Yök - en sekstaa

Kun seksi maistuu pahalle.

Jos joku väittää seksin olleen aina upeaa, hän valehtelee, koska opetteluvaiheessa seksi on kammottavan huonoa. Kaikki jännittävät ja häpeävät, tekniset taidot ovat lähinnä auttavat eikä homma muutenkaan suju kuin elokuvissa (joissa pari asettuu päällekkäin ja rullaa tässä asennossa sängyn laidalta toiselle kummankin näyttäessä upealta).

“Olimme sopineet, että poikaystäväni huolehtii ehkäisystä, kun vihdoin päätin suostua seksiin ensimmäistä kertaa. Olin all set -tilassa, kun poikaystävä alkoi repiä kortsua pakkauksestaan. Se kesti. Ja kesti. Ja kesti”, kertoo nyt 33-vuotias Milla.

“Vasta monta vuotta jälkeenpäin tajusin mitä oli tapahtunut: jätkältä tuli ennen kuin hän ehti laittaa kortsua päälleen, ja hänen oli odoteltava, että hän tulisi jälleen juhlakuntoon. Ajattelin silloin vain, että kondomin laittaminen vaikuttaa todella vaikealta puuhalta.”

Alkunolosteluista päästyä huonon seksin mörkö vaanii edelleen. Alkoholi ja seksi on usein murhaava yhdistelmä.

“Muutamia vuosia takaperin olimme ystäväni kanssa katsomassa erästä bändiä. Päädyimme hotellihuoneeseen soittajien kanssa, ja harrastin erään bändin jäsenen kanssa suuseksiä, kunnes sammuin mies suussani”, kertoo eräs naislukija.

Selvin päin ongelmia ai-heuttaa puhumattomuus, jokaisen seksiopaskirjailijan vihollinen numero yksi. Mistä kumppani voi tietää mieltymyksesi, jos et kerro niitä hänelle? Harvempi meistä kun on ajatustenlukija.

“Olin parikymppisenä muutaman vuoden kihloissa miehen kanssa, jonka käsitys esileikistä oli se, että hän antoi minulle suukon ja alkoi sitten jyystää. Kerrankin “rakastelimme” suihkun alla noin 40 minuuttia. Makasin selälläni erittäin ahtaassa suihkutilassa ja ajattelin, että kehtaanko ehdottaa edes siirtymistä sänkyyn, kun lämminvesivaraajasta loppui vesi”, kertoo kolmekymppinen Anette.

“Tein itse virheen siinä, etten kehdannut ottaa tyytymättömyyttäni esille ja näyttää hänelle, mistä olisin pitänyt. Viimeisenä seurusteluvuotena rakastelimme ehkä neljä kertaa, koska seksi tuntui minusta vain äärimmäisen tylsältä. Tiesin suhteen olevan lopussa, kun miehen ehdottaessa rakastelua vastasin hänelle nostamatta katsettani kirjasta: “ei kiitti, mä meen röökille mieluummin.”

Pidemmässä suhteessa seksuaaliterapeutti Anu Suomela Sexpo-säätiöstä suosittelee puhumista, mutta kehottaa varovaisuuteen. Vaikka seksikuvasto tunkee joka paikasta silmille, kannattaa puhessa ottaa hienovaraisempi linja kuin Cosmon kannessa.

“Seksistä puhuttaessa liikutaan niin herkällä alueella, että kannattaa ajatella tarkkaan, miten sanansa asettelee. Entisistä kumppaneista ei mielestäni kannata puhua lainkaan, koska se aiheuttaa lähes varmasti mustasukkaisuutta ja vertailun kohteena olemisen tunnetta. Verbaaliset loukkaukset seksin alueella voivat johtaa todella pahoihin riitoihin, jopa eroon”, Suomela varoittaa.

“Puhuminen on joka tapauksessa siinä mielessä hyödyllistä, että se hälventää parin väliltä uskomuksia ja luuloja. Parit tulkitsevat toisensa ajatuksia helposti väärin, jos kaikki perustuu vain oletuksiin ja arvailuihin.”

Riski huonoon seksiin liittyy myös yhden illan juttuihin. Fiilikset saattavat mennä jo ennen kun pari pääsee itse asiaan:

“Menin uuden hoitoni kanssa hänen kämpilleen harrastamaan seksiä. Kun vihdoin pääsimme hänen luokseen, menimme suoraan sänkyyn, ja aloimme kosketella toisiamme. Kun pääsimme itse asiaan, sisään paukkasi tytön isä kirveen kanssa. Lähdin nopeasti ilman vaatteita juoksemaan karkuun, ja mietin ilman rahaa ja puhelinta, miten pääsisin kämpilleni nukkumaan. Lähdin sitten kävelemään keskustaan päin alasti, kunnes vastaani tuli (meidän kaikkien ystävä) poliisi, joka otti minut kyytiin ja vei putkaan.”

Suomela ei moralisoi pistokeikkoja sinänsä, mutta sanoo:

“Harvemmin seksi on niissä erityisen hyvää, koska hyvän seksisuhteen luominen vaatii aikaa. Yhden illan jutuissa seksi on useimmiten pikapanotasoa.”

Eeva, 34, on ollut kolmasti pitkässä avoliitossa. Lisäksi hän laskee olleensa sängyssä reilun sadan miehen kanssa ennen nykyistä suhdettaan.

“Aloitin seksin 16-vuotiaana, jälkeenpäin ajateltuna aivan liian nuorena. Lähdin jokaisen miehen matkaan, joka vain vähänkin osoitti kiinnostusta, koska jostakin syystä kuvittelin, että kokemuksia pitäisi kerätä mahdollisimman paljon – laadusta ei niin väliä. Joukossa oli kivojakin kokemuksia, mutta useimmiten päädyin vain ajatukseen, että seksi on maailman ylimainostetuinta hommaa.”

“Huonot kokemukset ja irtosuhteiden generoima epäluottamus miehiä kohtaan pilasivat seksikuviot pidemmissä suhteissani. Otin niissäkin seksin suorituksena, joka pitää hoitaa rivakasti ja teknisesti hyvin. Olin miesmäisempi kuin miehet itse.”

Nyt kaikki on toisin.

“Kun ensimmäistä kertaa kapusin nykyisen miesystäväni päälle, hän pyysi nätisti minua rauhoittumaan ja kertomaan mitä minä haluaisin. Hämmästyin itsekin, kun huomasin, kuinka vähän olin ajatellut asiaa aikaisemmin. Meillä on nyt reilu vuosi seurustelua takana, ja nyt vasta ymmärrän, miksi seksistä vouhotetaan niin paljon. Se on ihanaa, jos sängyssä ei kilpailla tai olla vain palvelijan roolissa.”

Lukijoilta

“Tyttöystäväni erehtyi luulemaan kusihädästäni johtuvaa unista aamuseisokkiani himosta johtuvaksi, enkä aamutokkurassa tajunnut ihan missä mentiin ennen kuin tyttöystäväni oli jo hetken aikaa ratsastanut rakkoni päällä keinuen! Hädästä tuli niin pakottava, että jouduin syöksymään tyttöystäväni päältäni nakattuani vessaan, jossa erektio tietenkin esti virtsaamisen. Pakon edessä rupesin maanisesti runkkaamaan, jotta saisin vihdoin helpotusta halkeamispisteessä olevalle rakolleni. Tilanteen absurdius rupesi kuitenkin naurattamaan niin, että tyttöystäväni tullessa huolestuneena vessan ovelle katsomaan mikä minulle oli tullut, löysi hän minut seisomasta keskellä vessaa kyyristellen erektioni yllä, irvistäen ja nauraen mielipuolisesti samalla kun vedin käteen. Viimeksi kuullessani hänestä hän luki miestutkimusta yliopistolla...”
Mies, 27

“Kostean kapakkaillan jälkeen panin puolituttua naista yksiön keittokomeron lattialla kaverin soittaessa kitaraa olohuoneessa parin metrin päässä. Samaan aikaan hänen tyttöystävänsä kutitti meidän molempien varpaita...”
Mies, 25

