Veluuri vie voiton

City esittelee välineurheilun välttämättömimmät

Oloasujen voittamaton klassikko 1970–1980-luvun vaihteessa edellisen kerran vaikuttanut veluuri jatkaa jo kolme vuotta sitten aloittanutta voittokulkuaan. Nyt entistäkin juhlavampana. Adidaksen veluuri sopii vaikka baariin, H&M:n veluuri kotisohvalle treenien jälkeen.

www.hm.com www.adidas.com

Purjelautailun appro

Tänä kesänä Espoon Haukilahden Mellstenin rannassa on voinut opiskella surffausta. Ja ihan alkeistasolla.

Pasi "surf.fi" Rahikan mukaan viiden–kymmenen tunnin harjoittelun jälkeen pysyy laudalla ihan kuka tahansa (purjehtijat oppivat nopeiten, koska heille tuuli on tuttu elementti), joten Cityn surf-neitsytkin uskalsi kokeilla. Ensin hierotaan tuttavuutta laitteiden kanssa, sitten kuivaharjoitellaan. Hetken hytisyttää, ennen kuin märkäpuku saa lämmitettyä kehoa ympäröivän veden. Laji osoittautuu purjepainiksi purjelautailun sijaan. Hankalinta on pysähtyminen irrottamalla vain toinen käsi purjeesta. Paniikissa päästää irti kaikesta mahdollisesta, ja taas on edessä laudalle kapuamista ja purjeenretaleen reuhtomista. Opiskelu jatkuu.

Alkeissurffauskurssin hinta 120 e. Lisätietoja www.surf.fi.

Täällä tuoksuu urheilu!

Puma on lanseerannut taas uuden hauskan raikkaan hikihetkiin sopivan tuoksun. Create-tuoksun pullo muistuttaa puristettua öljyvärituubia. Create Womanissa tuoksuvat greippi, metsämansikka ja omena. Create Manin koostumuksessa on ananasta, raparperia ja bergamottia.

Puma Create Woman EdT 50 ml 34,70 e, Puma Create Man EdT 50 mol 31,50 e.

Checklist

Voimapallo

Powerball on kehitetty kaikkien käsivoimia vaativien lajien harrastajille, kuten tenniksen ja golfin pelaajille, kiipeilijöille ja muusikoille. Kämmeneen mahtuva pallo vetäistään narulla käyntiin ja sitten sitä pyöritellään kermanvispausliikkeellä. Käsi- ja rannelihakset kehittyvät, koska palloon syntyy jopa 15 kilon vastavoima.

www.powerball.fi ovh alk. 19.90 e.

Niken tanssitoppi

Niken tanssiteema jatkuu myös syksyn ja talven mallistoissa. Helmi on hyvännäköinen Fit Dance Layering Dress -toppi, jonka kaksikerroksinen trendikkyys ilahduttaa tanssisalilla. Toppi sopii varsinkin street-lajien tunneille, joissa keskustan liikkeiden ei niin tarvitse näkyä. Kovin tukeva se tosin ei ole.

Nike Finland p. 0424 9231, ovh 75 e.

Sinkkusulkis

Sen oikean löytämistä voi yrittää Helsingin Ruoholahden palloiluhallin Sinkkusulkis-tapahtumissa. Ottelukierroksella on 4–10 paria, joiden jokaisen kanssa jokainen sinkku saa pelata yhden nelinpelin. Lopussa jätetään pelaajakortti, johon on ruksattu ne pelaajat, joille Sinkkusulkis saa toimittaa yhteystiedot.

www.sinkkusulkis.fi

Ulos täältä!

Jos mielesi tekee ulkoilemaan, surffaa ensin ulos.fi-saitille. Sieltä löytyvät linkit niin pääkaupunkiseudun ulkoilukeskuksiin kuin tunturivaellusoppaisiin. Esimerkiksi Töölönlahden ulkoilukeskus tarjoaa ulkojumppia ja vuokraa sauvoja kävelyyn. Sivujen Luontoon-osio opastaa mm. melontareiteille ja kalliokiipeilyyn.

www.ulos.fi


Kommentit (2)

  • 1.
    Voima
    15.9.2006 12:18
    Voimapallo on melkoisen mukava härveli, suosittelen..
  • 2.
    urheiluhullupullo
    23.1.2008 15:46
    Sinkusulkiksen lisäksi on tullut ainakin nyt Sinkkukeilailu. Kävin ja kokeilin - ja suosittelen! Oli hauskaa vaikka olen edelleen sinkku.

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Monta toria Siljan buffetissa
Tallink Silja uudistaa buffet-ruokailuaan helmikuun alkupuolella.
Minibaarin paluu juurille Mansessa
Minibaarissa ovat puhaltaneet uudet tuulet henkilöstön täysvaihdoksen...
Muutto ravintolaan
Toim.huom.
Siideriprinsessa Jenni Silvennoinen
Siideritehtailija Jenni Silvennoinen ehdottaa siiderille uutta...
Deittailun pikaopas (Turku)
Kaupungin parhaat paikat iskeä, deittailla ja dumpata.
Suuri Ravintolaäänestys 2012 (Tre)
Me kysyimme. Te äänestitte... 10
Lauri Tilkanen - syntisen kaunis mies
Näyttelijä Lauri Tilkanen on maalaispoika, joka tahtoo pahistella. Hän...
Suuri Ravintolaäänestys 2012 (Hki)
Me kysyimme. Te äänestitte. Esittelyssä Ravintolaäänestyksen...
Rap goes latotanssit
Elokuu luottaa romantiikkaan ja kansanperinteeseen. Ne myyvät hyvin.
Suuri Ravintolaäänestys 2012 (Tku)
Me kysyimme. Te äänestitte. Esittelyssä Ravintolaäänestyksen...

Lue lisää: Sportti

Juokse pilvessä
ON Running -juoksukenkä lupaa tehdä... 1
Extreme-urheilija
Vakuutusyhtiön vihollinen nro 1 3
Yleisurheilun MM
Penkkiurheilemme baarissa 1
Matin kanssa Sloveniassa
Käkkis Arhinmäki ja Matti Nykänen... 14
CITYCooper
Juoksuaika! 4
Vakavaa hauskanpitoa
City selvitti, miksi yli 60... 1
Golf-opas kaupunkiin
Mikä on kanintappaja? Missä Viivi... 8
Lätkä on pop
Cityn suuri MM-opas kisakuumeeseen.
Salikoodi 2003
Mistä kuntosalityylissä on todella... 17
MM-tavarajoukkue
Esittelemme futiskisakamat.