Yksiöiden ostelija

Metsin mies ostaa, laittaa ja myy.

Taavi Mets, 29, ostaa asuntoja, vaikka hän asuu jo puisessa unelmatalossa Alppilassa.

Vuonna 2007 hän sai pankista lainan ja aloitti harrastuksen. Tähän mennessä hän on ostanut ja rempannut kolme yksiötä Helsingin kantakaupungista. Sitten ne myydään uudelleen.

Kun kauppa on tehty, Taavi tekee neliöillään, kuten parhaaksi katsoo. Lopputulokseksi kelpaa täydellinen. Asunnon tulee vaikuttaa avaralta. Sijaintikaan ei voi olla kuin loistava. Pakko ajatella: mulle!

Pikkuasuntoja siksi, että ne ovat riskittömiä kohteita. Jos lama tulee, niiden hinnat putoavat viimeisenä.

Taavi on kahden asunnon kauppaamisen jälkeen oppinut, että pienet kunnostetut asunnot eivät aina tarvitse välittäjää. Ne myyvät itsensä, jos ovat myydäkseen.

Markkinointimerkonomi ja ex-toimitusjohtaja tuunaa asuntoja mieleisekseen vuoden mittaiseksi jääneellä metallialan koulutuksellaan. Hänen ehdottomat suosikkinsa ovat Quick Stepin laminaatit ja lasimosaiikki. Päivisin Taavi hoitaa Keltaisen ruusun markkinointia ja sivuston ylläpitoa.

Asunnot ovat harrastus, jonka ideana ei ole tehdä rahaa. Samalta pohjalta hän ajaa kesäisin Lintsillä vuoristorataa himoitun jarrumiehen roolissa.

Uusin kohde on valmistumaisillaan Kalliosta. Sitä rempatessaan Taavi veti kerran laikalla käteen.


http://hesanhelmeksi.blogspot.com


1. Kotkankatu 7
1. Kotkankatu 7
  • Kaupunginosa: Alppila
  • Neliöt: 33,5 m²
  • Remontti: 1,5 vuotta
  • Ostohinta 2007: 105 000 e
  • Myyntihinta 2009: 156 000 e
  • Myyntiaika: 1,5 viikkoa
  • Erikoisin asia: Korotettu alkovi

2. Helsinginkatu 21
2. Helsinginkatu 21
  • Kaupunginosa: Kallio
  • Neliöt: 21,5 m²
  • Remontti: 3-4 kuukautta
  • Ostohinta 2010: Salaisuus
  • Tuleva pyyntihinta 2011: 128 000–130 000 e
  • Erikoisin asia: 11 m² parvi parinkymmenen neliön asunnossa. ”Toimii.”

3. Malminkatu 32
3. Malminkatu 32
  • Kaupunginosa: Kamppi
  • Neliöt: 34 m²
  • Remontti: 3–4 kuukautta
  • Ostohinta 2009: 138 000 e
  • Myyntihinta 2010: 183 000 e
  • Myyntiaika: 1,5 kuukautta
  • Erikoisin asia: 6 m² parvi

Kannattaako?

Kiinteistömaailma Munkkiniemen yrittäjä, LKV ja toimitusjohtaja Janne Kumpulainen vaikuttaa epäilevältä, kun kysyn bisneksen kannattavuudesta.

”Budjetissa pysyminen voi olla hankalaa. Muuttovalmiista asunnosta ollaan valmiita maksamaan, mutta samalla ostajat ovat vaativia.”

Taavin valinnalle hän kuitenkin näyttää peukkua. Pienten asuntojen markkinat ovat melko vakaat, mutta voiton saaminen voi olla hankalaa. Näytän sokkona lukuja.

”Perinteisesti ero ei valmiiseen yksiöön ole ihan noin iso.”

Bisnestä suunnitteleva saa neuvon.

”Pitkäjänteisyys, tarkkuus ja rauhallisuus. On tiedettävä, mitä ostaa. Remonttibudjetin tekemiseen malttia, jos haluaa riittävästi voittoa.”

13 kommenttia

Laura Heija

31.3.2011 17:56

Noniin, kohtahan mä pääsen koeasumaan tämänkin luomuksen ;)

puss <3

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

suolapurkki

31.3.2011 20:53

Vai että veti taavi kerran laikalla käteen :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Timjai

31.3.2011 21:28

Hassua katella nuita hintoja, ku tuolla hinnalla täältä Torniosta sais jo omakotitalon! :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

StadinAsukki

31.3.2011 22:46

Timjai, Torniosta on vähän pitkä matka Helsinkiin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

upeeeeeeeee

2.4.2011 00:18

OK tuutko remppaa mun kämpän myös?! Ihan järjettömän upeeta jälkee! Värimaailma, materiaalit ja oikeestaan ihan kaikki todellista iloa silmälle :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Apinainen

4.4.2011 19:21

Jos vetää laikalla käteen, niin eikös se tee kipeää vehkeelle?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

fct

6.4.2011 13:03

upeeeeee: Mikä värimaailma? Maalarinvalkoista seiniin, kiiltävät valkoiset kaapinovet ja tummaa puuta. Tylsää ja helppoa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Persvalkoie

6.4.2011 20:01

ftc: järkikin sanoo että jos asunto tehdään myyntiin niin ei sinne mitään tapetteja tai pinkkiä seiniin heitetä. Ei ole kuule yhtään tylsempi tai helpompi. Tuo on onnistuttu toteuttamaan juuri niin että ostajan on helppo tehdä se sitten mieleisekseen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tassitisseli

7.4.2011 22:07

Ois kiva tietää paljon noi remontit tuli per asunto maksamaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

stjanari

10.4.2011 21:21

ja tämänkin joku onnellinen lainapelle ostaa omakseen. Markkinahinta tuon kokoiselle yksiölle Hesarin räkälässä keikkuu 80teur paikkeilla. Mut lainaa saa ja sitä pitää ottaa...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tiinuska1

10.4.2011 21:27

Stjanari vuokrapelle

Kerro meille lainapelleille ihmeessä heti jos alle sadantuhannen löytyy. Muistakkin hommata monta, sillä en ole ainoa halukas ostamaan!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Joonas777

22.8.2014 10:19

Saisikohan tällä nopeasti lisäneliöt käyttöön?
http://www.tori.fi/uusimaa/Terasrakenteinen_sankyparvi_13210570.htm
Ei tarvitsisi rakentaa mitään vaan vain koota, mutta mitenköhän lattia kestää?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi