Viiksivallun renessanssi

Paljon onnea 60-vuotias Leo Friman!

Freeman on kulkenut menneisyyden vangista kohti uutta fantasiaa. Paljon onnea maestrolle!
Freeman on kulkenut menneisyyden vangista kohti uutta fantasiaa. Paljon onnea maestrolle!

Freemanin soololevy Freeman 4 näkee päivänvalon lokakuussa.
Freemanin soololevy Freeman 4 näkee päivänvalon lokakuussa.

Vuonna 1976 Leo Friman alias Freeman ajeli tandemilla suomalaisten sydämiin. Tällä hetkellä Freemanin elämä on yhtä uutta fantasiaa, renessanssi, jonka siivittämänä mies on lentänyt uuden sukupolven tietoisuuteen.

Yksi viime aikojen näyttävimmistä come-backeistä alkoi, kun Freeman pestattiin Uuden Fantasian solistiksi kappaleeseen Liian myöhään. Jo videolta voi nähdä kuinka innoissaan pitkän linjan stara on mahdollisuudestaan uuteen tulemiseen. Sukupolvien välinen kuilu on ylitetty myös sanoituspuolella, sillä biisin teksteistä vastaavat yhdessä Uuden Fantasian kanssa kaksi suitsutettua suomalaista kirjoittajaa, Asa ja Paula Vesala. Niiden sanoitusten siivellä on helppo hakea uraansa uudelleen lentoon.

Keskiviikkona 60-vuotta täyttävä Freeman on ottamassa kaiken irti uusista ystävistään ja yleisöstään. Upouusi, Uuden Fantasian herrojen avustuksella tuotettu soololevy Freeman 4 näkee päivänvalon lokakuussa. Ensimmäinen singlelohkaisu Tuhatjalkainen jatkaa täysin samalla linjalla, mihin Liian myöhään Freemanin jätti. Tasainen biitti kuljettaa kappaletta osin ironisesti, osin täysin katu-uskottavasti.

Vielä 1990-luvulla Freeman lauloi yhdessä Vicky Rostin kanssa Menneisyyden vangit -iskelmäyhtyeessä. Nyt näyttäisi siltä, että Freeman ei ole enää tandeminsa vanki. Kunpa joku trendikäs pumppu vielä kävisi vapauttamassa Virvenkin.

Saa nähdä, jääkö Freeman toiseen kertaan liian hyvien pop-kappaleiden vangiksi. Nähdäänkö mies laulamassa Liian myöhään -biisiä vielä kasikymppisenä meille entisille nuorille, jotka muistelevat kaiholla menovuosiaan?

Freemanin levynjulkaisukeikka Tavastialla 5.10. Liput 10/12 €.


Baarifestivaalit 2012 @ Helsinki & Turku

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Heinäkuun festariopas 2012
Love Music Festival ja Summer Sound Festival luottavat konesaundiin.
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom. 1
Räppäävä Rauhatäti
Sodankylän räp-tuontitoivo Rauhatäti ei pelkää keskiluokkaistumista.
Kahvinpaahdantaa Mansessa
Kahvila Valo tuo kofeinisteille ilouutisen: Valo alkaa paahtaa omaa...
Baarifestivaalikäyttäytyminen
Tämän oppaan avulla osaat käyttäytyä Cityn Baarifestareilla...
Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.
Elokuun festariopas 2012
Flow'n lisäksi juhlitaan Taiteiden yössä, Kalliossa ja juhlaviikoilla.
VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.
Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija... 1
Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.

Lue lisää: Ihmiset

Jussi Parviainen löytää ensirakkauden yhä uudelleen
Parviainen suunnittelee menevänsä... 4
Heikki Kovalainen
Heikin formulaleikki alkaa taas. 1
Älykkö riisuu
Michelle Baldwin keimailee lavalla ja tutkii burleskitähtiä.
Mikä Suomi-neito?
Millainen on suomalainen nainen... 4
Juhani Palmu
Juhani Palmu on valtakunnan... 8
Anni Sinnemäki
Pieni vihreä nainen kohtaa Ari... 7
Heikki Salmela
Herra fastfood 6
Harri Koskinen
Designin valopää 8
Johanna Tukiainen
Ulkopolitiikan ykkösblondi 70
André Linman
Aknepopin alkeet 28