Xbox 300 itsemurhauhkausta

Kiinalaisella tehtaalla rajut keinot työtaistelussa: työntekijät uhkasivat heittäytyä katolta.

Massaitsemurhauhkauksesta on kerrottu useilla saiteilla, mutta Microsoft ei ole varmistanut tietoa.
Massaitsemurhauhkauksesta on kerrottu useilla saiteilla, mutta Microsoft ei ole varmistanut tietoa.

Maailman suurimman elektroniikkaosien valmistajan Foxconnin tehtaalla Kiinassa on käyty erikoista työtaistelua. Verkkolähteiden mukaan Xbox 360-konsoleita valmistavan tehtaan 300 työntekijää uhkasivat heittäytyä tehtaan katolta palkkaepäselvyyksien takia.

Record China ja Want China Times raportoivat tapauksesta, joka sai alkunsa 2. tammikuuta. Työntekijät pyysivät silloin palkankorotusta, mutta heitä pyydettiin joko irtisanoutumaan tai pitämään duuninsa ilman korotuksia. Irtisanotuille luvattiin erorahaa, mutta kun suuri osa erosi, jäi rahat lähteiden mukaan saamatta.

Microsoftin edustaja kertoi Mashablelle, että työolosuhteisiin suhtaudutaan vakavasti heidän tuotteita valmistavissa tehtaissa, ja että kyseistä tapausta tutkitaan. Hän ei varmistanut tietoa massaitsemurhauhkauksesta, eikä edes sitä valmistetaanko kyseisellä tehtaalla Xboxeja.

Keväällä 2011 julkaistun, Students & Scholars Against Corporate Misbehaviour -järjestön raportin mukaan Foxconnin tehtailta löytyy työvoiman hyväksikäyttöä. Ongelmiksi listattiin muun muassa jatkuva ylityö palkan korottamiseksi, vaaralliselle pölylle altistuminen ja erilaisten ammattitautien uhka. Johto toimii edelleen armeijatyylillä, joka näkyy esimerkiksi uusien työntekijöiden "leirityksessä".

Foxconnin asiakkaisiin kuuluu Microsoftin lisäksi Apple, HP ja Dell. Wired-lehden laskelmien mukaan 17 Foxconnin työntekijää on tappanut itsensä viimeisen viiden vuoden aikana. Yhtiön vastaus tapahtumiin on ollut "anti-itsemurhaverkkojen" lisääminen tehtaiden ympärille.

Kiinassa vierailleen Applen edustajan mukaan verkot ovat onnistuneet estämään itsemurhia. Jos verkot tulevat tarpeeseen, voisi kuvitella, että muitakin keinoja työolojen parantamiseksi tulisi tehdä.


Baarifestivaalit 2012 @ Helsinki & Turku

Kommentit (4)

  • 1.
    what_the_f---
    11.1.2012 13:34
    Mitä ihmettä ovat "anti-itsemurhaverkot"?!
  • 2.
    moooooi
    11.1.2012 13:47
    ^ Ja miksi niitä pitäisi tarvitaan... :/
  • 3.
    Saanata
    11.1.2012 21:14
    Anti-itsemurhaverkot ovat verkkoja, joita viritetään rakennusten seinään. Itsemurhat on tehty hyppäämällä katolta. Nyt hyppääjät laskeutuvat katukiveyksen sijaan pehmeästi verkkoon.

    Minä puolestani haluaisin tietää, mitä on työntekijöiden "leiritys".
  • 4.
    Juuuu
    12.1.2012 00:24
    "Xbox 300 itsemurhauhkausta". Wtf?

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Räppäävä Rauhatäti
Sodankylän räp-tuontitoivo Rauhatäti ei pelkää keskiluokkaistumista.
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom. 1
Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan... 1
Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa... 1
Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.
Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.
VIP Bartenders
VIP Bartendersin Rane löysi kumppaninsa baaritiskiltä.
Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija... 1
Lisää pyöräteitä Manseen!
Onko Tampere Suomen paras asuinpaikka myös nuorille? Me kysyimme, te...
Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.

Lue lisää: Ilmiöt

Vältä ruokamyrkytys
Kansalaistaito 3
Pori
Suomi-Tour 2006: Disco Ensemblen Jussin City Guide
Miss Afrikka Suomi?
Uimapuvut, juhlapuvut ja... 8
Cityn opas Kaivopuiston vappuun
Opiskelijoiden tärkeimmät... 5
Kone kotikeittiössä
KoneHelsingin Kalle Kuusela... 7
Pienissä jouluissa Turussa
Eikö firma järjestänytkään pikkujouluja tänä vuonna? Vielä ehdit...
Art Goes Kapakka Go-Go
Art Goes Kapakka huuhtoo kaupunkia 17. – 26.8. Liput 0 euroa.
Listat
Valkosipuli pelastaa sielunne! 2
Listat
Roolihahmot, kummat kutsumanimet ja pornoelokuvien nimet.
Underground-tour 2007: Jyväskylä
Oletko jo käynyt goottiteinien... 5