Ilmiöt

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on huora.

Tuhansien huorien maa!  13

Olen tällä hetkellä lautamiehenä käräjäoikeudessa käsittelemässä keissiä, jonka syytenimike on törkeä paritus. Kun parituksesta puhutaan, esiin nousee myös prostituutio, mikä onkin mietityttänyt minua viime aikoina.

Ensimmäinen kosketukseni seksityöläisten maailmaan oli kauppatieteitä opiskellessani Åbo Akademissa. Yhden kurssin yhteydessä meillä oli ryhmätyö, jossa piti tutkia jotakin ammattia ja tehdä siitä yhteinen essee. Minun lisäkseni ryhmässäni oli kaksi poikaa: Kalle ja Juksu. Kun meidän piti valita ammatti, minä satuin olemaan kipeä, joten jouduin hyväksymään sen, että pojat olivat valinneet stripparin ammatin ryhmätyömme aiheeksi. Kävin haastattelemassa muutamaa seksikaupan takahuoneessa itsensä rahasta riisuvaa naista. Oli omituista kävellä seksikaupan takahuoneeseen ja istuutua sille paikalle, missä asiakkaat viettävät maksetun varttinsa. Toinen haastattelemistani naisista oli nuori ja toinen vanha. Muistan kuin eilisen päivän, kun vanhempi pidempään alalla ollut nainen kertoi minulle, että asiakkaat koostuvat lähinnä tavallisista perheenisistä ihan kaikista yhteiskuntaluokista, ei niinkään yksinäisistä miehistä. Ymmärtääkseni haastattelemani vanhempi nainen myi strippauksen lisäksi muitakin palveluja.

Seuraavan kerran jouduin kosketuksiin seksityöläisten kanssa, kun tein Seiskalle kaksi juttua miesprostituoiduista. Kun ihmettelin ääneen, mistä ihmeestä löydän maksullista jengiä, toimituksen miespuoliset jäsenet naureskelivat, ja yksi vinkkasi minut sihteeriopiston nettisivuille. Minä olin tuolloin 27-vuotias, enkä ollut koskaan kuullutkaan mistään sihteeriopistosta. Nettisivuston kautta löysin kuin löysinkin kaksi miestä, jotka myivät itseään. Heillä oli kuulemma asiakkaita enemmän kuin he jaksoivat ottaa vastaan. Näiden miesten mukaan suurin osa naisista, jotka ostavat seksiä, ovat keski-ikäisiä yksinäisiä naisia.

Toimittajan urani aikana olen myös tavannut yhden naisprostituoidun, tai "prostin", niin kuin heitä ilmeisesti tuttavallisesti kutsutaan poliisien kesken. Juttelin ulkomaisen huoran kanssa pienessä huoneessa, johon juuri ja juuri mahtui sänky. Ihmettelin, että miten ihmeessä tämä nainen on maailman vanhimmassa ammatissa, minä en pystyisi ikinä.

En silti tuomitse prostituutiota, koska minulla ei ole riittävää määrää tietoa siitä onko se hyvä, huono vai siltä väliltä. Huomion arvoista on silti, että prostituutio näyttää lisääntyneen viime vuosina.

Ovatko suomalaismiehet siis juuri nyt jotenkin erityisen yksinäisiä vai onko heidät kasvatettu uskomaan, että he voivat käydä maksullisilla naisilla, jos ei oma akka jaksa kiinnostaa tai jos ei jaksa nähdä vaivaa seksiaktin eteen omassa parisuhteessa? Omaa muijaa kun pitää lämmitellä, mutta prostia ei. Ja jos meillä Suomessa tosiaan on trendi, jossa ukkomiehet käyvät maksullisilla naisilla yhä enemmän, niin mitä ne naiset, jotka jäävät seksittä, tekevät? Pettävätkö vai menevätkö hekin huoriin?

Ennen kaikkea: miten Suomi on päätynyt tilanteeseen, jossa prostituution on yleistynyt. Onko kyseessä pelkästään kysynnän ja tarjonnan laki, eli olisiko meillä Suomessa aiemminkin ollut kysyntää seksityöläisille, mutta tarjontaa ei ole ollut? Vai onko niin, että seksimarkkinat ovat laajentuneet EU:n myötä? Vai johtuuko prostituution lisääntyminen mahdollisesti siitä, että suomalaiset ovat liikalihavia, eivätkä siksi jaksa peuhata sängyssä oman kumppanin kanssa? Vai ovatko Suomen kansantaudit: alkoholismi, masennus ja yksinäisyys syynä siihen, että seksi on enää pelkkää tarpeiden tyydytystä ja helpoiten saavutettavissa maksullisena?

Syitä voi olla tuhansia, ihan kuten huoriakin.


Mä tapan sut, huora!  5

Tällä viikolla saatiin taas uusi julkkisuhri. Nuori poika uhkasi Facebookin kautta tappaa Joel Hallikaisen ja tämän perheen. Tänään keskiviikkona uhkailija tapaa Hallikaisen suorassa lähetyksessä Maria!-tv-ohjelmassa ja pyytää Hallikaiselta anteeksi. Hän kun katuu kirjoituksiaan ja haluaa omien sanojensa mukaan antaa ”typeryydelle kasvot”. Tai sitten poika haluaa vain välttää oikeuskeissin tai saada vartin verran julkisuutta.

Äskettäin myös maahanmuuttoministeri Astrid Thors (r.) on saanut tappouhkauksia. Joku perusti ryhmän Facebookiin, jonka nimi oli: ”Olen valmis istumaan muutaman vuoden Astrid Thorsin taposta!!".

Julkkisten lisäksi myös monet toimittajat saavat uhkauksia. Itsekin olen saanut oman osani, onneksi kuitenkin aika vähän. Muistan kuitenkin erityisen hyvin sähköpostiviestit, joissa luki, että ”sut pitäisi kivittää kuoliaaksi ja heittää kalliolta alas”, ”mä tapan sut saatanan huora” ja ”mä tiedän missä sä asut”.

Vaikka näistä uhkausviesteistä on pitkä aika, muistan ne hyvin. Pelko valtasi koko kehoni. Ajattelin, että tämä on jo liian kova hinta toimittajana olemisesta. Muutin osoitteeni ja puhelinnumeroni salaisiksi, ja minua pelotti pitkän aikaa kulkea ulkona, jos vaikka se tyyppi, jonka mielestä minä olen niin hirveä, haluaa viedä minulta tai joltakulta läheiseltäni hengen. Voin vain kuvitella, miltä esimerkiksi Hallikaiselta ja Thorsista tuntuu.

Eräällä tutullani oli lehtiä lukiessaan tapana haukkua julkkiksia, joista hän ei pitänyt. Hän saattoi suureen ääneen huutaa, että ”mitä toikin vitun lehmä taas on menny tekemään. Mä en vittu jaksa kattoa sen tympeää naamaa tai lukea mitään paskaa siitä enää. Tyyppi on aivan kusipää”. Kysyin tutultani, että mistä sinä tiedät, minkälainen tuo julkkis on, ethän sinä tunne häntä. Kun tuttuni ei hiljentänyt arvosteluryöppyään, tokaisin, että ”minä tunnen tuon julkkiksen ja hän on ihan tavallinen ihminen julkisessa työssä. Hänellä on hyviä ja huonoja puolia. Hänen koko olemuksensa ei kiteydy tuohon yhteen hänestä kirjoitettuun juttuun”.

Mutta miksi julkkikset herättävät niin suuria tunteita ihmisissä? Miksi joitakin ihaillaan melkein kuin he olisivat jumalia ja miksi toiset saavat tappouhkauksia?

Facebookin, Twitterin ja muiden nettipalvelujen aikakautena vihansa voi nykyään kirjoittaa muiden näkyville. Haukut ja uhkaukset laitetaan kaikkien nykyään luettavaksi, vaikka ennen ihmiset haukkuivat julkkiksia kotonaan. Huono ja laiton trendi.

Olen monesti miettinyt, miksi ihmisillä riittää niin paljon ihailua tai vihaa julkkiksia kohtaan. Uskon tämän johtuvan siitä, että lehdissä komeilevat ”idolit” ovat tietynlainen oman sielun peili. Omia patoutumia puretaan helppoihin kohteisiin, jotka eivät pysty puolustautumaan, vaikka ennemmin pitäisi kysyä itseltänsä, miksi on niin vihainen ihmiselle, jota ei edes tunne. Johtuuko se siitä, että on tympiintynyt omaan elämäänsä? Johtuuko se kateudesta vai kenties siitä, että yksinkertaisesti sapettaa ja halua purkaa sisällä kiehuvaa vihaansa?

Entä te hyvät lukijat, haukutteko tekin ihmisiä, joita ette tunne? Miksi?