“Pari vuotta sitten oltiin lomalla Thaimaassa. Tutustuttiin kaverin kanssa pariin tosi ihanaan thainaiseen. Pari päivää oltiin hengailtu, suudeltu sun muuta hyvin pientä hip-
lausta. Noh, kun olisi ollut aika siirtyä pidemmälle, paljastui, että minun “hoitoni” olikin mies! Järkytys oli täydellinen! Pari vuotta meni ennen kuin tuosta toipui.”
Mies, 27

“Tyttö otti ihanasti suihin, mutta menon ollessa kiihkeintä hän oksensi päälleni. Minä tiedän, miltä tuntuu pestä piliä oksennuksesta...”
Mies, 32

“Seksi miehen kanssa, joka ei ole koskaan kokenut orgasmia yhdynnässä eikä myöskään pidä sitä minään ongelmana..! Seksiakti kestää monta tuntia joka kerta. Kammottavaa olla paikat kuivina ja jäsenet puuduksissa ja toinen vaan jaksaa painaa. Eikä se todellakaan ole mukavaa joka kerta sanoa että kiitti nyt riitti..”
Nainen, 35

“Olin karmeassa flunssassa sängynpohjalla kun silloisen poikaystäväni teki mieli. Tyyppi ei kuitenkaan halunnut minulta flunssapöpöä, joten fiksuna miehenä laittoi peiton pääni yli ja hoiteli hommat. Ei siis mitenkään väkivalloin, mutta nyt jälkeenpäin ihmettelen miksen ajanut ukkoa ulos siinä paikassa.”
nainen, 29

Kysymys: En halua. Pitääkö silti?

“Mihinkään ei pidä suostua vain sen vuoksi, että toinen haluaa sitä. Tämä pätee seksiin, työhön, ihmissuhteisiin, politiikkaan, uskontoon. Minulla käy asiakkaita, jotka sanovat suhteensa olevan muuten ihana, mutta seksin saralla on jotakin, mitä heidän kumppaninsa ei halua toteuttaa. Tyypillinen esimerkki on suuseksi.Oleellista on se, että ymmärtää tuottavansa toiselle mielihyvää ja haluaa tehdä sen, vaikka asia tuntuisi vieraalta. Tämä ei tarkoita, että pitäisi suostua vastaanottavaksi puoleksi. Kumppanien pitää luottaa toisiinsa täysin.”

Johanna Sirkiä, pj, seksialan liitto Salli

TJEU = Tsekkaa jos et usko

Leffa: American Pie
Elokuva visualisoi kauheimmatkin teiniseksiin liittyvät pelot. Jos olet jo sillä tavoin kuivilla, että kehtaat esim. ostaa itse kondomeja, saat nauraa sydämesi pohjasta.

Kirjat:
Gael Greene: Hauskaa Seksiä
Sekava, mutta kiitettävästi konkreettisia vinkkejä jakava kirja, jossa evästetään myös välttämään seuraavanlaisia turn-off-repliikkejä: “Mistä oikein keksit nuo iljettävät ideasi” tai ”Tuon katsominenkin saa minut oksentamaan.”

Pauline Reage: O:n tarina
Kirjan päähenkilö viedään sadomasokistien linnaan seksiorjaksi. Toiset tykkää, toiset ei.

Kommentit (50 ensimmäistä)

  • 1.
    m24
    25.11.2004 17:03
    “Pari vuotta sitten oltiin lomalla Thaimaassa. Tutustuttiin kaverin kanssa pariin tosi ihanaan thainaiseen. Pari päivää oltiin hengailtu, suudeltu sun muuta hyvin pientä hip-
    lausta. Noh, kun olisi ollut aika siirtyä pidemmälle, paljastui, että minun “hoitoni” olikin mies! Järkytys oli täydellinen! Pari vuotta meni ennen kuin tuosta toipui.”

    Minä luulin tälläisten "tarinoiden" olevan urbanilegendaa mutta ei... LOL!
  • 2.
    sikander
    25.11.2004 19:02
    Olen aika usein herännyt baarikierrroksen jälkeisenä aamuna jonkun tuhdin sotanorsun vierestä, enkä voi muistaa miten se on mahdollista! Mutta alkoholilla taitaa olla osuutta asiaan.

    Siksi toiseksi en edes muista millaista yöllä/varhaisaamulla oli?
  • 3.
    sad_case
    25.11.2004 23:44
    Olin pari kertaa tapaamani miehen luona ja jäin yöksi. Kun en saanut unta mies ehdotti seksiä avuksi. "Yhdyntä" kesti ehkä minuutin jonka jälkeen hän erittäin ylpeänä kysyi että joko nukuttaa... Itse olin siinä vaiheessa peiton alla selkä mieheen päin ja nauroin tyyny suussa, vedet silmissä.

    Emme sitten sen jälkeen enää tavanneet...
  • 4.
    Thaimaasta
    26.11.2004 02:20
    m24 kirjoitti 25.11.2004 klo 17:03:

    “Pari vuotta sitten oltiin lomalla Thaimaassa. Tutustuttiin kaverin kanssa pariin tosi ihanaan thainaiseen. Pari päivää oltiin hengailtu, suudeltu sun muuta hyvin pientä hip-
    lausta. Noh, kun olisi ollut aika siirtyä pidemmälle, paljastui, että minun “hoitoni” olikin mies! Järkytys oli täydellinen! Pari vuotta meni ennen kuin tuosta toipui.”

    Minä luulin tälläisten "tarinoiden" olevan urbanilegendaa mutta ei... LOL!

    Joo, kun Suomijuntit meette Thaimaaseen niit "naisii" hakees niin kannattaa tosiaan muistaa että osa niistä on leikkauksen tehneitä shemale:ja. Yksi piirre mistä heidät helposti tunnistatte on aatamin omena tossa kaulalla. Sellaisia kun ei naisille kasva, yleensä!
  • 5.
    nangang
    26.11.2004 09:50
    Thaikkujen t-girlit ovat kauniita, fiksuja seka aarettoman seksinnalkaisia. Kannattaa kokeilla enneminkin kuin naapurin mummoa. Tervetuloa vaan!
  • 6.
    biibabbaluula
    26.11.2004 16:12
    Paha on jos lipsahtaa väärään paikkaan koira-asennossa. Kauheinta mitä on tapahtunut. Vaikka kumppani olisi tuttu ja turvallinen ja tapahtuma selvä vahinko, tulee niin häpäisty ja raiskattu ja nolo olo, että itkuhan siinä tulee. Kokemusta nimittäin on. Eikä kehtaa kertoa ikinä kenellekkään. Paitsi anonyymisti.
  • 7.
    tosiasioita
    26.11.2004 20:13
    hirveän usein naisen haluttomuus seksiin johtuu siitä että mies on ylläkuvatun kaltainen "jyystäjä" vailla mitään mielikuvitusta.
  • 8.
    MaailmaaNahnyt
    26.11.2004 20:23
    Suomessa naisten seksikokemuksia lukiessa, tulee väkistenkin mieleen, että missähän porttolassa sitä ollaan. Jostain syystä Suomi on ainoa maa maailmassa, jossa naisten mielestä tasa-arvo tarkoittaa railakasta irtoseksiä.

    Ei muuten, mutta on jokseenkin huvittavaa, kun naiset luulevat esim. Sinkkuelämää sarjan kuvastavan New Yorkin elämää. Ei todellakaan. Se on viihdesarja, joka luotiin antamaan vastapainoa jenkkien vanhoilliselle ilmapiirille. Irtoseksi amerikassa on harvojen herkkua - toisin kuin kotomaassamme.

    Eipä tuolla sinänsä väliä. Sanonta, että mies haluaa vaimokseen neitsyen ei kuitenkaan ole tuulesta temmattu. Kärjistetty, kyllä. Kultainen keskitie kunniaan. Mutta turhaapa minä tätä jauhan. Jokainen tehköön oman valintansa. Minä valitsen pysymällä ulkolaisissa naisissa, joissa on vielä naisellisuus tallella.
  • 9.
    dnjk
    27.11.2004 12:10
    Kielipoliisi sanoo: suomeksi mennään ThaiMAAHAN.
    Faktapoliisi sanoo: nykyään pystytään myös aataminomena poistamaan erittäin taitavasti. :)
  • 28.11.2004 01:37
    tosiasioita kirjoitti 26.11.2004 klo 20:13:

    hirveän usein naisen haluttomuus seksiin johtuu siitä että mies on ylläkuvatun kaltainen "jyystäjä" vailla mitään mielikuvitusta.

    ...kuten vaikkapa Sinkkuelämää-sarjassa kuvattu Carrien duracell-pupumies, joka tikkasi kuin ompelukone. Luotettavien lähteiden mukaan tuo ei tosiaan ole tuulesta temmattu tapaus, sillä sen kaltaista kanipanoa saa ihan suomalaisiltakin miehiltä. Järkyttävää mutta totta!

    Kauneinta ja kilteintä, mitä exäni ikinä sanoi minulle suhteen jälkeen, oli kun hän kertoi kaiholla muistelevansa yhteisiä intiimejä hetkiämme ollessaan nykyisen miehensä kanssa sängyssä. Se mies ei kuulemma tajua millään vihjettä, että exäni tykkää herkemmästä, hitaammasta, aistillisemmasta rakastelusta eikä sen äijän rytkytyksestä, ja hän kaipaa minun herkkyyttäni aistia hänen tarpeensa. Kyllä tuli ihan helvetin hyvä mieli niistä sanoista!
  • 11.
    Pirjo_
    29.11.2004 01:46
    MaailmaaNahnyt kirjoitti 26.11.2004 klo 20:23:

    Suomessa naisten seksikokemuksia lukiessa, tulee väkistenkin mieleen, että missähän porttolassa sitä ollaan. Jostain syystä Suomi on ainoa maa maailmassa, jossa naisten mielestä tasa-arvo tarkoittaa railakasta irtoseksiä.

    Ei muuten, mutta on jokseenkin huvittavaa, kun naiset luulevat esim. Sinkkuelämää sarjan kuvastavan New Yorkin elämää. Ei todellakaan. Se on viihdesarja, joka luotiin antamaan vastapainoa jenkkien vanhoilliselle ilmapiirille. Irtoseksi amerikassa on harvojen herkkua - toisin kuin kotomaassamme.

    Eipä tuolla sinänsä väliä. Sanonta, että mies haluaa vaimokseen neitsyen ei kuitenkaan ole tuulesta temmattu. Kärjistetty, kyllä. Kultainen keskitie kunniaan. Mutta turhaapa minä tätä jauhan. Jokainen tehköön oman valintansa. Minä valitsen pysymällä ulkolaisissa naisissa, joissa on vielä naisellisuus tallella.

    LOL

    Ja on muuten totta. Belgialaiset pojat tulee vain Suomeen koska suomalaiset tytöt on niin helppoja.

    Ja ei täällä ulkomailla oikein tiedä että miten sitä seksiä pitäis ehdottaa ku jätkät haluaa ensin tutustua, käydä treffeillä, esitellä vanhemmille ja tietää ETUnimen... :D:D Sen lisäksi ne ei tiedä että vodkaa juodaan kuin vettä ja että keskusteluksi riittää tuhahtelu!!! On se kamalaa ku on niii erilaisia kulttuurejaki olemas!!!
  • 12.
    vaihtareista
    29.11.2004 14:21
    eikä koske pelkästään Belgialaisia poikia/miehia.. Olin tutorina pidemmän aikaa opiskelujeni lomassa ja suurin osa espanjalaisista ja italialaisista vaihto-opiskelija-pojista kertoi tulleensa juuri Suomeen vaihtoon koska suomalaisilta tytöiltä saa helposti..!
    kotimaassaan kun he joutuvat näkemään moninkerroin enemman vaivaa..

    Kuulemma kotiin ei ole menemista ennen kuin on saanut selätettuä blondin. Ja siitähän riittää sitten kavereille kehuttavaa..
  • 13.
    Jolupukki
    29.11.2004 23:39
    vaihtareista kirjoitti 29.11.2004 klo 14:21:

    eikä koske pelkästään Belgialaisia poikia/miehia.. Olin tutorina pidemmän aikaa opiskelujeni lomassa ja suurin osa espanjalaisista ja italialaisista vaihto-opiskelija-pojista kertoi tulleensa juuri Suomeen vaihtoon koska suomalaisilta tytöiltä saa helposti..!
    kotimaassaan kun he joutuvat näkemään moninkerroin enemman vaivaa..

    Kuulemma kotiin ei ole menemista ennen kuin on saanut selätettuä blondin. Ja siitähän riittää sitten kavereille kehuttavaa..

    Tasan ei käy onnenlahjat. Suomalaiset miehet sitten matkustavat thaimaaseen ja venäjälle, koska näissä maissa naisilta saa rahalla. Jokseenkin naurettavaa tämä vanha laulu siitä, että suomalaiset/ruotsalaiset naiset ovat ns. helppoja. Kenties kysymys onkin vain kulttuurieroista? Voisikohan kyseessä olla jopa sellainen juttu, että antaminen ja saaminen ovat kokeneet inflaation. Himot ne on hiirelläkin...sano
  • 14.
    minni-85
    30.11.2004 08:37
    Tuli vaan mieleen tuosta Pauline Reagen kirjasta. Pirun tylsä, vaikka siinä paljon pahoinpitelyä ja anaaliseksiä harjoitetaan. Tylsyys johtuu suurelta osin siitä, että päähenkilö suostuu tähän kaikkeen, koska sen poikaystävä sanoo rakastavansa häntä sellaisena panopuuna. Tylsyydestä huolimatta lukekaa, saattepahan ainakin lisää kokemuksia.
  • 15.
    Tilastonikkari
    30.11.2004 10:13
    STT uutisoi tänään seuraavasti:

    "Ennätysmäärä aidstartuntoja heteroseksistä

    Suomessa todettiin viime vuonna aidstartuntoja heteroseksistä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kaikista tartunnoista vajaa kolmannes oli saatu seksistä. Suurin osa kaikista tartunnoista oli saatu kotimaassa.

    Heteroseksistä tartunnan saaneista naisista suurin osa oli alle 30-vuotiaita.

    Viime vuosina Suomessa on todettu seksistä saatuja hiv-tartuntoja aiempaa enemmän. Aids-tukikeskus muistuttaa ihmisiä kondomin käytön tärkeydestä. Se on ainoa ehkäisykeino, joka oikein käytettynä suojaa sukupuolitaudeilta ja ei-toivotuilta raskauksilta."

    Ei voi kuin sanoa, että horatsujen luvattumaa tämä Suomi.

    Eikä voi kuin nauraa noille "miehet ostaa seksiä ulkomailta"-kommenteille. Seksiä ostaneiden miesten määrä, puhumattakaan ulkomailta sitä ostaneiden, liikkuu promillen sadasosissa. Sen sijaan irtoseksiä harrastavien, alle 30v, naisten määrä on lähes 20% väestökannasta.

    Ei suomalaisilla miehillä ole mainetta ulkomailla, että he ostavat seksiä, mutta suomalaisilla naisilla on maine, että he antavat sitä - helposti.
  • 16.
    MissMapleleaf
    30.11.2004 15:07
    Olen jo monta vuotta parisuhteessa elänyt nainen, joten irtoseksiä en enää harrasta. Ennen suhdettani hyppäsin kylläkin sängystä sänkyyn tiuhaan tahtiin, enka nähnyt tässä mitään pahaa. Päinvastoin, mukavaahan se oli.

    Mitä vikaa siinä on jos suomalainen nainen haluaa seksiä, oli se sitten kotimaassa tai ulkomailla? Mitä väliä maineella on, kun jokainen voi kuitenkin ihan itse päättää että panettaako vai ei?

    Parempi mielestäni näin, kuin naiset alistettuina miesten tahtoon ja tossun alle. Tässä mielessä Suomen tasa-arvo on mallillaan, kuka tahansa voi tehdä aloitteen, ja nainenkin voi nauttia irtoseksistä omilla ehdoillaan.

    Ei ole minulta pois jos Belgiassa luullaan suomalaisia helpoksi saaliiksi.
  • 30.11.2004 16:33
    Uskomatonta tekopyhyyttä vielä tänäkin päivänä! Jos kerran on niin että miehille on ihan ok harrastaa irtoseksiä mutta naisilta se on ehdottoman kiellettyä tai sitten he ovat heti "horatsuja" niin tulee vaan mieleen että kenenköhän kanssa nämä miehekkäät miehet sitten sitä seksiä harrastaisivat..? Aika eriskummallista jos kaksi aikuista ihmistä harrastaa vapaaehtoisesti seksiä ja vaan toinen tekee jotain väärää... hm...
    Ja mitä tulee esim. espanjalaisiin ja italialaisiin miehiin jotka tulevat tänne "selättämään blondeja" niin eipä ikinä ole tehnyt mieli lähteä sellaisen matkaan... Niin blondi kun olenkin ;)
  • 18.
    Tilastonikkari
    30.11.2004 16:54
    nicebitch kirjoitti 30.11.2004 klo 16:33:

    Uskomatonta tekopyhyyttä vielä tänäkin päivänä! Jos kerran on niin että miehille on ihan ok harrastaa irtoseksiä mutta naisilta se on ehdottoman kiellettyä tai sitten he ovat heti "horatsuja" niin tulee vaan mieleen että kenenköhän kanssa nämä miehekkäät miehet sitten sitä seksiä harrastaisivat..? Aika eriskummallista jos kaksi aikuista ihmistä harrastaa vapaaehtoisesti seksiä ja vaan toinen tekee jotain väärää... hm...
    Ja mitä tulee esim. espanjalaisiin ja italialaisiin miehiin jotka tulevat tänne "selättämään blondeja" niin eipä ikinä ole tehnyt mieli lähteä sellaisen matkaan... Niin blondi kun olenkin ;)

    Palataanpa takaisin faktoihin, joita STT:n uutinenkin käsitteli. Suomalaiset tytöt menettävät Euroopan nuorimpina neitsyytensä (15v), eikä heidän 'onnistumisensa' häpeä yhtään koko maailman tilastoissakaan. Pojat sen sijaan menettävät poikuutensa hieman ennen 20 ikävuoden kynnystä. Kyse ei siis ole tasavertaisuudesta.

    Toinen olennainen pointti lienee se, että miehet eivät saa seksiä helposti. Jotkut eivät koskaan. Naisen sen sijaan ei tarvitse kuin pistää vähän puuteria naamaan ja mennä istumaan paarinjakkaralle, niin ehdokkaita suorastaan tungeksii.

    Yhteiskunnassa arvostetaan niitä asioita mitkä ovat vaikeita. Naistenkaataja-miehiä arvostetaan siksi, koska pesän saaminen vaatii työtä. Jakorasia-naisia halveksitaan taas siksi, koska naiselle on suurempi saavutus olla antamatta kaikille halukkaille.
  • 19.
    Hunsvotti
    30.11.2004 17:17
    Tunnen muuten paljon niitä mainittuja espanjalaisia ja italialaisia vaihtareita. Se nyt on selvää että ne jannut tulee yrittämään täällä kaikkea liikkuvaa, mutta harvempi kai tietää, että myös monet tytöistä ovat samalla asenteella täällä liberaalissa maassamme. Sitä kun ei voisi kotimaassa köyriä joka toisen kanssa ilman vakavia huoraksi leimaantumisen ongelmia. Kuitenkin kun tuo seksi sattuu olemaan perustarve.

    Neitsyttilastoista vielä maininta, että ainakin Espanjassa vielä puolet 21v. tytöistä ja pojista ovat neitsyitä. Sama tilanne kai Italiassa. Vaihtarit ovat just tota 20-21 ikäluokkaa, joten ilman loistavaa Erasmus-ohjelmaa, kuuluisat "latinorakastajat" menettäisivät poikuutensa tod. lähemmäs kolmikymppisinä.
  • 30.11.2004 18:25
    Mistä noi teidän tilastot oikein tulee? Ei pidä paikkaansa. Euroopan alin seksinaloitusikä on briteillä, missä ei todellakaan ole mitään ihmeteltävää, jos on joskus niiden seuraa nähnyt. Ja on todella naiivia kuvitella että etelä-eurooppalaiset vaihtarit olisi yleisesti ottaen neitsyitä. Hei haloo...
  • 21.
    adgh
    30.11.2004 20:05
    Tilastonikkari kirjoitti 30.11.2004 klo 10:13:

    STT uutisoi tänään seuraavasti:

    "Ennätysmäärä aidstartuntoja heteroseksistä

    Suomessa todettiin viime vuonna aidstartuntoja heteroseksistä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kaikista tartunnoista vajaa kolmannes oli saatu seksistä. Suurin osa kaikista tartunnoista oli saatu kotimaassa.

    Heteroseksistä tartunnan saaneista naisista suurin osa oli alle 30-vuotiaita.

    Viime vuosina Suomessa on todettu seksistä saatuja hiv-tartuntoja aiempaa enemmän. Aids-tukikeskus muistuttaa ihmisiä kondomin käytön tärkeydestä. Se on ainoa ehkäisykeino, joka oikein käytettynä suojaa sukupuolitaudeilta ja ei-toivotuilta raskauksilta."

    Ei voi kuin sanoa, että horatsujen luvattumaa tämä Suomi.

    Eikä voi kuin nauraa noille "miehet ostaa seksiä ulkomailta"-kommenteille. Seksiä ostaneiden miesten määrä, puhumattakaan ulkomailta sitä ostaneiden, liikkuu promillen sadasosissa. Sen sijaan irtoseksiä harrastavien, alle 30v, naisten määrä on lähes 20% väestökannasta.

    Ei suomalaisilla miehillä ole mainetta ulkomailla, että he ostavat seksiä, mutta suomalaisilla naisilla on maine, että he antavat sitä - helposti.

    Joo joo... Kondomin käytön tärkeys...
    Totuushan on se, että kumin huokosten välistä mahtuu noin 10 HIV-virusta vierekkäin. Et sillai...

    Kyl se henkisenä tukena ja ei-toivottujen lapsien syntymisen estäjänä on OK, et suosittelen kuitenkin sen käyttöä.

    Ja muutenkin näist panojutuist...

    Paskojen kanssa ei oo pakko olla. Hyvät kannattaa varastoida.
    Ja mitä vitun välii sillä on kuinka nuorena alkaa olla. Se on jokaisen oma päätös.
    Ne, jotka ei saa voi vittuuntua siitä muut harrastaa sitä vitun paljon ja ehkä jotkut vitu mormonit.
    Eiks tän pitäny olla, joku seksin laatu on perseestä -juttu eikä mikää miks kaikki nai toisiaan muttei mua?
    Ulkomailta seksin hakeminen on musta vitun säälittävää...ihan ku stadi ei ois pullollaa panovalmiita muijia.

    Pankaa niitä jota haluutte ja antakaa niille joille haluutte, jos pidätte seksikumppanistanne, ja se on paska sille voi opettaa asioita, se ei välitä sust tarpeeks, jos se ei tyydytä sua...

    Mä en jaksa kuunella keidenkää hippokraattien paskaa..
    Enkä kyl yhtää mitää muutakaa.. Mä katon nyt leffaa. Vetäkää kätee tai jotain. Antakaa tai olkaa antamatta... ihan sama ketään ei kiinnosta.
  • 22.
    Jolupukki
    30.11.2004 22:32
    Tämän viestiketjun perusteella Suomi on konservatiivien luvattu maa. Edelleen miehille on hieno juttu saada "pesää" (?). Sama juttu naisella saa aikaan horatsun. Kaikesta tästä huolimatta uljas suomalainen mies odottaa parisuhteeseen ehtiessään saavansa sänkyynsä neitsyen, joka käyttäytyy kuin pornofilmien kuvitteellinen nainen. Mitenhän sitä sitten saisi aikaan naisen, joka olisi seksin alalla kokenut neitsyt. Itsetuntoahan se tietysti koettelee, jos nainen osaa vaatia muutakin kuin viiden minuutin esileikin ja minuutin aktin :).
  • 23.
    Pyllis
    1.12.2004 02:03
    adgh kirjoitti 30.11.2004 klo 20:05:

    Joo joo... Kondomin käytön tärkeys...
    Totuushan on se, että kumin huokosten välistä mahtuu noin 10 HIV-virusta vierekkäin. Et sillai...

    Voitko ystävällisesti pistää tästä tieteellistä faktaa? Jenkkihihhulien mielipiteet tiedetään kyllä.

    Jos pysytään asiassa?
  • 24.
    Hunsvotti
    1.12.2004 09:30
    Noista tilastoista vielä. Espanjassa oikeasti puolet 21v. ovat edelleen neitsyitä. Tästä on tuore espanjalainen tilasto. Alle 21v. vaihtareista samalla logiikalla tietysti myös noin puolet. Valtaosa vaihtareista, siis siitä neitsytpuolikkaasta tuskin kuitenkaan palaa Suomesta kotiinsa neitsyinä.

    En tiedä kuka suomalaisista miehistä vielä haluaa neitsyitä. Ei ainakaan mun kaveripiiristä kukaan. Niissä on tajuton kouluttaminen heti alkuun ja muutenkin pitempää seurustelua ajatellen semmosta kokematonta käy jossain vaiheessa tod. häiritsemään sen toisen paljon laajempi kokemus. Seksi sujuu paljon mukavammin aina, jos molemmilla osapuolilla on suhteellisen paljon kokemusta. Etenkin kokemus pitemmistä seurustelusuhteista on parempi, sillä yhden yön seteistä ei kukaan varmaan opi juuri mitään.

    Itse vannoin, etten enää neitsykäisiin koske, kun kerran yks potentiaalinen tyttöystävä lopulta sänkyyn päästyämme heittäytyi äksäksi. Sitten siinä hetken sitä pyöriteltyäni ja lämmiteltyäni tuikkasin vehkeen sisään. Ei se mitään ollut siihen mennessä sanonut, mutta sen ilme meni kireeksi heti. Sitten tajusin, että joku on varmaan vialla ja kysyin, johon se sitten vastasi itkunsekaisella äänellä olevansa vielä neitsyt.

    Olisin ehkä voinut kuvitella jotain semmosta sen käyttäytymisestä aikaisemmin, mutta kun kyseessä oli 24 tyttö, ajattelin ettei kukaan enää siinä iässä...
  • 25.
    mahhahhaa
    1.12.2004 15:52
    adgh kirjoitti 30.11.2004 klo 20:05:

    Ulkomailta seksin hakeminen on musta vitun säälittävää...ihan ku stadi ei ois pullollaa panovalmiita muijia.

    Hihii... Lappeenranta, Turku ja Oulu muidenmuassa ovat sitten ulkomaita? :D
  • 26.
    MikkoAN1
    1.12.2004 16:11
    adgh kirjoitti 30.11.2004 klo 20:05:

    Joo joo... Kondomin käytön tärkeys...
    Totuushan on se, että kumin huokosten välistä mahtuu noin 10 HIV-virusta vierekkäin. Et sillai...

    Mita sa APINA oikein selitat?! Suomessa myytavat spardarit suojaavat Hivarilta (ja se on HI-virus tai HIV, vitun juntti!) ja muilta ikavilta taudeilta!

    Just tollasten holmojen vinkeista teinit sitten keraavat 'tietonsa'...

    Kun et selvasti mistaan mitaan tieda, niin ole vittu hiljaa!
  • 27.
    Niinpa_
    2.12.2004 14:54
    Joku tuossa sanoi että naisille on yhtälailla kova haaste olla antamatta miehille kuin miehille on haaste saada naisilta ja siksi noita asioita pidetään hyvinä kun taas vastakkaisia asioita haukutaan ja minä olen samaa mieltä. Tiedän että seuraavat sanani kuulostavat siltä että olen itseäni rakastava paska mutta kuulostakoot, sanon kuitenkin!
    Eräs kaverini, naispuolinen sellainen, on aika ruma ja lihava tapaus mutta ei hänelle ole juurikaan ongelma etteikö irtoseksiä saisi. Minä joka en (ainakaan omasta mielestäni) ole rumimmasta päästä oleva mies, ja ovatpa muutamat naisetkin kehuneet, niin en ole kovinkaan montaa seksisuhdetta kokenut. En ole niitä hakemalla hakenutkaan mutta ei niitä ole yhtään tyrkyllekkään tullut ja sitä tässä ajankin takaa, eli olipa nainen melkein millainen hyvänsä on aina miestä tarjolla mutta toisinpäin ei asiat mene! Pitäisiköhän tähänkin saada sitä kuuluisaa tasa-arvoa? Eli naisetkin vaan ehdottelemaan entistä ahkerammin. :)
    Ja kyllä se kondomi suojaa ihan hyvin HI-virukseltakin!
  • 28.
    6vexi
    2.12.2004 21:14
    Näitä teidän juttuja lukiessa ei voi kuin ihmetellä...??!! Minä jo nelikymppisenä olen "vain" muutaman (n. 10) naisen kanssa peittoja pöllyyttänyt ja kahden kanssa pilttejä tehnyt. Tällä vähäisellä kokemuksella olen juttuja lukiessani fundeerannut, että miksi naiset moittivat miehiä siitä etteivät he tee muuta kuin panevat hetken ja... Mitä naiset tekevät asian eteen? Itsestään selvä oletus naisilla on, et miehen pitää hehkuttaa naista puoli tuntia orkun varmistamiseksi...ei miehen väliä se tulee kuitenkin paikat sotkien..ja maataan lahnana "hellyyden puutarhoja" vaatien ja haukutaan jos miestä ei huvita tai se ei "osaa". Mulle ei ainakaan parempaa antiviargraa ole kuin ko lahnanaiset, jotka levittävät jalkansa pimppu pullollaan vaativat "tyydytä mut" ka luulevat sen riittävän miehelle!!!

    ps.
    pidän huolen, että eukkoni saa aina kun haluaa paitsi...
  • 29.
    Xhippa
    2.12.2004 23:57
    X-hippaa. Katse vasemmalle yläviistoon, kädet ylös, jalat vähän levälleen ja sitten hiljaa liikkumatta. Siinä suurimmat haluntappajaliikkeet. Mielummin katson pornoa ja runkkaan.
  • 3.12.2004 01:02
    Koittakaapa miehet, jotka vaaditte naisilta enemmän ns aktiivisuutta, että miten sitä ollaan aktiivisia kun päällä puskee about satakiloinen äijänköriläs. Pitäisikä voihkia enemmän..vai?
  • 31.
    Rami76kg
    3.12.2004 15:22
    Chantra kirjoitti 03.12.2004 klo 01:02:

    Koittakaapa miehet, jotka vaaditte naisilta enemmän ns aktiivisuutta, että miten sitä ollaan aktiivisia kun päällä puskee about satakiloinen äijänköriläs. Pitäisikä voihkia enemmän..vai?

    Onhan noita asentoja. Hyppää vaikka itse päälle... siis ehdota vaihtelua.
  • 32.
    Anniliini
    4.12.2004 14:26
    pythagoras- kirjoitti 28.11.2004 klo 01:37:

    ...kuten vaikkapa Sinkkuelämää-sarjassa kuvattu Carrien duracell-pupumies, joka tikkasi kuin ompelukone. Luotettavien lähteiden mukaan tuo ei tosiaan ole tuulesta temmattu tapaus, sillä sen kaltaista kanipanoa saa ihan suomalaisiltakin miehiltä. Järkyttävää mutta totta!

    Kauneinta ja kilteintä, mitä exäni ikinä sanoi minulle suhteen jälkeen, oli kun hän kertoi kaiholla muistelevansa yhteisiä intiimejä hetkiämme ollessaan nykyisen miehensä kanssa sängyssä. Se mies ei kuulemma tajua millään vihjettä, että exäni tykkää herkemmästä, hitaammasta, aistillisemmasta rakastelusta eikä sen äijän rytkytyksestä, ja hän kaipaa minun herkkyyttäni aistia hänen tarpeensa. Kyllä tuli ihan helvetin hyvä mieli niistä sanoista!

    Juu ymmärrän. Ansaitset hyvän mielen! Olin 20 v naimisissa miehen kanssa joka on humoristinen ja halukas. Mutta jotain silti puuttui tuosta sexipuolesta... nyt on löytynyt mies joka on varmaan sinun kaksoisolentosi tuolla saralla. Ja kaikki naiset jotka haukutte suomalaista miestä - minun parhaat rakastajat on olleet suomipoikia! Nyt sitten vaan nautin...
  • 33.
    Eljui
    7.12.2004 04:34
    Kuulostaa, etta aika monella on viela paljon opittavaa seksualisuudestaan. Varmuutta peliin vaan ja kommunikaatiota.

