Vierailu Keravalle

Toim.huom.

Matkustin viime syksynä Keravalle tapaamaan Henna Kalinaista.

Olimme sopineet haastattelusta viikkoja etukäteen ja tuolloin Henna ei ollut vielä varma, asuuko hän Keravalla vai Helsingissä.

Kun haastattelupäivä tuli, Henna majaili tavaroineen Keravalla. Tarkoitus oli päästä takaisin Helsinkiin. Hän tuntui pitävänsä  asumisjärjestelyään pienenä takapakkina. Kuten se olikin; Hymy kertoi Hennan muuttaneen joulukuussa Kallioon.

Mutta vaikka pyrky pois kotikaupungista oli suuri, piti Henna itseään jonkinlaisena keravalaisuuden sanansaattajana. Hän toivoo omaa tähteään Keravan Walk of Famelle Jani Wickholmin kaveriksi.

Mielenkiintoisinta päivässämme Keravalla oli kuitenkin Henna itse. Hän vaikutti teeskentelemättömältä, mutta aidon ystävälliseltä. Hän oli myöhässä, ei leikkinyt tietävänsä ketä kaupungin keskustassa sijaitseva patsas esitti tai näytellyt muistavansa minä vuosina kävi kouluja.

Kierroksen jälkimaku: autenttinen, tosin hieman liian makea.


Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa... 1
Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan... 1
VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom. 1
Heinäkuun festariopas 2012
Love Music Festival ja Summer Sound Festival luottavat konesaundiin.
Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija... 1
Elokuun festariopas 2012
Flow'n lisäksi juhlitaan Taiteiden yössä, Kalliossa ja juhlaviikoilla.
Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.
Arto Tuunela
Pariisin Kevään nokkamiehestä kasvoi popin ylijumala.
Baarifestivaalikäyttäytyminen
Tämän oppaan avulla osaat käyttäytyä Cityn Baarifestareilla...

Lue lisää: Toim.Huom.

Jako kahteen
Toim.huom. 1
Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä
Toim.huom.
Syytän
Toim.huom.
Haluaisitko julkkiksen?
Toim.huom.
Musta joulu
Toim.huom. 1
Toim.Huom
Romani kylässä 6
Alvi alas!
Toim. huom.
Pelko pois
Toim.huom. 4
Unelma-matka
Toim.huom.
Mitä Matti pelkää?
Toim.Huom. 13