kuvat -tyyppistä materiaalia, mutta ihmisiä kiinnostavat toisenkinlaiset asiat. Avaruus-jutut tuntuvat nousevan luetuimmaksi aina. Mutta samaten kaikki ilmalämpöpumpuista eriskummallisiin eläimiin kiehtoo.”