    Mika tahansa sopii kenellekin, ei sovi valttamatta toiselle. Seksualisuus on kaunis ja upea asia ja sita on hienoa kokea ja loytaa uusia rajoja, kukin omien rajojensa mukaan. Mita teetkin, perinteista, kolmestaan, saman seksin kanssa olkoon oma asiasi, mutta varmasti tasta maailmasta kaltaisesi kumppani loytyy, kuka osaa (tai ainakin haluaa oppia) juuri sinut tyydyttamaan.

    Totta on, etta kaikki miehet eivat valttamatta tunne naisen kehoa, mutta avoimessa ilmapiirissa sita voi hieman opastaa. Paras asenne miehelta on se, etta se vain vallan kiihottaa, jos nainen aivan villiintyy.

    Totuus on, etta usein on naiselle vaikeampi saada orgasmi, ja parasta itsestani on, etta jos mies ensimmaiseksi antaa naiselle nautinnon, niin sitten nainen voi mielellaan "antaa takaisin" mielettoman kokemuksen. Kumpikin vuorollaan. Ja miehet myos olette jokainen erilaisia, joten eikun rohkeasti kertomaan, mista tykkaatte. Meita naisia loytyy, jotka kylla haluamme teita tyydyttaa kaikin keinoin, ilman, etta olisimme huoria.

    Loysinpa muuten nykyisen, tulevan aviomieheni, internetista, joten omalta kohdaltani voin suositella. Voi nimittain "turvallisesti" kokea, etta ollaanko samalla aaltopituudella. Ja kun henkinen yhteys on luotu, niin silloin ei ulkonako tai tausta vaikuta. Seksikin on maistunut mansikoita ja shampanjoilta!
  • 34.
    Eljui
    7.12.2004 04:36

  • 7.12.2004 12:57
    Voi herrajestas sentähäre kumminki. Ikinä ei ole hyvin. Jos saa helposti, kaikki naiset on huoria, jos ei saa yhdeltä, kaikki ovat pihtareita. Jos ei anna rumalle, on nirppis, jos antaa rumalle, on helppo. Koittakaa nyt päättää tekin mitä haluatte, vaikka ei se kyllä mun käytökseen vaikuta.

    Tuliko kenellekään taas mieleen, että sen lisäksi, että ihmiset ovat yksilöitä, myös parisuhteet ovat yksilöitä? Jos jollain ei itsetunto riitä kokeneen naisen kanssa seurusteluun, toiselle se voi olla positiivinen asia, nimittäin jotkut ymmärtävät, että mitä enemmän naisella on kokemusta paskoista panomiehistä (suurin osa on), sitä pienemmällä todennäköisyydellä se lähtee hakemaan piristystä seksielämäänsä kodin ulkopuolelta, ainakin jos sen lisäksi nainen on älykäskin.

    Entä mitä se meitä haittaa, jos keskieuroopasta tullaan tänne hakemaan helppoa seksiä? Hitto vieköön, jos pojat sieltä jaksavat tulla välillä piristämään meidän elämäämme, tervetuloa vain! Outoa kyllä, yksikään espanjalainen tai italialainen, lukuisista yrittäjistä huolimatta, ei ole saanut multa, luultavasti samasta syystä mistä moni suomalainen ei saa.

    Sitten taas mitä helppouteen tai vaikeuteen tulee, mulla on ystävä, joka on tosi vaikea. Ehti lähemmäs kolmekymppiseksi neitseenä, mutta auttoiko se sitä yhtään? Ei. Ei yhtään. Se että antaa tai ei anna ei ole oleellista, oleellista on asenne.

    Tiesittekö, että miehistäkin käytetään sanaa "paskahuora" jos se antaa liian helposti liian monelle? Paskahuoramiehet eivät ole muodissa nekään.

    Huoraa ei tee partnereiden määrä, vaan halukkaiden suhde saaneisiin ja saaneiden suhde aikaan.(Tyhmemmille rautalankaa: Jos halukkaita on 10 viikossa ja antaa 10:lle viikossa, kyseessä saattaa olla huora. Jos halukkaita on viikon sisään 100 ja antaa kymmenelle parhaalle vuoden aikana, kyseessä tuskin on huora. Esimerkkinä, numeroarvot eivät ole tieteellisen tutkimuksen tulosta.)

    Pyydän anteeksi poukkoilevaa tekstiäni, typeryys ja/tai tekopyhyys saa mut aina pois tolaltani.
    [SIGNATURE]

    __________
    Sebi
    www.sebastyne.net[/SIGNATURE]
  • 36.
    Blackutter
    8.12.2004 15:21
    Sebastyne kirjoitti 07.12.2004 klo 12:57:

    Huoraa ei tee partnereiden määrä, vaan halukkaiden suhde saaneisiin ja saaneiden suhde aikaan.(Tyhmemmille rautalankaa: Jos halukkaita on 10 viikossa ja antaa 10:lle viikossa, kyseessä saattaa olla huora. Jos halukkaita on viikon sisään 100 ja antaa kymmenelle parhaalle vuoden aikana, kyseessä tuskin on huora. Esimerkkinä, numeroarvot eivät ole tieteellisen tutkimuksen tulosta.)

    Miksi pitää ketään määritellä huoraksi tai paskahuoraksi? Eivätkö ihmiset saa ihan rauhassa harrastaa seksiä, ilman että kaiken maailman sebbastynet ja muut tekopyhäilijät tule arvostelemaan? Mitä vikaa seksin harrastamisessa on? Eihän se ole muuta kuin erittäin miellyttävä tapa viettää aikaa toisen tai toisten ihmisten kanssa.

    Pyydän anteeksi poukkoilevaa tekstiäni, typeryys ja/tai tekopyhyys saa mut aina pois tolaltani.

    Joo, ei se mitään. Tekopyhyytesi ja typeryytesi kyllä loistivat erittäin hyvin tekstisi läpi.

    BU
  • 37.
    juubadaa
    9.12.2004 01:47
    jokainen sekstailkoon missä ja miten haluaa...mut teidän teksteistä on yks pieni ongelma.

    Niistä paistaa se läpi, että on ihan ok harrastaa seksiä monien ihmisten kanssa. No, minä tunnen tasan kaksi ihmistä jotka harrastavat irtosuhteita ihmisten kanssa jotka ovat löytyneet jostakin muualta kuin baarista. Koska tunnen hyvin paljon ihmisiä, niin hyvin suuri osa siis hankkii irtoseksinsä baarista.

    Tästä päästään siihen, että minulla henk. koht. ja hyvin monilla tuntemillani ihmisillä ei juuri mitään mieltäylentäviä kokemuksia noi kännipanot ole. Sen lisäksi tällaiset "kokeneet" naiset(tai huorat kuten tuossa joku mainitsi) ovat olleet todella paskoja pettymyksiä. Ei ne niin ujoja ole, mut ei ne silti mitään osaa...

    Kertokaa ihmiset ihmeessä minulle, että kuinka niillä kolmen promillen häsläys-panoilla voi ikinä mitään oppia kun teidän tavoitteena tuntuu olevan olla mahdollisimman taitava seksikumppani kun vakiinnutte.

    Todellisuus on se, että seksistä oppii jotakin kun olet harrastanut sitä pitkään saman ihmisen kanssa. Sit ku asioista voi puhua, ja opit oikeasti tuntemaan sen toisen sukupuolen kropan ja mielen. Se on jokaisen oma asia meneekö sitten esittelemään taitojaan vielä sen jälkeen muulle maailmalle.
  • 38.
    sielullinen
    9.12.2004 11:41
    Täyttääkö henkilö mielestänne "huoran" määritelmän jos harrastaa ns.irtosuhteita mutta ei välttämättä seksiä? Tarkoittaen siis, että suutelee tms. mutta ei muuta. Tällaisesta nimittelystä on kokemusta silloin, kun olin vielä NEITSYT. En koskaan pääse yli tuosta ilkeästä, kamalasta leimaamisesta. Olen edelleen epävarma. Tätä ennen olin iloinen kokeilija.
  • 9.12.2004 23:07
    En ymmärrä näitä "Nainen saa seksiä aina halutessaan" kommentteja, joita on näkynyt täällä ja muuallakin, esimerkiksi silloin kun perustellaan miesten seksin ostoa.

