Yasmine Yamajako

[jasmin jamadzako]

Tärkein ensin: Yasmine Yamajako, 17, on kotoisin Suomesta, Ranskasta ja Beninistä.

Yasmine asuu Espoon Laaksolahdessa toimittaja-isän, äidin ja kolmen pikkuveljen kanssa.
Yasmine asuu Espoon Laaksolahdessa toimittaja-isän, äidin ja kolmen pikkuveljen kanssa.

Joka toinen kerta hänen nimensä kirjoitetaan väärin.

”Yleisimmin se on Yamako”, musikaalitähti Yasmine Yamajako, 17, kertoo.

Beniniläis-ranskalaiselta isältään sukunimensä saanneen Yasminen sukunimi lausutaan Jamadzako. Ilman lausuntaopastusta moni luulee nimeä japanilaiseksi.

Yamajokolla ei ole pelkästään poikkeuksellinen sukunimi ja ihonväri, vaan myös ääni.

Helsingin kaupunginteatterin High School Musicalissa pääosan Idols-tyyppisen haun myötä saanut Yamajako pisti yleisön haukkomaan henkeään avattuaan äänihuulensa ensi-illassa.

”Olen soittanut nuorena kuusi vuotta kontrabassoa, pääinstrumenttini on kuitenkin laulu. Pari vuotta olen laulanut bändissä.”

Ranskalaisessa koulussa sekä Jousenkaaren koulun ja Tapiolan lukion musiikkiluokilla opiskellut Yamajako aloittaa tänä syksynä viimeisen lukiovuotensa Helsingin Pop&Jazzkonservatoriossa. Vaikka tänä keväänä opiskelu onkin tuntunut lähinnä näennäiseltä.

”Opettajat ovat olleet ymmärtäväisiä, vaikka olen ollut viikkojakin pois koulusta. Ovat vain todenneet, että Jassu kyllä tämä on tiedetty. En ole koskaan ollut hyvä koulussa; harrastukset, tanssi ja musiikki, ovat aina olleet minulle tärkeämpiä.”

Niihin hän keskittyy vähän liiankin tarkkaan.

”Olen itsekriittinen. Olin aikaisemmin laulanut pääosin englanniksi ja luulin kuulostavani kauhealta suomeksi. Suomen vokaalit soivat eri kohdassa kuin englannin vokaalit. Harjoittelin todella kauan, että sain vokaalit soimaan oikein.”

Myös uuteen ”lajiin”, näyttelemiseen, piti tutustua kunnolla.

”Luin paljon näyttelemisestä ja näyttelemistä opettava kummisetäni antoi minulle roolianalyysimateriaalia. Vaikeinta oli saada tavallinen tyttö tuntumaan luontevalta. Kaksi viikkoa ennen ensi-iltaa loksahti, miten rooli tehdään.”

Mutta vielä siihen ihonväriin. Musta musikaalitähti ei enää hätkähdytä ketään, kun olemme jo nähneet mustan missin ja Kotikatu-hahmon. Eikä Yasminekaan siihen juuri huomiota kiinnitä.

”Ihmiset ovat yliystävällisiä. Pariisissa sulaudun paremmin massaan kuin Helsingissä. On kiva, että ihmiset ovat kiinnostuneita, mutta minulta ei koskaan kysytä ensimmäisenä nimeäni, vaan mistä olen.”

High School Musical Peacockissa 27.9. asti

Voilà ja se on tuotteistettu!

High School Musical on ollut suuri menestys. Musikaalista syntyi ensin elokuva. Ja sitten paljon muuta. Tarkastimme High School Musicalin nettikaupan tarjonnan: PS2-peli, DVD-peli, reppu, kertakäyttölautaset ja -mukit, servietit, kakkukoriste, tatuointi, tamburiini, muistivihko, tarrat, hiuslenksut, kynttilät, megafoni, pihakyltti, valokuvakehys, ilmapallo, kutsukortit, paperikassit, kaulakoru, rannekoru, avaimenperä, käsilaukku, kello, lompakko, kengännauhat, lakanat, tyyny, tuoli, pyjama, hiusharja, herätyskello.

Jäitkö kaipaamaan jotain? Lisää tuotteita: www.highschoolmusical.tystoybox.com


Deitti.net-kesätarjous!

Kommentit (7)

  • 1.
    jklbvjk
    22.8.2008 09:58
    Ei sinänsä että tää olisi polittiisesti korrektia tai "edes tärkeää!" mutta olisi virkistävää tavata kerrankin joku puolisuomalainen jolla olisi suomalainen isä ja ulkomainen äiti.
  • 2.
    hurrur
    22.8.2008 17:35
    panisin.
  • 3.
    T & T & K
    26.8.2008 11:07
    Meni myös toimittajalta väärin tuo sukunimen kirjoitus...Yamajako.
  • 4.
    Kiji no sakka e
    10.9.2008 20:23
    Yamajako lausuttaisiin juuri samalla tavalla japanin kielessä, jamadzakona.
  • 5.
    tunnen
    20.9.2008 04:08
    Laura Voutilaisen siskon tytto.
  • 6.
    mustavalkoinen12
    18.5.2010 12:31
    Enpä tiedä onko ihonväri niin poikkeuksellinen. Varmaan puolet maailman ihmisväestöstä on tuollaisia keskiruskeita. Ja enpä häntä mustaksi kutsuisi, tumma kylläkin.
  • 24.4.2012 21:16
    jklbvjk:lle
    Et sit oo koskaan nähnyt pariskuntaa, jossa venäläinen äiti ja suomalainen isä tai thaimaalainen äiti ja suomalainen isä? Sitä paitsi mitä "kiinnostavaa" siinä olisi? Minkä kicksin siitä saisit, jos em. kaltaisen pariskunnan tapaisit? Jos ton Yasminen isä olisi suomalainen ja äiti beniniläis-ranskalainen, mahtaisi vissiin tytöllä olla ihan sama ihonväri kuin nyt on. Vai häh?

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Herra Ylppö
Herra Ylppö ei kerro, kuinka paljon hänellä on naisia.
Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan... 1
Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom. 1
Arto Tuunela
Pariisin Kevään nokkamiehestä kasvoi popin ylijumala.
Kesäkuun festariopas 2012
Baarifestivaalit, Pride-kulkue, Provinssi ja paljon muuta.
Kahvinpaahdantaa Mansessa
Kahvila Valo tuo kofeinisteille ilouutisen: Valo alkaa paahtaa omaa...
Ewert and The Two Dragons
Virolainen Ewert and The Two Dragons kertoo, miten suomalaiset...
Elokuun festariopas 2012
Flow'n lisäksi juhlitaan Taiteiden yössä, Kalliossa ja juhlaviikoilla.
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?

Lue lisää: Pop

Rammstein
Pahat valkoiset miehet 61
Maj Karma
Omituinen orkesteri
Suomi TOP 50
TV
Metallimiehen dress code
Judas Priest tulee kaupunkiin... 33
Suomipopin 99 suurinta
43 toimittajaa valitsi historian... 2
Viiden tähden kerho
City-lehden viiden tähden kerhoon... 2
Tee hitti
Kansalaistaito 2
Angstipopin pioneeri
Maailman kuuluisin rock-kuvaaja... 2
Kesän Go-Go
Valtakunnan virallinen... 8
Anssi Kela
Kehäteiden trubaduuri 8