www.sulhanen/morsian.fi

Cityn todisteet nro 235 ja 236: verkon deittipalveluista löytyy tosirakkautta.

Internetin seuranhakupalveluja epäillään usein kepeän deittailun ja instant-seksisuhteiden väyliksi. Ei savua ilman tulta, mutta tosirakkauttakin verkosta löytyy. Yksin deitti.net -palvelu on liittänyt yhteen kymmeniä ellei satoja aviopareja. Eräs sielunkumppaninsa löytäneistä on 32-vuotias lentoemäntä Sandra-Susanna Ruoti.

"Panin ilmoituksen deitti.netiin, kun olin kyllästynyt siihen, ettei baareista löydy kunnon miestä", hän kertoo.

Kunnon mies oli Sandra- Susannan mielestä turvallinen, kunnianhimoinen aikuinen, jonka etsikkovuodet ovat ohi.

"Kävin pareilla treffeillä, mutta tiesin heti, etteivät miehet olleet mitä etsin. Sitten tutustuin Jukkaan. Juteltumamme puhelimessa, päätimme tavata samana iltana. Tiesin Heti, kun näin hänet, tiesin Jukan olevan se oikea, ennen kuin hän ehti edes suutaan avata. Ja kun hän avasi suunsa, vaikutelma vain parani."

Jukalle kävi miltei samoin.

"Kun näin Sandra-Susannan ensimmäisen kerran Café Caruselin edessä, tunsin kylmiä väreitä. Toivoin koko ajan, että hän olisi treffikumppanini."

Hyvä niin. Kuukauden päästä tapaamisesta Sandra-Susanna ja Jukka olivat kihloissa ja kolmen kuukauden päästä naimisisissa.

"Ei ole kaduttanut", vakuuttaa kolme ja puoli vuotta naimisissa ollut pariskunta. Kymmenen vuoden ikäero tai sama alavalinta ei ole häirinnyt.

"Ajattelin aina, etten halua lentäjää. Toisin kävi", Sandra-Susanna sanoo.

Jukka puolestaan löysi nuoremman vaimon kuin mitä etsi.

"Olin aikaisemmin seurustellut itseäni nuorempien naisten kanssa, ja etsin tällä kertaa deitti.netistä enemmän oman ikäistäni. Sandra-Susannan ilmoitus oli kuitenkin niin hyvä, että halusin vastata siihen."

Jukalla on ilmoitus yhä tallella.

Myös reaaliaikaisissa keskustelupalstoissa, chateissa, voi napata.

Näin vakuuttaa ainakin 25-vuotas Marika, joka tapasi avomiehensä ChatCityssä.

"Kun sain tietokoneen, jäin koukkuun chattiin. Keskustelin hänen kanssaan Sex Shop -huoneessa kaikesta muusta kuin seksistä. Kuuluimme molemmat Sex Shop -keskusteluhuoneen 40 hengen vakioporukkaan, joka järjesti yhteisiä risteilyjä ja muita kokoontumisia. Vakioporukan illanvietossa sitten tapasimme toisemme."

Muuten tapaaminen olisi ollut epätodennäköistä; toinen asui Kotkassa ja toinen Turussa.

"Ennen tapaamistamme emme olleet juuri jutelleet privaattikeskusteluissa."

Rakkaus leimahti vasta, kun Marika joutui työmatkalle Naantaliin ja päätti pyytää chattikaverinsa kahville.

"Alussa oli tosi kiusallista. Pyörittelin lusikkaa kahvikupissa."

Pari kuukautta myöhemmin he seurustelivat, ja pian Marika oli muuttanut Turkuun. Marikan esikoinen on nyt kuukauden ikäinen.

"Chatissa on helpompi tavata satunnaisseuraa. Deitti.netistä löytyy taas pysyvä seurustelukumppani helpommin", hän ohjaa.

Häämessut
11-12.1.2003
Wanhassa Satamassa.


Kommentit (7)

  • 1.
    So in love
    10.1.2003 22:32
    Olen netistä siepannut kyytiin ison kasan yhden illan tuttavuuksia. En olisi koskaan uskonut, että yhtäkkiä törmään mieheen, joka oli aivan toista maata kuin muut. Sitoutuminen ei ollut koskaan käväissyt mielessäkään. Mutta niin kävi - lähes kaksi vuotta kulunut yhdessä. Jaamme asunnon, ja nyt suunnitteilla oma talo ja lapsi.

    Pariutumiseen kyynisesti suhtautuvasta ja parisuhdekammoisesta hulivilistä tuli vauvakuumeinen, umpirakastunut pikku avovaimo.

    Rakkaan voi löytää mistä vain. Se vaatii vain avointa mieltä. Varta vasten etsiminen ei tosin välttämättä tuota tulosta. Sanon vain, että kannattaa olla avoin elämälle joka suhteessa.

    En voi sanoa rakastuneeni virtuaalimaailmassa. Ainoastaan solmin kontaktin. Tosi rakkaus tulee tutustumalla ja pienen ajan kuluessa. Ihastukset saattavat iskeä, mutta se ei vielä kerro mistään isommasta. Ei myöskään sulje pois.

    Rakastakaa toisianne, netissä ja tosielämässä!
  • 2.
    jaguar fan
    11.1.2003 03:18
    keskenerainen tarina, en oikeastaan haluaisi viela postittaa.. mutta liian samalla aaltopituudella eraaseen NYC:ssa asuvaan japikkaan. aivan liikaa sama maku .. OS X, unix, .. kaikki, vaatteista safkaan, valtioista musaan. aiemminkin ollut ´wow´ tapauksia mutta ne on ollut lahempaa.. kun ajattelen jotain han kertoo ensin sen mita olin sanomassa jne. ja yhdessa voi riidella 2 kielella (englanti ja portugali) ... viimeiset pari paivaa katsellut lentoja, jos saa tyot pois alta niin sinne pian ... toita sinne ja saa nahda mita sitten ... huh. :)
  • 3.
    mävaan
    11.2.2003 15:27
    Laitoin ilmoituksen cityn deitti.net:iin. löysinkin sieltä 4 vuotta iyseäni vanhemman aloimme olemaan yhdessä uutenavuotena 2001 ja syntymäpäivänäni hän kosi minua ja viime vuoden heinäkuussa menimme naimisiin. Enkä voisi olla onnellisempi!
  • 4.
    propeli
    4.5.2005 14:52
    Kyllä suurin osa deitti-ilmoituksista on niiden samojen epätoivoisten tyyppien tekemiä.Sen huomaa kun käy välillä tsekkaamassa ilmoituksia, samat vanhat vonkaajat sieltä löytyy...valitettavasti.
  • 5.
    Rampewell
    12.8.2005 13:48
    Aina ei onni jatku yhtä auvoisena.Tämä kuvan parikin on kuulemma eronnut :(
  • 6.
    mintti77
    30.8.2005 18:16
    ^Mistä voit tietää,että kuvan pari on eronnut ja onko se edes sama pari mikä juttuun kuuluu??
  • 7.
    Rampewell
    7.3.2006 13:31
    No siksi tiedän varmasti, että ovat yhden kaverin tuttuja. Herralla on uusi vaimo, kuin myöskin leidillä usi mies.

Kommentoi artikkelia

Anna sähköpostiosoite, jos haluat, että sinuun voidaan ottaa yhteyttä. Osoite ei ole pakollinen, mutta jos määrittelet sen, se näkyy julkisesti kaikille.

Kirjoita kenttään viisikirjaiminen mustalla kirjoitettu sana, joka on yllä olevassa kuvassa. Kirjainkoolla ei ole merkitystä. Tällä toimenpiteellä estämme roskapostitusta. Tai kirjaudu sisään palveluun, jolloin tarkistetta ei kysytä.

Lue lisää: uusin City-lehti

Arto Tuunela
Pariisin Kevään nokkamiehestä kasvoi popin ylijumala.
Miehen työ
Kolumni. Nyt voimme tarkastella Sauli Niinistön saavutuksia.
Kenet kutsut häihin?
Cityn lukijat ja häätutkija... 1
Sävy muutti ja Boulevard Social avasi
Kahvila Sävy on muuttanut isompiin tiloihin. Maanantaina 21.5. ovensa...
Yöllisestä elämöinnistä
Toim.huom. 1
Kuuma lista 11/12
Mistä kaupunki puhuu?
Pokauskoirat
Sisäpiiri. Kysy mitä tahansa... 1
Teemu Rajamäki
Uniklubin ex-basisti Teemu Rajamäki on enää todella vähän rokkikukko.
Kahvinpaahdantaa Mansessa
Kahvila Valo tuo kofeinisteille ilouutisen: Valo alkaa paahtaa omaa...
Piratismi kautta aikojen
Piratismi ei ole internet-ajan... 1

Lue lisää: Suhteet

Kuka käskee?
Kun lapsenkasvatuksesta ollaan... 8
Elämää lapsellisen kanssa
Toimiiko parisuhde, jos ihmisellä... 3
Deitti.net/video
Euroopan ensimmäinen videodeitti... 1
Vauvatehdas
Kun lapsia ei saada vaan ne tehdään 35
Kännitappelijat asialla
Miksi baarista ostetut ruusut... 12
Juupas eipäs vauva
Toiset syntyvät vahingossa, toiset... 22
Kaikenkarvaiset ystävämme
Kerromme kuinka alapäätään voi... 38
Peiton alla pimeässä
Herätä sitten kun tulet 3
Rakkauden rahoitusmallit
Kuka maksaa vessapaperit, vinyylit... 2
Totuus seksikkyydestä
Neljä paria kertoo, mistä oman... 61