Happy-go-lucky

Ihana olisi olla ihminen, joka on aina iloinen. Aina hyvällä tuulella ja nähdä jokaisessa asiassa, huonossakin, hyvät puolet ja iloita niistä. Välillä tuntuu, ettei sellaista voi olla, ei kukaan pysty ajattelemaan joka päivä, että onpa ihana päivä! Vettäkin sataa, jotta maa pysyisi tuoreena, tämän päivän harmaa on ihan eri sävyinen kuin eilen! Ja jossain siellä se, aurinko murjottaa... Onneksi välillä murjottaa, nii saadaan joskus nauttia tästä sinisen harmaasta, mukavan kosteasta päivästä. Juuri aamulla suoristettu tukkakin kihartuu kivasti, kun on tämmöinen sumuinen, märkä ilma. Ihanaa.

Todennäköisesti joku päivä tuo ihanan iloinen ihminen ärsyttäisi jonkun niin pahasti, että saisi katsoa maailmaa sinimustan silmän läpi, kunhan turvotus laskeutuu.

Mutta, ah. On niitä ihanan positiivisia ihmisiä oikeasti olemassa. Muistuu mieleen opiskeluaikojen kuvaamataidon opettaja, jonka mielestä kaikki oli ihanaa. Ensin se ihmetytti, poikia ärsytti, sitten se huvitti ja loppujen lopuksi niitä huokailuja kaipaili, kun tuntui, että maailma yrittää kostaa kaiken pahan minkä on tehnyt samana päivänä.

Sen ihmisen läsnäollessa tuntui, ettei mikään asia ole niin paha, ettei siitä selvittäisi. Ei edes ilmastonmuutos. Tai nälänhätä. Pitäisi vain löytyy ne ihmiset, jotka näkevät asioissa sen kultaisen reunan ja saada ne ihmiset päättämään asioista.

Vaikka onhan se niinkin, että kun toisaalle kumarrat, toisaalle näytät persettä.