Viulistin eväät

Viulisti Pekka Kuusiston jääkaapissa ei pala edes valo.

“Kun on lämmittänyt mikrolasagnea kynttilän päällä, osaa arvostaa hyvää ruokaa” sanoo Pekka Kuusisto. Mustikkakeitto kuvausrekvisiittaa.
“Kun on lämmittänyt mikrolasagnea kynttilän päällä, osaa arvostaa hyvää ruokaa” sanoo Pekka Kuusisto. Mustikkakeitto kuvausrekvisiittaa.
Pekka Kuusisto ei ole ollut kotona kolmeen kuukauteen. Jääkaappi on pois päältä, edes se surullisen kuuluisa valo ei pala. Maineikas viulisti matkustaa satoja päiviä vuodessa. Keikkamatkoilla Kuusistolla ei ole raideria, mutta vaatimuksiin kuuluu hotelli, josta saa lämmintä ruokaa läpi vuorokauden.

“Tarvitsen kunnon ruokaa. Tosin viimeksi Suomessa ollessani söin pelkästään karjalanpiirakoita. Joka aterialla, kaksi kolme kertaa päivässä, päälle viipaleina sinihomejuustoa ja sinistä lenkkiä.”

Överi-isänmaallinen yhdistelmä, mutta kun työ vie hotellista toiseen, ovat suomalaiset perusmaut harvinaista herkkua.

“Matkoilla tulee syötyä todella hyvissä ravintoloissa. Muusikot ovat kulinaristeja, erityisesti bassosektion pojat, joista joku aina järjestää pöydän paikallisesta huippuravintolasta.”

“Olen muun muassa syönyt Japanissa niin tuoretta kalaa, että se sätki vielä leikattaessa” Kuusisto muistelee.

“Mutta ikimuistoiseen ateriaan tarvitaan muutakin kuin ruoka. Kokonaiselämys ratkaisee. Tänä kesänä olimme veljeni Jaakon kanssa veneilemässä Saimaalla. Jaakko lupasi pitää meidät pinnalla ja viineissä, jos minä huolehtisin ruoasta. Sävelsin hätäriostoksista kanapastan, joka nautittiin kanavaristeilyn lomassa. Hieno kokemus.”

Keittotaito ei ole ehtinyt tarttua maailmalla suhaavaan viulistiin, vaikka ruoanlaitto onkin alkanut kiinnostaa koko ajan enemmän.

“Olen joutunut peruuttamaan jo kaksi keikkaa siksi, että olen kokkauskokeiluissani leikannut haavan sormeeni”, Kuusisto paljastaa.

”Osaan tehdä kahta ruokaa. Toinen on tänä kesänä keksitty pasta, ja toinen on yrteillä täytetty savustettu lohi, bravuurini. Lohen valmistuksen jalon taidon opin jazz-pianisti Max Tabellilta eräillä festareilla. Kalan täyttö, pussiin ujuttaminen ja uuniin laitto ovat osa ruoanlaittoseremoniaa. Erittäin sensuellia seremoniaa, jonka kuluessa on hyvä nauttia valkoviiniä.”

”Jos oikein haluaa hifistellä, on savustuspusseja eri vahvuuksia ja makuja. Mutta sen olen huomannut, että laittoipa kalan sisään mitä vain, on lopputulos herkullinen. Hunaja kruunaa kokonaisuuden. Niin ja tietysti hyvä seura.”

Hellapoliisi

  • Jääkaapissa: Ei mitään.

Ratsia:

  • Perunaa: ei
  • Pippurimylly: ei
  • Viinipullon ilmaaja: ei
  • Teepallo: kyllä
  • Munakuppi: kyllä
  • Biojäte: kyllä

Resepti: Jazz-pianistin lohi

  • Kokonainen lohi.
  • Kevätsipulia.
  • Tuttuja ja tuntemattomia yrttejä.
  • Hunajaa.
  • Valkosipulia.
  • Suolaa.
  • Valmistetaan seremoniallisesti hyvässä seurassa.

Täytä puhdistettu lohi sipulilla, yrteillä, valkosipulilla ja hunajalla. Sujauta lohi savustuspussiin ja pussi 200-asteiseen uuniin tunniksi. Tarjoa valkoviinin ja uusien perunoiden kera.


Baarifestivaalit 2012 @ Helsinki & Turku

Kommentit (1)

  • 1.
    kisut
    19.9.2006 13:59
    miau. kuuma mies.

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...
Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija... 1
Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
Heinäkuun festariopas 2012
Love Music Festival ja Summer Sound Festival luottavat konesaundiin.
Katarinan uusi alku Turussa
Ravintolalaiva Katarina avasi kesäkautensa hienoilla uudistuksilla
Räppäävä Rauhatäti
Sodankylän räp-tuontitoivo Rauhatäti ei pelkää keskiluokkaistumista.
Baarifestivaalikäyttäytyminen
Tämän oppaan avulla osaat käyttäytyä Cityn Baarifestareilla...
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?
VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.
Miehen työ
Kolumni. Nyt voimme tarkastella Sauli Niinistön saavutuksia.

Lue lisää: Ilmiöt

Uusi vuosi 2011
Älä aloita tipatonta, ainakaan vielä.
Listat
Jättiläistuija Kolina-klubilla. 1
Taskupysäköinti
Kansalaistaito 5
Listat
Kaurismäen kommentit, hassut... 2
Oy Helsingin herkku ab
City esittelee herkkukaupat 4
Listat
Pettäjä-leijona ja vattuvimma 41
Suomi on myöhässä
Maahanmuuttajataustaiset räppärit... 20
Mikä Helsingissä haisee?
City pani haisemaan ja otti selvää. 2
Underground-tour 2007: Oulu
Mars rallimarketeista tyhjälle... 2
Listat
Lauletuimmat karaokeveisut, nettitestit ja turistien kysymykset