Blogi

Arto Salminen on yksi ehdottomista suosikkikirjailijoistani. Hänen kirjansa ovat välillä vastenmielisiä ja ylilyöviä, mutta samalla teräviä ja armottomia kuvauksia suomalaisesta yhteiskunnasta. Ja ennen muuta kirjat ovat uskomattoman hienoa kielenkäyttöä.

Moni varmaan pohtii nyt, että Eppu ja Krisse Salminen ovat kyllä tuttuja, mutta kuka v***u on Arto Salminen? Salminen oli kriitikoiden suosikki, mutta hänen kirjansa myivät vain muutamia satoja kappaleita. Kirjailijan kohtalo oli kuolla juuri laajemman läpimurron kynnyksellä, vähän yli nelikymppisenä.

Moni voi pitää elitistisenä kulttuuri-brassailuna, että kirjoitan tuntemattomasti kirjailija-mestarista. Ja sitähän tämä ehkä onkin, mutta samalla myös Salmisen viimeisestä kirjasta Kalavaleesta sovitetun KOM-teatterin näytelmän hehkuttamista.

Jos aiot tänä vuonna käydä katsomassa edes yhden näytelmän, käy ainakin Kalavaleessa. Vielä ensi viikolla on näytöksiä, ja syksyllä joitakin lisänäytöksiä. Kalavale on ehkä 2000-luvun kovin kirja Suomessa ja sovitus on yhtä hyvä.

*

Kalavale jatkaa tietyllä tavalla Salmisen aikaisemman kirjan Paskateorian hengessä. Molemmat kirjat kuvaavat lähiöiden kurjuutta, toki ylilyövästi, ja ennen kaikkea median raadollisuutta. Salminen näki etukäteen sen, miten julkisuudenhaluiset ovat valmiita reality-televisiossa ja lehtien palstoilla lähes mihin tahansa.

Poliitikot elävät julkisuuden kanssa symbioosissa. Media tarvitsee kansanedustajia ja kansanedustajat mediaa. Se on tietynlaista politiikan-realityä.

Ja aivan kuten jossain BB-maailmassa, myöskään politiikassa julkisuutta ei voi täysin hallita. Ei vaikka kuinka yrittäisit nirsosti valita haastattelut ja televisio-esiintymiset, joihin suostut. Ja kyllä kansanedustajat tekevät sen myös itse.

On monesti erittäin turhauttavaa, jos on valmistelet huolella mielestään tärkeän ja kiinnostavan poliittisen avauksen, eikä sitä välttämättä uutisoi edes Kansan Uutiset. Mutta yhtäkkiä huomaat olevasi Kalavaleen keskellä.

*

Tänään oli juuri sellainen epätodellinen Kalavale-päivä. Aamulla eduskunnan Kuppilassa ihmettelin, kun kansanedustajatoverit heittivät läppää tervehdyksistä ja natseista.

Lopulta minulle selvisi, että Suomen Kuvalehden nettiversiossa ja päivän Iltasanomissa oli ollut juttu, jonka mukaan olisin tehnyt natsitervehdyksen itävaltalaiselle kansanedustajalle parlamenttien välisessä jalkapallo-ottelussa.

Eduskunnan Kuppilan tietotoimiston rikkinäisessä puhelimessa 1000 kilometrin päässä pelattu ottelu oli saanut ihan uutta väriä. Puulaakipeleistä hyvin tuttu pelaajien välinen töniminen oli muuttunut jossain matkalla natsitervehdykseksi.

Mutta onneksi jotain jutussa oli myös kohdallaan. Nimittäin se, että eduskunta voitti jalkapallomestaruuden Saksan turnauksessa! (Tämä ei tee kuitenkaan Sauli Niinistöä päteväksi Palloliiton puheenjohtajaksi.)

Ja tämä ei ole Kalavale.

Vuonna 1988 Suomen kovin graffiti-jengi The Diamonds Crew maalasi Kulosaaren metroaseman luona olevan sähkönjakelukeskuksen betonista takaseinää, kun vartijat nappasivat heidät kiinni. Kun HKL:n kiinteistöpäällikkö tuli seuraavana päivänä tarkastamaan ”tuhoa”, hän totesi pitävän näkemästään.

Hänen mielestään olisi ollut sääli, jos taideteos olisi jouduttu poistamaan. Nuoria ”rangaistiin” käskemällä maalaamaan graffiti loppuun ja samalla taiteilemalla muutkin sähkönjakelukeskuksen betoniseinät. TDC:n kundeista tuli yrittäjiä, graafikoita ja valokuvaajia.

*

Helsingin kaupunki tilasi Kulosaaren metroaseman luona olevaan melumuuriin vuonna 1991 noin 300 metriä pitkä graffiti-taideteos. Helsingin parhaat nuoret katutaiteilijat kävivät värittämässä muurin, josta tuli ylpeydenaihe Helsingille ja pidetty väriläiskä harmaan metroradan varressa.

Graffiti-taideteosta arvostettiin ja se pysyi siistinä. Vuosien varrella kovissa olosuhteissa autojen roiskima rapa toki rapautti maalipintaa, mutta taideteos ei ollut epäsiisti edes kymmenen vuoden jälkeen.

Tästä huolimatta HKR:n katupäällikkö Kauko päätti omavaltaisesti maalata yli Kulosaaren tilatun graffiti-taideteoksen. Vuosi oli kulttuuripääkaupunkivuosi 2000. Muistan tämän erityisen hyvin, koska minut oli valittu samalla viikolla ensimmäistä kertaa Helsingin kaupunginvaltuustoon.

Kun keväällä aloitin valtuustotyön, ensimmäinen aloitteeni koski reilun kaupan kahvia. Seuraavassa aloitteessani esitin melumuurin uudelleen maalaamista ja muidenkin paikkojen etsimistä laillisille graffiteille. Naivisti ajattelin, että graffiti-taideteoksen tuhoamisessa oli kysymys yksittäisen Kaukon hölmöstä ja huonosti perustellusta tempauksesta.

Siitä ei ollut kuitenkaan valitettavasti kysymys. Kun aloitteeni sai julkisuutta, aloin samaan yhteydenottoja. Minulle kerrottiin Stop töhryille -projektista. Minulle avautui sysimusta graffiti-sota, jota käytiin julkisuudesta piilossa ja nuorten ihmisoikeuksista tai tulevaisuudesta piittaamatta. Nuoret kertoivat vartijoiden väkivaltaisista otteista, ehdottomista vankeustuomioista ja perättömistä kymmenien tuhansien eurojen korvauksista.

Uusia TDC:n kundeja ei voinut enää tulla, sillä kiinnijääneitä graffiti-maalareita ei kannustettu tekemään taidetta vaan heidät pantiin vankilaan ja korvausten korot juoksivat nopeammin kuin korvauksia pystyi maksamaan. TDC:n kundit saivat taiteesta ammatin, uudemmat sukupolvet menettivät tulevaisuuden.

*

Aloin selvittää asiaa ja mitä enemmän tutustuin Stop töhryille -projektiin, sitä omituisempana ja perusteettomampana projekti näyttäytyi. Kyseenalaistin koko projektin perusteena olevan nollatoleranssi-politiikan ja vaadin toisenlaista graffiti-politiikkaa.

Tein vuodesta toiseen erilaisia aloitteita, joilla pyrin herättämään keskustelua valtuustossa ja julkisuudessa. Halusin avata silmiä, että väkivaltainen nollatoleranssi ei toimi politiikkana, vähiten nuoriin kohdistuessaan. Duuni tuntui pään hakkaamiselta betoniseinään, mutta vähitellen alkoi tulla pieniä halkeamia.

Lopulta viime syksynä nollatoleranssi murtui, kun valtuusto yksimielisesti päätti vastauksena aloitteeseeni, että graffiti on katutaidetta ja osa kaupunkikulttuuria sekä kaupungilla ei ole mitään laillisia paikkoja vastaan. Enää piti löytää se laillinen paikka.

Nyt se aukeaa lauantaina Suvilahden kulttuurivoimalan alueella! Kello 12 alkaen 100 metriselle seinälle maalataan ensimmäiset graffitit. Tämän jälkeen seinä on kaikkien vapaasti maalattavissa koko kesän.

Ainoa ehto on se, että yhteisvastuullisesti pidetään huolta siitä, että hienoja ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakennuksia ympäristössä ei sotketa. Pidetään siitä huolta!

www.suvilahti.fi

Suhtautuminen ihmisten oikeuteen olla oma itsensä ja henkilökohtaiseen sekä yhteiskunnalliseen vapauteen, jakaa poliitikkoja edelleen.

Tiistaina saatiin todella homeinen tuulahdus arvoliberaali-arvokonservatiivi akselin konservatisti-laidasta. Eduskunnan suuressa salissa käytiin keskustelua lakiesityksestä, joka mahdollistaa rekisteröidyssä parisuhteessa eläville perheen sisäisen adoption.

Lakiesityksessä turvataan lapsen etu. Kun lakiesitys hyväksytään ensi viikon perjantaina, turvaa sisäinen adoptio lapselle oikeuden mm. perimään oman vanhemman, joka ei ole biologinen. Lakiesitys takaa lapselle molempien vanhempien tapaamisoikeuden mahdollisessa erotilanteessa. Biologisen vanhemman kuollessa saa lapsi automaattisesti asua toisen vanhempansa kanssa.

Vasemmistoliitto kannattaa täyttä tasa-arvoa riippumatta sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai etnisestä taustasta. Me kannatamme täyttä adoptio-oikeutta samaa sukupuolta oleville pareille ja sukupuolineutraalia avioliittolainsäädäntöä.

Tässä lakiesityksessä ei ole kuitenkaan kysymys näistä asioista. Siitä kertoo jo se, että rekisteröidyssä parisuhteessa elävien perheen sisäistä adoptio-oikeutta kannattivat mm. molemmat valtiokirkot ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto. Näitä nyt ei voi hyvällä tahdollakaan pitää arvoliberaaliuden esitaistelijoina.

Perskepulaisia tämä ei kuitenkaan hillinnyt itse. Pitääkö laki hyväksyä? Annetaan puheenvuoro lain vastustajille:

”Ainakin henkilökohtaisesti toivoisin, että meidän yhteiskuntamme ei olisi vahvistamassa sellaista suvaitsevaisuutta, joka sallii vaan määrätynlaisen suvaitsevaisuuden, ei esimerkiksi kristillisiä arvoja. Suomessa noin kahdeksan kymmenestä kansalaisesta kuitenkin kuuluu kirkkoon, jonka opin ja elämän perusta on Raamattu. Lakiesityksen sisältö on ristiriidassa tämän arvopohjan kanssa.”
Leena Rauhala (krist.)

” Lapselle annetaan valtion toimesta ikään kuin viesti, että hänen biologinen vanhempansa ja tämän suku ovat pahoja, koska laki kieltää tässä yhteydessä biologisen vanhemmuuden olemassaolon, ikään kuin heterosuhteet olisivat pahoja ja vain homo- ja lesbosuhteet ovat hyväksyttäviä, heteromies ei kelpaa muuhun kuin siittämään ja heteronainen synnyttämään. Tämä ei voi olla millään muotoa lapsen etu, eikä se ole biologisen vanhemmankaan etu. Se on vain makuukammarissa seksileikkejään touhuavien itsekkäiden nais- ja miesparien etu.
Homo- ja lesbosuhteet ovat valitettavasti tätä päivää. Yhtä valitettavaa on, että hallitus on tuonut eduskunnan käsittelyyn lain, joka törkeällä tavalla polkee ihmisoikeuksia. Ja miksi? Siksi, että homot ja lesbot saisivat leikkiä vanhempia valtiovallan suojeluksessa.
Pidän järkyttävänä sitä, että lapsi, joka on viaton syntymästään asti, pakotetaan elämään poikkeavissa ihmissuhteissa, mies- tai naisvanhempien kasvatuksessa. Lapsihan ei saa tällöin normaalia isän ja äidin saatikka perhe-elämän mallia, millä voi olla tuhoisiakin seurauksia myöhemmällä iällä lapsen tai nuoren sielunelämään.”
Pentti Oinonen (pers.)

”Tämä ketju kokonaisuudessaan, josta tämä lakiesitys on yksi osa, on murentanut ja murentaa perinteistä perhekäsitystä. Se on murentanut ja murentaa myös isyyden ja äitiyden käsitettä.”
Tapani Tölli (kepu)

” Minä olen erittäin sinut oman kulttuurini kanssa, mutta siihen minun kulttuuriin ei kuulu homoseksuaalisuus.”
Lyly Rajala (kok)

” Sen poliittisen tahon ja ideologian, joka tekee tämmöisen vapaamielisen ratkaisun, on nyt hyväksyttävä se vastuu, että totta kai meillä on tieteiselokuvissa ja scifeissä malleja siitä, että lapset ja nuoret tulevat kasvamaan sukupuolettomammiksi, tunteettomammiksi, pinnallisemmiksi, niin että heillä ei ole enää suuria tunteita.”
Pertti Virtanen (pers.)

”Vanhasen hallitus ja tätä aloitetta tukevat tahot ovat lähteneet rohkealle tielle muuttamaan ihmisyytemme keskeisimpiä käsitteitä, joiden pohjana ja perustana on itse luonnon todellisuus. On myös lapsen kannalta rehellisempää, että hän vaikkapa päiväkotiin mennessään voi kertoa, että hänellä on äiti ja sitten hänellä on huoltaja, vaikka Tiina, ja sitten hänellä on vielä isä, jonka nimeä hän ei tiedä mutta joka on antanut hänelle elämän, sen sijaan, että hänellä on kaksi äitiä. Miksi äidin naiskumppanista pitäisi tehdä äiti?”
Päivi Räsänen (krist.)

He tekevät sen itse.

Vappu on työläisten ja opiskelijoiden juhla. Vappu on työn ja hulinan juhla. Meille vasemmistolaisille poliitikoille vappu on nimenomaan työn juhlaa, kirjaimellisesti.

Vappu on ollut suosikkijuhlani lapsesta lähtien. Vappuaattona olimme usein vanhempien kanssa suurissa juhlissa ystäväperheiden luona ja vappupäivänä kokoonnuimme Senaatintorille syömään tippaleipää. Nuoruudessa vappuaatto vietettiin Ankkiksella tai Velolla ja myöhemmin Ytimessä. Aina aamulla jaksoi kuitenkin nousta työväenvapun viettoon.

Sen sijaan stadilaisena en ole koskaan pitänyt mökkielämästä, joten juhannuksessa parasta on se, että Helsinki hiljenee. Tosin viime vuosina yhä useampi on jäänyt Stadiin myös juhannukseksi, joten omituinen hiljaisuus ja tyhjyys ovat nekin nykyään nuoruuden nostalgiaa.

Edelleen vappu on suosikkijuhlani, vaikka juhlimaan pääsen vasta vappupäivän iltana. Näin on ollut jo kohta kymmenen vuoden ajan. Ensimmäinen vappupuheeni ei ollut itse asiassa puhe, mutta jännitin sitä erityisen paljon.

Vuonna 2000 juonsin yhdessä Mira Kaslinin kanssa Helsingin työväentalolla Hakaniementorin jälkeisen työväenlaulutilaisuuden. En ole jännittäjätyyppiä, olen pienestä pitäen puhunut sujuvasti suurtenkin joukkojen edessä. Nyt jännityksen syynä oli kuitenkin se, että tiesimme yleisöön tulevan myös vain pari kuukautta aikaisemmin tasavallan presidentiksi valitun Tarja Halosen.

Tuon juhlan jälkeen minusta tuli Vasemmistonuorten puheenjohtaja ja sittemmin kansanedustaja. Vappu on vietetty jossain päin Suomea kylmällä torilla hytisten. Kun muut suuntaavat aattoiltana hulinoihin, me hiomme vielä seuraavan päivän puhetta. Ja kun yöväki alkaa aamulla pikku hiljaa nousta, me olemme jo matkalla puhepaikalle.

Tänä vappuna auton nokka suuntasi kohti Satakuntaa, kun muut lähtivät Helsingin keskustaan osoittamaan mieltä ja juhlimaan. Ja muiden vielä nukkuessa kirjoitan tätä ensimmäistä blogimerkintääni ja käyn vielä läpi puhetta. Puoliltapäivin pitää olla Porissa Eetunaukiolla valmiina puhumaan.

Kun vielä Kokemäellä on pidetty puhe, alkaa minun varsinainen vappujuhlintani. Jo toistakymmentä vuotta nuoret vasemmistolaiset ovat järjestäneet vappusaunan Helsingissä. Alun perin olimme Lepakossa. Kun Nokia Lepakon purki, olemme seikkailleet ympäri Helsinkiä.

Siinä vaiheessa, kun muuta alkavat jo vetäytyä kotiin vappujuhlinnasta, minä korkkaan ensimmäisen juhlapullon. Vasemmistopoliitikon vappu on varsin toisenlainen, mutta silti se on juhlista paras. Vappupuheen pitämisessä on ihan oma hohtonsa, jonka vuoksi mielellään uhraa vappuaaton juhlinnan.