Ilmiöt

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on terassi.

Rasvaa nahkaan  2

Lasipalatsi jatkaa viimevuotista perinnettään tarjota asiakkaille ilmaiseksi aurinkorasvaa sekä rasvaajia. Rasvaajat ovat käytössä säiden salliessa joka lauantai, purkit muutenkin.
Rasvaajia on tällä hetkellä yhteensä kolme, kaksi miestä ja yksi nainen. Homma toimii ”vapaaehtoisesti laajennettuna työnkuvana”. Ja kyllähän vapaaehtoisille rasvaajille on löytynyt ottajansa. Viime kesänä terassipäällikkö Joel ei kuullut kertaakaan huonoa palautetta. No ei ihme, sillä palamisen eston lisäksi samalla saa ilmaisen hieronnan!
Tänä kesänä aurinkoisia lauantaita on osunut jo pari. Tänä viikonloppuna taitaa tulla kolmas.
Ja arvatkaapa kuinka paljon viime kesänä kului yhteensä rasvaa?

Aurinkorasvausta Lasipalatsin terassilla.
Aurinkorasvausta Lasipalatsin terassilla.

(Kuvassa rasvaamassa Jarno, 25, ja Iitu, 24.)

Noin 40-50 purkkia.


Vapiano  18

Uusi ravintola Helsingissä mikonkadulla. Samainen ravintola on löytynyt aiemmin ainakin tallinnasta. Avajaiset kutsuvieraille oli 9.6 torstaina. Paikalla oli hurja määrä porukkaa ja paikka oli täynnä kauniita naisia. Mm. tämän vuoden missit ovat livenä aivan huippukauniita ja uskomattoman silmiinpistävän näköisiä. Paikalla julkkiksista en sitten sen kummemmin ihmisiä nähnyt kuin Martina Aitolehden, Teuvo Lomanin ja missijoukkion.

Tarjoilu oli aivan mahtavaa ja vaihtoehtoja oli juuri sopivasti. 4 eri pastaa sai maistella ja pastoille oli 4 tiskiä jossa ne valmistettiin suoraan nenän edessä ja tarjoiltiin tuoreena. Rapupasta, kanapasta, kinkkunpasta ja tomaattipasta. Mukaan sai chiliä ja päälle oli ihanasti laitettu maun kruunaavaa parmesaania. Myös salaateissa oli tarjolla caesar katkarapu tai caesar kana. Kaikissa oli aivan ihanan makuisia kastikkeita.
Ruoka oli älyttömän hyvää ja kaikkia muita tuli maistettua paitsi tomaatti pastaa. Jatkossa ravintolassa on tarjolla 25 eri lajia pastoja sekä tietysti salaatteja.

Itse rakastuin kyseiseen paikkaan. Paikka oli siistin näköinen raikkaan näköisellä sisustuksella ja ihanalla ja rentouttavalla livemusiikilla. Tuli ajaton olo. Terassi oli myös auki ja samalla sai syödä ja nauttia viineistä. Ja terassina sijainti on ehdottomasti paras kun se sijaitsee mikonkadulla.
Kaikki sujui hyvin eikä örveltämisestä ollut tietoakaan. Ilta loppui tietysti liian lyhyeen. arvosanana paikalle täysi 10. Kuvassa olen itse ihan pöllön näköinen. Syömisen jälkeen alahuulesta on lähtenyt huulipuna ja ylähuuleen se on jäänyt :D


Inaugural Conference 4.8.2010  3

Skumppaa, valkkaria, punkkua, shotteja, minimaalisia jekku-pulloja, pieniä herkkupaloja, täytteinä mm. juustoa ja aurinkokuivattua tomaattia, parikymppisiä vieraita, vieraita, jotka olivat edellä mainittuja kolme kertaa vanhempia, freesiä musiikkia (ensimmäisen puolen tunnin aikana soi ainakin Lily Allen ja M.I.A-remixejä), todella hieno sisäpihan terassi ja savuverho (oikeesti!) yläkertaan johtavien portaiden alapäässä. Sellaista oli LeBonkin avajaisissa. Vaikutti hyvältä. Kannattaa käydä tsekkaamassa paikka kauniilla keleillä, niin terassista saa eniten irti.

Viimeisessä kuvassa on muuten nimilappu, jollaisia vieraille jaettiin. Oman nimen lisäksi siinä on keksitty Bonk-titteli. Erittäin hauska idea avajaisiin, vaikka en muiden lappuja juurikaan syynäillyt.

LeBonkin sisäpihan terassilta löytyy miniallas.
LeBonkin sisäpihan terassilta löytyy miniallas.
Ilmalaiva LeBonkissa
Ilmalaiva LeBonkissa
Bonk-taidetta LeBonkissa.
Bonk-taidetta LeBonkissa.
LeBonkin avajaisissa jaetuissa nimilapuissa oli keksityt tittelit.
LeBonkin avajaisissa jaetuissa nimilapuissa oli keksityt tittelit.

Terassivinkit  2

Koska rakastan kesää, satoi tai paistoi, en malta myöskään olla intoilematta terasseista. Terassit ovat puistojen ja biitsien lisäksi kesän parhaita olohuoneita. Helsingissä terdejä löytyy joka lähtöön, mutta kerron nyt omat ykkössuosikkini.

Kesä = Kaivohuoneen terassi. Tiedän hehkuttavani paikkaa ehkä jopa liian paljon, mutta valkoiset sohvat, ihanat puistonäkymät ja lämpölamput joista saa aina (nihkeän) small talkin pystyyn ovat varastaneet sydämeni. Vaikka Kaivosta ei olisikaan addiktioksi asti, kannattaa meno tarkistaa ainakin pari kertaa kesän aikana. Olen kuullut, että tänä vuonna kesäkeskiviikkoihin ja –lauantaihin panostetaan SK:n puolelta vielä viime kesääkin enemmän. ;)

Toinen ehdoton lempimestani kesällä on MBarin terassi Kampissa. Dj:t soittavat hervottoman hyvää musaa, ja aurinko paistaa (silloin kun paistaa) juuri oikeasta kulmasta. MBar toimii niin päivällä kuin illallakin. Viereiseltä Lasipalatsin terassilta saa myös ruokaa, joten nälkäisenä kannattaa suunnata sinne.

Niin kliseistä kuin onkin, niin Caruselin terassi on kesän ehdoton paikka silloin, kun sinulle tulee pakottava tarve laittaa purjehduskengät jalkaan. Kauniina päivänä kannattaa kuitenkin varautua siihen, että istumapaikkoja ei irtoa. Onneksi myös monet muut merenrantaterassit toimivat!

Eniten asennetta löytyy pienien baarien/kahviloiden/ravintoloiden terasseista. Yksi omista suosikeistani on Punavuoressa sijaitsevan Bali Hain parin pöydän terde, josta voi katsella kadunvilinän lisäksi vastapäiseen pornokauppaan.

Jos haluaa katseilta piiloon, kannattaa suunnata Groteskin terassille, joka sijaitsee vanhan HS-talon sisäpihalla. Auringon paiste ei ole tämän terassin suurin vahvuus, mutta ihania iltoja täällä on tullut vietettyä kerran jos toisenkin.

Elleivät pekkapoutien ennusteet tulevan sunnuntain säästä heitä kuperkeikkaa, korkkaan oman terassikauteni auki silloin. Vanhojen suosikkien lisäksi aion myös etsiä kesän aikana uusia hurmaavia tuttavuuksia. Yksi minulla on jo oikeastaan tiedossakin. Eteläespan varteen on avattu Ben&Jerry´s putiikki, ja näin oven vieressä pari pöytää, jotka suorastaan huusivat jäätelölle.