Yhteiskunta

Aamulehden ex-päätoimittaja Matti Apunen jyrähti hiljan, että alkoholin käyttöä peitellään työpaikoilla. Mennä vuosina olemme olleet Apusen kanssa Aamulehden sivuilla kovasti erimielisiä useista asioista, mutta nyt taisi löytyä yksi yhteinen mielipide.

Heti perään pitää korostaa, että tulokulmani asiaan poikkeaa jaetusta mielipiteestä huolimatta Apusesta. Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtajana Apusen intressit eivät taatusti ole ensisijaisesti humanistislähtöisiä. Itse taas ammennan näkemykseni tässä asiassa ennen muuta inhimillisen kärsimyksen ja pahoinvoinnin aineksista.

Alkoholi kuuluu niiden vaikeiden asioiden joukkoon, joista Suomessa vaietaan. Olen ajatellut "vaikenemisen" olevan jo kliseistä historian havinaa, mutta törmään siihen edelleen eri muodoissa lähes päivittäin. Kyse ei tietenkään ole kuin toisinaan alkoholista, mutta samaan laariin menevät työpaikkakiusaaminen, sosiaaliset lähisuhteet, perhe-elämän ongelmat ja monet muut asiat. Niistä me suomalaiset totisesti osaamme vaieta, mutta ennen muuta näytellä ikävät asiat pois arjesta.

Työpaikoilla elääkin rinnan julkilausuttu "virallinen" työkulttuuri ja toisaalta vaikenemisen muurin takana piilotteleva epävirallinen kulttuuri - "kaikki on iloisesti ja hyvin" -näyttelemisen kulttuuri. Jälkimmäisestä ei puhuta tai pukahdeta. Se on suomalaisen työkulttuurin varjotodellisuus, kollektiivinen näytelmä, jossa kaikki pysyvät tiukasti omissa rooleissaan.

Tuotamme tällä käyttäytymisellä kasaantuvia ongelmavyyhtejä. Vaikenemme asiat pois, kunnes ongelman koko on liian valtava. Valtavat ongelmat eivät purkaudu enää puhumalla, vaan edessä on aina isoja toimia: alkoholismin hoito ja työsuojeluviranomaisten puuttuminen sekä lukusille ihmisille surua, tuskaa ja pahaa mieltä.

Olemme kansanluonteeltamme mahdollisimman vaikea maaperä varhaiselle puuttumiselle. Vaikenemme sujuvasti kahdella kielellä ja annamme ongelmien kasvaa ja kasvaa, vaikka ennalta ehkäisevä ajattelu olisi lähes aina kaikkien etujen mukaista.

Suosituksena 41 Shots (American Skin). Springsteenin kannanotto Trayvon Martinin murhaan. Alun perin kirjoitettu Amadou Diallon ampumisen jälkeen vuonna 2000. Poliisi ampui tuolloin aseettomaan koulupoikaan 41 luotia, kun tämä kaivoi henkaria käskystä esiin. Ei tuomioita, itsepuolustusta. 41 luotia.

Harva tulee ajatelleeksi, että alkoholin ja kannabiksen jälkeen yleisin tapa päihtyä on rauhoittavien uni- ja kipulääkkeiden päihdekäyttö. Viimeisen 20 vuoden aikana lääkkeiden päihdekäyttö on väestötasolla kaksinkertaistunut, 25-34-vuotiaiden miesten ja 15-24-vuotiaiden naisten keskuudessa peräti 3-4 kertaistunut.

Tarkemmin katsottuna luvut ovat todella korkeat. Vuonna 2010 THL:n tekemän kyselyn mukaan 12 prosenttia 25-34-vuotiaista miehistä oli joskus napsinut lääkkeitä päihtyäkseen. Nuorista naisista (15-24-vuotiaat) peräti 14 prosenttia oli turvautunut joskus lääkekaapin sisältöön.

Tuore raportti "Suomalaisten huumeiden käyttö ja huumeasenteet" kuvaa muutosta, mutta ei manitse käytettyjä lääkkeitä erikseen. On kuitenkin ilmeistä, että kyse on bentsodiatsepiinien, siis pamien/bentsojen, ja opioidipohjaisten kipulääkkeiden päihdekäytöstä.

Miten niitä käytetään, on kysymys, joka nousee ainakin itselläni seuraavaksi mieleen. Toki tiedetään hyvin, että "huumeiden" ongelmakäyttäjien repertuaarissa korvaushoitolääkkeet ja bentsot ovat suosittu yhdistelmä - eivät siis perinteiset "huumeet". Tiedetään myös, että tuo combo aiheuttaa eniten yliannoskuolemia. Mutta joskus käyttäneiden lukumäärä on niin suuri, ettei edellinen ryhmä selitä käytöstä kuin pienen murto-osan. Täytyy siis turvautua sofistikoituneisiin arvauksiin.

Pameja käytettään lääkkeistä varmasti eniten. Äkkiä mieleen tulee krapulan itsehoito, alkoholipäihtymyksen buustaaminen - hengenvaarallista muuten - laskujen helpottaminen piristä tai ekstaasista, nuorten naisten lääkehumalat, mutta mitä muita ei-lääkinnällisiä muotoja voisi olla?

Laadullista tutkimusta aiheesta on Suomessa kovin niukalti. Vetääkö posse lauantai-iltana alkoholin sijaan nappeja saunan jälkeen saadakseen chillin fiiliksen vai mennäänkö kapakkaan "selvin päin" nappipäissään. Ja, joo, joo, tiedän, että sekakäyttö on se suomalainen päihdekuva - eli pohjat, pameja ja lisää viinaa? Ehkä jotenkin noin. Ei muuten kovin terveellistä hommaa, sillä hengityslama seuraa helposti.

Voi myös kysyä ovatko opioidipohjaiset kipulääkkeet, kovia myrkkyjä muuten nekin, samankaltaisessa käytössä kuin pamit. Molemmilla on rauhoittava vaikutus, joten voisi ajatella myös käyttötarkoituksen olevan samankaltainen. Kipulääkkeiden kohdalla sekakäyttäjien ja "huumeiden" ongelmakäyttäjien elimistöön menee taas vain murto-osa, mutta muiden kohdalla mitään "rationaalista" funktiota käytölle on vaikea keksiä. Opioidipohjaisten lääkkeiden hankinta on myös paljon työläämpää kuin pamien. Lääkkeiden päihdekäytössä ne jäävätkin varmasti kirkkaasti toiseksi.

Summa summarum. On aina yllättävää katsoa tilastoja ja nähdä lääkkeiden päihdekäytön laajuus. Yllättävää lähinnä siksi, että aihe on kovin vähän julkisuudessa esillä. Alkoholista ja huumeista puhutaan kovasti, mutta lääkkeiden päihdekäytöstä ollaan kovin hiljaa. Se on piilossa elävä, miltei salattu, ongelma. Mikäli jatkaisin tästä, johtaisi teksti lääkeyhtiöihin ja pohtimaan niiden etuja ajavia poliitikkoja ja mediaa - siis lääketeollisuuden mainonnan taloudellista arvoa ja vastuunperäämisestä aiheutuvia tappiota. Fyffeä, fyffeä, fyffeä, sitä fyffeä, jota ei enää mainostuloina lääkefirmoilta mediataloihin tulisikaan. Se on kuitenkin toisen blogin paikka.

Nyt on kuitenkin pakko suunnata kaverini väitöskaronkkaan. Onnea Riikka!

Pannaan vielä kerran purkupalloa suosituksiin soimaan. Ja nyt se purkupallo itse!

Lähde: Winter & Metso & Hakkarainen 2012 http://www.thl.fi/thl-client/pdfs/056141f2-7af0-469a-98fe-36ab805a3f68

Helsingin seudun liikenne käynnisti vuoden vaihteessa Matkarauha-kampanjan. Se kestää koko vuoden 2012 ja varsinaisessa julistuksessa lausutaan seuraavaa:

"Joukkoliikennevälineitä käyttävien ja niitä kuljettavien puolesta haluamme todeta, että kaikilla ihmisillä on tasavertaiset oikeudet liikkumiseen, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen.
Ketään ei saa kohdella epäinhimillisesti tai alentavasti. Näiden oikeuksien toteutuminen ei saa riippua ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvasta erosta.

Jokaisella on oikeus matkarauhaan, mahdollisuuteen matkustaa ja työskennellä lähijunassa, bussissa, raitiovaunussa, metrossa tai Suomenlinnan lautalla ilman pelkoa joutumisesta fyysisen tai sanallisen häirinnän kohteeksi. Matkalippunsa lunastaneella on oikeus olettaa että tätä periaatetta noudatetaan kaikissa liikennevälineissä, kaikkina aikoina, ilman poikkeuksia.

Näitä periaatteita kunnioittaen julistamme täten matkarauhan vuodelle 2012."

Kampanjan on ajankohtainen monesta syystä. Jo silmämääräisesti itse kukin pystyy huomaan ainakin lähijunissa, raitiovaunuissa ja metrossa, että häiriökäyttäytymistä esiintyy. Lisäksi media on uutisoinut näkyvästi matkustajiin ja kuskeihin kohdistuneista väkivallanteoista, erityisesti viikonloppuöinä.

Tämän tyyppinen kampanjointi johtaa kansalaisten keskuudessa erilaisiin tulkintoihin. Näin huolimatta siitä, että itse julistus on taitavasti muotoiltu eikä osoita mitään tiettyä ryhmää syyttävällä sormella. Tyypillisin mielikuva häiriökäyttäytymisestä liittyy varmasti päihtymykseen ja kaikenlaiseen kännissä häsläämiseen. Näin, vaikka Anu Silfverberg ruotiikin Hesarin blogissaan perustellusti HSL:n tuoreen kyselyn tuloksia, joiden mukaan eniten ihmisiä häiritsee äänekäs puhuminen, esimerkiksi kännykkään - se kertoo aika kieroutuneesti siitä mikä häiritsee, ei kuitenkaan mielikuvista häiriökäyttäytymiseen suhteen.

Huoli omasta ja muiden turvallisuudesta on yksi tapa hahmottaa kampanjan tavoitteita. Tähän kytkeytyy humalainen käyttäytyminen ja humalainen häiriökäyttäytyminen. Niitä pitää hieman pilkkoa, jotta ei mene puurot ja vellit sekaisin.

Ensinnäkin julistuksen mukaan kaikilla on oikeus matkustaa rauhassa. Se oikeus kuuluu myös laitapuolen kulkijoille, eli pelkkä läsnäolo tai paha haju eivät oikeuta kampanjan aikana mihinkään kansalaispidätyksiin tai -ulosheittoihin. Älkäämme siis alkako kampanjan henkeä väärin käyttäen epäämään kenenkään kansalaisoikeuksia - humalassa saa matkustaa.

Toiseksi on erotettava tosistaan erilaisia häiriköinnin muotoja. Päivisin ainakin itse törmään yleisimmin alkoholin vaikutuksen alaisena rähjäävään henkilöön tai porukkaan. Kyseessä on useimmiten verbaalinen älämölö, joka kohdistuu usein ulkomaalaisen näköisiin ihmisiin ja naisiin. Sitä ei saa suvaita. Ainakin oman kokemukseni mukaan koodia vaan kuskille ja öykkäreitä on hyvinkin pian vastassa vartijat tai poliisi. Eräs strategia, jota en suosittele, on napakka kanssamatkustajapalaute mölyäjälle. Se tuottaa usein toivottavan tuloksen, mutta altistaa tietysti tietyille riskeille.

Kolmanneksi oma kokonaisuus on yöliikenteen problematiikka. Siellä meininki on usein hulppeaa, mutta hulppeus ei ole kiellettyä. Sen sijaan rähinöinti, nimittely ja kaikenlainen sikailu ovat, puhumattakaan kanssamatkustajiin tai kuljettajaan kohdistuvasta kaikenlaisesta väkivallasta.

Synteesinä, on enemmän kuin toivottavaa, ettei Matkarauha-kampanja luo mitään foucaultlaista muiden yltiöpäistä tarkkailuaaltoa - joka kodin linja-auto-bussipoliisia. Humalaisella, spurgulla ja laitapuolen tallustajalla on tasavertainen oikeus matkustaa muiden tavoin. Kännykkään saa puhua ja yöliikenteessä iloisesti ilakoida. Täytyy osata erottaa tosistaan häiriökäyttäytyminen ja itseä ärsyttävä käyttäytyminen. Jälkimmäinen ei ole peruste kenenkään kansalais- tai matkustusoikeuksien polkemiseen.

Skrollasin aikani kuluksi raitiovaunussa mielikuvakirjastoani - tutkimusten, populaarikulttuurin ja kaunokirjallisuuden täyttämää. Ajastusleikki kulki siten, että kävin mielessäni läpi vuosikymmeniä ja katsastin mikä päihde hypähtää ensimmäiseksi mieleen. Huomasin huvituksekseni, että viimeinen 60 vuotta stimuloivat ainakin omat jäljellä olevat aivosoluni tuottamaan kirjavan kavalkadin.

1950-luku tuli laakista: morfiini. Sota-aikana ja sen jälkeen heroiinia kipuihin saaneita miehiä jäi koukkuun satoja. Osa 1950-luvun niin kutsutuista "klassista narkomaaneista" käytti aineita myös sodan jättämien henkisten haavojen hoitoon.

1960-luvun päällä leijuu paksu ganjan tuoksu. Hasis löysi tiensä Suomeen 1960-luvun puolivälissä ja oli ajan hengen ilmentymä. Tuli hipit - Rock, rauha ja rakkaus!

1970-luku kuuluu keskioluelle. Keppana lyötiin lähikauppojen hyllyihin jo 1960-luvun lopussa, mutta sen voittokulku 1970-luvun puolella oli kiistaton. Ei korvannut kepu kirkkaita, kuten oli toivottu lakimuutosta suunnitellessa, vaan rysähti suoraan kirkkaiden päälle ja alkoholinkulutus teki aimo hyppäyksen. Nuorisokin intoutui juopottelemaan ihan uuteen malliin.

1980-luku oli drinkkien, snobien ja yökerhojen vuosikymmen. Erilaisia sateenvarjoin ja muine härvelein koristeltuja drinkkejä juotiin nousukauden huumassa kuin viimeistä päivää. Olivat nuo neonväreihin sonnustautuneet laskettelijat rinneravintoloissaan!

1990-luku oli ekstaasin vuosikymmen. Tekno piiskasi tahtia ja tanssilattiat pursuivat villisti joraavasta joukosta. Vaikka ilmiö oli meillä suhteellisen pieni, puhutti se sitäkin enemmän - ja oli tietysti hip.

2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen olikin sitten lääketeollisuuden juhlaa. Masennuslääkkeistä tuli satojen tuhansien aamukahvin lisuke. Vuonna 2009 arvioitiin yli 400 000 suomalaisen käyttävän masennuslääkkeitä. Vou.

Eletään vuotta 2012 ja vielä ei paljoa voi ennakoida. Hampun tuoksu sävyttää ainakin vuosikymmenen alkua. Kotikasvatus on kovasti "in".

Mikä sitten lopulta tulee olemaan tämän vuosikymmenen päätuote?

Kevään 2011 eduskuntavaalit olivat tulokseltaan monille yllätys. Perussuomalaiset valtasivat jytkyen paikan kolmen suuren rinnalle. Arkadianmäelle astelikin kovasti uutta väkeä, joista osalle toimiminen vallan keskiössä oli jotain aivan uutta.

