Kapteeni Katainen ajaa Kokoomuksen karille

  • Simon Elo

Kokoomuksella on isoimman puolueen asema sekä pääministerin ja presidentin paikat. Kaikki hyvin ruiskaunokkien maassa?

Ilmassa on myrskyn merkkejä.

Useat kokoomusvaikuttajat ovat tyytymättömiä puolueen hallitustaipaleeseen aina äänekkäistä, mutta puolueen vaientamista Kokoomusnuorista lähtien.

Ei ole vaikea arvata, että miksi Wille Rydmanin puheenjohtajuus nuorissa jäi yhteen kauteen. Kataisen kvartetti ei salli promillepoikien pilata fantastista menoa.

Nyt nuorten delegaatio on republikaanien puoluekokouksessa Floridassa kuin ylistyskokouksessa vannomassa presidenttiehdokas Mitt Romneyn nimeen. Kannatti häntä tai ei, toiminta ei näytä hyvältä suomalaisten silmissä. Olemme tottuneet pitämään turvaväliä Yhdysvaltain kaksipuoluejärjestelmään.

Puoluejohdon isällinen ojennus saattaa olla jälleen luvassa, kun tuhlaajapojat palaavat kotiin.

Kun laineet lyövät kovaa niin polvet ovat alkaneet tutista. Pääministeri Jyrki Kataisen polvihousupoikien rivit ovat harventuneet kiivasta tahtia - viimeisimpänä lähti liike-elämään yksi puolueensa vaikutusvaltaisimmista henkilöistä, Kataisen erityisavustaja Jussi Kekkonen.

Kun EU-Titanic iskee jäävuoreen, rotat hyppäävat pois uppoavasta laivasta.

Kapteeni Katainen on hädän hetkellä yksinäinen mies. Mitä hän tekee, kun taivaalla on mustia pilviä?

Lähettää Ben Zyskowiczin kiertämään maata, juomaan haaleaa Saludoa ja haistelemaan tuulia.

Pikkulinnut kertovat, että Ben ymmärtää kansan olevan eurokriittistä. Se näyttää tulevan yllätyksenä puolueelle, jonka piti olla ihan korvana.

Korvat ovat olleet täynnä eurovaikkua. Enää kansa ei vain puhu, se huutaa, mutta ei hätää, kyllä siihen kahviinkin tottuu.

Kun Kokoomuksen meno takkuaa siitä ottaa hyödyn toinen päähallituspuolue Sosialidemokraatit.

Demarit saivat tehtyä sateenkaarihallituksen ohjelmasta niin vasemmistolaisen, että Kokoomuksen oikeistosiipi olisi ollut valmis luopumaan koko Terijoen hallituksesta.

Nyt demarit tanssittavat kokoomuslaisia oman pillinsä mukaan oli kyse sitten hoitajamitoituksesta tai puolustusvoimien määrärahojen leikkauksista.

Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, demarit tapasivat toistella kysyttäessä arkkivihollistaan, mutta hän on poissa pelistä.

Perinteisesti oikeistolainen puolue ei voi tehdä pitkään vasemmistolaista politiikkaa ilman että menettää peruskannattajansa. Europolitiikka on sairas sekoitus kapitalismia ja sosialismia - yksityisten sijoittajien ja pankkien ottamat riskit on sosialisoitu sinun maksettavaksesi.

Ystävät kaikkoavat ja maallinen valta on katoavaista. Katainen on Arkadianmäen Andropov, jonka hallituskausi on lyhyt, mutta vahingollinen.

Demaritkaan eivät seiso voittajina.

Kansanvallan puhuri sammuttaa punaisen liekin kuntavaaleissa.

Espoossa haastamme Kokoomusvallan nousemalla vähintään kaupungin toiseksi suurimmaksi valtuustoryhmäksi. Demarit ovat jo tippuneet kyydistä.

Kunnissa tehdään Perusteellinen suursiivous, joka juurruttaa Perussuomalaiset suomalaiselle poliittiselle kentälle.

17 kommenttia

MAgrippa

30.8.2012 16:08

Ikään kuin älyllistettyjä versioita Soinin tehoavista sloganeista. Tämä linja saattaa purra hyvin, kun nyt panostetaan Kuntajytkyyn.
Saas nähdä, tekevätkö Möläyttelijät Kuntajytkystä suutarin. Jos ovat hiljaa, politiikka mullistuu taas kerran kun PS-kuntakannatus kaksinkertaistuu.
Ja sitten on taas uusia potentiaalisia Möläyttelijöitä... Kannattaisi teidän julistaa omillenne ennakkosensuuri: joka twiittikin pitäisi ensin luettaa puoluetoimiston sähköpostissa. Kaikkea mitä sanotte, voidaan käyttää teitä...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

30.8.2012 16:15

En ymmärrä miksi Kokoomusnuoret hehkuttavat visiittiään republikaanien puoluekokouksessa. Siitä ei voi olla muuta kuin haittaa Kokoomukselle. Eikö Perussuomalaisten ja KD:n pitäisi olla kyseisessä tilaisuudessa?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

30.8.2012 16:31

Suomalaiset eivät voi olla niin tyhmiä etteivät tajuaisi että Katainen on vain pahainen kansainvälisten suurpankkien juoksupoika. Mitä nopeammin pääsemme tästä suurtuhlarista eroon, sen parempi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

30.8.2012 16:52

Elon mukaan on selvää eroa sillä onko maa katolilainen vai protestanttinen huutaessaan pohjoismaiden yhteistyön perään ja kuvaillessaan sitä ylivoimaiseksi protestanttisuuden takia. Mitenköhän puoleiden johdossa?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Taneli Hämäläinen

30.8.2012 22:15

Mitä tekevät Persut?

"Kansanvallan puhuri sammuttaa punaisen liekin kuntavaaleissa." Eli kansa kaipaa oikeistoa? Kokoomus ei ole tarpeeksi oikealla? Mitä tämä tarkoittaa EU-politiikan kannalta? Häh? Sitä substanssia, jota jo ehdittiin toivomaan... Sulla on Soinin tyyli blogata.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

30.8.2012 22:43

Kokoomuksesta on päästävä eroon.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

31.8.2012 00:21

Perus-persu liirumlaarumia. Rakentavia juttuja persuilta on turha odottaa, internetaikaan kuuluvaa puskistahuutelua sitäkin enemmän.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

31.8.2012 08:12

Nöin kävi kun äärioikeisto otti Suomessa vallan... Miten tilanne muuttuisi jos valta annettaisiin maltillisemmille perussuomalaisille? Kuka kaipaa demareita, kun oikeisto on jo näin sosialistinen? Suomen on oltava mukana kun Varsovanliittoa seuraavan kerran perustetaan! Suomen paras mahdollisuus on Venäjä. Suurin uhka Suomelle on Venäjä, Suomen arvaamattomin etninen ryhmä on venäläiset. Jollei sitten liitytä Ruotsiin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

31.8.2012 12:01

pointti oli?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

31.8.2012 15:36

"Kansanvallan puhuri sammuttaa punaisen liekin kuntavaaleissa."

Varo ettei tarvii vaihtaa kalsareita isänmaallisessa hurmoksessasi...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Gravitas

31.8.2012 16:04

Olipa turhaa jaarittelua ja Soinimaisia onelinereitä, joiden informaatioarvo on nolla. Vähän ajatusta ja ottakaa edes joskus kantaa johonkin? AIka turhaa politiikan tekemistä, jos täytyy runollisesti nassuttaa hallituspuoluista mutta se oma sanoma jää täysin tyhjäksi. Aikooko PerSut tosissaan räjäyttää pankin EU-painotteisella (= vastaisella) KUNTAvaalikampanjalla? Kyllä kai kuntavaaleissa mitataan myös (hallitus)puolueiden onnistumista eduskuntavaalien jälkeen mutta pitää olla aika kujalla, jos tosissaan uskoo, että kuntavaaleissa vaikutetaan EU-asioihin...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

31.8.2012 23:59

Myös home on tehokasta juurtumaan kenttään kuin kenttään..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

1.9.2012 18:33

Ei ole Jyrki-poju ansainnut kapteenin natsoja. Korkeintaan korpraali se on ellei peräti sivari.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

1.9.2012 21:09

"Ilmassa on myrskyn merkkejä"... Ah hah haa (:

Minä en voisi ikinä äänestää tai olla tekemisissä puolueen kanssa, jonka nimikkohahmo on saattanut Halmeen, Hakkaraisen ja koko joukon muita paukapäitä eduskuntaan keilaamaan. Miten omatuntosi voi?

Kerropa hei kaveri, mikä tämän lapsellisen kirjoituksen idea oli? Millä eväillä saat jonkun "Kike" Elomaan tai jonkun muun provo-onliner-populistihauskuuttajan tekemään parempaa duunia kuin esim. paljolti parjaamasi Katainen?

Onko haukkuminen paras keinonne erottua joukosta? Kritiikkinne sisältää paljon jälkiviisastelua, joka on hedelmätöntä. Ja jopa uhittelua, joka on aivan tarpeetonta ja kestämätöntä.

Suomen taloudelle ja henkisen pääoman tulevaisuudelle EU:ta ja ydinsotaakin pahempi asia on persujen jytky, koska silloin palaisimme kivikauden sielunmaisemaan.

Jos meinaatte jäädä maisemiin, niin muuttukaa rakentavammiksi kuin tuo ylläoleva tai tämä samaa alatyyliä oleva viesti. Kiitos.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

elmaili

3.9.2012 17:53

Katainen on todella surkea. Kukonpoika ei sovi pääministeriksi. Ihmettelen, että miksi hänestä pidetään jokseenkin. Siksi että ei tajua mitään? Hän on muuten hyville savolaisille häpeäpilkku. Paljon puhuu Kataisesta sekin, että hän on tuskin Niinistön kanssa puheväleissä... tai ainakin Niinistö on sanonut sarkastiseen sävyynsä totuuksia hänelle, mutta ei hän oikein ota onkeen. Niinistö taasen on onnistunut presidenttinä todella upeasti ja siivittää kokoomuksen varmasti voittoon, vaikka yrittää sanoutua irti puoluepolitiikasta. Niinistö todella tehnyt olennaisia keskustelunavauksia.

Periaatteessa ei ole mitään perussuomalaisia vastaan ja voisin äänestää, mutta valitettavasti siinä porukassa on liian paljon ehdokkaina jopa väkivaltaisia juntteja. Jossain vaiheessa Soinin diktatuuri saisi levitä muidenkin linjaksi tai siis, että muut olisi yhtä fiksuja. Ei puoluetta voi yhdellä miehellä tai naisella johtaa. Itse veikkaan, että keskusta tulee vielä nousemaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Heiskane_

3.9.2012 19:18

Kirjoittaja on onnistunut eräällä tavalla jo hyvin:) saanut kommentoijia ja sitä kautta lisää lukijoita kirjoitukselleen. Perussuomalaiset todellakin ovat perus suomalaisia, kaikkine mielipiteineen ja mediatemppuineen,... herättää keskustelua poliittiseen skeneen. Jamekset, Kiket ja Soinit, Halla-ahoja unohtamatta... Toivottavasti edes yhteistyö paranisi eri puolueitten kesken!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.9.2012 10:13

"Ei ole vaikea arvata, että miksi Wille Rydmanin puheenjohtajuus nuorissa jäi yhteen kauteen. Kataisen kvartetti ei salli promillepoikien pilata fantastista menoa."

Simon Elolla lienee väärää tietoa.
Wille Rydmanin puheenjohtajuus nuorissa jäi yhteen kauteen, koska hän itse valituttaessaan itseään (tämä on ehkä oikein tapa ilmaista sitä vaalikampanjaa ja sen rehellisyyttä) hän lupasi niin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi