Kohtuus

  • Touko Aalto

Olin muutama viikko sitten ystävieni luona istumassa iltaa. Illan vanhetessa keskustelu sivusi yleisten kuulumisten ohella myös politiikkaa. Ystäväni kysyi minulta: ”Sinä kun olet niissä vihreissä mukana, mitäs te oikein sanalla sanoen ajatte, mikä on se teidän juttu?” Kuvasin hänelle ajankohtaisten esimerkkien kautta vihreiden politiikkaa ja jatkoimme iltaa aivan muissa merkeissä. Kysymys jäi kuitenkin kytemään mielessäni. En ollut tyytyväinen vastaukseeni.

Kun olen pääni puhki pohtinut, mikä olisi sellainen vihreä viesti, joka voisi tavoittaa mahdollisimman monet ihmiset, olen päätynyt lukuisten keskusteluiden jälkeen yhteen sanaan. Sanaan, jonka kautta avaan seuraavan kerran kysyttäessäni, mikä on se vihreiden juttu. Tuo sana on kohtuus. Pröystäily ei sovi suomalaiseen pirtaan, kohtuus sen sijaan on myös suomalainen hyve.

Vihreistä on jäänyt monelle suomalaiselle ankeuttajan ja kaiken kieltäjän leima. Vihreiden politiikasta jää usein mieleen keinot, eivät tavoitteet. Meidän ei tule itse vahvistaa meihin kohdistuvia ennakkokäsityksiä, mutta nostan yhden esimerkin havainnollistaakseni asiaa.

Monelle suomalaiselle on jäänyt mieleen se, että vihreät kannattavat ympäristö-, energia- sekä kulutusverojen korottamista, jotka lyövät pienituloisia suhteellisesti kovemmin. Harvemmalle on selkiytynyt, että halumme yhdistää vihreän verouudistuksen tuloerojen kaventamiseen ja eriarvoisuuden vähentämiseen. Tähän pyrimme ylläpitämällä laajaa veropohjaa sekä kompensoimalla tasaverojen vaikutusta pienituloisille eri etuuksia korottamalla sekä pienten tulojen verotusta keventämällä.

Maailma muuttuu niin hurjaa kyytiä, että tarvitsemme tiettyyn aikaan ja paikkaan sidottujen keinojen rinnalle yhä vahvempaa vihreää yleisviestiä siitä, mihin pyrimme. Järjen ohelle tarvitaan lisää tunneviestiä ja rohkeaa tavoitteiden asettelua. Kohtuuden vaatimus kaikessa tukee tätä.

Kohtuutta on se, että emme kuluta enempää luonnonvaroja kuin mikä on luonnon uusiutumiskyky.

Kohtuutta on se, että kaikilla ihmisillä on lain edessä samat oikeudet ja velvollisuudet.

Kohtuutta on se, että jokaisella on yhtäläiset mahdollisuudet edetä elämässään.

Kohtuutta on se, että jokainen osallistuu yhteisen vastuun kantamiseen omien kykyjensä mukaan.

Vihreät arvot ovat kohtuuden arvoja. Millä sävyllä ja asenteella välitämme kohtuuden viestiä, ratkaisee viestin perillemenon. Antaa Soinin käyttää aikansa ja palstatilansa vihreiden arvosteluun. Käytetään me palstatilamme ja aikamme ihmisten ja luonnon hyvinvoinnin edistämiseen. Se on se meidän juttu.

Teksti on julkaistu Vihreässä Langassa (18.10.2013)

Kirjoitettaessa soi Mokoma, Ihmisenpyörä

10 kommenttia

Pena82

18.10.2013 20:08

Politiikkatieteilijänä täytyy sanoa, että retoriikka on kuin suoraan Keskustan papereista, jo 1980-luvulta. Kohtuus ja kestävä kehitys ovat niitä sanoja, joita keskusta muutenkin toistelee ohjelmissaan. Muutenkin tuntuu, että (kunhan mennään Helsingin ulkopuolelle) vihreät ja keskusta ovat pitkälti yksi ja sama puolue monissa asioissa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Touko Aalto

20.10.2013 13:33

Keskustalla ja vihreillä on paljon samaa arvomaailmaa ja politiikasta löytyy hyvin paljon samanlaisia painopisteitä. Luonnonsuojelun- ja ympäristöpolitiikan kohdalla tulee ristiriitoja.

Kepulainen

20.10.2013 17:27

Tuo on jo kohtuullisen paksua väittää että Kepu ja nuo vihreät vihulaiset olisivat toistensa kaltaisia. Jos vihertävät saisivät päättää niin kehäkolmesen ulkopuolella tuskin saisi asua muut kuin karhut ja sudet.

Laittaisitko noista monista asioista monta konkreettista esimerkkiä?

Touko Aalto

22.10.2013 00:34

Ja alla olevalle nimimerkille (Kepulainen, 45 v mies) todettakoon, että esim. vihreiden ja kepun kannat sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä on hyvin samakaltaiset, cleantech-puolella ollaan aivan samaa mieltä ja esimerkiksi perustulo/kansalaispalkka-asioissa ollaan viivan samalla puolen. Elinkeino-, yrittäjyys, sosiaali- ja terveyspuoli mm. yhdistävät.

Kepulainen

22.10.2013 08:21

Joku etelän medioiden suosiva julkisuudessa esiintyvä kepulainen saattaakin omata jotain vihertäviä piirteitä mutta maakunnissa on vihreys kaukana. Vihreä on lähinnä noitumissana.
Itse en tiedä yhtään keskustalaista joka esim. kannattaisi kansalaispalkkaa. Keskusta on yrittäjapuolue (toisin kuin esim. kokoomus), mitä konkreettista vihreät ovat tehneet suomalaisen pienyrittäjän (vaikkapa konepaja) puolesta?? Vihreät taas myötäilevät oppositiota mielellään kun nuo muutenkin istuvat käytännössä samaan aikaan sekä hallituksessa että oppositiossa.

Klorofylli

19.10.2013 22:29

"Vihreät arvot ovat kohtuuden arvoja. Millä sävyllä ja asenteella välitämme kohtuuden viestiä, ratkaisee viestin perillemenon. Antaa Soinin käyttää aikansa ja palstatilansa vihreiden arvosteluun."
Opposition tehtävä -ja velvollisuus- on arvostella hallituspuolueita. Ei Soini kohtuutta tai luonnonsuojelua moiti, vaan esim. eräänkin eroamaan joutuneen Vihreiden ministerin rötöksiä, Vihreiden nuorisojärjestön edustajan Perussuomalaisten maahanmuuttajataustaiseen edustajaan kohdistamaa rasistishenkistä mustamaalausta, Vihreiden osallistumista ns. likaiseen poliittiseen peliin ja juonitteluun aivan muiden "vanhojen puolueiden" tapaan yms.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Touko Aalto

20.10.2013 13:37

Ei ole kulunu varmaan viikkoakaan, että Soini ei olisi jotain ränkyttämässä. Se on hänen valintansa. Sipilä toimii eri tavoin. Hänen kritiikkinsä pitää aina sisällään vaihtoehdon ja konkretiaa. Hatunnosto keskustalle ja Sipilälle. Soini puuhatkoon omiaan.

Gordon Gekko

22.10.2013 12:24

Vihreät ja Keskusta näyttävät molemmat uskovan, että politikot luovat työpaikkoja ja valitsevat toimialat, joilla Suomi menestyy jatkossa (cleantech). Myös tuloerojen kaventaminen on kaunis ajatus joka ei tule toteutumaan globaalissa maailmassa, jossa asiantuntijoilla on globaalit työmarkkinat samalla kun keskiluokan työt siirtyvät halvan kustannuksen maihin ja matalapalkkainen palvelusektori jatkaa kasvamistaan. Suomen talouden kannalta olisi parasta, että verotus mahdollistaa palvelusektorin kasvamisen ja että asiantuntijoita ei ajeta maasta pois, mikä ei valitettavasti ole mahdollista jos tavoitteena on tuloerojen kaventaminen. Jotta kirjoitukseni ei jäisi liian negatiiviseksi: täydet pisteet Vihreiden monimuotoisuudesta ja toleranssista!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jullex

12.9.2014 12:20

Ensimmäisenä vihreistä tulee mieleen lähinnä lähes fasistinen ote siihen, että "me tiedäme miten teidän tulee elää". Ja oikeasti kaikkea kielletään, mitään kehittävää ei tule esiin. Teknologia on kirosana, esim. ydinvoima, vaikka täällä raukoilla rajoilla ei voi elää ilman energiaa.
Ja joo, maakunnissa ei juuri vihreitä näy ja jos näkyy, ne on lähinnä niitä kylähörhöjä kaiken jumittajia ja valittajia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi