Koska tiedän isäni lukevan blogia, lienee tämä sopivan privaatti paikka paljastaa muutama nuoruuden vedätys(yritys). Tosin viisaana miehenä hän lienee ollut niistä tietoinen jo reilusti yli 20 vuotta – ei vaan iljennyt aina sanoa.
Uskon faijan baarikaapin hyödyntämisen olevan tuttu monille entisille ja nykyisille nuorille. Näin se on tuttua myös jokaisen isälle ja siksi erilaiset nuoruudessa huippuovelilta vaikuttaneet strategiat ovatkin olleet lähinnä itsensä huijaamista. Siinä on muuten moni faija saanut hyvät naurut, kun on duunissa kertonut kavereilleen, millaisen vaivan juniori tällä kertaa näki pienen viinatilkan takia.
Meidän isällä ei ollut baarikaappia ja harvoin keittiön yläkaapissa oli niin monta pulloa, että ryöstöretkelle kannatti lähteä. Lukioaikana olivat rahat välillä kuitenkin niin vähissä, että mahdollisuuden tullessa oli pakko iskeä – siis jos olivat jotkut kinkerit tiedossa. Ajatuksena oli, että koska omat rahat riittivät vain 5 pulloon keskikaljaa, saa faijan lesteistä kasattua 10cl terävää siihen kaveriksi.
Yleensä maltillinen annostelu n. 3 cl per pullo – kaapissa siis kolme avattua pulloa – oli sopiva. Jossakin vaiheessa faija alkoi kuitenkin virnuilla, että hänen pulloissaan pinta laskee, vaikkei itse ole ottanut drinkkiä kuukausiin. Siihen minä tietysti aivan äimänä: mistä pulloista ja mitä? Ei tainnut mennä läpi, vaikka silloin toisin kuvittelinkin. Silloin harvoin, kun pulloja oli enemmän, itsellä ”must” bileet, uskaltauduin jopa avaamaan korkkaamattoman pullon ja kuvittelinpa parka vielä, että olipas siinä kerrassaan nerokas temppu. Väitän, että jokaisella kerralla kävi käry, vaikka faija ei mitään sanonutkaan.
Itse bileissä sitten vertailtiin, ne jotka olivat tähän metodiin turvautuneet, millainen tulee liemestä, jossa on 3cl viskiä, 3cl koskenkorvaa ja 4cl jekkua lantrattuna omenamehuun. Toisilla oli kotona isommat baarikaapit ja he saattoivat tuoda mukanaan puolen litran pullon, jonka sisältö muodostui kymmenestä viinalajikkeesta. Ja ah, sitä ihanaa makuelämystä!
No kävihän kerran käry pahemman kerran. Hiivin ovelana kettuna yön pimeydessä keittiön yläkaapille, sillä faija oli saanut lahjaksi 1,5 litran viskilekan. Se oli avattu, joten siitä oli varaa lorottaa reippaampi annos retkipulloon. Kävi kuitenkin niin, että innostuin hieman liikaa ja viskiä tuli retkipulloon paljon. Bileet vietettiin ja maanantaina hiipi hissukseen pelko persuuksiin: nyt faija taatusti huomaa pullon tyhjentyneen.
Mietin kuumeisesti korvaavaa ainetta, jolla pinta nousisi viisi senttiä. Lopulta päädyin teen ja monen muun vaihtoehdon hylättyäni pieneen liraukseen vettä. Homma meni pahasti puihin, sillä vettä hulahti vahingossa pulloon aivan liikaa ja viskin väri muuttui dramaattisesti. Vastaavaa tuotetta ei Suomesta saanut, joten uusi pullo oli mahdottomuus ja jäinkin odottelemaan.
Kului muutama viikko ja faija päätti perjantai-iltana ottaa viskipaukun, huomasi vedätyksen heti ja kyseli juomiensa lantraajan perään – pistin hätäpäissäni kaverini piikkiin, joka oli ”ilman lupaa ottanut”. Se meni semi-läpi. Koko jutulta putosi pohja, kun faija sattui näkemään kyseisen kaverin futistreeneissä. Isukki huusi kaverilleni humoristiseen sävyyn, että ”oliko edes hyvää”? Kaverini tietysti aivan ihmeissään kysymään: ”mistä mahtaa olla kyse, nyt en ymmärtänyt”. Seuraava sitaatti suoraan isäni suusta n. 24 vuoden takaa: ”niin piti siitä, viskistä…(hiljaisuus)…jep, se taisikin selvitä ihan kysymättä”. Himassa tuli pientä palautetta, ei viskistä, vaan siitä, että pistin kaverin piikkiin ja pilasin viskin vedellä. Uuden pullonkin jouduin hankkimaan.
Mitä opimme tästä? Emme mitään, mutta kyllä faijat poikiensa temput tuntevat.
PS: Sori faija niistä liruista! Taisit aina huomata ;)
Klamydian "Pienen pojan elämää" toimii aina näitä muistellessa, siis oikea yläkulma ja suositukset.
