Kahden skedeleffan ensi-ilta Pikku-Torressa lauantaina

Turkulaisille tuttuja ympäristöjä esittelevä TOK ja jenkkiläinen Pretty Sweet saavat ensi-iltansa Unelma-skeittikisojen jatkoilla.

Perinteikkäiden Unelma -skeittikisojen viralliset jatkobileet pidetään 1. joulukuuta ravintola Pikku-Torressa Turussa. Kekkereissä saavat ensi-iltansa kaksi uunituoretta rullalautaelokuvaa.

Ohjelman aloittaa Fat1937:n tuottama TOK, joka esittelee paikallisten nuorten osaajien taitoja turkulaisille tutuissa ympäristöissä. Illan odotetuin elokuva lienee kuitenkin Yhdysvaltalainen Pretty Sweet, joka on tunnettujen Girl & Chocolate -tiimien yhteisteos. Pitkään valmisteltua elokuvaa on kuvattu muun muassa Nicaraguassa, Costa Ricassa, Kiinassa ja Espanjassa.

Mielenkiintoa elokuvaa kohtaan lisää ohjaaja Spike Jonze, jonka työhistoriasta löytyvät Beastie Boysin palkitut musiikkivideot Sabotage ja Don’t Play No Game That I Can’t Win.

Elokuvien jälkeen Pikku-Torren lavalle nousee nopeasti kulttimaineeseen noussut So Damn Tuff -kollektiivi. Pääasiassa vanhaa hip-hopia ja funkkia soittavan DJ-kolmikon suosio ei rajoitu ainoastaan Varsinais-Suomen alueelle, vaan kaverusten osaaminen on huomioitu aina Saksaa ja Yhdysvaltojen itärannikkoa myöten.

2 kommenttia

nipponkazauwa

27.11.2012 19:46

Totuus on, että FATin pätkää odotetaan paljon enemmän, sillä onhan se turkulainen tuotos. Kyseisestä pätkästä järjestettiin myös äänestys tapahtumasivulla ja 99% oli sitä mieltä, ettei bileitä ole ilman FATin tuotosta. Että niin perskuleen toimittaja.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Keisar1

28.11.2012 17:13

Hienoa! Hyvä Turku!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi