Wedding Crashers

Kuokkavierasveljekset eivät halua puhua häistä.

Wedding Crashersin laulaja-kitaristi Esa Pottonen on soittanut eksänsä häissä.
Wedding Crashersin laulaja-kitaristi Esa Pottonen on soittanut eksänsä häissä.

Istun takapihan treeniksellä Helsingin Vallilassa. Samalla pihalla on aseliike ja kadulla Hells Angels. Wedding Crashers -yhtyeen laulaja-kitaristi Esa Pottonen ja basisti-laulaja Oskari Halsti keittävät mutteripannulla kahvia. Rumpali Petri Pottonen ei ole paikalla. Hänen iPhonensa viettää hiljaista hetkeä Steve Jobsin muistoa kunnioittaen, antaen rumpalin nukkua pommiin.

Esa, Petri ja Oskari ovat Universalin uusimpia kiinnityksiä. Yhtyeen debyyttialbumi julkaistiin syyskuun lopussa. Se nauhoitettiin livenä.

"Aiemmat äänityskokeilumme eivät kuulostaneet yhtä hyvältä kuin keikalla. Siksi päätimme tehdä levyn niin livenä kuin mahdollista", sanoo Esa ja hörppää kahvia mukista, jonka kyljessä on kuva hänestä juomassa kahvia.

This Is What You Wanted -albumi nauhoitettiin maineikkaalla Finnvoxin studiolla, jossa lähes kaikki suomalaiset eturivin artistit ovat äänittäneet levyjään. Levyn tuotti Antti Lehtinen, joka soittaa Scandinavian Music Groupissa.

"Livenä soitetussa levyssä on rosoisuutta. Kun soittaa ja laulaa samaan aikaan, lauluun tulee enemmän tehoa", pohtii Esa Pottonen.

Wedding Crashersin debyyttialbumin äänimaailma nojaa The Beatlesin debyyttiin, Please Please Me.

"Rokki ei ole ikinä mennyt täysin oikein", toteaa Oskari Halsti.

"Jos joku pelkää rosoisuutta, se johtuu siitä, että nykyisin monen standardi on sataprosenttinen täydellisyys. Ei Lauri Tähkäkään laula täydellisesti, mutta silti se myy ehkä eniten Suomessa", komppaa Pottonen.

Vaikka Halsti ja Pottonen viimeistelevät toistensa lauseita, yhtyeellä on ollut omat luomistuskansa. Veljesten kanssa soittaminen oli Halstista vaikeaa, varsinkin alkuaikoina. He kun ymmärsivät toisiaan pienimmästäkin eleestä.

"Emme ole Oskarin kanssa koskaan hakanneet toisiamme, toisin kun veljeni Petrin kanssa. Jos löisin Oskaria, se tarkoittaisi jotain tosi synkkää, mutta Petri löisi minua vain takaisin", Esa virnuilee.

Halstin mukaan bändin luottamus ei voi koskaan olla täydellinen. Se kuitenkin parantaa musiikkia ja opettaa tuntemaan muut.

"Tämä on elämänkoulu. Metropoliassa voi tulla ryhmätyötä vastaan, mutta kukaan ei voi oikeasti opettaa, millaista on tehdä tosissaan yhteistyötä", sanoo Pottonen.

"Olen seurannut pitkän linjan bändejä ja sitä, miten ne osaavat bändissä toimimisen. He eivät ota sitä raskaasti, mutta tekevät sen hyvin. En tiedä onko se setäytymistä, vai sitä että he ovat oppineet tekemään yhteistyötä", miettii Halsti.

Wedding Crashers on kuluttanut viimeksi koulunpenkkiä Vaskivuoren lukiossa Vantaalla. Saman koulun kasvatteja ovat mm. Jesse, Pintandwefall, Axl Smith, Yona ja Kim Curly Band. Koulussa hengitetään pop- ja rockmusiikkia, tekemällä.

"Kun menin Vaskivuoreen, siellä aloitti opettajana ammattirockmuusikko Pekka Rautio. Se tiesi, millaista on kentällä. Rautio on opettanut meitä soittamaan kädestä pitäen", kiittelee Pottonen.

Opit menivät Oskarin, Esan ja Petrin kaaliin. Siitä todisteena treeniksen seinällä roikkuu Ääni ja Vimma –kisan voittotodistus vuodelta 2009. Samana vuonna yhtye voitti myös Alkupiste-kisan, jonka palkintona oli keikka Provinssirockissa. Vaikka voisi kuvitella muuta, yhtyeen jäsenillä on jalat maassa.

"Joudun ajattelemaan sitä, kuinka hienoa se on, että meidän keikoille tulee ihmisiä. Kaikki on tapahtunut niin loogisesti, että välillä on ärsyttävän vaikeaa löytää sellaista teinipoikamaista WAU-tunnetta", sanoo Esa Pottonen.

Molemmat osaavat kuitenkin heti kertoa, mistä tuon tunteen voi löytää. Täydeltä keikalta.

"SMG:n lämppärikeikat olivat kivoja, koska siellä oli paljon ihmisiä hyvässä, tiiviissä tunnelmassa. Sellaisia keikkoja haluan tehdä", sanoo Oskari Halsti.

File: Esa (vasemmalla)

File: Petri (keskellä)

File: Oskari (oikealla)

This Is What You Wanted -albumin julkkarikeikka Korjaamolla 14.10.

www.weddingcrashersmusic.com


Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Festareiden ABC
Cityn vinkit festarineitsyeille.
Räppäävä Rauhatäti
Sodankylän räp-tuontitoivo Rauhatäti ei pelkää keskiluokkaistumista.
Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...
Kahvinpaahdantaa Mansessa
Kahvila Valo tuo kofeinisteille ilouutisen: Valo alkaa paahtaa omaa...
Arto Tuunela
Pariisin Kevään nokkamiehestä kasvoi popin ylijumala.
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?
Lisää pyöräteitä Manseen!
Onko Tampere Suomen paras asuinpaikka myös nuorille? Me kysyimme, te...
Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.
Elokuun festariopas 2012
Flow'n lisäksi juhlitaan Taiteiden yössä, Kalliossa ja juhlaviikoilla.

Lue lisää: Pop

Tepoilla on munaa
Jaana Rinne tapasi Pyhien Teppojen... 14
Tee hitti
Kansalaistaito 2
Shava, Shava, Shake
Mattia ja Teppoa intialaisittain. 2
Loista liljani, loista!
Yona ja Puppa J palasivat Karjalan laulukunnaille.
Kallein LP
Jos näet kansainvälisten levymessujen alennuslaarissa The Quarrymenin...
Madonna
Nainen joka tahtoi kaiken, mutta... 3
Bändinimen anatomia
Mistä Hanoi Rocks sai nimensä? 7
Björk katsoo musiikin tulevaisuutta omasta vinkkelistään
Muut valittavat musiikin tuotannon... 1
Iiris - Baltic princess
Viron indie-tähti Iiris ui kansainvälisille vesille Suomen kautta.
Lucia gone bad
Frida Andersson lopetti Lucian hommat ja siirtyi Pariisin kaduille.