Aluksi median ja laajemminkin kansalaisten silmätikkuna oli Jussi Halla-aho, jonka maahanmuuttokriittiset muotoilut olivat vähintään totutusta poikkeavia - monien mielestä epäkorrekteja ja -eettisiä. Halla-aho oppi kuitenkin talon tavoille ja sammakoiden määrä on vähentynyt.

Soinin joukoissa saattoi jopa hetken aikaa elää toivo siitä, että he voivat kovalla työllä saavuttaa parlamentaarisen uskottavuuden. Mutta sitten Teuvo aloitti oman spektaakkelinsa. Tarkempi ilmaus ehkä olisi: jatkoi spektaakkeliaan kiihtyvällä tahdilla. Tämä vaikuttaa kuitenkin olleen viimeinen pisara monille perussuomalaisten äänestäjälle, muista kansalaisista puhumattakaan. Teuvosta on tullut Perussuomalaisen puolueen julkisuuskuvalle kiusallinen kuin peräpukama: koko ajan kutittaa ja kirvelee, mutta siellä se perässä silti porskuttaa.

Kahdeksan luokkaa peruskoulua käynyt viinaan menevä sahuri - helluntailainen kaiken kukkuraksi - joka on nyysinyt kirkkohopeat ja omaksunut kansanedustajana päällekkäin niin etelä-, keski- kuin pohjoiseurooppalaiset juomatavat, kuulostaa hahmolle South Parkin parlamentista - samasta parlamentista, jossa Eric Cartman johtaa puhetta ja pieree Terrancen ja Philipin innoittamana. Vaan Teuvo ei suinkaan ole piirroshahmo. Hän on ihka oikea henkilö, joka edustaa lähes 4000 keski-suomalaista ihmistä eduskunnassa.

Suomen Perustuslain mukaan valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontuva eduskunta. Teuvo siis edustaa kansaa. Ja hänhän se edustaakin. Olen täysin vakuuttunut siitä, että Teuvo on voittanut purku-uhan alla olevien ostarikuppiloiden Idols-kisan, joka esitettään vielä tänä vuonna Nelosella - heti Mikkosten seuraavan esityskauden perään. Kisan finaalissa Teuvo valloitti tuomareina toimineiden Jone Nikulan ja Jouni Hynysen sydämen esittämällä puhdasoppisen sammumisen kahdella kierteellä, taaksepäin kerien. Palkinnoksi hän sai kaikkien katsojien äänet eduskuntavaaleissa.

Asian kaltaiseen! Takuuvarmaa on, että Timo Soinin kaikki pelihousut ovat aivan repaleina. Teuvo näet takaa sen, että Perussuomalaiseen puolueeseen liitetään nyt pysyvästi, enemmän tai vähemmän orastavan, rasismin ohella paksu jaloviinan katku, poliittinen inkompetenttius ja Halla-aholaisuuttakin sitkeämpi "white trash" -leima. Neljännes on jo vaalikaudesta takana, eikä Perussuomalaisten edustajien, avustajien ja muiden "prospect" -jäsenten rakentamia mielikuvia saa enää taiottua pois, ei vaikka olisi millainen noita.

Varuskuntien lakkauttamisesta ja Kreikka-paketista käydyt keskustelutkin hukkuivat keltaisissa papereissa Teuvo-shown jalkoihin. Voi Timo Soini parkaa!

Suomessa vallitsee jonkinlainen julkihörhöjen tasapaino. Matti Nykänen raitistui ja jätti paikkansa Johanna Tukiaiselle, joka puolestaan menetti sen nopeasti koko kansan Teuvolle, Arkadianmäen uudelle kuninkaalle - jokaisen janoisen peräkylien miehen sankarille.

"Rallikuskiksi pääsystä toiveita elätän
Turha on äitien sankaripoikia neuvoa
Eihän rallia voiteta jos siellä pelätään
Maalissa juhlitaan voittajapoikaamme Teuvoa"

Leevi and the Leavings 1988