    Olen itse kolmekymppinen nainen, tällä erää sinkku. Olen mielestäni ok näköinen ja -tapainen, ja seksillä on minulle merkitystä sekä henkisesti että fyysisesti. Henkisesti se lisää yhteenkuuluvuutta (vaki-)partnerin kanssa, ja fyysisesti siitä saa energiaa. Parisuhteessa en muista milloin olisi päätä särkenyt. Olen tyypillinen skorpioni, kertonee enemmän jos on koskaan eri horoskooppien luonteista lukenut :)

    Koska en ole vakisuhteessa, kaipaan sekä seksiä että kosketusta, läheisyyttä elämääni. En etsi tarkoituksella yhden illan juttua, mutta jos löytyy mukava tyyppi joka ymmärtää jutun juonen niin mikäpä siinä. Parempi yksikin yö kuin epämääräisen pituinen selibaatti, jos parisuhdetta ei ole. Mutta saanko seksiä halutessani -en todellakaan. Ihan höpön löpöä on puheet siitä, että miehet piirittää lähes naista kuin naista, jos vaan viitsii raahautua baariin asti, tai yleensä mihinkään ulos. Saan istua oluella yksin tai porukalla ihan rauhassa, miehet ei todellakaan tungeksi ympärillä. Enkä mielestäni näytä kuivakkaalta vanhaltapiialta, joka ei ajattelekaan seksiä, vaan naiselliselta naiselta, jolla on hymy herkässä. Ainakin toistaiseksi :) Sen verran monta kertaa olen kuitenkin yksin kotiin tullut, että alkaa jo hymy hyytyä. Miehet istuvat baareissa kaveriporukoissaan, tyttöystävää viihdyttämässä tai umpikännissä, ja sulkevat ulkopuolisen maailman tietoisuutensa ulkopuolelle.

    Saattaahan tämä kuulostaa jo vähän katkeralta, ja jos kauan jatkuu niin taatusti onkin. Pointti on kuitenkin se, että nainen saattaa olla ihan samalla tavalla puutteessa kuin miehetkin, sitä vaan ei voi sanoa ääneen leimautumatta huoraksi. Eikä seksiä tarjoudu naiselle aina kun vaan vähänkin siltä tuntuu. Ja miehet taas saavat melkein mitä vaan anteeksi sillä verukkeella että tarvitsevat seksiä enemmän kuin naiset. Miesten seksuaaliset oikeudet kun päihittävät esimerkiksi naisten ihmisoikeudet mennen tullen - siitähän naiskauppa ja seksiturismi kertoo. Naiset saattavat kuitenkin tarvita seksiä ihan samalla tavalla.

    Mitään ei voi tietysti yleistää kaikkia koskevaksi, mutta oma kokemukseni on tämä. Varmasti osa naisista saa lähes aina kun tekee mieli, mutta niin saa varmasti osa miehistäkin. Mutta jostain syystä osa sekä miehistä että naisista kärvistelee päivästä päivään, ja toivoo; aina tulee ilta, ja voi tulla enemmänkin...
  • 40.
    Frozen79
    12.12.2004 16:46
    Harmi, ettei nykyään enää kukaan osaa arvostaa sitä, että seksikumppaneita on tasan sen verran kuin pitkiä vakavia suhteitakin, eikä yhdenyön jutut kiinnosta yhtään. Minulle merkitsee paljon luottamus ja yhteen sitoutuminen, mutta vastakappaletta ei samoilla ajatuksilla taida nykyään enää löytyä.
  • 41.
    Frozen79n

  • 42.
    unknown_
    15.12.2004 18:04
    Harmi ettei kenelläkään leikkaa legendojen yhteen sopimattomuus... Miksi suomalaisten miesten pitää maksaa seksistä itsensä kipeäksi kun suomalaisilta naisilta kerran saa niin hemmetin helposti... Just wondering...
  • 43.
    Peikkonainen
    18.12.2004 21:13
    Tilastonikkari kirjoitti 30.11.2004 klo 16:54:

    ... miehet eivät saa seksiä helposti. Jotkut eivät koskaan. Naisen sen sijaan ei tarvitse kuin pistää vähän puuteria naamaan ja mennä istumaan paarinjakkaralle, niin ehdokkaita suorastaan tungeksii.

    Yhteiskunnassa arvostetaan niitä asioita mitkä ovat vaikeita. Naistenkaataja-miehiä arvostetaan siksi, koska pesän saaminen vaatii työtä. Jakorasia-naisia halveksitaan taas siksi, koska naiselle on suurempi saavutus olla antamatta kaikille halukkaille.

    Vihdoinkin joku antaa mulle sen selityksen, ku oon aina miettiny. Kiitän :)
  • 22.12.2004 19:57
    Maailma on täällä pohjolassa mallillaan. Oli se sitten seksi, viina tai huumeet. Niiden kaikkien "käyttö" on ollut niin kauan tabu tai niistä puhuminen.

    Ollaan kuin Itä-Saksassa konsanaan muurin kaatumisen jälkeen. Nyt kun estot ovat poistuneet niin kaikista naisista ollaan täällä leipomassa huoria. Tämä homma ihmetyttää. Jos ei sitä omaa miestä jaksa katsella tai ollenkaan ottaa vaivoikseen niin voi mennä baariin ja ottaa sellaisen kuin haluaa. Totuus on se että aina on ottavaisia poikia ja antavaisia tyttöjä. Eihän minuakaan olisi ilman tätä yhtälöä.

    Vielä omakohtainen karmea seksikokemukseni joka sattui kohdalleni parikymppisenä (n. 10v sitten). Olin saanut kenkää kihlatultani kun hän oli armeija-aikanani löytänyt paremman. Se siitä.

    Kierteli baareissa aikani, ilman viinaa ja olin liikkeellä autolla, jolloin saatille pääsy oli helppoa. Tapasin mukavan tytön, joka oli ihan kaunis ja mielenkiintoinen. Lyhyeksi jäänyt "suhteemme" ei alkanut paneskelulla, vaan oli suutelua, halailua jne. ja tuntui minustakin ihan kivalta. Kerran päädyimme hänen olohuoneensa lattialle ja meno oli jo aika kiihkeää. Hän otti suihin kuin enkeli. Tulin hänen suuhunsa ja sen jälkeen luonnollisesti tarjosin hänelle suuseksiä. Hänen alapäänsä haju oli vaan niin kammottava, siis hien ja kusen hajuinen, että minua alkoi oksettaa. Kyökkäsin siellä saksien välissä pari kertaa ja jouduin menemään yrjölle veskiin.

    Hän oli enemmän kuin nolo ja niin olin minäkin. Hän huomasi hajuongelmansa ja kertoi, ettei ollut käynyt vielä tänään suihkussa kun naapuri valittaa veden päästämisestä illalla.

    En tiedä mikä oli totuus, mutta olisi pieni alapesu tehnyt terää ennen saapumistani. Itsekin otin aina suihkun ennen hänen luokseen menoa, vaikken edes ajatellut seksiä aina saavani. Suhde loppui kun hän kertoi olevansa koukussa suuseksiin ja minä en hänen kanssaan siihen enää pystynyt, oli pesty tai ei. Tuleviin suhteisiini tämä trauma ei ole vaikuttanut. Nykyisin pystyn nauramaan asialle sisäänpäin silloin tällöin kun se palaa mieleeni.

    Kommentteja naisilta joilla vastaavia kokemuksia "paskaisista" miehistä
  • 45.
    Hresus
    27.12.2004 18:24
    En ymmärrä näitä "Nainen saa seksiä aina halutessaan" kommentteja, joita on näkynyt täällä ja muuallakin, esimerkiksi silloin kun perustellaan miesten seksin ostoa.

    Olen itse kolmekymppinen nainen, tällä erää sinkku. Olen mielestäni ok näköinen ja -tapainen, ja seksillä on minulle merkitystä sekä henkisesti että fyysisesti..

    .. Koska en ole vakisuhteessa, kaipaan sekä seksiä että kosketusta, läheisyyttä elämääni..

    ..Mutta saanko seksiä halutessani -en todellakaan. Ihan höpön löpöä on puheet siitä, että miehet piirittää lähes naista kuin naista, jos vaan viitsii raahautua baariin asti, tai yleensä mihinkään ulos. Saan istua oluella yksin tai porukalla ihan rauhassa, miehet ei todellakaan tungeksi ympärillä. Enkä mielestäni näytä kuivakkaalta vanhaltapiialta, joka ei ajattelekaan seksiä, vaan naiselliselta naiselta, jolla on hymy herkässä..

    ..saattaahan tämä kuulostaa jo vähän katkeralta, ja jos kauan jatkuu niin taatusti onkin. Pointti on kuitenkin se, että nainen saattaa olla ihan samalla tavalla puutteessa kuin miehetkin, sitä vaan ei voi sanoa ääneen leimautumatta huoraksi. Eikä seksiä tarjoudu naiselle aina kun vaan vähänkin siltä tuntuu..

    Muut tänne kirjoittelevat ovat pääsääntöisesti teinejä ja parikymppisiä.

    Tekstissäsi oli yksi oleellinen avainsana - kolmekymppinen. 'Luonnonlait' joita tänne on tähänasti lueteltu, pätevät parikymppiseen kantaan oikein hyvin. Tilanne kuitenkin muuttuu miesten eduksi kokoajan - esim. ne 'nörtit' joista kukaan ei ollut tippaakaan kiinostunut parikymppisenä ovat erittäin haluttua tavaraa siinä kolmenkympin korvilla, kun niille ei ole vatsaa mutta rahaa on.

    Siinä vaiheessa kun osa parikymppisistä naisista hengaa noin vajaa kolmikymppisten miesten kanssa, ottaa näitä pari kymppisiä miehiä pannuun ja kovaa. Sitten kolmekymppisinä noita samoja naisia ottaa päähän nämä nyt kolmekymppiset miehet, jotka nyt hengailevat niiden parikymppisten naisten kanssa.

    Eli siis tuo saaminen ja antaminen kääntyvät hiljalleen miesten eduksi jo tuossa kolmenkympin kieppeillä. Poikkeuksia tosin on molemmissa sukupuolissa molempiin suuntiin, mutta uskallan väittää tämän pääsäännöksi.

    Syitä on monia, mutten tässä jaksa edes aloittaa niiden kanssa..

    ..no niin. Hypoteesi on valmis - saa tulla tappelemaan.
  • 9.1.2005 00:22
    Kommentoinpa tuota vaihtariasiaa, ihan sillä mielellä kuin olen tällä hetkellä vaihtarina ja viime vuoden tutoroin suomessa.

    Suurin osa etelämaalaisista vaihtareista muuttaa pois kotoaan, joten on aika luontevaaa että silloin osa yritettää kaikkea mikä liikkuu, kun äitikään ei ole vahtimassa. Mitä tuttujen espanjalaisten menoa katselee, niin vie fiel punkte on tietämäni mukaan joka viikkonen keskustelun aihe ruokapöydässä.
    Tuttu vaihtarikertoi kuukausi sitten innosta soikeana sitä, kuinka suomessa nainen voi tulla tulla iskemään miestä. Se on hänen mukaansa sveitsissä aivan mahdoton ajatuskin ja samaa voisin sanoa saksastakin, toisaalta mähän en mikään adonis olekaan, joten yllättynyt olisin jos joku mua tulisi vonkaamaan. Kivaa se epäilemättä olisi.

    Toisaalta vaihtovuosi on todellakiin vaihtovuosi kaikissa suhteissa, uusi maa, uudet ihmiset, ei vanhoja normaaleja kuvoita. Joten ei mua ainakaan yllätä ollenkaan se, että seksinkin suhteen ollaan sitten erilailla kuin kotosalla.

    Suomi on kuitenkin aika vapaamielinen ja avoin maa, kaikesta huolimatta. Sitä tosin ei vain suomessa asumalla huomaa.

    Joce
  • 47.
    temptated
    10.1.2005 16:59
    Minä ainakin olen yrittänyt ottaa onkeeni näistä naisen aktiivisuutta koskevista kommenteista. Mutta mikä on, kun armas seurustelukumppani kääntää kylkeä, kun olen ensin laittanut fantsun ruuan, sitten hieronut ja lopuksi vielä tarjoudun ottamaan suihin?

    Ja ne harvat kerrat, kun mies itse vaivautuu yrittämään, seisokki kestää noin minuutin, jonka kuluessa on joko oltava haarat auki tai unohdettava koko juttu.

    Onko vika minussa vai hänessä?
  • 48.
    AAAAAHHHHHHHHH
    1.2.2005 13:20
    mua haluttaa mua himottaa mua PANETTAA!!!!!!!!
  • 49.
    Liotellen
    9.2.2005 00:48
    "Tekopyhyytesi ja typeryytesi kyllä loistivat erittäin hyvin tekstisi läpi.
    BU"

    Samoin sinun, persreikä.
  • 50.
    oohaah
    22.2.2005 14:02
    Tilastonikkari kirjoitti 30.11.2004 klo 16:54:

    Palataanpa takaisin faktoihin, joita STT:n uutinenkin käsitteli. Suomalaiset tytöt menettävät Euroopan nuorimpina neitsyytensä (15v), eikä heidän 'onnistumisensa' häpeä yhtään koko maailman tilastoissakaan. Pojat sen sijaan menettävät poikuutensa hieman ennen 20 ikävuoden kynnystä. Kyse ei siis ole tasavertaisuudesta.

    Toinen olennainen pointti lienee se, että miehet eivät saa seksiä helposti. Jotkut eivät koskaan. Naisen sen sijaan ei tarvitse kuin pistää vähän puuteria naamaan ja mennä istumaan paarinjakkaralle, niin ehdokkaita suorastaan tungeksii.

    Yhteiskunnassa arvostetaan niitä asioita mitkä ovat vaikeita. Naistenkaataja-miehiä arvostetaan siksi, koska pesän saaminen vaatii työtä. Jakorasia-naisia halveksitaan taas siksi, koska naiselle on suurempi saavutus olla antamatta kaikille halukkaille.

    Niinpä niin.. ja muistetaanpa tämä biologinen fakta, että tytöt tulevat sukukypsiksi nuorempina kuin pojat ja ovat myös henkisessä kehityksessä muutaman vuoden edellä. Lienee totta, että naiset voivat sipaista puuteria nenään ja mennä, mutta voisivat ne miehetkin katsoa peiliin ja kiinnittää huomiota ulkonäköön, niin eiköhän helpotu huomattavasti se pesän saaminen, niin kauniisti kun sen ilmaisee.. Miksi sen täytyy olla saavutus???!!!

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa... 1
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.
Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...
Arto Tuunela
Pariisin Kevään nokkamiehestä kasvoi popin ylijumala.
Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan... 1
Baarifestivaalikäyttäytyminen
Tämän oppaan avulla osaat käyttäytyä Cityn Baarifestareilla...
Vaadimme vapautta duunissa!
Tätä me y-sukupolven edustajat haluamme työelämältä.
Lisää pyöräteitä Manseen!
Onko Tampere Suomen paras asuinpaikka myös nuorille? Me kysyimme, te...
Miehen työ
Kolumni. Nyt voimme tarkastella Sauli Niinistön saavutuksia.
Heinäkuun festariopas 2012
Love Music Festival ja Summer Sound Festival luottavat konesaundiin.

Lue lisää: Suhteet

Pakko seurustella
Miltä tuntuu, kun ei voi elää ilman... 17
Ollako vai eikö olla?
Ollako vai eikö olla, siinäpä... 2
Hyvät seksineuvot tarpeen
Yhdysvalloissa seksineuvoja... 4
Vauvatehdas
Kun lapsia ei saada vaan ne tehdään 35
Valikoiva parinmuodostus
Maalta tullut kampaaja ei pääse... 8
Suhteet
Aina yhdessä 2
Miesten unelma
Miltä tuntuu, kun kaikki miehet... 19
Petetty, ei jätetty
Onko suhde ohi kun kumppani heittää... 33
Hullumagneetit
Kun aina löytää sen väärän. 37
Vakiofeikkaaja häviää aina
Stand upia sängyssä. 27