Vedä käteen Kim Jong-il

Toim.huom.

Pohjois-Koreassa hävetti olla suomalainen. Paikalliset olivat sitä mieltä, että tässähän ollaan parempiakin frendejä. Ei käynyt kieltäminen, kun kaikki prenikkanäyttelyt, lahjavitriinit ja muistolaattaseinät pursuilivat tervehdyksiä Suomesta. Suuria Johtajia olivat muistaneet paitsi pikkuporukat tyyliin Tampereen yliopiston toveri Kim Il-sungin teosten opintoryhmä, myös Suomen Eduskunta. Suomesta oli enemmän lahjoja kuin muusta Länsi-Euroopasta yhteensä ja niitä saapuu yhä säännöllisesti, suosituin on kuulemma kynttilänjalka.

Ranskalaisen avustustyöntekijän mukaan ruoka-apukin on liian suuri lahja Pohjois-Korealle. Vaikka nälkäisten ihmisten auttamista ei normaalisti ikinä pidä sitoa poliittisiin pakotteisiin, Pohjois-Korean kanssa on toisin: ruoka-apu kun on todellisuudessa sota-apua. Ensin ruokitaan nimittäin armeija ja jos jotain jää, siviilit. Vankileireille ei apu yllä, siitä Rakastettu Johtaja pitää kyllä huolen.

Jookos, että lakataan lähettelemästä niitä Aalto-maljakoita ja todetaan yhteen ääneen: vedä käteen, Kim Jong-il.


Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija... 1
Festareiden ABC
Cityn vinkit festarineitsyeille.
Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa... 1
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom. 1
Lisää pyöräteitä Manseen!
Onko Tampere Suomen paras asuinpaikka myös nuorille? Me kysyimme, te...
Räppäävä Rauhatäti
Sodankylän räp-tuontitoivo Rauhatäti ei pelkää keskiluokkaistumista.
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?
Katarinan uusi alku Turussa
Ravintolalaiva Katarina avasi kesäkautensa hienoilla uudistuksilla
Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan... 1

Lue lisää: Toim.Huom.

Eläkeläiset
Toim.huom.
Matkaopas Suomeen
Toim.Huom.
Parasta aikaa!
Toim.huom. 1
Me ei olla sankareita kaikki
Toim.huom.
Maailmanparantajat
Toim.huom.
Toim. huom.
Sinusta ei koskaan tule mitään 8
Uskokaa tai älkää
Toim.huom. 3
Isku Somaliaan
Toim.huom. 1
Keltaisen viha?
Toim.huom 1
Toim. huom.
Kulttipaikat esiin! 1